Usko ja tieto eivät ole tosilleen vastakkaisia asioita, vaan täydentävät toisiaan. Tieto sinällään on hieman hämäävä sana, koska usein ajatellaan tiedon olevan objektiivista. Objektiivinen tieto tarkoittaa havaitsijasta riippumatonta tietoa eli sellaista tietoa, jota kukaan varsinaisesti ei tiedä. Jos joku tietää jotain, kyseessä on subjektiivinen tieto. Jos moni kokee tietävänsä saman asian, kyseessä on jaettu sosiaalinen konstruktio jostain asiasta.
Voi myös ajatella, että tietokoneen muistissa oleva tieto jostain havainnosta – esimerkiksi ”FF12 FF13 0012 FA16”, olisi tietoa. Tietokone on sillä tavoin objektiivinen, ettei se pysähdy ihmettelemään, mitä ”FF12 FF13 0012 FA16” merkitsee. Tietokone tyytyy säilyttämään tuon tiedon muistissaan, ellei ohjelma nimenomaisesti käske jollain tavalla sitä muuttamaan .
Tietoteorian näkökulmasta ”FF12 FF13 0012 FA16” on merkityksetöntä dataa, ellei joku anna datalle merkitystä. Dataa, jolla on merkitys, kutsutaan informaatioksi, joka sekin on arvotonta, ellei joku osaa tulkita sitä. Tiedoksi informaatio muuttuu vasta sitten, kun siitä tulee subjektiivista tietoa, eli joku subjekti tulkitsee informaation merkitystä ja antaa informaatiolle arvon.
Yksi tieteenfilosofian suuria kysymyksiä on tieteellisen tiedon objektiivisuus versus tiedon merkityksellinen arvo jollekin subjektille – esimerkiksi tutkijalle tai tutkittavalle. Nykyisin tieteelliseksi tiedoksi hyväksytään myös tutkimustulokset, joilla on pyrkimys osoittaa tutkijan oma maailmankuva oikeaksi valikoimalla maailmankuvaan sopivia faktoja. Tällaista poliittisesti latautunutta tutkimusta kutsutaan kriittiseksi tutkimukseksi ja monet pitävät sitä jopa ansiokkaana.
Tieteellinen tieto on jollakin tavalla laadittu malli tai kuvaus jostakin fyysisestä tai kuvitellusta todellisuudesta. Korkeakoululaissa puhutaan rinnakkain tieteestä ja taiteesta, eli taidekin on vain yksi tapa kuvata todellisuutta.
Sellainen tiede, joka sulkee ulkopuolelleen uskon, arvot, moraalin ja asenteet, ei kykene luomaan merkityksellistä tietoa. Tieteenalana etiikka pohtii kysymystä oikeasta ja väärästä. Metaetiikka on etiikan haara, joka pohtii miten oikea ja väärä määritetään. Metaetiikan mukaan joko jokin korkeampi voima on asettanut oikean ja väärän tai oikea ja ja väärä ovat relativistisia ja jokainen yhteisö tai yksilö saa tykönään ratkaista mikä on hyvää ja mikä on huonoa.
Ilman uskoa ei ole merkityksellisyyttä. Tieto ilman merkityksiä on vain joukko toisiinsa liittymättömiä havaintoja. Tässä suhteessa minusta on harmillista, että jotkut kuvittelevat näkemystensä pohjautuvan tieteelliseen tietoon – ikään kuin Mona Lisan arvoituksellinen hymy voisi olla ratkaisu mieltä askarruttaviin kysymyksiin.
by 
Puhuminen tiedosta jonkun havaitsijan ulkopuolella on absurdia niin kauan kuin puhumme ihmisen kontekstissa. Kun kaikki käsittelemämme tapahtuu aivoissamme. Tiedosta puhuessamme tule määritellä puhummeko induktiivisesta vai deduktiivisesta tiedosta. Kun tiedämme, että deduktiivisessa matematiikassa 1+1=2 on tuo tieto objektiivista, sillä se on riippumaton havaitsijan tunteista tai mielipiteistä. Tieteellisessä tiedossa on kyse triviaalitiedosta ja komplisoidummasta. Minulla ei ole syytä epäillä tähtitieteen nykyään jo triviaalitietoa siitä, että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin, vaikka on fanaattisia uskovia jotka tähän maakeskeiseen vaihtoehtoon yhä uskovat.
Matematiikka sinällään on mielenkiintoinen tieteenala, että koko tiede on luonteeltaan virtuaalinen. Sillä ei ole minkäänlaista vastinetta reaalimaailmassa, vaikka sitä toki voidaankin monin tavoin hyödyntää tosiolevaisen havainnoimiseen ja kuvaamiseen.
Maa ja aurinko on mainio esimerkki tiedon subjektiivisesta luonteesta. Aamuisin aurinko nousee ja iltaisin se laskee. Karibialla aurinko suorastaan loiskahtaa mereen. Maan pinnalta tarkastellen aurinko siis todellakin kiertää maata ja katoaa iltaisin levolle taivaanrannan taakse.
Aurinkokeskisesti tarkasteltuna maa todellakin vaikuttaa kiertävän aurinkoa ja aurinkokunnan planeettojen liikkeen kannalta on käytännöllistä tarkastella ilmiötä aurinkokeskeisesti.
Auringon ja maan liikkeitä voitaisiin myös tarkastella maailmankaikkeuden keskipisteestä käsin, jos joku sattuisi tietämään missä on maailmankaikkeuden keskipiste – tai edes onko maailmankaikkeudella keskipistettä.
Fysiikasta kiinnostunut voisi tarkastella maata ja aurinkoa kahden dynaamisesti liikkuvan kappaleen muodostama systeeminä, jossa molemmat vaikuttavat toisiinsa. Koska aurinko pyörii oman keskipisteensä ympäri nopeammin, kuin maa auringon ympäri, auringon liike-energiaa siirtyy maapallon liikkeeseen ja maapallon vauhti kiihtyy. Samalla auringon pyörimisliike hidastuu. Koska maan vauhti kasvaa, maa myös etääntyy auringosta koko ajan.
Kuuntelin juuri – toiseen kertaan vielä – tätä Elon Muskin haastattelua . Siinä uskon perusta näyttäytyy fysiikkana, ja sitten on platonilainen täydellinen esine silmäin edesssä, jota kohden kulku käy. Siinä täydellisessä asiassa on atomit juuri oikeassa järjestyksessä. Se jäi vähän epäselväksi, että millä kriteerillä se täydellisyys määriteltiinkään. Tai ehkä se kävi ilmi tai ehkä ei. Ajatus kenties on sen suuntainen, että täydellinen esine on sellainen joka poistaa ihmisiltä ikävät työt ja täydellinen moottori on sellainen joka vie ihmisen Marsiin varasivilisaatiota perustamaan siltä varalta että maapallolle kävisi huonosti. Hyvää tiedettä on siis se, mikä auttaa tekemään ihmisestä multi-planet-olion.
Mitenpä mahtaisit Tauno arvioida tätä tiedettä suhteessa uskoon, arvoihin, asenteisiin?
Pitkä äänitys, mutta oli kiinnostava. Jos insinööri- ja ohjelmistosanasto ei ole 100% hallussa minua ainakin auttoi kun laittaa subtitlet päälle. Näillä miehillä on vähän omanlaisensa ilmaisutapa.
Raamatullisessa kontekstissa keikan sana täydellinen eli teleios tarkoittaa ’loppuun saatettu’, josta myös elämän loppuunsaattaminen eli teloitus. Paavali viihtyi täydellisten seurassa eli viimeisen vihkimyksen kolmivuotisen koulutuksen loppuun saattaneiden kanssa. Täydellinen on siis jotain, jota ei saa enää jossain kontekstissa paremmaksi. Täydellinen viittaa myös eheyteen ja säännöllisyyteen, Ympyrä ja kuutio ovat täydellisiä geometrisia muotoja. Siksi ympyrä ja kuutiosymboliikka ovat vahvasti läsnä täydellisen ihmisen eli Jeesuksen juurikin galgal-teloituksessa.
Mielenkiintoista, teloitus -sanan alkuperää en ole tullut miettineeksikään. Kuinkahan vanha se mahtaa olla? Wikisanakirja kertoo, että sana tulisi ”tela-sanasta, joka on merkinnyt monenlaisia aluspuita ja puista rakennettuja lavoja. Teloittaa merkitys on syntynyt mahdollisesti siitä että teloitetuksi joutuminen on tarkoittanut joutumista teloille surmattavaksi”. Siis tarkoitetaan teilipyörää, johon tosin yleensä pantiin jo teloitettu ruumis. Missään muussa kielessä ei varmaan ole tuota ”teleios” -sanasta johdettua sanaa?
Tässä on varsin hyvä esimerkki siitä miten Elon Muskin perustavat uskomukset johdattavat hänet tekemään johtopäätelmiä tieteellisen tiedon soveltamisesta. Selvästikin omassa uskossaan Musk on hullua hurskaampi.
Olisi varmaankin mielenkiintoista kuunnella Elon Muskin ja Greta Thunbergin keskustelevan elämän tarkoituksesta, arvoista, oikeasta ja väärästä.
Usko ja tieto eivät nyt välttämättä olekaan vastakkaisia asioita, mutta hyvin erilaisia. On myös uskoa ja uskoa. Arjen uskoa tarvitaan, että kykenisimme elämään ja toimimaan. En kykenisi ajamaan autoa, ellen uskoisi vastaantulevan pysyvän kaistallaan. Se on arjen vahvinta uskoa. Uskon myös, että elän vielä x määrän vuosia, mutta en voi tietää sitä. Uskomiseeni siihen, että nousen hereille huomenna ja edelleen sen x määrän vuosien mittaan, johtuu tiedostani. Tiedän, minkä ikäisinä ihmisiä kuolee ja ollessani nyt käsittääkseni täysin terve, on minulla tieto siitä, että terveet ihmiset, jotka eivät vielä ole pahasti iällä, pääsääntöisesti heräävät seuraavaan päivään.
Omilla uskomuksillani, jotka pääsääntöisesti liittyvät tulevaisuuden odotuksiin, luon itselleni kaiken merkityksellisyyttä. Merkitykset täytyykin luoda itse. Muuten ei olisi mitään syytä elää.
Uskonnollinen usko ei perustu mihinkään mitattavaan tai objektiiviseen tietoon, vaan tyystin spekulatiivisiin olettamuksiin ja subjektiivisiin kokemuksiin, joita ei voi vertaisarvioida tai falsifioida. Tieteessä pyritään objektiiviseen tietoon, missä vertaisarviointi on itsestään selvyys.
Olen tyyten eri mieltä siitä, että tiede joka sulkee pois arvot, moraalin jne., olisi tuloksiltaan merkityksetöntä. Tässä mennään aivan eri asioissa. Tiede on vain työkalu, jonka avulla luodaan tietoa. Eri asia on sitten, miten sitä työkalulla lapioitua tietoa käsitellään ja miten se vaikuttaa arvoihin, asenteisiin ja maailmankuvaan. -Voisi sanoa, että ”tiede on moraalitonta”… tiede ei sinänsä sisällä mitään eettisyyttä tai moraalia, mutta tieteen käyttäjien eli tieteilijöiden moraali ja eettisyys olisi hyvä olla hyvällä mallilla.
Ja tässä puhun nyt vain eksaktista tieteestä. Lähinnä luonnontieteestä. Jos puhutaan tieteenä etiikasta – tai teologiasta, ollaan hyllyvällä pohjalla, jossa mielipiteet ja uskomukset määrittelevät tietoa. Ja ollaan kaukana objektiivisuudesta.
Ja sitten lopuksi, Kenenkään näkemykset eivät pohjaudu VAIN tieteelliseen tietoon. Ihmisen psyyke on aivan liian monimutkainen sellaiseen.
Kuten kirjoituksessa totesin objektiivisuus ei ole mitenkään ydinasia tieteessä. Hakusanalla religious faith löysin 0,08 sekunnissa 2 670 000 tieteellistä julkaisua, joista oletettavasti suurin osa on vertaisarvioituja. Etiikkaa käsitteleviä julkaisuja löytyi lähes viisi miljoonaa.
Tieteessä etiikan tarkastelu ei ole mitenkään hyllyvällä pohjalla. Itse asiassa Platonin ajatuksista periytyvä tapa lähestyä tietoa ideoiden subjektiivisen ymmärtämisen kautta on jopa vankemmalla perustalla, kuin 1600 -1900 luvuille ajoittuva nk. uuden ajan empirismi, jota viime vuosisadan alkupuolelle asti pidettiin jonkinlaisena tieteellisen ajattelun ihanteena ja edelleenkin sovelletaan monilla tieteen osa-alueilla.
”Ei mitenkään”? Miten niin? Ellei nyt sitten puhuta ns. pehmeistä tieteistä. Mutta luonnontieteessä kyllä faktat ja mitattavat seikat puhuvat, joten voi täysin perustellusti sanoa, että objektiivisuus ON luonnontieteessä ydinasia. Ja kuten jo totesin, luonnontieteissä ei etiikan tarkastelu ole etusijalla. Luonnontieteet ovat väline hankkia tietoa, ei muodostaa eettisiä periaatteita. Joskin niitä voidaan muodostaa tieteen selvittämien objektiivisten tosiasioiden perusteella.
Uskontotiede, käyttäytymistieteet ja teologia ovat aloja, joissa kylläkään ei välttämättä olla objektiivisuuden kanssa niinkään tekemisissä. Uskonnossa nyt ei varsinkaan. Uskonnot vasta ovatkin omia subjektiivisia totuuskäsityksiä ja uskomusrakennelmia.
Kun tieteestä on puhe, on minulla ensimmäisenä mielessä alat, joissa tehdään havaintoja konkreettisista ja mitattavissa olevista asioista. Eli käsitän tieteen työvälineenä. Etiikka ja moraali ovat sitten toisia asioita. Ja usko. Uskolla, siis uskonnollisena, ei minusta ole mitään tekemiistä tieteen kanssa.
Objektiivisuus ja subjektiivisuus eivät tieteen piirissä ole vaihtoehtoisia käsitteitä, vaan on olemassa jonkinlainen jatkumo täydellisestä objektiivisuudesta täydelliseen subjektiivisuuteen. Esimerkiksi insinööritieteet ja lääketiede eivät ole täysin objektiivisia eivätkä täysin subjektiivisia.
Subjektiivisiakin aiheita voidaan lähestyä objektiivisin menetelmin, joskin objektiivinen tieto on luonteeltaan hyvin rajallista. Ihmistieteen alalla avainsana on ilmiöiden ymmärtäminen, joka on paljon enemmän, kuin ilmiöiden objektiivinen tietäminen. Ymmärtäminen on aina subjektiivista ja olennaisen tärkeää myös luonnontieteissä.
Klassinen esimerkki objektiivisuuden rajoittuneisuudesta on autiomaan hiekan luokitteleminen. Jaetaan hiekka ensin kasoihin hiekanjyvien värin mukaan, sitten edelleen koon mukaan ja jatketaan kunnes meillä on täydellinen tietokanta autiomaan jokaisesta hiekanjyväsestä. Näin meillä on objektiivinen kuvaus autiomaasta. Samaan aikaan tuuli on ehtinyt tehdä autiomaan hiekalle saman, kuin pikku pukin kakalle kalliolla – ”huh hei sen tuuli vei.”
Kuten blogissa kirjoitin – täysin objektiivinen tieto on hyödytöntä, koska se on pelkkää dataa, josta puuttuu merkitys. Tiedettä ajaa eteenpäin pyrkimys ymmärtää, eli subjektiivinen intentio. Jo tutkimuskohteen valinta on subjektiivinen tapahtuma. Ei ole mahdollista tehdä objektiivista tutkimusta, jos jo tutkimuksen tavoitteet lähtökohtaisesti valikoituvat tutkijan subjektiivisen mielenkiinnon perusteella.
Aivan keskeinen osa tieteen tekemistä on kyky tunnistaa subjektiivisuuden ja objektiivisuuden merkitys tutkimuksellisen työn tekemisessä ja myös tuoda esiin näihin liittyvät ongelmat.
Tieteellä on omat rajansa, jonka ylitse se ei voi mennä. Tämä johtuu siitä, mitä enemmän tieto lisääntyy, niin sitä enemmän avautuu uusia kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Ei ole vastausta siihen, miten kaikki sai alkunsa, miten elämä on alkanut ja miten kaikki päättyy aikanaan. Onko olemassa joku toinen maailma, vai onko se vasta tulossa, tai onko se jo mennyt.
Usko ei pohdi näitä asioita, koska kaikki on jo uskossa valmiina ratkaistu, ei ole tietoa, on vain uskoa siihen, miten kaikki on saanut alkunsa ja miten kaikki loppuu aikanaan, mikä on ihmisen osa tässä maailman kaikkeudessa, mikä erottaa ihmisen eläimestä.
Kysymyksiä on vaikka kuinka paljon, joihin tiede ei löydä vastausta. Voisiko verrata tätä kaikkea vaikka äärimmäisen moni mutkaiseen laskutehtävään, johon tiede ei voi sitä ratkaista sen vaikeuden takia, mutta uskolla on siihen jo ratkaisu olemassa, jonka varassa hän elää.
Juuri näin Kalevi, …
Tiede kykenee loppujen lopuksi vain lisäämään tiedon puutetta, koska jokainen vastaus luo kaksi uuttaa kysymystä.
Tieteen rinnalle tarvitaan usko, joka antaa tiedolle merkityksiä. Nykyisin monet sanovat uskovansa tieteeseen, mikä kertoo lähinnä siitä, etteivät nämä tunne itseään, eivätkä oman uskomusjärjestelmänsä perustaa.
Useimmat ”tiedeuskovaiset” tarkoittavat ”tieteellä” popularisoitua tiedettä, joka antaa arvosidonnaisia valmiita vastauksia. Näille ”tiedeuskovaisille” on helppo syöttää näennäistieteellistä vaihtoehtofaktaa, kuten olemme havainneet.
Se, että tiede kykenisi vain lisäämään tiedon puutetta ja että jokainen vastaus toisi kaksi uutta kysymystä lisää, ei pidä paikkaansa. On vain mutua. Tiede on sen sijaan ratkaissut lukemattomia aiemmin ratkaisemattomia ongelmia ja kysymyksiä. Tietenkään kaikkea ei varmaankaan milloinkaan tule selvitettyä ja on myös niin, että jotkut ratkaistut kysymykset tuottavat jatkokysymyksiä, mutta so? Tämä on tieteessä ihan normaalia. Tieteen ja tiedon ylivoimainen vahvuus uskontoon nähden on, että tieto tarkentuu koko ajan mitä enemmän tutkimustuloksia saadaan. Uskonto on itseriittoista. Se pitää kaiken ratkaistuna – kunhan vain uskoo. -Minkähänlaisessa kurjuudessa maailmamme olisikaan, jos kaikki kansat ja maat olisivat olleet teokratioissa, joissa ei muita totuuksia hyväksytä kuin ne ammoin kehitellyt?
En tiedä, ketkä ovat ja minkälaisia, ne tiedeuskovaiset. Miten niin tieteeseen voisi uskoa kuin johonkin uskonnon hämärään kohteeseen? Onko olemassa ”tieteellistä uskomista”? Tai sitten ne ovat niitä, jotka tarvitsevat foliohattuja ja niitä, jotka uskovat ”kiinalaisen lääketieteen” olevan lääketiedettä… Itse olen niitä, jotka uskovat tieteen AVULLA ratkaistavan monet ongelmat ja saatavan maailmasta paremman paikan.
Uskonnollinen usko taas tarkoittaa, että uskoo, ja tätä palvoo, johonkin hahmoon, joka on avaruuden, ajan ja aineen yläpuolella. Yhtä todelliseen kuin keijukaiset ja maahiset. Tässä on se, miksi usko ja tiede ovat tyyten eri asioita, eivätkä millään muotoa toisiaan täydentäviä. Eri asia on sitten se maallisen elämän usko eli olettamukset, joiden perusteella me teemme arjessa valintoja ja kykenemme lentämään lentokoneella tai ajamaan pikatiellä sataa vastaantulijoiden omalla kaistallaan myös ajaen sataa. Se usko saa pohjan siitä tiedosta, että pääasiassa lentokoneet pysyvät ilmassa ja vastaantulevat omalla kaistallaan.
Jos tieteellä on omat rajansa, niin uskonnoillako ei ole? Itse asiassa tuo ajatus että tieteellä on omat rajansa, on maallikoiden ylimalkainen heitto. Tieteen parissa työskentelevät tietysti tietävät, mitkä ovat rajoja ja varmasti paremmin kuin tieteestä hatarat käsitykset omaavat. Mutta eivät ne koko ajan ajattele, että ”tuossa on raja, eikä siitä eteenpäin päästä”. Mitä sellainen hyödyttäisi?
Me uskottomat kuolevaiset tiedämme, että on se viimeinen raja. Tai ainakin elämme siinä hyvin vahvassa olettamuksessa. Sekin perustuu tieteeseen – ei ole löydetty mitään mikä viittaisi johonkin erilliseen olemukseen, jota sieluksi ikuiseen elämään uskovat nimittävät. Tietysti varmaan tuo lohtua se ajatus, että kuolema on vain ylitettävissä oleva raja ja että kaikki jatkuu ikuisesta ikuiseen…
Tämä on aika yksioikoinen näkökulma uskonnollisen uskon olemukseen. Uskonnot usein kuvaavat elämälle merkityksellisiä asioita tarinoiden avulla. Tarinan päähenkilön kuvaaminen esimerkiksi hammaskeijuksi ei tarkoita, että tarina olisi merkityksetön. Uskonnollisen uskon todellinen merkitys on niiden tarinoiden sisällössä kuulijoilleen. Tässä suhteessa uskonnollinen usko on yhteisön tapaa luoda jaettuja merkityksiä.
On todella helppo osoittaa, että luterilaisuus hirveyksineen on teologinen tuotekehitysmoka – etenkin, jos näitä kristinuskon henkilöhahmoja ja oppeja tarkastellaan faktantarkastuksen näkökulmasta.
Henkilöhahmoiseen Jumalaolentoon ja ylösnousseeseen Jeesukseen eivät usko kaikki piispatkaan papeista puhumattakaan – tämä nyt on täysi nobreineri. Fiksumpaa olisi kysyä, mitä merkityksiä uskonnollisella uskolla on, kun sivuutetaan kuvaukset tarinan päähenkilöistä.
Monesti nämä merkitykset ovat hyvinkin arvokkaita – varsinkin, jos niitä merkityksiä vertaa luonnonieteiden kuvaamiin objektiivisiin, mutta merkityksettömiin faktoihin. Mitä iloa kenellekään on esimerkiksi jostain Higgsin bosomista? Sitä ei voi nähdä, haistaa, syödä, eikä sillä voi ansaita rahaakaan. Jopa jääkiekko on paljon merkityksellisempää, kuin oppi alkeihiukkasista.
Uskonnollisen uskon todellinen merkitys on niiden tarinoiden sisällössä kuulijoilleen. Tässä suhteessa uskonnollinen usko on yhteisön tapaa luoda jaettuja merkityksiä.
Minä näen tuon vähän omalla tavallani. Samalla tavoin kun matematiikka on ”kieli” tai symboliikka, musiikki tai vaikkapa se numerologia, myös myyttinen ilmaisu on kieli, jota osa ihmisistä ei enää ymmärrä. Myyttisten kertomusten avulla ihmiset ovat jäsentäneet elämää ja luonnon todellisuutta kautta ihmishistorian.
On ihan aiheellista kysyä onko tiedekin osa sitä kertomusta, joka puhuu elämää ylläpitävästä voimasta. Nimitettäkööt sitä voimaa sitten Jumalaksi, Brahmaksi tai vaikka Taoksi.
Joo, Ulla …
Taolaisuus on hyvä esimerkki siitä, miten uskonnon taustalla on hyvää elämänsisältöä etsivä filosofinen perusta. Monella tavalla myös tiede voidaan nähdä oikean tien tai polun etsimisenä.
Sinällään sattui mielenkiintoisesti, että tänään sain tiedon tämän meidän porukan uudesta julkaisusta:
Oamk_kone with passion – lean-erikoisnumero
Sisältönä on 18 artikkelia Lean-johtajuuden teemaan liittyen. Jos oikein tarkoin lukee taustalta varmaankin tunnistaa myös Taolaista ajattelua.
Niinpä niin. Uskonnot toimivat aikuisille kuten sadut lapsille. Ne kertovat tarinoita. Tarinallistavat elämän mysteerejä, moraalia, yhteisöllisyyttä jne. Etsivät ja antavat merkityksiä. Uskon kohteet ovat yhtä todellisia kuin Hannu ja Kerttu tai Jaakko pavunvarsineen. Ero on vain siinä, että aikuiset oikeasti uskovat tarinoiden ja niiden päähahmojen todellisuuteen kun lapset taas ymmärtävät tarinoiden olevan vain tarinoita, vaikka ovatkin hyödyllisiä opetuksineen ja mielikuvituksen ruokkijina.
Se tietty on selvä, että uskolla on merkitystä uskovalle. Sillä tarinalla, vaikka se on tyystin uskonvarainen tarina. Sitä vain en ymmärrä, miksi sillä on merkitystä. En tässä noin 12 vuoden aikana ole saanut valaistusta asiaan. No, jatkan tätä harrastusta vielä ja miksen, kun kerran ”koko” kansan presidenttikin toivottaa ”jumalan siunausta”, vaikka vain noin kolmannes väestä uskoo tuohon jumalaan.
Tiede ei ole osa mistään elämän ylläpitävän voiman kertomuksesta. Tiede ei ole kertomus, vaan väline. Vaikka sitten luoda niitä kertomuksia. Tieteessä ja uskonnossa on sekin valtaisa ero, että uskonto on tarina, tiede on väline. Vaikka sitten väline etsiä oikea tie tai polku.
Ja sitten tiede voidaan alistaa vallankäyttäjien vähemmän kivoille pyrkimyksille, mutta uskonnot ovat vallankäytön välineitä. Ovat olleet ja ovat monissa maissa edelleen. Uskontojen taustalla on pyrkimys alistaa ihmiset vallankäyttäjien intentioille. Suomen kirkon vallan rippeiden kanssa rimpuilu on tragikoomista seurattavaa. Varsinkin piispojen puheet ja esiintymiset. Juuri tänään seurasin arkkipiispan esiintymistä. Hän on kirkkomme ilmentymä: ei oikein uskoa enää mihinkään, mutta vallasta ja sen rippeistä (ja hyvistä palkoista) pidetään kiinni. Eikä hänkään usko – paitsi itseensä. Hänestä paistaa ”minä olen hyvä, minä olen oikeamielinen, minä olen kaunis”…
Valta sinällään on varsin merkityksellinen asia. Ihmiset eivät saavuta ykinään mitään. Yhteiskunta pysyy koossa vallan seurauksena. Valtaa on monenlaista ja jokaisella on valtaa. Hyvä tarina on merkittävä vallan lähde. Tänä päivänä meillä on monenmoista someinfluensseria, jotka käyttävät valtaa.
Uskontojen edustama valtaa ylläpitää kansakuntia ja yhteisöjä. Kun kirkollinen valtaa hiipuu, valtaa siirtyy moneen eri suuntaan. Yksi seuraus tästä on vallan sirpaloituminen erilaisille pienryhmille, joista osa on kansainvälisiä. On ympäristöryhmiä, äärioikeistolaisia ryhmiä ja kissavideoryhmiä.
Vallan sirpaloituminen näkyy politiikassakin. Puolueiden agendat poikkeavat toisistaan niin paljon, että asiallisen politiikan tekeminen alkaa olla vaikea.
Tämän koronahomman ympärillä on myös käytetty monenmoista näennäistieteellistä valtaa. Vaikkapa nyt nämä koronamaskit, jotka ensin eivät auttaneet, koska niitä on unohtunut hankkia ja sitten auttavat, kun niitä lopulta oli satavilla. Näiden rokotusten ympärillä pyörii myös paljon näennäisitieteellistä keskustelua.
Eilen aamulla lukaisin tuosta lean-erikoisnumerosta melkein kaikki jutut – ainakin ne missä Tauno oli kirjoittajien joukossa. Onpa hyvin kirjoitettu, lyhyesti ja ytimekkäästi – ihmisyys mukana. Missä määrin siinä mahdat Tauno olla laittanut omaa ”hengellisyyttä” mukaan vai ovatko nuo aatteet todella osia noita alkuperäisiä tutkimuksia. Ilmeisesti ovat. Joka tapauksessa sen verran hyvin poimit oleellisen olevassa olevasta, että laittoi miettimään montaakin asiaa ihan omissa kuvioissa.
Onhan noissa kirjoituksissa mukana sekä omaa kokemusta että astianmakua.
Samalla palataan tähän tieteen objektiivisuuden aiheeseen. Nuo aineistot on tietenkin valittu suuresta joukosta mahdollista aineistoa. Toisenlaisilla valinnoilla lopputulos olisi ollut erilainen.
Olen pyrkinyt käyttämään kaikkein tasokkaimpia aineistoja, eli ei tuo keitos kuitenkaan suolaton ole.
Hyvin olette siihen oman kokemuksen mukaan laittaneet. Aikamoinen tuo Nokia-matkapuhelinjohtajankin vuosikiertue. Eivät taida UPM:llä noudattaa johtajuusoppeja. Aika pahaa tekee katsoa tuota meininkiä. Ken lie syyllisempi.
Hyvä tuo strategiapallottelutekstiki. Siitä aloitin ja teki sitten mieli jatkaa lukemista. .
Minusta tuossa on hienoa tuo epätäydellisyyden lähtökohdaksi ottaminen, oli sitten kyse ihmisistä tai prosesseista ja sitten toisaalta suurempi tavoite. Ei ihme, että Elonilla menee hyvin kun on Mars-tähti määritelty päämääräksi tai välipäämääräksi. Liekö olet myös tarkoituksella poiminut johtajuusoppien maailmasta ajatukset, jotka perustuvat positiivisuuden varaan rakentamiselle. Anteeksi nyt vain töykeyteni taas, mutta minusta tässä on oikein peri-kristillinen ihmiskuva ja hyvää pukkaa.
En tiedä, miten nuo opit soveltuisivat vapaaehtoistyöhön. Harmittaa kun itse olen menettänyt sen selkeän johtotähden. Siitä seuraa että kaikki on enemmän sellaista alkukantaista Laisser-faire – soppaa. Toisaalta jos vanha tähti sammuu kai siinä menee aikaa löytää uusi. Yhdistyksessä ongelmallista on tavallaan, että osalla on se vanha tähti kirkaana yhä, kun sen ympärille tultiin. Mutta hommat vain eivät etene. On ikään kuin niitä alemman tason tähtiä/tavoitteita, mutta se yhteinen isompi on hukassa.
Miten muuten olet saanut muun opetushenkilökunnan tähän mukaan? Onneksi olkoon. Tärkeää asiaa koko maammekin kannalta. Liekö näitä oppeja jossain toteutetaan ihan tietoisesti?
Meillä on tästä aiheesta nyt alkamassa jo toinen YAMK-koulutusohjelma. Opiskelijoita on ympäri Suomea ja aivan huipputyyppejä. Kyllä näitä Lean-oppeja sovelletaan ympäri Suomea ja löytyy joukosta onnistumisiakin.
Onhan näitä asioita ainakin Esa Saarinen vääntänyt rautalangasta jo vuosikaudet.
Positiivinen ihmiskuva on kaukana kristillisyydestä, joka latistaa ihmiset perisyntisiksi ja luokittelee koululapsetkin vuohiin ja lampaisiin.
”Positiivinen ihmiskuva on kaukana kristillisyydestä, joka latistaa ihmiset perisyntisiksi ja luokittelee koululapsetkin vuohiin ja lampaisiin. ”
Niin.. sinä määrittelet kristinuskon dogman kautta. Kun minä taas puhun kristinuskosta, puhun enemmän Raamatusta ja varmaankin sen omaan korvasyyhyyn tai ”karismaattissuuntaisella vinoumalla” tulkitsemisesta. Onko sinusta Raamatun ihmiskuva latistava?
Lue nyt vaikka alkuun vuorisaarna. Jeesuksen vaatimuslistaan verrattuna UMP:n porhotkin ovat laupiaita samarialaisia. Raamatun logiikka on käskyjen ja kieltojen logiikkaa.
Tässä pätkä Paavalin sanomaa:
Paavalin verrattuna Vladimir Putinkin vaikuttaa ihmiseltä, jonka hengen hedelmät ovat maukkaita ja ravitsevia.
Huh huh… Tämä vaatisi nyt oikeastaan enemmän fundeerausta kuin jaksaisi. En ole paljon Raamattua lueskellut joten ei ole tuoreessa mielessä.
Et varmaankaan mitään parannuksentekoa ole demonisoimassa. Johan se kuuluu AA-periaatteisiin, mutta se että onko lähtökohta oma tarve ja halu vai joku auktoriteettien tylyttäminen, kaiketi se mistä puhut..
Ei tarvita mitään parannuksentekoa, jos kerran ihminen on kelvollinen itsensä kaltaisena. Tarve parannuksen tekeminen on täyttä tekopyhyyttä ja johtaa riittämättömyyden tunteeseen. ”Riittämätön” ihminen taas ei voi olla paras mahdollinen itsensä.
Näin kuvittelinkin, että argumentti menee. Raamatussa riittävyys tullee siitä, että ihminen on luotu vallan arvokkaaksi, Jumalan kaltaiseksi jopa. Kuten itse ansiokkaasti taannoi totesit, Jeesus ei koskaan kutsunut ketään syntiseksi, paitsi fariseuksia.
Sitten on tämä puoli asiasta. Mitenkä ihmiskuvasi tähän piispan puheeseen suhtautuu tai paremminkin tähän dilemmaan oikeassaolevista mielestään kovinkin täydellisistä ja riittävistä ihmisistä eri suunnilla.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-jari-jolkkonen-kun-ei-ole-perisyntioppia-ajaudutaan-harhakuvitelmaan-siita-etta-hyvan-ja-pahan-valinen-raja-kulkee-ihmisten-tai-poliittisten-puolueiden-valilla/?
Jolkkosen hengen hedelmät muistetaan jo siltä ajalta, kun hän boikotoi koulun kevätjuhlia kun siellä ei laulettu suvivirttä.
Sen arrogantimpaa uskontoa ei ole kuin luterilainen kristinusko, joka tuomitsee kaikki ei-kristityt kastamattomia pikkulapsia myöten ikuiseen kärsimykseen tulisessa järvessä – eikö se juuri ole sitä oman ylemmyyden korostamista, jota tekopyhä Piispa paheksuu kurkihirsi silmässään?
Tarve korostaa omaa oikeassa olemistaan kertoo epävarmasta itsetunnosta. Jos ihminen on tekopyhä, hän sisimmässään tietää olevansa huijari ja siksi häpeää itseään. Terve itsetunto on vain ihmisellä, joka hyväksyy itsensä sellaisen kuin on.
Juuri näin. Sadistinen helvettioppi tekee kristinuskosta monen silmissä vastenmielisen ja perverssin. Nykyään tätä helvettisikaa myyvät kristinuskon markkinamiehet kutenkin mielellään säkissä. Mutta tarpeen tullen helvettikortti vedetään esiin. Ja siinä, että ilman perisyntioppia ei muka olisi käsitystä ihmisen sisällä olevasta jaosta hyvään ja pahaan ei Jolkkonen yksinkertaisesti puhu totta. Monet itämaiset uskonnot eivät sisällä perisyntiä mutta tuntevat silti ko jaon.
En helvetin takia tuota linkannut, vaan tuon sisällissodan, jossa täydellisen riittävät ja hyvät ihmiset rakentavat täyttä sotaa.
Kyse ei ole Jolkkosesta henkilönä tai luterilaisesta dogmasta. Leanissä hyväksytään epätäydellisyys, mutta siinäkin on korkeampi tähti jota kohti mennään eli epätäydellisyyksiä pyritään korjaamaan. Eikö tuo nyt ole aikalailla samaa asiaa. Ihminen on aina lähtökohtaisesti toimissaan ja asenteissaan, kyvyssään strategiseen pallotteluun tms. epätäydellinen. Helvetti on varmaan tässä tapauksessa sitten potkut tai uhka työttömyydestä ja köyhyydestä, jos ikuinen paremman tavoittelu ei miellytä?
Tämän sanottuani kyllä koin tuon lehden tekstit jotenkin vapauttavina, ei sillä. Yritän tässä nyt vain hakea vähän täsmällisempää ymmärrystä asiasta.
Joo, …
Se päämäärä on hyväksyä itsensä sellaisen kuin on ja lopettaa kaikki joutava höpötys itsensä kehittämistä tullakseen paremmaksi ihmiseksi tai ylipäätään puhe paremmista ihmisistä.
Opiskelen toki espanjaa ja golf-pallon lyömistä, mutta en tullakseni paremmaksi ihmiseksi, vaan koska se on kivaa. Sitä paitsi Espanjassa on talvisin lämpimämpää kuin Suomessa ja viikon tai kuukauden tai kahden golf-loma piristää mieltä kovasti.
Espanjan osalta en yritä oppia mitään, vaan teen niitä duolingon harjoituksia aikani kuluksi ja ihailen samalla hyvin suunniteltua virtuaalioppimisalustaa. En ole tuloksista tilivelvollinen yhtään kenellekään ja lopetan homman, jos se ei huvita.
Sama koskee tuota Lean-lehteä. Tulipahan kirjoitettua.
Pohjimmiltaan kyse on sisäisestä motivaatiosta ja tekemisen ilosta.
En Anne ed viestilläni viitannut Sinuun ja Lean-aiheeseen, vaan se oli nimen Jolkkonen mielleyhteyttämä välihuuto Taunon ed. viestiin. Osallistuin näet netin kautta ko- seminaariin, missä Jolkkonen puhui (sinänsä hyvin).Sorry, että/jos tuli väärä käsitys 🙂
Myös Kalevalan tarinat ovat eritäin merkityksellisiä ja opettavaisia ja sikäli fiksujakin etteivät ne jaottele ihmisiä ikuiseen helvettiin joutuviksi tai taivaaseen pääseviksi.
Joo Seppo, …
Kalevala on sisällöltään hyvin paljon Raamattua vastaava teos. Siinä on selitetty maailmojen synty ja tuonela. Kalevala ainakin näennäisesti pohjautuu suomalaiskansalliseen muinaisuskoon. Väinämöisen ja Joukahaisen suohonlaulukisa on esimerkki Kalevalan hengellisestä luonteesta – henki on Kalevalassa alistettu materialle. Avoimeksi hieman jää sellainen yksityiskohta, kuinka paljon Lönnrot on lisäillyt kirjaan omaa taiteilijanvapauttaan ja kuinka paljon kirjassa ylipäätään on kristillistä astianmakua.
Kylläpä Tauno nyt kirjoitat hyvin tieteestä. Täytyy minunkin ihan useaan kertaan lukea, miten tuon kaiken ilmaiset. Todella tärkeää asiaa ymmärtää.