Koronatodistus tuntuu tulevan jäädäkseen yleiseen käyttöön niin kauan kuin tautia esiintyy. Päästäänkö koskaan koronasta irti niin kuin monesta muusta taudista, sitä en usko, vaan se muuntuu jatkuvasti, niin kuin influenssa vuoden eri aikoina. Tämä näkymä on pelottava tulevaisuudessa.
Luulisin, että kaikki olemme sairastaneet influenssan montakin kertaa. Muistan, kun Aasialainen oli vauhdissa, joka nosti kovan kuumeen ja aiheutti huonokuntoisille kuoleman. Sama näkymä on koronallakin, joudumme oppimaan elämään sen kanssa, vaikka kaikki saisivat rokotuksen. Korona virus osaa muuntua aina tilanteen mukaan tarvittaessa, se osaa puolustautua niin, ettei se kuole kokonaan.
Koronapassi on tulevaisuutta, sille ei voi mitään, kun vaan se pysyisi kännykässä eikä sitä sirutettaisi, niin kuin on jo eläimillä käytössä. Sirua on asennettu jo tuhansille ihmisillekin, joka mahdollistaa terveystiedot myös kantajastaan, muiden tietojen lisäksi. Ikävin mahdollisuus olisi, että jo heti syntymän jälkeen lapsi saisi sirun, ennen kuin pääsisi laitokselta kotiin. Tekniikka on jo olemassa, toteutus vain puuttuu.
Miksi ajattelet, että passin muodossa oleva totalitarismi, jolla voidaan valvoa ihmisten pääsyä ruokaostoksille (ostaa ja myydä), töihin tai kulkuvälineisiin olisi jotenkin parempi ratkaisu kuin siru otsassa? Minusta kyse on täysin samasta asiasta. Ilman passia et voi elää yhteiskunnassa täysivaltaisena jäsenenä.
Onneksi jenkeissä Floridan kuvernööri de Santis kutsuu kaikki muualla irtisanotut passittomat sairaanhoitajat ja rekkakuljettajat töihin Floridaan ja lupaa maksaa vielä ylimääräiset 5000 dollaria. Jenkeissä – kuten vähän uumoilinkin – on vielä joku yksilövapauksien perinne sen verran vahvana, että mieluummin tuo valtio jakautuu kahtia kuin nielee aikamme fasistien temput. Bidenille ei kelpaa edes sairastettu tauti vaikka sen seurauksena immuniteetti on kahdeksan kertaa parempi ja pitkäkestoisempi kuin parhaimmillakaan rokotteilla. Ihmiset halutaan alistaa valvottavaksi ja samalla eteläraja on auki. Kyllä tässä on kaikuja ilmestyskirjan suuntaan menevästä kehityksestä, varsinkin kun puolet kansasta nielee tämän normaalina.
Oletko Anne huomannut, että samaan hengenvetoon kun meillä kauhistellaan väärinajattelijoiden ja -toimijoiden vainoa Venäjällä tai Kiinassa, ollaan vaatimassa omia väärinajattelijoita riviin ja ruotuun. Keinoina toimivat ne klassiset uhkaus, kiristys ja lahjonta. Pahimmat individualistit voi sitten viedä käräjille.
Totta kai olen huomannut Ulla! Oikein räikeästi se näkyi jo silloin kun rääväsuinen, kunnianloukkausia ja henkilökontaisia asioita suoltava Navalnyi oli sankari, ja suhteessa varsin asiallinen ja rauhallinen Janitskin vietiin syöpäsairaalasta vankilaan.
Kiinastahan tämä ihmisten valvonta on kuin suoraan poimittu — siis sieltä missä Jeesuksen kuvat on kirkoissa käskystä korvattu presidentin kuvalla ja uiguurit pantu keskitysleireille vääräuskoisina Tsingisin häpeällisinä jälkeläisinä.
Korona passi kertoo, että on saanut rokotuksen, kun taas tietosiruun voidaan lisätä tietoa kantajansa tietämättä. Myymisessä ja ostamisessa ei koronapassilla ole mitään merkitystä.
Myymistä ja ostamista on myös työnteko. Kyllä maailmalla oikeasti estetään ihan massiivisesti ihmisiä säilyttämästä työpaikkaansa, jenkit ja Italia ainakin ovat näitä fasistisia maita.. Mitenkä ostat ja myyt jenkeissä, jos sinun ei ole mahdollista tehdä töitä? Kysyn vaan. Onneksi siellä on Florida ja Texas ja ihmiset ja yritykset ovat tottuneet muuttamaan. Elon Musk jo siirsikin Teslansa Kaliforniasta Texasiin.
Koronapassi on vähän niin kuin, henkilökortti tai sairasvakuutuskortti, ne kertovat vain omistajansa pienen tietomäärän verrattuna sirutetun henkilön sirussa olevaan tietomäärään.
Totalitarismi vaatii onnistuakseen stalinnmaista piittaamattomuutta ihmisarvosta. Näillä meidän johtajillamme ei ole riittävästi sisäistä pahuutta kansan tahdon totaaliseen nujertamiseen.
Kun sananvapautta ja ihmisten itsemääräämisoikeutta riittämiin rajoitetaan, syntyy aluksi kapinamieltä ja lopulta aggressiivista vastarintaa. Lopulta hallintovalta menettää otteensa – kuten Ruotsissa on käynyt monissa lähiöissä. Myöskin Afganistanin tapahtumat kertovat, miten käy hallinnon, jolle kansa ei näe oikeutusta.
Ikävää on, että se hallintovalta, joka sitten aikanaan palauttaa järjestyksen, uskaltaa nujertaa vastarinnan riittävän voimakkain ottein.
Tietosiru ja koronapassi ovat eri tarkoitukseen tehtyjä, niitä ei yhdistä muu, kuin korona rokotuksen saaneiden tunnistus. Tosin tietosirussakin korona tiedot olisi helppo tunnistaa, mutta siinä on niin paljon muuta tietoa kantajastaan, sen takia se on kokonaan eri luokkaa.
Esimerkiksi, jos tietosiru asennetaan oikeaan käteen, niin se voi ottaa vastaan rahalähetyksiä, sen avulla voi ostaa ja myydä, mitä taas passilla ei voi tehdä. Miksi juuri oikeaan käteen, sen takia, kun lämmön vaihtelu on oikeassa kädessä suurempi kuin vasemmassa, jota siru tarvitsee toimiakseen.
Ymmärrän toki mitä sanot, mutta kyllä tässä minusta on aikalailla ns. liukuva pinta.
Tietosiru tai elimistöön pari kertaa vuodessa pistettävät litkut, joilla voidaan tappaa ja altistaa ja alistaa, puuttuvat paitsi henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ennen kaikkea ovat totalitaristisen yhteiskunnan oikein kelpoja välineitä, joihin sopivassa tilanteessa olisi helppo tarttua – kun kansakin on jo saatu idea hyväksymään. Molempia voi perustella turvallisuudella ja yhteisön edulla. Näin juuri tehdään Venäjällä ja Kiinassa. Ja toki näillä toimilla on sekin puoli.
Olen pikkasen yrittänyt iltasadun tilalal opetella venäjää, että ymmärtäisin mm. Putinia. Netissä oli yksi harjoitusvideo, jossa käytiin läpi Putinin jotain vaalipuhetta, uudenvuodenpuhetta tms. Ja kylläpä on retoriikka juuri sellaista johon sirut/passit/pakot sopivat. Oikein hyvin tähän parempien ihmisten länsimaailmaan näkyy sama uppoavan.
Pelottavaa. Jo niin konkreettista. Ei enää vain ajatuksen tasoisia uhkakuvia ja salaliittoteorioita vaan aivan aikuisen oikeasti 50% kansasta katsoo, että on oikein että 20% ihmisistä suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle, potkitaan töistään ja ”passitetaan”.
Vielä 2020 kaikki sanoivat, että rokotusten pitää olla täysin vapaaehtoisia, eikä ihmisiä saa syrjiä. Nopeasti nopeasti käy ihmisten totalitarisoituminen. Prof Jaana Hallamaa muinoin sanoi luennollaan, että Saksassa kahdessa viikossa kaikki ”sivistys oli hävinnyt” ja se oli sitten siinä. Tulee monta kertaa tuo luento mieleen näinä aikoina.. hmmm. Hallamaa muuten kirjoitti Hesariinkin äskettäin jotain oikein asiallista teemaan liittyen. Etiikan proffa siis.
Lisäys: Tässä linkki Hallamaan tekstiin… kaikuja noilta luennoilta kieltämättä.
Eikö se ole ihan inhimillistä, että kun tilanne on tukala ruvetaan etsimään syyllisiä.
Tuo koronapassi lienee jonkinlainen hätäratkaisu, kun ei oikein muutakaan ole keksitty. Ravintolat, kuntosalit ynnä muut eivät kestä enää kovin pitkään ellei rajoituksia voida jollakin tavoin purkaa.
Rokotteen kukin ottaa suojellekseen omaa terveyttään. Se ei kuitenkaan estä saamasta tartuntaa tai tartuttamasta muita. Ns, täysin rokotetut saattavat tartuntaa kantaessaan olla jopa täysin oireettomia tai oireet ovat niin lieviä, ettei tarvitse hakeutua testiin. Siinä mielessä he ovat kyllä ainakin yhtä potentiaalisia taudin levittäjiä kuin rokottamattomatkin, jotka pannaan sassiin karanteeniin, kun tartunta on todettu.
Siinä voisi muuten olla yksi selitys siihen, että epidemia leviää niissä maissa, joissa rokotekattavuus on suuri.
Voi olla, että koko toimi on suht´ tehoton, mutta on varmasti tilanteita, joissa on parempi tehdä vaikka tehottomiakin ratkaisuja kuin olla tekemättä mitään.
Ja … Onhan se koronapassi tietysti yhdenlainen osoitus siitä, että kyseessä on esivallalle kuuliainen kansalainen. Tiedä häntä. Kun nyt ei sentään vielä ruveta vaatimaan hihamerkkejä niille ryömäläisille, jotka eivät ole piikkiä ottaaneet.
Sitä mieltä olen minäkin, että koronapassi on hätäratkaisu, ennen kuin kehitetään parempi menetelmä. Mikä se sitten on, sitä varmaan kukaan ei vielä tiedä, mutta kyllä siinä aivotyötä tehdään.
Korona vilkku oli aluksi, mutta se kai on jo hylätty. Ei voi muuta kuin odotellaan, mitä tuleman pitää.
Joo Kalevi. Näin on Suomessa, mutta ei enää esimerkiksi jenkeissä.
Ovatko auton ajamisessa noudatettaviksi vaadittavat liikennesäännöt ja ajokortti ja ko. sääntöjen rikkomista ja kortitta ajamisesta annetut sanktiot itsemääräämisoikeuttani ja maan perustuslakia rikkovaa fasismia?
Liikennesäännöt eivät ole fasismia.