Perämeren sylissä, noin kymmenen meripeninkulmaa mantereelta on pieni itsenäinen saari, kalastajien ja aiemmin myös hylkeenpyytäjien merellinen turvapaikka, joka sai itsehallinnon 1700-luvulla säädetyn hamina-ordningin mukaan. Vielä nytkin sitä hallinnoi Jaakon päivän tienoilla kokoontuva karikokus.
Vierailin Maakallassa ensimmäisen kerran lapsena isäni kanssa. Luokanopettajaopintojen aikaan tein Maakallan kalastajayhteisöstä historian aineopintoihin liittyvän työn apunani Kustaa Vilkunan ”Suurkalajoen historia” ja maakuntakirjasto. Sillä kertaa matkasin paikallisen kalastajaperheen veneessä.
Loppukesän ikimuistoiset päivät. Maasääri valkeanaan lokkeja ja tiiroja. Takkatulta ja kapasilakoita. Tuulen ja merisään ahavoittamien kalastajien kertomukset yksinkertaisesta ja karusta elämästä ja olosuhteista. Tuvan edustalla istuvan verkonparantajan kuvaukset hylkijäiltä ja rospuuttoajan vaarallisista matkoista mantereelle.
Keskeisellä paikalla saaressa on pieni, vaatimaton hirsikirkko ja sen kupeessa papintupa. Omaa paimenta ei saarella ollut, vaan emäseurakunnan pappi kävi pitämässä jumalanpalvelukset. Kotvan matkan päässä kirkosta on laakakivi. Sen alla asustaa Kari-Ukko, joka vieläkin pitää huolta saaresta kun muu väki on poissa.
Kalastajayhteisö oli pieni ja asuminen vain osan aikaa vuodesta. Sen keskeiselle paikalle rakennettin kuitenkin jo 1700-luvulla oma kirkko.
Nykyihmiselle kirkko merkinnee institutiota, oppirakennelmaa, hengellistä valtaa, kulttuuritekijää; itse kukin mieltää sen omalla tavallaan. Kun ihminen eli luonnon keskellä ja sen lahjomattomien lakien alaisena, hän ymmärsi että luontoa ja elämää hallitsee voima, joka on häntä ylempänä. Ovalsiko Leino aikanaan jotakin samaa kirjoittaessaan ”Ootteko silloin te tunteneet maan luonnossa maailmana luojan”
Monet Suomen saaristolaiskirkot kertovat samaa tarinaa.
Kun pohjalainen sanoo, että ottaa lakin päästään vain kirkossa ja käräjätuvassa, hän ei ilmaise kunnioitusta enempää pappia kuin laamanniakaan kohtaan. Kyse on muusta. Uskon, että suomalainen uskonnollisuus ilmenee vahvimpana ja aidoinpana siellä, missä ihminen kohtaa luonnon ja elämän lahjomattoman todellisuuden. Siellä, missä ihminen ei ole kaiken mitta.
Viimeksi kävin saarella joitakin vuosia sitten, komeasti tuttavani linjakkaalla haiveneellä. Siitä oli tullut turistikohde. Olin oikeastaan pettynyt. Jotakin aitoa ja alkuperäistä oli häviämässä.
Kiitän ylläpitoa ja toivotan hyvää joulua itse kullekin.
”Taas kaikki kauniit muistot nyt tulee mielehen. Lumivalkeat pellot puistot ja juhla Jeesuksen”
by 
Olen joskus nähnyt dokumentäärin tuosta saaresta. Aika vaikuttavaa Olisi siellä käydä , olkoon että sinne tulee turistejakin. Herkkätunteisuutta luonnossa ja uskonnolla on varmasti kytkentä. Vielpä hyvä sellainen kun ei tarvitse takertua mihinkään oppikeskusteluihin.
Hyvää Joulua Blogimetsan keskustelijoille ja vähän muillekin.
Hyvää Joulua myös Sinulle Markku kus kaikille muillekin vänkääjille ja myötämielille…
Juu, vänkääminen jää tauolle nyt. Ehki pariksi kolmeksi päiväksi… Eli hyvää jouluva, yulea, saturnaliaa tai mitä kukin haluaakin viettää.
Tuo saari kyllä täytyy käydä tarkastamassa.
Leppoisaa joulua myös Ullalle ja kiitos kiitoksista… Minä tiedä, viitsiikö vänkäämistä – korjaan keskusteluja – jättää tauolle sentään. Ehkä sen verran että saa huushollia joulukuntoon..
Rauhallista Joulua kaikille. Toivomme hartaasti parempaa tulevaa vuotta.