Huomenna, jos Jumala suo, en tee syntiä

Immanuel Kantin moraalifilosofiassa keskeinen merkitys on vapaalla tahdolla. Hyvä teko tehdään hyvästä tahdosta, ja jokaisella järjellisellä olennolla, jolla on tahto, on myös vapaus. En lähde toistamaan sitä ajatusketjua, jolla Kant tämän perustelee, koska se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin jos puhuisi hevosen hevoisuudesta. Tyydyn vain tykkäämään tästä taustaoletuksesta.

Toisaalta Kant sanoo (aivan kuin olisi ennalta arvannut edellisen blogini kommenttikeskustelut), että oletettu tahdonvapaus näyttää monesti olevan ristiriidassa luonnonlakien kanssa. Se johtuu siitä, että emme huomaa tarkastelevamme ihmistä toisessa merkityksessä ja suhteessa, kun sanomme häntä vapaaksi kuin pitäessämme häntä luonnon osana ja sen lakien alaisena. Mistä muusta tässä voisi olla kysymys kuin humanistisesta ja biologisesta ihmiskuvasta? Kant haluaa sovittaa nämä ihmiskuvat yhteen. Ihminen ajatusolentona on varsinainen oma itsensä, sen sijaan aistimaailman olentona hän on itsensä ilmiö!

Ihmisen omatunto tai ympäristön paineista riippumaton toiminta todistavat tahdon vapaudesta, mutta järki ei pysty selittämään, miten vapaus on mahdollinen. Järki ei myöskään voi selittää Jumalan tai kuolemattomuuden todellisuutta tai edes mahdollisuutta. Mutta vaikka emme Jumalan olemassaoloa voikaan käsittää teoriassa, me toimimme käytännössä siitä oletuksesta, että on olemassa korkeampi hyvä, olkoon se sitten Jumala tai järkemme päätelmä.

Siirryin juuri edellisessä kappaleessa Tapojen metafysiikan perustus –kirjasta Käytöllisen järjen kritiikkiin. Samalla koin ohikiitävän hetken, jona tunsin ymmärtäväni, mitä Kant tahtoo sanoa. Minähän olin ihmetellyt, miten ihminen, jolla ei ole Jumalaa, kykenee kuitenkin tahtomaan hyvää. Moraalin vihollinen ei olekaan ateismi, vaan fatalismi.

Sanotaan, että ihminen päättää, Jumala säätää. Lapsena tuo sanonta tarkoitti minulle: ”Päätä mitä päätät, kyllä Jumala sinun suunnitelmasi kuitenkin jyrää”. Toki tuon voi ymmärtää myös niin päin, että ihminen päättää, ja Jumala säätää muut asiat sen päätöksen mukaan. Molemmissa tapauksissa ihminen itse kantaa seuraukset, mutta edellisessä tapauksessa hän syyttää Jumalaa, jälkimmäisessä itseään.

Uskonnollinen fatalismi (ja en nyt puhu ainoastaan kristinuskosta) on saanut maailmassa aikaan kidutusta ja terroritekoja. Kaikkivaltiaan Jumalan tahdon seurauksista ei tarvitse tuntea tunnontuskaa. Toisaalta, jos ajatellaan, että ihmisen toimintaa säätelevät vain geenit tai suolistobakteerit tai fysiikan ja kemian lait, silloinkaan ei jää tilaa tahdonvapaudelle. Shit happens.