6. Parannus
Mitä tuo nyt tarkoittaa? Minähän olen sellainen kuin olen, miksi minun pitäisi muuttua, tai parantaa itseäni? Ei ainakaan minkään uskonnon mukaisesti.
Naturalistinen tiede haluaa osoittaa, että ihminen on kehittynyt tiedostamattomien,
materialististen prosessien kautta ilman mitään niiden takana olevaa suunnitelmaa tai merkitystä. Siis evoluutio on johtanut alkulimasta ihmiseen ja ihminen on pelkkä eläin, ilman mitään vastuuta tekemisistään. Sartre ja Camus ym. eksistentialistit ja myöhemmin postmodernistit yhdessä ateistien kanssa vetosivat siihen että ihminen on vain heitetty olemassaoloonsa ja sen takia millään ei oikeasti ole syvempää merkitystä, on vain elettävä se aika, jonka maan päällä elää ja se on sitten siinä. Siis nauttikaamme siitä minkä saamme irti. Kaikenlainen oman elämän paranteleminen on turhaa uskonnollista hapatusta.
Toki on paljon ateisteja jotka ovat ns. ’hyviä ihmisiä’, jotka toimivat toisten parhaaksi ja evolutionistit selittävät tämän johtuvan ’geenin itsekkyydestä’, kun se yrittää levittäytyä mahdollisimman laajalle. Vrt. Richard Dawkins. Moraalin perustaa ei silti ole pystytty kokonaan selittämään.
Jos on olemassa absoluuttinen moraali, sen alkuperän on oltava myös absoluuttinen. Kun sitä rikotaan, seuraa ongelma. Absoluuttisen moraalin rikkomisesta seuraa absoluuttinen rangaistus. Jokainen tietää sisimmässään sen, vaikka yrittäisi sen torjua. Miten rikkomus käännetään takaisin?
Uudessa testamentissä Jeesus sanoi: ’Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi’. Kreikankielen termi on ’metanoeite’ eli kääntykää ympäri. Se tarkoittaa että tiedostaa eläneensä väärin suhteessa Jumalaan ja ihmisiin ja turvautumista Jumalan tarjoamaan anteeksiantoon ja armoon Jeesuksen ristintyön kautta.
Tietysti voi kieltäytyä katsomasta peiliin ja näkemästä itseään sellaisena kuin on. Jos peilikuvani näyttää huonolta, se on peilin vika. Jos toimin väärin itseäni ja muita kohtaan, mitä se muille kuuluu?
Paras hallitusmuoto on anarkia, ts. saan tehdä ihan mitä haluan, vastaamatta siitä kenellekään. Tosin tämä toimii vain, kun maailmassa on vain yksi ihminen, minä itse. Kaikissa muissa tilanteissa itsekkyys johtaa lopulta katastrofiin: en voikaan elää vain itselleni. Tämän tajuaminen on tuskallista. Kaikkein pisin matka on matka aivoistani sydämeeni, eli ajattelustani Jumalan antamaan henkeeni.
Tähän kommentiksi kaikessa lyhykäisyydessään: Minulla on juuri menossa kirja, joka joskus aikanaan jäi kesken lukemisen. Se on Kangasniemen seurakunnalta aktiivisesta seurakuntaelämään osallistumiselta 2008 saamani Tapio Puolimatkan kirja USKO, TIEDE JA EVELOLUUTIO. Siinä on 629 sivua ja vielä lisäksi 15 sivua pienellä präntillä kirjan lähdeluetteloa.
Tämä blogi on omiaan kehottamaan lukemaan tuo kirja ajatuksella ja perusteellisesti!
Olen Espanjassa ja luen täälläkin näitä plogeja
Ihmisen tärkein asia on ymmärtää se mistä on tullut tähän maailmaan.
Näköjään ei onnistu puhelimella, mutta kumminkin olen samaa mieltä.