Soteuudistus toi puoskaroinnin lääkäreiden toimintatavaksi

Olen ollut viime aikoina paljon tekemisissä Pohteen kanssa. Siellä tyrkätään ihminen kasvottomien nettilääkärien syliin. He ovat mistäpäin maailmaa tahansa, puoskareita ja poppamiehiä. He eivät tunne potilastaan vaan pitävät tätä koekaniininaan. Lääkkeitä määrätään hevoskuurittain ja summamutikassa kokeillen. Olen ostanut kuutta erilaista lääkettä yhteen vaivaan, seurauksella että flimmeri lyö jatkuvasti päälle. Olen sanonut, että statiinit vievät minulta kävelykyvyn, tuovat valtavat lihas- ja nivelkivut, aiheuttavat unettomuuden. HAITAT OVAT MONINKERTAISET HYÖTYIHIN NÄHDEN. EN KAIPAA AINUTTAKAAN LISÄELINPÄIVÄÄ TÄLLAISTA ARVOTONTA ELÄMÄÄ.Haluan elää arvokkaan ja hyvän elämän täynnä viulunsoittoa, liikuntaa ja levollista unta.Digilääkärit ovat pahempia kuin vakuutuslääkärit. Täysin vastuuttomia huijareita.Pohteelle terveiseni on että ainut tapa hoitaa ihmistä on kohdata potilas. TÄLLAISEEN PASKAAN ME IHMISET EMME SAA ALISTUA. Omalääkäriys taikka ainakin terveyskukset lähipalveluina on ainut oikea linja hoitaa ihmisiä, naamatusten ja ihmisyyttä arvostaen.

tuomo

PS. Kirjoitukseni on kopio Facebookista ja siksi ulkoisesti kelvoton. Vaikka se on omakohtainen tarina niin kannanotto on soteuudistuksesta yleinen.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
12 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Tauno J. Jokinen

Digipalvelut sopivat minulle ihan hyvin. Tuskinpa se asia siitä miksikään muuttuu, jos niitä statiineja arvotaan kasvotusten.

Lääketieteen piiriin on pesiytynyt sellainen ikävä numeroleikki, jossa tavoitteena on saada julkaisupisteitä. Keksimällä sairauksia saa paljon pisteitä ja lisää pisteitä tulee, jos keksii sairauteen sopivan lääkkeen.

Lopputuloksena kaikki, mikä poikkeaa liikaa keskiarvosta on sairautta ja kaikki, mikä palauttaa testitulokset terveiden raja-arvojen sisään on lääkettä. Ikävä kyllä noilla lääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia erityisesti, jos syö useita lääkkeitä.

*** VAROITUS – ÄLÄ LOPETÄ LÄÄKKEITÄ OMIN PÄIN ***

Minullekin syöttävät nykyään statiineja. Saattaa niistä olla apua, mutta saattaa olla ettei ole. Kun miljoona ihmistä syö statiinia, sata hyötyy paljon ja loput kärsivät vähän. Yhden erikoislääkärin mukaan tulee halvemmaksi syöttää kaikille niitä statiineja, kuin hoitaa niitä sataa sydänsairasta.

Sitten on nämä masennuslääkkeet. SSRI-salpaajasta sanotaan, että se on harmiton aine, joka auttaa masennukseen. Sen avulla pään mielihyväkemikaalit lisääntyvät. Ikävä kyllä mielihyväkemikaalien lisääntyminen supistaa kehon omaa tuotantoa ja lopputuloksena masennus kroonistuu.

Uusi villitys on syöttää pitkävaikutteista amfetamiinia ADHD-diagnoosin saaneille. Se kuulemma pitää ahdistuksen loitolla – tosi kiva. Ei ihme, että kohta kaikilla on ADHD ja kadulla tulee kahmalokaupalla vastaan onnellisia ihmisiä, joilla silmät kiiluvat kuin vastarakastuneella.

Sitten on nämä laihdutuslääkkeet, joilla kuulemma lähtee 20 kiloa että heilahtaa. Moni sanoo, että kallista on, mutta kannattaa. Ne 20 kiloa tulee samantien takaisin korkojen kanssa, jos lääkkeen ottamisen lopettaa.

Amerikassa on jo aikoja sitten tultu tilanteeseen, jossa jokainen terveydenhoitoon laitettu taala lyhentää ihmisten keskimääräistä elinikää. Ei se vika loppujen lopuksi ole lääkäreillä. Ihmiset vain haluavat syödä pillereitä ja parantua sen sijaan, että korjaavat elintapojaan.

Anne Mikkola

Mitä sinä nyt statiineja syömään….

Tauno J. Jokinen

Saa syödä reilummin makkaraa ja punaista lihaa, kun ottaa napin Rosuvastatiinia illalla ennen nukkumaanmenoa.

Anne Mikkola

Tuo olettaa, että kolesteroli ei ole ”se palomies” joka tulee paikalle kun tarvitaan makkaran tähden. Oletko varma ettei noi sinun statiinit tapa sitä palomiestä?

Tauno J. Jokinen

Jaa, miten lienee …

Anne Mikkola

Oletko tutkinut itse? Kaiketi. Vai teetkö vain niin kuin tämän hetkinen rohdosoppi uskoo?
Minä yritän aina kun jaksan vähän seurata Antti Heikkilän oppeja. En muista mikä hänen auktoratiivinen sana statiineists on, mutta varmaan häneltä juontas asenteeni.

Tauno J. Jokinen

Kiinan ihme:

LDL-kolesterolilla (niin sanottu ”huono kolesteroli”) on tärkeä rooli kehossa, vaikka sen korkeat pitoisuudet veressä liitetäänkin sydän- ja verisuonitautien riskiin. LDL-kolesterolilla on kuitenkin muutamia keskeisiä positiivisia vaikutuksia:

Hormonien tuotanto – LDL osallistuu steroidihormonien, kuten kortisoliin, estrogeeniin ja testosteroniin, synteesiin.

D-vitamiinin tuotanto – LDL on tärkeä raaka-aine D-vitamiinin muodostumisessa ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Solukalvon rakennusosa – LDL auttaa ylläpitämään solukalvojen joustavuutta ja toimivuutta.

Aivojen toiminta – Kolesteroli on välttämätön hermosolujen toiminnan ja hermovälittäjäaineiden tuotannon kannalta.

Sappihapon muodostus – LDL on edellytys sappihapon tuotantoon, joka puolestaan auttaa rasvojen sulattamisessa.

Vaikka LDL on välttämätön monille kehon toiminnoille, liiallinen määrä verenkierrossa voi johtaa valtimonkovettumaan (ateroskleroosiin).

Terveellinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja lääkärin määräämät hoidut (tarvittaessa) auttavat pitämään LDL-tasot optimaalisella tasolla.

LDL-kolesterolilla näköjään on sappihapon muodostajana aivan todellinen rooli rasvaisen ruuan sulattamisessa. Lääkityksestä voi seurata makkara-ähkyä, joka saa ihmisen ryhtymään vegaaneiksi.

Hormonituotannon osalta voisi myös ajatella, että statiinilääkkeet vähentävät kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen ja ehkäpä peräti aiheuttavat syntyvyyden alentumista.

Laajamittainen statiinien jakelu ihmiselle varmaan lisää myös kiinnostusta Pride-toimintaan alentaessaan luonnollista hormonituotantoa.

Kaiken kaikkiaan statiineilla saadaan teollisuuden tarpeisiin työvoimaa, jolla ei ole kiire kotiin.

Anne Mikkola

Joo. Tauno, musta olisi kiva, että eläisit pitkään etkä muuttuisi naiseksi, saatika Pride-loppariksi. Ei mulla muuta.

Tauno J. Jokinen

Ota sääkin statiineja, syö selleriä ja mene hallituksen vastaiseen mielenosoitukseen …

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial