
Virressä lauletaan: ”Ei turvaa ole kellään, ei kellään milloinkaan, jos Herra kämmenellään ei suojaa lintuaan.”
Värssy on sitaatti Aale Tynnin ”Saanatunturi” -runosta. Kun maailman menoa seuraa, voi helposti huomata, ettei turvaa todellakaan ole kenelläkään, jos huono tuuri kohdalle sattuu.
Olen ruokkinut lintuja talvisin. Ruoan hakulentelyillään jokunen lentää ikkunaa päin ja se on sitten siinä. Nyt olen talomme pihalla nähnyt kolme kuollutta ikkunaan lentänyttä. Kesäisinkin joku lintu kohtaa matkansa pään samoin. Sitä ei oikein voi välttää, kun ikkuna on valoisalla kuin peili, eikä lintu sitä ymmärrä.
En voi välttää sitäkään, että talvisin ruokin myös muutamaa oravaa, jotka osaavat mennä ruokintasysteemeille. Nämä oravat sitten alkukesällä menevät lintujen pesiin ryöväämään munia. Ei mene hyvin pelkästään oman tonttini linnuilla tässä Herran luomassa maailmassa. Muuttoretkillään monet linnut metsästetään ruoaksi. Tai joutuvat isompien petolintujen eineeksi.
Pikkulinnut, kuten talitiaiset, voivat ankarina talvina tappaa toisen pikkulinnun ja syödä sen aivot oman hengenpitimiksi. Herra ei kämmenellään suojaa sitä pikkulintua joutumasta toisen pikkulinnun ruoaksi.
Onnettomuuksia ja luonnonmullistuksia sattuu ja sitten ihmisten tieten tahtoen tekemiä tuhotöitä. Lukuisia eri puolilla maailmaa. Näistä uutisissa näkyvinä esimerkkeinä mainittakoon tässä Ukraina ja Gaza. Ja nyt myös Iran, johon ”rauhannobelisti” Trump hyökkäsi.
Herran huoneet, kirkot ja basilikat, eivät ole yhtään sen kummemmin turvassa purkajilta, sodilta ja maanjäristyksiltä. Tässä muutama basilika ja niiden lyhyt tuhokertomus. Nämä ovat lainauksia meidän kaikkien, varsinkin Kalevi Kauppisen, luottamasta Wikipediasta:
Pyhän Paavalin basilika (Rooma, Italia): Yksi Rooman neljästä suuresta basilikasta, joka perustettiin 300-luvulla, tuhoutui lähes täysin tulipalossa 15. heinäkuuta 1823. Se rakennettiin uudelleen, mutta alkuperäinen 400-luvun rakennus katosi.
Vanha Pietarinkirkko (Vatikaani): Konstantinuksen 300-luvulla rakennuttama basilika oli satoja vuosia merkittävä pyhiinvaelluskohde, mutta se purettiin 1500-luvun alussa huonon kunnon vuoksi, jotta nykyinen Pietarinkirkko voitiin rakentaa tilalle.
Pyhän Benedictuksen basilika (Norcia, Italia): Tämä historiallinen basilika tuhoutui lähes täysin Italian maanjäristyksessä lokakuussa 2016.
Hagia Sofia (Konstantinopoli/Istanbul): Bysanttilainen suurbasilika tuhoutui kahdesti (vuosina 404 ja 532) mellakoissa ja tulipaloissa ennen kuin nykyinen, kolmas versio rakennettiin.
Pyhän Johanneksen basilika (Efesos, Turkki): Justinianuksen 500-luvulla rakennuttama basilika rappeutui ja tuhoutui lopullisesti Tamerlanin mongoliarmeijan toimesta vuonna 1402.
Basilika C (Filippoi, Kreikka): Bysanttilainen basilikakirkko, joka valmistui noin 500–550 jaa. ja tuhoutui vuonna 619.
Lissabonin maanjäristyksessä vuonna 1755 monet kirkot sortuivat aamumessujen aikana ja kirkkoihin kokoontuneet seurakuntalaiset jäivät raunioihin tai paloivat hengiltä kynttilöiden aiheuttamissa tulipaloissa. ”…Samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny” (Luuk. 13:3). Tuhon omia olivat kaikki luhistuneissa kirkoissa murskaantuneet tai elävältä palaneet, olivat sitten kääntyneitä tai yhteisön pakosta kirkkoihin menneitä epäileväisiä. Siellä kärsivää Kristusta esittävät krusifksit tuhoutuivat siinä kuin tavalliset kuolevaiset, eikä ylösnousemusta ollut. Ellei sitten siinä, kun raivaajat raunioista nostivat ylös kuolleita.
Herran huoneet eivät nauti sen enempää kaitselmuksen huomiosta kuin mitkään muutkaan ihmisen rakennelmat. Pyhyys ei nauti koskemattomuutta. Pyhyys on arvoasetelma, joka on asetettu kulloistenkin kulttuurien ja uskomusten mukaan. Pyhyys on kuvitelma tai sopimus, jolla ei ole muuta asemaa kuin se, mikä sen asettajilla on mielessä ollut.
Tietysti sen, että Herran huoneet ovat samassa alttiudessa tulipaloille, ruosteelle, lahoamiselle, sodille ym. tuhoille, voi ajatella niin, että Herralle ei merkitse mitään se, mitä ihminen on tänne rakentanut. Se kaikki, kirkot mukaan lukien, ovat silkkaa sekulaaria ihmisen kulttuuria. Herralle tyystin toisarvoista. Täällä maallisessa maailmassa ”koi syö ja ruoste raiskaa”. Ja home ja taloudelliset realiteetit. Nyt seurakunnat ovat taloutensa kanssa helisemässä, kun jäsenmaksut vähenevät. Suunnilleen joka kuukausi eri seurakunnissa myydään kiinteistöjä. Ja kirkkoja puretaan kosteusvaurioiden ja liian kalliiden korjauskustannuksien vuoksi. Niinpä niin: kosteus, home ja ruoste raiskaa. Oli kyse sekulaarista rakennuksesta tai Herran huoneesta.
Muistan, miten epätodelliselta tuntui kun Notre Dame paloi, tai kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko paloi, ikään kuin se asia tekisi niistä vahingoittumattomia, että ne ovat olleet paikoillaan niin kauan. Sittemmin molemmat on avattu uudelleen, sillä rakennukset ovat ihmisille rakkaita, nyt ehkä entistäkin rakkaampia. Sitä en tiedä, mitä Jumala tästä tykkää.
Olen myös seurannut, millaista surua seurakuntalaisissa aiheuttaa erään helsinkiläisen kirkon purkusuunnitelma. He kysyvät, missä nyt päiväkerhot pidetään ja kirkkokahvit juodaan.
Jeesusta syytettiin ylipappien edessä nimenomaan siitä, että hän oli sanonut hajoittavansa Jumalan temppelin ja pystyttävänsä uuden kolmessa päivässä. Kumpi mahtoi olla se rangaistava rikos, hajottaminen vai uudelleen pystyttäminen?
Tyrvään Pyhän Olavin kirkon palo tuntui itsestänikin varsin epätodelliselta. Serkun kesähäät pidettiin siellä ja paikka oli kerrassaan hieno.
Paanukaton uusimiseen osallistui myös äidin veljet eläkepäivillään veistämällä paanuja. Molemmat veljekset olivat elämäntyönsä tehneet puuta työstämällä, joten opastivat samalla vähemmän kokeneita veistohommiin. Niitä paanuja tehtiin tuhansia.
Paanut eivät olleet vielä ehtineet harmaantuakaan, kun tuhopolttaja iski – eikun kirves käteen ja tekemään uusia. Kävin joskus ohiajaessa katsomassakin sitä poltettua rauniota. Onneksi kiviseinät jäivät pystyyn ja kirkko saatiin rakennettua uudelleen.
Basilika olemme me, sanoo Paavali.
Linnut lentävät ikkunoihin joissa ei ole säleverhoja. Yleensä pikkulinnut eivät osaa varoa ikkunaa jos aurinko paistaa takaa, pohjoisen puolen ikkunoihin en ole tavannut koskaan lintujen lentävän.
Entisessä takossani oli pimennysverhot jotka olivat ylhäällä päivällä ja siellä tapahtui näitä vahinkoja. Nykyisessä asunnossani on säleverhot mikä on estänyt lintujen lennot ikkunoihin.
Muistikuviini on jäänyt vuosia sitten kun varpunen kopsahti ikkunaan, menin heti katsomaan ja otin linnun käteeni, sydän vielä hakkasi kovasti mutta sitten se pysähtyi. Tunsin suurta surua lintua kohtaan, niin se joskus käy jokaisen kohdalla, tämä pani ajattelemaan elämän rajallisuutta.
Oravia kävi aina lintulaudallani syömässä pikkulinnuille tarkoitettuja siemeniä. Lintulauta oli ikkunan edessä sen takia seurasin miten oravat kiipesivät puukeppiä pitkin syömään linnuille tarkoitettuja siemeniä. Lopetin tämän niin että laitoin lintulaudan metalliputken päähän jonka jälkeen ei oravan kynnet eivät pitäneet metalliputkessa ja ne saivat tyytyä niihin siemeniin jotka tippuivat maahan.