Vihollisen ympäröimänä osa 38

38. Korruptio

Korruptio on lahjuksen antamista viranomaiselle tms. henkilökohtaisen tai ryhmän edun saamiseksi.

Miksi tämä on ongelma? Sehän on maan tapa, ainakin kehitysmaissa, joissa viranomaisten palkat ovat heikkoja ja houkutus lisäansioihin on suuri. Kuitenkin tällä perusteella rikkaat voivat kävellä köyhien yli ja saada tahtonsa läpi. Vakavaksi asian tekee, jos tuomarit ottavat vastaan lahjuksia ja vääristävät oikeuden.

Suomi on perinteisesti tuntenut ylpeyttä siitä, että rehellisyys on ollut kansan arvostamaa, kuten monet sananlaskut osoittavat. Myös kansainvälisessä vertailussa Suomi on ollut kärkipäässä korruptiovastaisuudessa. Kerrotaan, että kun Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, Pietarissa työskenteleviä suomalaisia pilkattiin: ”Kyllä tsuhnat ovat tyhmiä, kun eivät ymmärrä varastaa isäntäväeltään!”
Viime vuosina tämä maine on kokenut kolhuja ’hyvä-veli’ -käytännön ja erilaisten skandaalien takia.

Kerrotaan erään maan korkean virkamiehen myöntäneen (epävirallisesti), että jos olet päässyt korkeaan asemaan, olet matkalla rikkonut vakaumustasi vastaan useasti. Jos se pitää paikkansa, ollaan vakavan ongelman edessä.

Miksi rehellisyys ja oikeudenmukaisuus on sitten tärkeää? Elämähän on tuollaista, eikö jokaisen tulisi sopeutua, ja tehdä niinkuin kaikki tekevät? Evolutionismihan tarkoittaa ’sopivimpien eloonjäämistä’. Siis ne jotka olivat vahvimpia ja röyhkeimpiä, ansaitsivat menestyä, ja heikkojen pitikin sortua ja kuolla.

Kristinuskon näkemys on täysin toinen. Jumala on luonut jokaisen ihmisen kuvakseen ja yhdenvertaiseksi, huolimatta varallisuudesta tai mistään muusta. Päinvastoin, niiden jotka ovat menestyneitä, tulisi auttaa niitä, jotka ovat heikompia. Koska kaikki on tullut Jumalalta, Hän haluaa että jokainen saisi oman osansa maan hyvyydestä. Raamattu painottaa voimakkaasti varsinkin profeettojen kautta, että tuomarien ja hallitusmiesten piti toimia rehellisesti, ilman lahjuksia. Koronkiskominen oli kielletty ja painotettiin, että toisten auttaminen tuottaa siunauksen.

Myös arkiajattelu osoittaa, että jos yhteiskunta perustuu vahvimpien oikeudelle, se johtaa katkeruuteen ja pelkoon vallankumouksista ja sisällissodista. Diktaattorit tietävät sen ja palkkaavat osan kansasta valvomaan toisia ja pyrkivät hajottamaan näin ihmisiä ja kadehtimaan toisiaan, jolloin he pysyvät paremmin vallassa. Diktaattorit mielellään sanovat, kun heille huomautetaan, etteivät alamaiset rakasta heitä: ’Olkoot rakastamatta, kunhan pelkäävät’.

Onko siis vain tyydyttävä alistumaan väistämättömyydelle? Jokainen voi ainakin vaikuttaa omalta kohdaltaan toimimalla itse rehellisesti ja rukoilla rehellisiä poliitikkoja maalleen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

2 kommenttia artikkeliin ”Vihollisen ympäröimänä osa 38”

  1. Kävin alkukesästä Japanissa. Koko ajan oli turvallinen olo. Jos olisin joutunut hankaluuksiin, poliisia tuskin olisi tarvinnut tai voinutkaan lahjoa. Japani ei ole kristitty maa. Ovatkohan he lainkuuliaisia siitä syystä vai siitä huolimatta?

  2. Heillä on vanha buddhalais-shintolaiseen uskontoon pohjautuva kulttuuri. Siihen liittyy kurinalaisuus ja korkea työmoraali.

Jätä kommentti

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial

Piditkö lukemastasi. Jaa teksti.