Ihminen keksi moraalin. Ja sodan.
Ihminen keksi jumalan, että voisi paremmalla omatunnolla sotia.
Ihminen tuntee moraalin. Siksi se kykenee pahantekoon.
Ihminen keksi uskonnon, koska tajusi kykenevänsä pahaan.

Ei liene kenellekään yllätys, kun totean, että ihminen teki Jumalan, eikä päinvastoin. Tietty tämä ei ole oma keksintöni, mutta omakohtainen tuntemukseni kyllä. Monet kristityt sanovat moraalisesti närkästyneinä, että ihminen on korottanut itsensä jumalaksi. Näin onkin helppo sanoa. Tieteellinen ja tekninen kehitys on ollut 300 viime vuoden aikana niin nopeaa ja tietous maailmasta ja universumista lisääntynyt suunnilleen geometrisessa sarjassa niin, ettei jumalia enää tarvita oikein mihinkään selitykseksi. Aukkojen jumala kutistuu kutistumistaan. Näin siis rationalistit kuvaavat tilannetta.
Itse en tunne olevani rationalisti sikäli, etten ole kovin rationaalinen ja käytännöllinen yleensä toimissani. Mutta rationalistisuutta itsessäni on sikäli, etten pelkää pimeää, en yksinäisyyttä, en kummituksia tai aaveita, en hämärässä erottuvia mörön tai karhun näköisiä varjoja tms. Eikä maailmaani mahdu minkäänlaista ylempää olentoa tai tuolta jostain ohjailevaa voimaa. Tietenkään en voi olla varma, etteikö olisi joku toinen ulottuvuus ja siellä niin kehittynyt sivilisaatio, että se on kenties voinut panna aluilleen koko tämän tuntemamme universumin. Tämä tuntemamme universumi on niin järjettömän laaja ja luonnonlait jokseenkin selviä niin, että on erittäin epätodennäköistä, että jollain kaukaisella eksoplaneetalla olisi niin pitkälle kehittynyt laji, joka toimisi ikään kuin jumalana ja kykenisi säätelemään maapallon tapahtumia ja ihmisten elämää. Lähin tähti, Alfa Kentauri, sijaitsee 4,3 valovuoden päässä, aivan mahdottoman kaukana millekään fyysiselle olennolle, kulki sitten kumpaan suuntaan hyvänsä. Pelkästään Linnunradan läpimitta on 100.000 valovuotta ja se on vain yksi miljoonista galakseista. Universumi voi kuhista sivilisaatioita, pitkällekin kehittyneitä, mutta yksikään niistä ei milloinkaan kohtaa toista. Ei kenties edes havaintoakaan. Koska matka ja fysiikan lait. Ja aika. Ihmisen kehittyminen täksi kuin se nyt on, vie häviävän pienen hetken universumin aikaskaalassa. Siksikään sivilisaatiot eivät välttämättä tiedä toisistaan.
Mutta niin, jospa toisessa ulottuvuudessa olevat olennot ovatkin se meidän kuvittelemamme jumala, joka kokeilee tällaisella alkukantaisella sivilisaatiolla, että mitä se tulee tekemään, alkaako sotimaan ja kuinka nopeasti se saa maailmansa tuhoutumaan…
Tiedostan hyvin sen, että ihmiskunta on äärimmäisen pieni avaruuden esiintymä, rajoittunut ja hyvin vähän kaikesta tietävä. Minua ei sinänsä kiinnosta sekään, oliko alussa alkuräjähdys vaiko ei. Erittäin todennäköisesti se tapahtui, mutta katsotaan, mihin tieteilijät lopulta tässä päätyvät. Tuskin tulemme sitä saamaan selville, mikä sitten aiheutti sen mahdollisen alkuräjähdyksen. Tunnemme sen tapahtumat kosmisen inflaation hetkeen saakka, mutta sitä aiemmasta sekunnin osien tapahtumista ei ole juuri hajuakaan.
Mutta siis ihminen teki jumalan. Tai sitten itsestään jumalan. Jos näin onkin helppo sanoa, pitää se usein paikkansakin. Niin monet tieteilijät ja muut tietoviisaat ovat vähän turhankin arrogantisti ilmaisseet asian näin. Nietzsche totesi jumalan kuolleen. Ilmaisu on tietty vertauskuvallinen ja runollinen. Itse voisin todeta saman, mikäli pitäisin ylipäätään jumalan eksistenssin olevan tai olleen todellinen asia. Jos näin olisi, olisin tietysti jonkinlainen deisti.
Nietzsche jatkoi lausettaan myös: ”…Ja me olemme hänet surmanneet!” Siis Jumalan. Ja niin se on. Me olemme omineet jumaluuden ja tuomitsemme lähimmäisiämme Jumalan nimeen. Me lätkimme Raamatulla syntisiä päähän ja sanomme, että tämä on Jumalan sana ja se sattuu! Me olemme kirjoittaneet Jumalan ja Jumalan tahdon, vaikka olemmekin kirjoittaneet oman tahtomme, jolla voimme päsmäröidä muita. Jumala on inhimillinen. Ei siksi, että me uskomme tämän tulleen ihmiseksi, vaan koska olemme kirjoittaneet Jumalan ihmiseksi. Ei tuolla muita ominaisuuksia olekaan kuin perin inhimillisiä. Inhimillinen Jumala ei voi olla muuta kuin ihminen itse.
Jethro Tullin Ian Anderson vuoden 1971 Aqualung LP:n kappaleessa ”My God” kritisoi sen aikaista Englannin kirkkoa. ”Ihmiset, mitä olette tehneet, olette lukinneet Hänet kultaiseen häkkiin ja panitte Hänet taipumaan uskontoonne”. Laittamattomasti sanottu. Olen vasta joku aika sitten tutkinut nuo sanat, mutta noin olen itsekin ajatellut varmaan noin 30 vuotta. Ian Anderson ei hyökännyt itse uskonnon kimppuun vaan tekohurskautta vastaan. Itse asiassa jo hurskaus on tekopyhyyttä.
Jumala vastaa meidän hyvinvoivien länsimaisten hurskaitten rukouksiin ja auttaa, mutta Manilan kymmeniä tuhansia katulapsia ei. Ehkä nämä eivät osaa rukoilla.
Alussa luettelin muutaman itse keksimäni kömpelön aforismin moraalista. Nietzsche muuten totesi myös: ”Ei ole mitään moraalisia ilmiöitä, on vain moraalisten ilmiöiden tulkintaa.” Pitää paikkansa.
”Eivät he peloissaan näytä olevan.” Juu, eivät. Ovat vain välinpitämättömiä ja miettivät jo seuraavaa taukoa tai iltaa ja sitä tyttöä tai poikaa, keheen ovat silmänsä iskeneet. Koko pyhä henki ei voisi vähempää kiinnostaa. Ellei sitten typerien puberteettivitsien raaka-aineena…
Yki, onko tuo minun arvaukseni D oikein?
Miten vain haluat. Mutta onko siis niin, että Aladdinin taikalampun henki on satua, mutta Raamatun pyhä henki totta?
Sinähän itse tiedät sen sydämessäsi, ei minun väitteeni ole mitenkään merkityksellinen.
Minua kyllä kiinnostaa nimenomaan uskovan kristityn käsitys noista. Onhan se nyt selvää se minun käsitykseni. Siis: minun maailmassani ei ole mitään henkiolentoja. Ne kaikki kuuluvat mielikuvituksen tuotteiksi. Joko saduiksi tai uskomusjärjestelmiin kuuluviksi.
Pyhää Henki toimii minun kokemuksessa ihan ilman pyytämisiäkin – ainakin silloin kun en mitään vielä pyydellyt. Sen saattaa oivaltaa vasta jälkikäteen.
Tästä Ykin ohjeistuslistasta loistaa kirkuvalla poissaolollaan se perinteinen:
”Luota kasteen armoon. Sait Pyhän Hengen kasteessa.”
Ehkäpä tämä jopa onkin niin. Tai voisiko ajatella, että Pyhä Henki huutaa aika kovaäänisestikin Ykin kautta. Pitää parannussaarnaa aikamme uskovaisille. 🙂
JOs tämä teoria olisi totta, silloin varmaan Ykin pitäisi vaan ajatella tarpeeksi isosti. Siis hyväksyä, että Jumala itse on hänen kanssaan. Ja vähän vain muuttaa perspektiiviä. Harkita siis JUmalan olemassaoloa vain mystisempänä kuin mitä ympäristö antaa siitä ymmärtää.
Hupsista. Jäi lukematta viimeinen sivu kommnetteja. Eli tämä kommentti kuuluu ketjun aiempaan keskusteluun.
Voin vakuuttaa, että yhtään muuta henkeä kuin se minkä katson itsekseni ja persoonakseni, ei kehossani ole eikä ulos kailota. Kaikki mikä näppäimistöni kautta lähtee, on lähtöisin kaikesta siitä mitä olen nähnyt kuullut ja luullut.
Kasteessa sain vettä päälleni. Siinä kaikki. Ei loitsu eikä rukous ole tehnyt sen enempiä minussa sen kummemmin kuin kenessäkään muussakaan. Kuvitelmiahan muusta voi olla itse kullakin.
Joo. Yki, ajattelin nyt vain täydellistää ohjelistan, jotta voit valita, jos semmoinen tilanne joskus tulee, että haluaisi harkita. 🙂
Pentti hyvä, en missään nimessä sitä mitenkään halua sinulta olla tuhoamassa mutta vasta edes vähän kirkkoon vetoa tuntevalle jumalanpalvelukseen penkkiin istuvalle etsijälle ne menot ja manooverit ovat kirkkoon tulon suurin este. Rippikoulu on ihan toinen juttu. En minäkään Pyhää Henkeä kavahda mutta sitä jaksan ihmetellä miksi se kertoo yhdelle toista ja toiselle toista. No Tauno J minua hyvin valisti, että kärmeshenkiä, kärmeshenkiä. Sovitaan niin.
Olin eilen soittamassa yhdessä tilaisuudessa jossa sikäläinen kirkkoherra hyvin ansiokkaasti sanoi ääneen mistä minäkin puhun eli kirkon teologiassa on lipsahdettu pikkuteologisuuteen eli kun ei ole pääasiasta oikein mitään sanottavaa niin tehdään sivurooleistä tärkeitä.
Tuomo hyvä, kirjoita rauhassa, et ole minulta tuhoamassa mitään. Et voi tuhota sellaista, mikä oli Martti Lutherille keskeisintä teologiassa, kirkossa ja kristillisessä uskossa. Juuri siitä kirjoitin. Pyhä Henki toimii Sanan ja sakramenttien kautta. Näin Luther raamatullisesti opettaa. Se ei ole ”pikkuteologisuutta”, vaan teologian ydintä.
Minä näen vuosisadasta toiseen Pyhän Hengen valaisevan ihmisiä hyvin tutulla tavalla. En väsy ihmettelemään sitä, miten tutun kuuloisesti Johannes Viiniköynnös kirjoittaa Kurdistanin vuorilla noin 1400 vuotta sitten rukouksesta, uskosta ja hiljaisuudesta tai kuinka tutulla tavalla Luther opettaa noin 500 vuotta sitten.
Pienikin tekosyy on riittävä silloin, kun ihminen haluaa jollakin perusteella paeta jumalaa. Saatetaan sanoa, ettei kestetä kuulla papin ääntä, musiikkia tai vieressä istuvan rahisevaa hengitystä. Joku voi väittää, että jumalanpalvelus on vaikea. Olen urheiluharrastusten parissa muutaman vuosikymmenen aikana nähnyt, että esimerkiksi nuoret tekevät mielellään hyvin monimutkaisia rituaaleja, koska ihmiset ovat pohjimmiltaan rituaalisia. Sielläkin kirkollisissa piireissä, missä kirkonmenoja vähätellään, on luotu omia monimutkaisia oman liikkeen muotomenoja juuri samasta syystä.
Nykyinen kirkkomme messu on noin tunnin mittainen erittäin perusteltu teologinen ja hengellinen kokonaisuus. Siinä voi edelleen kuulla temppelipalveluksen, synagogajumalanpalveluksen ja alkuseurakunnan kokoontumisen kaikuja.
Anne, kirjoitit:
”Pyhää Henki toimii minun kokemuksessa ihan ilman pyytämisiäkin – ainakin silloin kun en mitään vielä pyydellyt. Sen saattaa oivaltaa vasta jälkikäteen.”
Kokemuksesi on tietenkin totta. Siitä olemme kuitenkin varmoja, että Pyhä Henki toimii Sanan ja sakramenttien kautta. Pyhä Henki saa myös janoamaan Raamatun sanaa ja myös avaa sitä. Me pyydämme Pyhän Hengen tulemista ja täyteyttä, jotta emme itse olisi esteenä Hänen toiminnalleen, sillä Hän ei tee väkivaltaa meidän tahdollemme.
Siksi jokaisessa messussakin on epikleesirukous.
”Siitä olemme kuitenkin varmoja, että Pyhä Henki toimii Sanan ja sakramenttien kautta.”
Olen tullut ymmärtämään, että Lutherin mukaan Sana ja sakramentit ovat kirkon MINIMImääritelmä. Minusta olisi vähintäänkin kohtuullista että emme hirtä itseämme/kirkkoa minimimääritelmään. Jumala tuskin suuresti pitää siitä, että häntä laitetaan mihinkään kirkon minimimääritelmälaatikoihin.
Anne, varmaankin joku systemaatikko voi selittää paremmin, ehkä pelkkä Jeesuksen nimessä ja veressä riittää.
Tämä on siis metodologinen ohje. Sakramentitkin edellyttävät luetun Jumalan Sanan. Siinä on toisaalta kysymys Sanassa läsnäolevasta Kristuksesta ja toisaalta henkien erottamisesta Sanan mukaan.
Joo, …
Hieman ihmettelen, riittääkö pelkkä Sana ja Sakramentti ihmeemmin Pyhää Henkeä ohjailemaan. Ainakin Raamatussa kuvattiin, kuinka valhepapin sanomana Jeesukseen nimeen vetoaminen veti vesiperän:
Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: »Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa.» Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: »Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?»
Luther toki vakuutteli tätä Sanan ja Sakramentin voimaa, mutta oliko Lutherilla riittävät vakuudet tällaisen valtuutuksen antamiseen sen enempää tai edes sen vertaa, kuin ylipappi Skeuaksen pojilla?
Jeesuksen mukaan aidoilla opetuslapsilla on World Elite tason Mastercard rajoittamattomalla luottolimiitillä suoraan taivaanisältä:
”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.”
Epäilen, että joku on jossain vaiheessa unohtanut nimittää seuraajansa tämän taivaallisen luottokortin haltijaksi.
”Anne, varmaankin joku systemaatikko voi selittää paremmin, ehkä pelkkä Jeesuksen nimessä ja veressä riittää.
Tämä on siis metodologinen ohje. Sakramentitkin edellyttävät luetun Jumalan Sanan. Siinä on toisaalta kysymys Sanassa läsnäolevasta Kristuksesta ja toisaalta henkien erottamisesta Sanan mukaan.”
Ei minulla sinänsä ole luterilaista sakramenttiteologiaa vastaan erityisesti kait mitään sinällään. Kasteteologia on sellainen että se ei sulje pois muiden kristittyjen kasteita, toisin kuin vapaiden suuntien kasteet tekevät. Ehtoollisteologia tietysti sitten menee toisinpäin. Suljetaan muut ulos kun vapaat suunnat eivät sitä tee. Jokaisella joku oman vallan pönkittämisen väline. Että se siitä pyhyydestä.
Sinänsä ehkä jossain määrin pidän reaalipresens-ehtoollisajatuksesta enemmänkin kuin vain siitä että muistellaan ja syödään. En tiedä. Ei tässä ole kritiikkini kohde.
Minä kritisoin sitä, miten näistä sakramenteista on tehty kaiken keskipiste ja papista riippuen usein myös ne perustellaan noitamenonkaltaisin tavoin, johdatetaan ihminen syntisen identiteettiin, eikä vapauteta elämään Kristuksessa. Noitapiiri rules. Tämä EI ole kritiikkiä sinua kohtaan, koska en ole edes koskaan ollut johtamassasi messussa. Esim. Ugandan anglikaanikirkossa tuota ”noitapiiriä” ei messuissa rakenneta. En ole semmoiseen koskaan törmännyt. Ei vedota kasteen armoon joka sunnuntai perusteluna ehtoolliselle, vaan joskus (harvoin) saatetaan jopa tuupata väliin alttarikutsu. En minä sillä että alttarikutsuja pitäisi olla, mutta se on esimerkki tilanteesta joka rikkoo tuon mainitsemani ”taikapiirin”, ainakin sillä lailla että yhtäkkiä ihminen on tahtova ja toimiva yksilö, eikä vain menojen kohde.
Kyllä Suomessakin monet papit taitavasti sanoittavat messun niin, että tuo vaikutelma himmenee. Se on toki vähän vaativaa varmaan.
Mihin muuten tuossa viittaa sakramenttien yhteydessä henkien erottamisella?
PS. Raamatussa seurakunnan kokoukset ovat kovasti erilaisia, ainakin Paavalin seurakunnissa. Niillä on myös ihan eri teologia: Kristuksen ruumis kokoontuu sillä tavoin, että jokaisella on jotain annettavaa yhteiseksi rakentumiseksi. ja semmoista.
Tauno: ”Hieman ihmettelen, riittääkö pelkkä Sana ja Sakramentti ihmeemmin Pyhää Henkeä ohjailemaan.”
Tuskin kukaan ihminen pystyy Pyhää Henkeä käskemään, eiköhän se ole toisin päin: Pyhä Henki antaa Sanan lukijalle ja Sakramenttien nauttijalle ymmärryksen siitä, mitä niissä on ja mitä ne vaikuttavat.