Alun perin se oli vain vitsi. Aurinko paistoi. Ryyty, Make ja mä oltiin palaamassa Tuska festareilta ja leiriydytty tien varteen jossain Ruoveden ja Visuveden välimaastossa. Tuskassa ollaan käyty joka vuosi siitä lähtien, kun se eka kertaa järjestettiin Tavastialla. Teltta oli pystyssä pienen mäen päällä, josta avautui kaunis maalaismaisema. Ryyty soitti kurtulla sen lempibiisiä – Villejä Lupiineja. Ryytylle se oli herkkä biisi. Kesällä 2011, kun Ryyty löysi tanssilavalta elämänsä rakkauden se soi joka jukeboxissa. Ryytyn suurelle rakkaudelle kävi, kuten monelle suurelle rakkaudelle käy: se jäi soitoksi sydämeen. Vieläkin Ryyty aloittaa mollivireisen soiton aina kun se saa pikkasen punaviiniä ja nyt meillä oli menossa jo toinen pullo sille illalle.
Make tapaili laulua villeistä lupiineista. Make on hiukan Juice Leskisen näköinen, mutta lauluääntä Makella ei ole. Maken hyväntuulisuus on kuitenkin niin vahvasti läsnäolevaa ja vilpitöntä, että punaviinin tukemaa epävireistä hyräilyä kuuntelee mielellään. Selvinpäin Make on hiljainen nero, sellainen lempeästi hymyilevä pohdiskelija, joka saattaa rakentaa toimivan kahvinkeittimen pelkistä radion osista ja polkupyörän dynamosta — ihan vain ajan kuluksi. Usein illan edetessä Maken jutut lähtevät laukalle. Maken ujous väistyy ja Makesta tulee seuramies, joka nauraa hersyvästi omille jutuilleen ja päätyy usein selittämään kvanttifysiikkaa tavalla, jota kukaan ei ehkä täysin ymmärrä — mutta kaikki nauttivat silti.
Lupiinien pelastaminen oli Maken idea. Maken sisällä asuu pieni anarkisti, joka tällä kertaa lämpeni valtiovallan ”lupiinit rikkovat biodiversiteettiä” -kampanjalle. Make koki olevansa vähän kuten nämä villit lupiinit maanteiden varsilla, jotka eivät oikein kuulu joukkoon. Mä ja Ryyty myötäiltiin, että asialle pitäisi tehdä jotain. Yhdessä totesimme, että sinistä hohtavat kesäiset maanteiden pientareet ovat kauneinta suomalaista maisemaa ja lupiinit tulee pelastaa.
Kesäillan kääntyessä yöksi joimme punaviiniä ja suunnittelimme, mitä voimme lupiinien hyväksi tehdä. Alkuun yritin hieman rahoitella lupiineihin kohdistuvaa maailmanlopun uhkaa, mutta ennen nukkuman asettumista olin mäkin täysin mukana ajatuksessa. Pelastetaan lupiinit!
by 
Kamnatan lupiinien pelastamista ja kiellän alkuperäislajien olemassaolon. Jos ei esteltäisi niin eläimet ja kasvit vaihtaisivat olinpaikkaansa mukavan olon mukaan. Niin se ihminenkin tekee paitsi diktatuureissa pidetään maassa pakotettuina. Pohjoislorealaiset siirtyisivät Kiinaan jos saisivat ja suomalaiset olisivat mielellään pohjoismaalaisia.
Joo Tuomo, …
Ihmisillä on kova hinku nostaa itsensä Jumalan rooliin ja julistaa joku kasvilaji oikeaksi ja toinen vääräksi. Ilmastokin on välillä viileämpi ja välillä kuumempi. Se on ilmaston olemus. Nyt oikein Brysselin komitea on julistanut, minkälainen on ainoa oikea ilmasto, johon ei saisi tulla muutosta.
Niin on Jumala säätänyt, että elintilasta kilpaillaan ja säät vaihtelee, kuin savolaisisännän aluspaita. Jos jokin laji ei tässä kilpailussa menesty, ei sen kuulukaan menestyä.
Olisihan se toki hienoa elää maailmassa, jossa sapelihammastiikerit jahtaisivat mammutteja ja ihmiset piileskelisivät puissa väistellen lentäviä hirmuliskoja.
Nämä jutut nyt vain eivät ole ihmisen käsissä.
Kukkikoot lupiinit! Luonto ei anna itseään pilkata, sanoi jo Kipling aikoinaan.
Horsma ilmestyi hakkuuaukiolle ja hävisi sitten aikanaan, rikasteli maaperää ja väistyi sitten metsän tieltä. Lupiini ilmestyy teiden penkoille ja kilpailee menestyksellä siellä missä maaperä on köyhää. Eipä sitä ravinteikkailla kesantopelloilla näy.
Vaan kukahan kirjoittaisi oodin kurtturuusulle? ”Oi sinä Rosa rugosa, tuoksuva kukka, jossa kirjeenkantaja kimalainen pörrää, kaunis kiulukka, elämää täynnä, ihmisen ilo ja vitamiinilähde.” – – No, ei minusta ole runoilijaksi, mutta..
Rautavaara kirjoitti aikanaan, että kurtturuusu on niin tärkeä terveyskasvi, että sitä pitäisi istuttaa lisää.Sitkeästi se pitää pintansa. Sitoo maaperää rinnemailla ja kaunistaa maisemaa. Linnut syövät sen marjoja, levittävät lehtomaille ja teiden varsiin ja siellä missä sitä on yritetty hävittää, se nousee seuraavana kesänä entistä ehompana ja näyttää pitkän nenän urbaanille ihmiselle.
Vieraslaji se on muuten piharatamokin ja monet muut.
Ajatus vieraslajien hävittämisestä on minusta todella liikuttava toivottomuudessaan.
Meillä kasvaa kotipihalla peltokortetta ja voikukkia. Eivät ole vieraslajeja, mutta kumpaakaan ei saa hävitettyä edes omalta pihalta.
Nämä lupiineja hävittävät palkkionmetsästäjät ovat kyllä täydellisen toivottoman tehtävän edessä. Lupiini kasvaa juurakosta ja siemenistä ja kumpiakin riittää. Onnea vain matkaan.
Vähän on kuin yrittäisi poimia kaikki puolukat pois metsästä.
Jos palkkionmetsästäjä on vähänkin fiksu, jättää sen verran pesämunaa jäljelle, ettei tienisti kärsi.
Olin opiskeuaikana kesätöissä metsää istuttamassa. Alan ammattilaiset kertoilivat kahvitauoilla miten mykoritsat ja muut mikrobit oikeastaan ylläpitävät koko komeutta, miten suuret kuuset huolehtivat toisistaan ja kaadettujen puiden kannot kasvavat vielä senkin jälkeen, kun emopuu on poissa. Mekillisin havainto oli, että Pohjois-Suomessa kasvavien puiden siemenet ja taimet eivät menesty etelässä, vaikka laji on sama.
Luonnon elämä ja sen säännöt ovat jotakin niin täydellistä, että sen rinnalla ihmisen kehittämä tekoäly on kuin pikkupoikien palikkalinna.
Meille tuli golf-kentälle Tiibetinhanhipariskunta. Se on kuulemma aikamoinen harvinaisuus Suomessa. Kaiken maailman lintubongareita alko änkeä kentälle. kenttämestari osti Kärkkäiseltä puhallettavan joutsenen ja hanhet siirtyivät muualle. Yöllä luotoaktivistit olivat käyneet tuhoamassa sen täytetyn joutsenen. Löytyi aamulla rannalta täynnä puukonreikiä. Nyt meillä on ihan oma murhamysteeri – kuka murhasi puhallettavan joutsenen.
Jaoin tän Fb:iin, omaan ja Blogimetsän. Ei näy tuo suora jako toimivan.
Hyvä!
Mulla on alati laajeneva lupiinipelto. Aattelin, että sillä vois alkaa tehdä rahaa. Eli leikata lupiinit ja myydä ja sitten antaa kasvaa taas ja myydä.
Mutta tämän blogin luettunani taidan jättää tämän rahantekomahdollisuuden väliin.
Näyttäisi siltä että Blogimetsä on saavuttanut täydellisen yksimielisyyden lupiini-kysymyksessä. Tämä taitaakin olla ainoa meitä yhdistävä dogma.
Odottele sen verran, että siemenet alkavat kypsyä. Leikkaa sitten ne kukat ja niitä varret. Sido varret lyhteille ja erottele siemenet kukista hakkaamalla niitä klapilla.
Seuraavana vuonne voit laittaa ne siemenet johonkin virtaavaan veteen etsimään itselleen kasvupaikkaa.
Tee ainakin se, että seurailet, milloin siemenet alkavat kypsyä. Voit sitten kertoa meille, milloin on paras aika kerätä lupiinisatoa.
Nonni, villit lupiinit ovat näköjään vallanneet tämänkin blogialustan reunuksen. Kiitosta vaan korvamadosta 🙂
Löytyisikö näistä uusia laulun aiheita: kanadanpiisku, korkeapiisku, isopiisku, vuorivaahtera, viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo.
Kun nämä luonnon puhdasoppisuutta vaalivat ovat päässeet alkuun, kohta varmaan on alkuperäiskasveista yhtä tiukka vääntö kuin saamelaiskäräjien äänioikeudesta.
Seuraavaksi kieltolistalle päätyvät varmaankin tammi ja pähkinäpensas, jotka tunkeutuivat Suomen luontoon 7’000 vuotta sitten.
viitapihlaja-angervo on kyllä aika svengaava sana
Viitapihlajan alla, angervon laulu soi,
aikojen äänet kuiskaa, miten maa itsensä loi.
Jos kuuntelet hiljaa – kuulet kertomuksen:
vaihtuvat vuodet, maan sydän soi ikuista kaipuutaan.
Pitää vieläkin vähän pöyhäistä tätä lupiinivainoa. Lupiini on hernekasvi. Kuten muutkin ”herneet” esim. apila se kykenee juurinystyjensä avulla sitomaan ilmakehän typpeä maaperään. Siten se vähentää typpilannoituksen tarvetta ihan niinkuin herne, joka usein kylvettiin kauran sekaan. Entisajan viljelijät olivat oppineet tavan kokemuksen kautta. Typpi on vihreille kasville välttämäton alkuaine.
Vanhoille puutarhapalstoille, joita on lannoitettu esim. salpietrilla, lupiini ei ilmesty. Herää kysymys, väistyykö lupiini muun kasvillisuuden tieltä kun se ensin on huolehtinut maan riittävästä typestä???
Luoja huolehtii luonnostaan, eikä ihmisen ei ole hyvä kovin paljon peukaloida sitä ennen tarkaa harkintaa.
Toisin sanoen lupiini ravitsee maaperää, minkä seurauksena luonnon kyky sitoa hiilidioksidia lisääntyy ja ilmaston lämpeneminen hidastuu. Tästä saa kyllä herkullista pohdiskelua tähän Pelastakaa Lupiinit teemaan.
Oikeastaan tuo lupiini saattaa olla ihan ”tietoinen toimija” kuka tietää? Sen äkillinen leviäminen on ”vähän kumma juttu”. Meillä pihoilla on ollut kymmeniä vuosia koristekasvina lupiineja. Miksi se on alkanut levitä voimakkaasti luontoon vasta viime vuosina? Mitä se on oikein odotellut??
Miettikö se, jotta antaa nyt tuon horsman ensin retostella aikansa ratapenkoilla ja teiden varsilla.
Viime aikoina on kieltämättä ollut viitteitä sellaiseen, että kasveilla saattaisi olla keskinäustä viestintää ja tietousuutta. Oikeastaan se olisi varsin loogista. Miksi ei.