Järjetön tuhoamissota Ukrainassa jatkuu, mutta elämä muualla jatkuu. Tämä kirjoitus on syntynyt jo kuukausia ennen Venäjän raukkamaista hyökkäystä ja julkaistu juuri Vapaa Ajattelija 1/22 -lehdessä.
Äitini on 91-vuotias ja hänellä on muistisairaus. Se ei ole ollut valikoivaa laatua, vaan muistot eletystä elämästä menneistä nykyisyyteen ovat liudentumassa tasaisesti. Mielen takapiha tyhjenee kaikesta sinne kertyneestä. Ajelutin häntä kesällä paikassa, jossa perheemme asui 60-luvulla. Talo on edelleen samassa ulkoasussa kuin siellä asuessamme. Paikka ei herättänyt äidissäni minkäänlaista tunneaffektia, eikä muistoja. Hän totesi vain, ettei muista enää kaikkea. Tämä Fleiviikin paikka oli jo roudattu pois hänen mielensä takapihalta. Kesästä lähtien hän on asunut hoitokodissa.
Äitini ei ole eikä ole ollut uskossa, kuten eivät olleet hänen vanhempansa kuten eivät tätinsä ja enonsakaan. Tapaluterilainen hän on ollut lähinnä miehensä eli edesmenneen isäni myötä, joka oli lähinnä traditionalistiluterilainen ja uskonnollisuus sosiaalisuutensa toteuttamista.
Uskominen, vaikka onkin aikojen aikana evoluution mukana muodostunut ominaisuus ihmisessä, ei välttämättä ole kovin syvällä ihmisessä. Olen kuullut sairaanhoitajien kertomuksia siitä, että elämässään syvästi uskossa olleet ovat alkaneet kiroilla ja puhua kaikkea muuta kuin mitä uskovan voisi odottaa puhuvan kuoleman lähestyessä.
Kotimaa24 julkaisi 23.12. artikkelin ”Tutkimus: Vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta voivat tukea läheiset, hoitajat ja seurakuntien väki”. Siinä kerrotaan Helsingin yliopiston tutkijan Jari Pirhosen tutkimuksesta, jossa on selvitetty, ettei vaikeakaan muistisairaus välttämättä hävitä ihmisen uskonnollisuutta. Ensin voisi miettiä sitä, mitä tarkoittaa uskonnollisuus. Jotkut uskovat kertovat inhoavansa ”uskonnollisuutta”. Heillä on aito usko, ei uskonnollisuutta. Uskonnollisuus lieneekin enemmän kulttuurinen tapa elää ja nähdä maailmaa. Isäni uskonnollisuus ei ollut uskoa, vaan sukutraditio ja tapa, paljolti maalaisliittolainen koti-uskonto-isänmaa -eetos. Tämänkaltaista uskonnollisuutta eli tapakäyttäytymistä on paljon luterilaisuuden vuosisatojen aikana kyllästyttämässä kulttuurissamme.
Usko on ihmisen oma asia. Jos se usko alkaa karisemaan muistisairauden vuoksi, niin millä perusteella sitä pitäisi ulkopuolisten elvyttää? Todennäköisesti tällaisella vaikeasti muistisairaalla ei kovin montaa vuotta edessään ole, eikä muistisairaalla muutenkaan ole paljonkaan ole sellaista aktiivista toimintaa, jota usko ohjaisi tai määrittäisi. Tutkimuksen mukaan muistisairaiden uskonnollisuutta hoitokodeissa tuetaan kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisella eli käytännössä hartauksia toteuttamalla ja tarjoamalla keskusteluhetkiä papin kanssa. Onko papeilla käsitys, että jos muistisairaan uskoa ei pidetä yllä, hän joutuisi kadotukseen? Vähän kuin kastamattomat lapset, jotka kristinuskon mukaan joutuvat vähintään jonkinlaiseen ”välitilaan”.
Tietysti toinen asia on, jos henkilö itse haluaa päästä hartaushetkeen. Edenneen muistisairauden kourissa olevan potilaan lienee harvinaista oma-aloitteisesti sitä kysyä. Ja niinpä Pirhonen toteaakin oireellisesti yliopiston tiedotteessa, että tuolloin henkilö ”voi hetkessä virittyä ottamaan osaa hartaustilaisuuteen, jos sellainen hänelle tarjotaan”. Monella muistisairaalla on voinut tulla lapsuudenajan usko esille, vaikka koko aikuisikänsä olisikin ollut uskonnoton tai vähintään hällävälisti. Tällöin voi miettiä, kuinka eettisesti moitteetonta tällainen toiminta on. Epäilen, että ainakaan kaikki papit vaivautuisivat ottamaan selvää omaisilta hoidettavan uskosta. Oman äitini hoitokodin vastaanottohaastattelussa ei olisi tullut puheeksi uskonasiat, ellen olisi itse puheeksi ottanut.
Äitini on asunut viime kesästä lähtien hoivakodissa. Se on yksityinen. Keskustellessani sairaanhoitajan kanssa kysyin pappien käynneistä. Hän totesi, ettei ole pappeja käynyt eikä kutsuttu. Hän kysyi, onko tarvetta. Äitini kohdalla ei tietty ollut. Mutta kuinkahan moneen hoivakotiin papit menevät itse oma-aloitteisesti tai seurakunnan lähettäminä? Tutkija Pirhonen haastatteli lähinnä juuri hoivakodeissa työskenteleviä luterilaisen kirkon pappeja. Yksityiset hoivakodit tietty voivat itse määritellä, minkälaisia palveluksia asukkaille tarjoavat, mutta kunnan omistamat saisivat olla uskonnollisesti neutraaleja ja sitä yleensä lienevät olevankin. Tosin on niin, että jos joku asukas haluaa papin tulevan luokseen käymään, se pyyntö on täytettävä. Se kuuluu yksityisyyteen ja sitä on kunnioitettava.
Aiheellisesti voi kyllä kysyä, miksi yliopisto tekee tai teettää tällaisen tutkimuksen. Tutkimus ei ole uskontotieteellinen, vaan tutkimuksen tekijä Jari Pirhonen on yhteiskuntatieteilijä. Artikkeli liittyy tutkimukseen ”ikääntymisestä sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä sekä inhimillisenä kokemuksena”.
Mutta kuten eräs tutkimuksen papeista kertoi, tuovat hartaushetket ja virsien veisaaminen tai sen kuuleminen turvaa. Kokemista elämässä mukana olemisesta vuosikymmenten takaa. Nyt vanhuusiässä dementoituneet ovat eläneet aikaa, jolloin kouluissa joka aamu aloitettiin virren veisuulla ja kirkkokuri oli sekin monelle todellisuutta. Muistisairaan todellisuus voi olla sitä aikaa ja mahdollisesti sitä kaipaa. Kysymys onkin paljolti sukupolvikokemuksista. Parin kolmen vuosikymmenen jälkeen tilanne on jo erilainen.
by 
Ihan asiallista kommentointia Ykiltä. Se, että vapaa-ajattelijat uhraavat aikaansa ja huoltansa muistisairaiden uskonnolliselle käyttäytymiselle on myös ymmärrettävää, koska tilannehan on se, että vapareilla ei ole mitään annettavaa elämänsä päätettä lähestyville, kun taas kirkko haluaa tuoda edustamansa maailmankatsomuksen (joka siis vapareiden mielestä on valheellinen, koska tyhjyys on heidän vastauksensa) antaman lohdullisen ja rakkaudellisen näkökulman tulevaisuuteen. Poissa on nimittäin helvetillä pelottelu.
Vapaa-ajattelijat jättäisivät vanhukset rauhaan eli näiltäkin osin yksin. Siis hylkäävät vanhukset. Silloin kun kristillinen näkemys tuo toivon elämän jatkumisesta toisessa ulottuvuudesta, koskettaa ja arvostaa vanhuksen jo kadonnutta menneisyyttä lohduttamalla sanoen, että voit vielä kohdata rakastamasi maailman uudessa muodossa, ylösnousemuksen ulottuvuudessa, vapaa-ajattelijat, jos ovat rehellisiä, muistuttavat vanhusta, että se on loppu ny , pimeys odottaa, toivoa ei ole. Mutta eiväthän vaparit näin tee, koska hekin ovat sivistyneitä ja kohteliaita ihmisiä. He vain vaikenevat kohteliaasti jättäen rehellisen haaston sikseen. Ja tietenkin vastustavat kirkkojen toimintaa. Kirkkojen toiminnan vastustamisen filosofiasta löytyy hyviä vinkkejä Neuvostoliiton virallisesta valtiopropagandasta. Jo Stalin tosin hellitti hiukan yhteisen hyvän takia, Putin on nyt valjastanut orjakirkkonsa ihan uudella tavalla, Uskonnollisuus säilyi tietenkin naurettavana mummojen puuhasteluna koko kommunistivallan ajan mutta kyllähän vaparit tämän tietävät, vaikka näistä yhtäläisyyksistä vaikenevatkin.
Vanhojen mummojen ja ukkojen höpinöitä, niinpä niin. Muistan miten, vaimoni veteraanievakkoäiti kertoi vaimon isän vaipumisesta alzheimeriin ja sen viimeisestä vaiheesta ennen kuin järjen tasolla tapahtunut yhteiselämä katkesi. Lilli oli herännyt yöllä siihen, että Lasse makasi sängyssä kädet ojennettuna ja ristissä. Lasse lausui ääneen isämeidän-rukouksen. Ja sen jälkeen Lassen suusta ei enää koskaan tullut järjellistä sanaa, kertoi Lilli.
No niin. Tuo kirjoitukseni ei edusta Vapaa-ajattelijoiden näkemystä tai huolta muistisairaiden uskonnollisesta käyttäytymisestä. Tuo on kirjoittajan eli minun oma näkemykseni. Vapaa-ajattelijoilla, siis liitolla ja yhdistyksillä, ei ole sellaista eetosta, että yksilön uskonnollista käyttäytymistä tulee diskriminoida, ellei sitten sillä ole yleisyhteiskunnallista ulottuvuutta. Jokaisen usko ja uskonnollinen käyttäytyminen on yksityisyyteen kuuluva asia ja sitä pitää kunnioittaa. Telaketjuateistit ja muut vastaavat räyhäpäät ei sitä kunnioita. Näitä voi rinnastaa vaikka kansallismielisiin öyhöttäjiin. En arvosta. Mutta voiko kenenkään maailmanäkemystä tuomita valheelliseksi? Minusta ei, mutta näkemyksen perusteita voi kyseenalaistaa. Voiko vaikka kommunistin näkemystä sanoa valheelliseksi? Ei. Mutta sen perusteita voi ja pitää kyseenalaistaa, vaikka tuossa poliittisessa katsannossa voikin löytää myös moraalisia ja eettisiä arvoja.
En hyväksy sellaista näkemystä, että vapaa-ajattelijoihin kuuluvalla tai uskonnottomalla ei olisi mitään annettavaa elämänsä päätettä lähestyvälle. Että uskonnoton olisi tunnoton tällaisessa tilanteessa tai tällä ei olisi mitään annettavaa. Väitän, että me kaikki olemme neuvottomia läheisen kuoleman lähestyessä. Väitän, että uskovilla kuolevan lohduttelu sillä, että pian pääsee tämän rupisen maailman vaivoista ja pääsee ”kirkkauteen” tai toiseen auvoiseen elämään, on tämän neuvottomuuden peittämistä ja kuoleman lopullisuuden ajatuksista häivyttämistä – vaikka se ei tietoista olisikaan. -Oman kuolemani, mikä on paljon lähempänä kuin syntymiseni, olen tehnyt itselleni jo aikaa sitten selväksi. Olen tähtipölystä syntynyt ja siihen palaan – ikuiseen alkuaineiden ja kvarkkien tanssiin. Olen osa ikuisuutta – mikäli universumi nyt on ikuinen… Se, että minulla ei silloin ole tietoisuutta, tietty vähän harmittaa. Näkisin mieluusti mitä kaikkea tuolla miljoonien valovuosien päässä oikein on ja mitä siellä tapahtuu, miten ”pimeä energia” toimii ja mitä se ”pimeä aine” on…
Eikö se, että kertoo kuolevalle rakastamansa maailman uudessa muodossa kohtaaminen ja ikuisen onnen koittamisen kuoleman jälkeen ole vähintäänkin epärehellistä? Eihän noista ole minkäänlaista tietoa, kokemusta tjms. Kukaan järkevä uskonnoton tai ateisti ei tietenkään lakonisesti totea kuolevalle, että ”se oli tässä nyt, pimeys koittaa, luannikast reissu vaa…” Enpä tiedä, olisko kukaan räyhäateistikaan valmis moiseen. Psyykeltään häiriöiset ovat asia erikseen.
Mistä ajatus, että uskonnoton tai Vapaa-ajattelijat järjestönä unohtaisivat vanhukset? Tilannehan on meillä Suomessa se, että vanhuutta ja vanhuksia ei ylipäätään arvosteta. Tämä on selvästi yleisyhteiskunnallinen asetelma. Vapaa-ajattelijaliitto toimii eri asiakentällä, eikä vapareita voi erikseen pitää minään vanhusten dissaajana. Vanhukset siis nähdään yhteiskunnassamme pelkkänä kulueränä ja näiden hoito tehokkuuskysymyksenä. On myös niin, että varsin monet unohtavat omaisensa hoitokoteihin ja käyvät silloin tällöin velvollisuudesta katsomassa. Tämän olen havainnut nyt omakohtaisesti omaa äitiämme tapaamassa käydessämme. Tuon hoitokodin vierailuvihossa on usein varsin vähän merkintöjä. Äitimme asuinkerroksessa on noin kymmenen asukasta.
Kukaan järkevä uskonnoton ei, kuten ei Vapaa-ajattelijoiden liitto, vastusta kirkkojen toimintaa silloin, kun se tapahtuu uskovien omassa piirissä ja viitekehyksessä. Kirkko toimikoon omassa piirissään ja hoitakoon oman leiviskänsä, mutta sen ei pidä olla osa yhteiskunnan perustoimintoja. Kirkon ei pitäisi saada kantaa veroja, sillä ei pidä olla omaa lainsäädäntöään (jonka se itse kirjoittaa eduskunnan toimiessa kumileimasimena) eikä sen pidä olla osa valtion yleistä hoitoa, mikä näkyy koulujen uskonnonopetuksen pakollisuutena, valtionpäivin avajaisjumalanpalveluksina, sotilasvalan jumalan nimeen vannomisina jne.
Mistä ihmeestä sellainen käsitys, että Vapaa-ajattelijat vaikenisivat Neuvostoajan uskonnollisuudesta? Yksittäiset telaketjuateistit voivat höpistä mitä vain, mutta mitä siitä? Muuten, Vapaa-ajattelijat eivät ole poliittisesti sitoutuneita liiton kontekstissa. Jäsenistöön kuuluu ja on aina kuulunut eri puoluekantoja edustavia. Käsitys, että vapareissa on kommareita ja muita kunnottomia, on stereotypia ja hatusta vedetty käsitys.
Ja sitten muistisairaan usko, joka siis nähtävästi karisee kuten vähän kaikki muukin eletty elämä ja ajatukset. Kuten kirjoituksessani totesin, tulee muistisairaalla varhaiset kokemukset ja opitut asiat esiin. Varsin helposti siis muistisairaalle tulee mieleen vuosikymmeniä sitten opittu isämeidän -rukous. Ei siinä ole mitään merkillistä.
”Olen tähtipölystä syntynyt ja siihen palaan – ikuiseen alkuaineiden ja kvarkkien tanssiin. Olen osa ikuisuutta.”
Onpas runollista kuoleman ja ikuisen leijumisen kuvausta. Ei tajuntaa, ei sielua, ei henkeä. Pelkkää alkuainetta. Elämällä ei ollut mitään syvällisempää merkitystä. Kaikki hajoaa tyhjään. Kaikilla sama kohtalo. Siellä leijuvat hitlerit , stalinit ja putinit. Kukaan ei ole vastuussa mistään. Kaikki on tyhjääkin tyhjempää. Millään elämässä ei ollut mitään merkitystä.
Naturalismin tyhjyyden teologiaa.
Tähtipölystä olemme tänne tulleet ja sinne palaamme. Runollista tai ei. Jos mitään runoudesta ymmärrän (tosi vähän), niin runollista varsin tämä ajatus on. Minusta. Ja sangen lohdullista. En tarvitse enempää. Mehän olemme pelkkää alkuainetta kaikki. Alkuaineet ovat aikaa myöten yhdistyneet monimutkaisemmiksi kokonaisuuksiksi ja evoluution mittaan niinkin monimutkaisiksi, että on kehittynyt laji, joka kykenee tunnistamaan ja lajittelemaan alkuaineet. Ja tajuamaan elämän ja sen monimuotoisuuden – ja merkitykset. On keksinyt uskonnot ja ismejä kuten vaikka naturalismi.
Niin, onko meidän elämällämme mitään syvällisempää merkitystä? Ja mikä se on? Mikä on uskovan kristityn vastaus tähän? Mikä ateistin? Omalla elämälläni on tietty merkitys. Olen neljän lapsen isä. Minulla on paljon tekemistä, paljon luettavaa, kuultavaa ja nähtävää. Minulla on runsaasti merkityksiä omassa elämässäni. Jokaisen on luotava itse itselleen merkityksiä elämälleen. Tietty yhteisön tulee auttaa niitä, jotka eivät siihne kykene.
Hajoaako kaikki tyhjään? Ei, ei ainakaan heti. Universumi kyllä laajenee ja harvenee kovaa vauhtia, mutta tämä hajoamisen tahti ottaa aikansa. Menee vielä kymmeniä miljardeja vuosia siihen, että universumi on pelkkää pimeää tyhjyyttä. Sitä autiutta, johon Raamattunne jumala loi tämän kaiken. -Mitähän se jumala teki sitä ennen? Hänhän on A ja O eli kaiken alku ja loppu. Mutta on silti ollut ikuisesti. Merkillistä kyllä tuo. Mitä Hän teki ennen luomista? Ikävystyi ja siksi loi tämän syntiinlankeavan maailman..?
Kukaan ei ole vastuussa mistään? Tarkoittanet siis uskonnottomia ja ateisteja, joilla ei ole sitä jumalaa, jolle olla vastuussa tekemisistään? Onko siis niin, että uskonnottomalla ei ole mitään moraalia, kun ”ei tarvitse olla vastuussa tekemisistään”? Ei. Näinhän ei ole. Me kaikki olemme vastuussa tekemisistämme täällä ja nyt. Uskonnoton ei ole moraalittomanpi kuin uskova. Uskonnoton käsittää vastuun välittömästi tässä elämässä. Uskovat tuntuvat ulkoistavan moraalin sinne jonnekin… Luotan enemmän sellaiseen kaveriin, joka ei puukota minua siksi, että se ei ole hänestä itsestään oikein, kuin sellaiseen, joka pelkää tekonsa tuovan rangaistuksen jossain tuolla puolen.
Mutta joo, meillä kaikilla on sama kohtalo: elää aikansa ja sen jälkeen siirtyä tähtipölyksi ja osaksi kvarkkien tanssia. Se on hienoutta. Se ei, että teidän jumalanne olisi aikojen alussa määrännyt, ketkä pääsevät ”taivaan iloihin” ja ketkä joutavat helvetin syövereihin. Raamatussanne tämä siis on kerrottu. Että Jumala itse on päättänyt, ketkä kutsuu ja ketkä hylkää…
”Tähtipölystä olemme tänne tulleet ja sinne palaamme.”
Tämä on osa totuutta, olemme atomeja jotka kuoleman jälkeen palaa luonnon kiertokulkuun. Tämä atomikokonaisuus ei kumminkaan toimi niin kuin ihmisessä toimii ilman, että siinä on jotain muutakin. Mitä tämä muu on, siitähän tässä on kysymys.
Väitän, että jos ei olisi kuin materiaalia, niin ei meitä olisi olemassakaan. Ihmisessä on henki, joka määrittelee ihmisen toiminnan.
Predestinaatio-oppia suuret teologitkin tulkitsevat eri kulmilta. Raamattu antaa jokaiselle sanan kuulevalle mahdollisuuden ottaa se vastaan ja voiman tulla Jumalan lapseksi. Ja kyllä ihmisellä on vapaa tahto. Robotit ovat erikseen.
Raamattu ( nyt en puhu VT:n laista, joka annettiin e.Kr. vaikka sielläkin on varteenotettavia ohjeita, kuten 10 käskyä), antaa erittäin käyttökelpoisia moraalisia ja eettisiä ohjeita ihmisen elämään.
Kaikki ymmärrämme, että kannamme -toivottavasti- vastuun teoistamme jo täällä eläessämme. Mainitsin massamurhaajia mm. Hitlerin, joka teki itsemurhan, kun huomasi, että peli oli menetetty. Hänhän pääsisi kuin koira veräjästä, jos päätyisi kvarkkitaivaaseen. Eli siinä mielessä ei olisi tekemisillä merkitystä. Ehkä lukijat tämän ymmärsivätkin.
Ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Me kaikki olemme geeniemme, kasvatuksemme, kulttuurimme, ympäristömme jne. tuotteita. Niin monet seikat vaikuttavat valintoihimme, ettei niitä voi tässä luetella.
Minun uskonnottomuuteni johtuu aivorakenteestani. Aivoistani puuttuu se ulottuvuus, joka mahdollistaa näkymättömien olentojen olemassaolon uskomisen. En ole valinnut uskonnottomuuttani, vaan geenini ovat sen sanelleet. Lienen perinyt uskonnottomuuteni. Isäni ei ollut oikeasti uskossa, äitini ei ole uskossa, eikä ollut hänen vanhempansakaan. Isotätini ilmoitti olevansa puolipakana ja koko äitini puoleinen suku on enimmäkseen uskonnottomia.
Mutta vaikka meillä ei olekaan vapaata tahtoa, on meillä harkintakyky, kenellä enemmän, kenellä vähemmän. Pikkurikollisilla ja väkivaltarikollisilla tätä harkintakykyä on yleensä vähemmän. Mutta vastuussa olemme teoistamme ja niin pitää olla. Muuten yhteiskunta ei toimi eikä pysy koossa.
Mutta se vastuu on täällä ajassa. Mitään palkitsemis- ja rangaistusjärjestelmää ei ole kuoleman rajan tuolla puolen. Hitler, Stalin, Pol Pot, Pinochet ja monet muut pahat diktaattorit ja despootit vain kuolevat, joko oman käden kautta tai sitten vanhoina aikansa eläneinä. Valitettavasti Putinkin tulee todennäköisesti välttämään vankeustuomion. Ei häntä Haagiin saada. Hänkin pääsee kuin koira veräjästä. On hänellä sen verran tukijoukkoja. Mutta onneksi hän joutuu elämään loppuelämänsä itse tahraamansa maineensa ja kasvojen menettämisen kanssa – ja tavallaan vangittuna. Hänellä ei ole enää mitään asiaa mihinkään normaaliin elämään.
Putin on myös geeniensä, kotiolojensa, koulutuksensa, neuvostojärjestelmän, Venäjän satojen vuosien hallitsijaeetoksen ja KGB-uransa vanki. Hänen ajattelunsa on tyyten kieroutunutta. Siispä hänen valintansa, joiden tuloksia venäläiset ja ukrainalaiset nyt joutuvat kokemaan, ovat hänen taustansa sanelemia. Ei hän ole valinnut olla paha, vaan hänestä on tullut sellainen monen eri seikan muokkaamina.
Minulla on myös sielu (tahto, tunteet ym.) ja henki (hengellinen ulottuvuus) fyysisen olemuksen lisäksi. Enkä todellakaan ole matkalla avaruuspölyksi.
Niin, se on uskovan termi ihmisen tietoisuudelle. Oma tietoisuuteni rakentuu hermojärjestelmääni ja se on tiukasti siinä kiinni. Uskova ajattelee dualistisesti – että on ruumis ja on se sielu. Mutta siitä erillisyydestä ei ole mitään näyttöä, kun taas ihmisen aivotoimintaa voidaan mitata selekin fyysisin mittarein.
Muistisairaus on hyvä esimerkki konkretisoimaan sitä, että mieli ja ruumis ovat yhtä: jos muistisairaalla on sielu, niin miten selittyy se, että tämän käsitys kaikesta hapertuu ja muistot liudentuvat kadotukseen synapsien katkeillessa? Palautuuko tuo kaikki sitten kuoleman jälkeen jotenkin tämän sieluun..?
Uskonnottomallakin on muuten hengellinen ulottuvuus, siis jos käsitetään se metafyysisen tunnustamiseksi. Musiikki ei ole olemassa samalla tavoin kuin fyysiset esineet, mutta se on silti tärkeä osa elämää useille. Minulle ainakin. Siitä tulee metafyysinen affekti. Samoin kirjallisuudessa ja taiteessa. Uskomattoman ”sielu”, jolla tässä tarkoitan mielikuvitusta, voi lentää avaruuksiin ja toisiin galakseihin saakka. Monilla meistä on eräänlainen metafyysisen kaipuu, mikä lienee tullut evoluutiossa ammoin, kun animistiset uskomukset olivat vielä valloillaan.
Kyllä me kaikki olemme tähtipölyä, tähdistä tulleet ja tähdiksi aikanaan tulemme muuttumaan. On nimittäin niin, että me koostumme täsmälleen samoista alkuaineista, joista koko universumi koostuu.
Olen eri mieltä tähtipölystä ja monesta muustakin mutta, ettei menisi jankuttamiseksi, jääköön tällä erää tähän.
Sinikka H: ” Ja kyllä ihmisellä on vapaa tahto ”
No ei ole. Rautalankaa: Nivelen ja akselin varassa oleva vaaka voi vapaasti kallistua joko vasemmalle tai oikealle mutta kummalle puolelle se ’vapaasti’ kallistuu riippuu siitä, kummalla puolella on enemmän painoja.- Siis ko paino määrää kallistumisen suunnan, ei tuo tekninen teoreettinen ’vapaus’. Myös ihmisen valintoihin vaikuttaa aina jokin ’punnus’ joka estää häntä valitsemasta vapaasti. Tämä tahdonvalinta olisi vapaa vain, jos valintaan vaikuttavat syyt olisivat tasan yhtä painavat, mitä johtuen ihmisen historiasta ja punnuksista(ympäristö, elämänkokemukset/tapahtumat jne.) itsestään ne eivät koskaan ole. Nämä punnukset muodostavat syy-yhteys ketjun, joka ulottuu takautuvasti niin pienen lapsen valintaan, ettei hän ole ollut tuohon valintaansa syyntakainen.
Sattumoisin selaillessani Henrik Tikkasen Ihmisen ääni -sarjan kirjaa tuli esiin tämä Tikkasen ajatelma:
”Elämän tarkoitus, paitsi ihmisen kohdalla, on luonnon tasapainon ylläpitäminen.
Ihmisen elämän tarkoitus on luoda hänelle itselleen jumala, jotta hän sen jälkeen voisi muuttua jumalan kaltaiseksi ja tunnotuskia vailla häiritä luonnon tasapainoa.”
Mainiosti sanoitettu. Voi miettiä, keitä Tikkanen mahtoi tarkoittaa.
Paremmin kun hyvin sanottu. Ilmiöllä on psykologiassa nimi: Projektiivinen identifikaatio. Ihminen samaistuu omaan luomukseensa. Ysi niistä voi olla Jumala mutta Jumala voi olla olemassa ihmisen projektiivisestä identifikatio kyvystä huolimatta. Jolliekin tuo itse luotu Jumala on todellisinta totta ja he elävät sen mukaan. Jotkut muut pohtivat ikänsä Jumalan olemusta yrittäen vapautua ennakkoajatuksistaan löytääkseen yhteyden mielikuvista vapaaseen Jumalaan. Yksi pahimpia mielikuvien luojia ovat eri uskontojen Pyhät Kirjoitukset jotka antavat jumalalle ominaisuuksia oman ymmärryksensä mukaan.
Ihminen joka ei löydä elämälleen merkitystä ilman yliluonnollista Jumala on minusta jäänyt jotenkin kesken kasvuiseksi. Ihminen on aikuinen silloin kun hän vapautuu Isästään ja äidistään eikä tarvitse heidän korvikkeikseen jumalia eikä Jumalaa.
Luin ensikertaa tähtipölystä eräästä uskonnollisesta kirjasta. Ihan nolotti että en tietoisesti itse ollut ajatellut asiaa, sehän on itsestään selvä juttu. Nykyisin ajattelen omaa kuolemaani aina silloin tällöin ja siihen liityvää hautajaisia. Pitäisikö pyytää jälkeläisiä kremeeraamaan hengetön ruumiini tai hautaamaan se arkussa? Keho joutuisi lojumaan arkussa pitkään ennenkuin sen kokoomus olisi hedelmöittämässä luonnon kiertokulkua. Polttohautaus nopeuttaisi sitä ja herättää mielyttävän tunteen kaikkien alkuaineiden, joita kehoni oli lainannut muodostuakseen ,palaavan leijuvina avaruuteen kunnes niistä tulisi osatekijöitä muissa luontokappaleissa. Jätetään nyt päätös siitä jälkipolvelle. Haudatkoon miten lystää, kunhan pitävät huolta siitä että en ole valekuollut vaan ihan aidosti sellainen.
Markku: ”Luin ensikertaa tähtipölystä eräästä uskonnollisesta kirjasta. ”
Itselleni mielenkiintoisin ihmisen alkuperää käsittelevä uskonnollinen teksti on gnostilaisesta Pistis Sophiasta, jossa Jeesus toteaa opetuslapsille, että ”Ettekö te tiedä että te olette kakki samasta alkuaineesta kotoisin, ettekö te tiedä että te olette valon jätettä.”
Minulta meni tovi ennen kuin oivalisin kuinka tosi tämä toteamus on. Huomaatteko mitkä kaksi tieteellistä totuutta tuohon Jeesuksen gnostilaiseen opetukseen liittyy?
Niin muuten, äitini, jolla muistisairaus on, ei ole vielä missään vaiheessa kertonut mitään uskonnollista. Hän on muuten vain vähän väliä lähdössä Kankaanpäähän, jossa hän asui vanhempiensa kotona ennen opiskeluun lähtöä ja naimisiin menoaan 50-luvun alussa. -Mutta en ihmettelisi, jos hänkin alkaisi laulaa virsiä tai tapailla isämeitää jossain vaiheessa. Siinä vaiheessa hän myös varmaan haluaisi lähteä kotiin Jämijärvelle, jossa hän vietti osan lapsuuttaan ja varhaisnuoruuttaan.
”Että uskonnoton olisi tunnoton tällaisessa tilanteessa tai tällä ei olisi mitään annettavaa. Väitän, että me kaikki olemme neuvottomia läheisen kuoleman lähestyessä. Väitän, että uskovilla kuolevan lohduttelu sillä, että pian pääsee tämän rupisen maailman vaivoista ja pääsee ”kirkkauteen” tai toiseen auvoiseen elämään, on tämän neuvottomuuden peittämistä ja kuoleman lopullisuuden ajatuksista häivyttämistä – vaikka se ei tietoista olisikaan”
Jokaisella on mahdollisuus olla ihmiselle ihminen ja siihen ei tietenkään tarvita uskonnollisuutta. Loppuosa tekstistäsi on vapaa-ajattelijan näkemys kristillisestä kuoleman lähestymisestä. Eli sokeat pisteesi vaikuttavat tässäkin.Et ymmärrä uskon syvintä olemusta.
No sehän on taivaan tosi, etten ymmärrä uskon syvintä olemusta!
Minulla on sokeita pisteitä enemmänkin – ei vain uskon suhteen. Mutta meillä kaikilla on. Sinä taas et liene koskaan ymmärtävän uskomattoman syvintä olemusta… 🙂
Syvintä olemusta en tietenkään, kun itsekään et sitä tietenkään ymmärrä. sen ymmärrän, minkä itse olet moneen kertaan kertonut: uskonnottomuus on kyvyn puute ja ihan turha on minulle vakuuttaa, ettei se yhtään vaivaa sinua. Tämä vaivaaminen on saanut sinut haastamaan uskovaisia kaikki nämä vuodet ja se on yksi syy, miksi pidän sinun tyylistäsi ja persoonallisuudestasi: et ole välinpitämätön ohikatsoja. Ja ymmärryksesi rajoissa puolustat maailman menon asioissa juuri samoja asioita kuin minäkin.
Vaimollani on pitkälle kehittynyt muisti-sairaus. Hän on asunut hoitokodissa kohta kaksi vuotta. Näin jälkeenpäin ajatellen, ensimmäiset oireet tulivat jo ehkä kymmenen vuotta sitten, kehittyen ensin hitaasti mutta viimeisen vuoden kuluessa nopeasti. Se merkitsee, että hänen persoonansa ”kuihtuu”. Ei vain muistaminen häviä, vaan myöskin kaikkien havaintojen ymmärtäminen. Ulkomaailman tapahtuvat sotkeutuvat sisäisiin mielikuviin jotka nekin alkavat köyhtyä.
Ihmisistä voimakkaimin läsnä hänen muistissaan ovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen itsensä ollessa jossain kymmenen paikkeilla.Että vanhemmat ovat kuolleet vuosikymmeniä sitten tulee hänelle aina uutena suruna kun hän kysyy heistä.
Minut hän vielä muistaa, kun soitan hänelle tai käyn tervehtimässä. Hän ei osaa itse käyttää puhelinta mutta henkilökunta auttaa. Sekä käynnit ja puhelut ovat sellaisia, että kun onnistun yllyttämään häntä puhumaan mistä vaan niin hän puhuu mutta ”ilman päätä ja häntää”. Toisin sanoen vailinaisin lausein jotka sekottuvat yhteen. Minä vain myötäilen , kyselemättä mtään, koska se katkaisee ajatusketjun ja hän häkeltyy.Noin puolentunnin kuluittua hän saatta puhua hiukkasen aikaa ”järkevästi”. Minä olen olemassa siinä ja hän on sanonut sanottavansa ja on tyytyväinen.
Hänen psyykinen henkensä on hänen jokin hyvin aikainen psyykkeensä, ehkä parikolmevuotiaan henki, mutta tunnen vielä hänen sielunsa ,siis jotain hänen perusolemuksensa, läsnäolon. Sitä minä kuuntelen, puhui hän mitä puhui.
Huomaan itsestäni kuinka suhteeni häneen mystillisessä mielessä on syventynyt ja toimii jonkinlaisella ei-sanallisella tasolla. Hän kommunikoi kanssani ja minun läsnäolollani on jonkinlainen sanoma hänelle.
Hän ei ole koskaan ollut ”rituaalisesti” uskonnollinen mutta jotain uskonnosta on aina ollut osa hänen persoonaansa ja jotain siitä on tallella. Alkuaikoinan hän kävi alakeroksessa pidetyissä hartauksissa jonkun kerran ,mutta sitten hän turhautui papin persoonaan.Näinhän voi monelle ihan ”terveellekin” käydä.
Minulla tämä oli aluksi kovaa. Mutta koska hän on lopettanut kärsimisen ja voi kroonisesti hyvin, myhäillen kun lapset ja minä tulemme tapaamaan, niin en minäkään enään kärsi.