Otetaan nyt esimerkiksi se pään peittämisjakso, jota tutkailin huolella. Paljon mietin ja ihmettelin, mitä niiden tutkijoiden päässä liikkui. Selvästikin jotain erilaista kuin omassa päässäni.
Jos katsoo jakson eksegeettisiä tutkimuksia, niin pystyy helposti identifioimaan ihmisiä, jotka näkevät Raamatun ja Paavalin olevan tasa-arvon tai ehkä paremminkin yleisen ihmisarvon puolella. Ne jotka ovat kristittyjä ja uskovat tasa-arvoon tulkitsevat Paavalia tasa-arvoisena, siis näissä kohdissa, joita kukaan ei ymmärrä. Näin minäkin pyrin tekemään, ja siitä minulle huomautettiin jatkuvasti: tahdot vain nähdä Paavalin tällaisena.
Sitten on ihmisiä, jotka ovat fundamentalistiuskovia ja he tulkitsevan Paavalin hierarkkisuutta ja sukupuolihierarkiaa ajavana ihmisenä, koska sellainen on heidän Jumalansa. Heidät tunnistaa vaikkapa siitä, että tutkija on katoliseen kirkkoon kytköksissä, tai Lähetyshiippakuntaan tai Kansanlähetykseen. Heillä on arvostava ote Raamattuun, kuten noilla edellisenkin kategorian ihmisillä. He väittävät että tämä ei ole tasa-arvokysymys vaan he arvostavat naisia kovasti.
Tämä on ymmärrettävää, mutta vaikeampi ja yleisempi kategoria ihmisiä sekulaareissa yliopistoissa ovat ne, jotka käyttävät elämänsä Raamatun tutkimiseen, mutta tulkitsevat esimerkiksi tuota kohtaa niin, että Paavali vaati naisia käyttämään aina jotain burgha tyyppistä asua. Johtopäätös jostain yksittäisistä hautajaiskuvista, jossa kasvon peitetty esimerkiksi. Tai tutkimus, jossa lähtökohtana on mitä ilmeisin Paavali-viha. Kaikki miehen tekemiset näidään hullun, häiriintyneen, epäjohdonmukaisen, vallanhalaluisen yms. sellaisen ajattelun tuotoksina.
Oma hiukan karrikatyyrinen johtopäätökseni asiasta on, että kaksi ensimmäistä kategoriaa elää tunnustuksellisissa seminaareissa tai kouluissa, joissa tehdään tutkimusta. Sen sijaan sekulaareissa yliopistoissa elää vahvemmin tämä Paavali-viha tyyppinen idea. Helsinki-kokemuksen perusteella ajattelen, että eksegetiikkaa lähtee tutkimaan luultavasti vain ihminen, joka on jollain lailla ollut tekemisessä uskon kanssa, ehkä ollut itse uskovainen tai fundamentalisti. Tämä usko kirjaimen jumalalliseen voimaan saa heitä tutkimaan sitä kirjainta. Kun he sitten huomaavatkin, että kirjain ei tippunutkaan taivaasta vaan oli hyvin epätäydellisen prosessin tulosta, heidän uskonsa murtuu ja lopulta hajoaa, ja tilalle jää viha, katkeruus, pettymus. Heistä tulee liberaaliuskovia tai de facto ateisteja. Heidän tutkimuksensa löytää tätä tukevia tuloksia. Pään peittämis -kohta selittyy jollain monista selityksistä, jotka eivät näe Paavalilla mitään erityistä missiota, arvoja, johdonmukaisuutta. Selitykset tarttuvat johonkin mitä emme ymmärrä tai enää voi ymmärtää, koska kyse on kirjeestä tilanteeseen ja kirjeeseen, johon meillä ei ole pääsyä. Ja selityksen sisältö on hyvin Paavalivihamielinen. Tämä ei ole yhtään sen objektiivisempaa kuin nuo kaksi edellistä kategoriaa. Ehkä hiukan kärjistäen tässä voisi olla kyse jatkumosta tutkijoita, jotka ovat jossain matkalla fundamentalistin ja ykin maailmankuvan välillä.
Minä en koskaan ole lukenut Raamattua äärimmäisen fundamentalistisesti. Toki yliopisto on vaikuttanut ajatteluuni, mutta ei se – kait – ole vaikuttanut uskoni perusteisiin, koska ne perusteet eivät ole levänneet jonkin kirjaimen päällä. Toki olen joutunut luopumaan alkuperäisistä selitysmalleistani, mutta tilalle on tullut jotain parempaa – jos nyt intersektionaalista selitystä voi sanoa paremmaksi. Ei ole tullut mieleen vihata Paavalia. Mies yritti parhaansa, ja toi meille kristinuskon.
Toki on mahdollista, että joku lähtisi käyttämään elämänsä raamatun tutkimiseen ihan vain tutkimuksen vuoksi. Onhan Raamatulla ollut vaikutusta. En vain itse pysty samaistumaan tähän motivaatiorakenteeseen. Kauhea vaiva kielenopiskelusta lähtien vain sen takia että tutkisi jotain jolla ei ole mitään merkitystä. Miksi joku tutkii Shakespearea koko elämänsä? Vain siksi että on kuuluisa henkilö, jolla on ollut vaikutusta, vai edes osittain siksi että arvostaa tämän tuotantoa tarpeeksi tutkiakseen sitä? Tätä asiaa en oikein ymmärrä näissä ihmistieteissä. Toki objektiivista olisi varmaan juuri tämä. Yksi ja sama koko Shakespeare. En minä siitä välitä, mutta tutkinpa kuitenkin.
by 
Aika hyvin alat lähestyä asian ydintä. Löydät samoista teksteistä neljä erilaista tulkintaa, jotka pohjautuvat tutkijoiden erilaisiin premisseihin Paavalin ja Jeesuksen keskeisistä näkökulmista. Kaikissa näissä Paavalin sanoma rakentuu tutkijoiden oman maailmankuvan ympärille.
Se on varsin luonnollista, koska teksti objektiivisesti ottaen on vain joukko kirjaimia, jotka pyrkivät kuvaamaan kirjoittajan ajatuksia. Lukija luo sisällön uudestaan oman maailmankuvansa pohjalta. Niinpä tulkinta kertoo vähintään yhtä paljon tulkitsijasta, kuin tulkittavastakin.
”Objektiivista” on ehkä se että erilaisia näköaloja on olemassa. Tulkinnat itsessään ovat väistämättä subjektiivisia. Tieteen tekemisessä olennaista on tunnistaa oma subjektiivisuutensa tutkijana ja kyetä kuvaamaan oman työskentelynsä premissit myös lukijalle.