Ranska on ilmoittanut tunnustavan Palestiinan valtion syksyllä jota Tramp kovasti on kritisoinut, hänen mielestään tunnustaminen olisi Hamasin palkitsemista niin kuin se olisikin.
Stubb ilmoitti Suomen olevan oikealla puolella, mikä se sitten oikea puoli olisikaan. Vasemmiston mielestä se on Palestiinan tunnustaminen. Tässä kysymyksessä taitaa olla Stubin ja vasemmiston linja yhtenäinen, kuitenkin se tarkoittaisi toteutuessaan hallituksen hajoamista ja mitä siitä seuraisi, uuden hallituksen kasaan saaminen kokoon näyttää mahdottomalta.
Palestiinasta puuttuu kaikki itsenäisen valtion ominaisuudet ja toiseksi palestiinalaiset eivät missään tapauksessa halua kahden valtion mallia, sen tietää kaikki vähänkin asiaa seuranneet.
Mitkä olisivat sitten Palestiinan rajat, olisiko ne ennen vuotta 1967 sotaa olevat rajat jossa myös Jerusalem olisi jaettu kahtia. Jos nämä uudet rajat tulisivat niin silloin olisi Israelia mahdoton puolustaa.
Länsirannan asema olisi myös ratkaistava jollakin tavalla, todenköisesti Palestiina vaatisi sen kokonaan omaan hallintaansa joka olisi kuolinisku Israelille, kun katsoo karttaa niin on helppo tilanne ymmärtää.
Odotellaan nyt mitä tuleman pitää.
Kahden valtion mallia kannattaisi kysyä myös alueen asukkailta. Tästä asiasta israelilaisilla ja palestiinalaisilla on kohtuullinen konsensus – kumpikaan osapuoli ei halua kahden valtion mallia. Esimerkiksi palestiinalaisista alle neljännes kannattaa kahden valtion mallia.
Joo. Aika vekkuli ajatus, että tunnustetaan jotain mitä osapuolet eivät edes halua. Mutta maailma haluaa, huutaa ratkaisua.
Olen seuraillut tuota keskustelua Palestiinan valtion tunnustamisesta, ja odotellut viisailta jatkoa. …Entä jos.. muuttaisiko se ratkaisevasti alueen turvallisuustilannetta.
Israel on koko historiansa ajan käynyt kamppailua olemassaolostaan. Viiden päivän sota – PLO .. jne.
Merkitsisikö kahden valtion malli pysyvää rauhaa ?? Joka tapauksessa se voisi olla vain alku jollekin uudenlaiselle kehitykselle. Sukupolvia jatkunut viha tuskin poistuu jonkun sopimuksen myötä ja pieni ihminen on siinä pelissä vain merkityksetön pelinappula.
Ps, Anne tuo Basil von Katzendorf nautiskelee siitä miten palvelija sitä pesee.
Joo Ulla. Tilanne on mennyt sellaiseksi, että vaatii sekä aamu että iltapesut. Kun näkee pesuvälineet loikkaa pesupaikalle nopeammin kuin ruuan ääreen.
Ja ilmaviileyspumppu kyllä on.
Nälkään kuoleva lapsi näkyy majaillen aiemmin Jemenissä. Ja toinen kuva esittää ilmeisesti muutoin kuolevaa lasta, kun vieressä hyvävointinen velipoika ja äiti. Kuka nyt enää kylläkään mitään kuvia uskoo, paitsi jokainen uskoo ne kuvat mitä haluaa.
Yle ainakin ihan avoimesti ilmoittaa useimmiten tietolähteekseen Hamasin ”terveysministerön”. Miksi eivät sano edes ns. Terveysministeriön. Selvää faktaa siis.
Kokoomuksen Atte Kaleva on huomioinut saman asian josta vasemmiston Minja Koskela ja vihreiden Julia Sangervo pöyristyivät. Tällä tavoin tekoälyn aikakaudella voi ohjailla suurta yleisöä. Sitä voi kuvia muokkaamalla ja yhdistämällä kehitellä kuvat jotka sopivat puolueen linjaan. Tuskin Vihreät ja Vasemmisto uskovat itsekään kuvien olevan totuutta vastaavia mutta kun se sopii heidän tavoitteeseensa niin olettavat lukijan olevan niin tyhmiä että täydestä menee.
Joo, ..
Väärennetyt uutiskuvat eivät ole mikään uusi ilmiö. Muistan hyvin vuosia vanhan uutisvideon, jossa palestiinalaistaistelijat ammuskelivat komeasti Kalasnikovilla ja olivat muka ”etulinjassa”. Joku onnistui sitten kaivamaan todellisen tilanteen, jossa uutisryhmä oli maksanut pienen summan rahaa ja palastiinalaiset rakentaneet hyvän näytöksen.
Kaikenlaisten kuvaväärennösten keskellä uutisten uskottavuus alkaa olla samaa tasoa, kuin iltapäivälehtien klikkiotsikoilla tai Helsingin Sanomien ”Se olisi voinut olla totta”-uutisilla.
Keskustelu pyörii nyt sen ympärillä, pitäisikö Palestiinan valtio tunnustaa. Maallikossa se herättää joukon kysymyksiä:
Vaaditaanko, että tuleva Palestiinan valtio myös tunnustaa Israelin. Entä muut islamilaiset maat? Arabiliitossa on yli kaksikymmentä jäsenvaltiota, joista vain neljä on tunnustanut Israelin. Asetetaanko nillekin vaatimuksia?
Miten nykytilanne Syyriassa vaikuttaa juutalaisvaltion turvallisuuteen?
Kertokaas te viisaammat.
Hyvä huomio Ulla, …
Palestiinan valtio on enemmän tai vähemmän jo olemassa. Sillä on palestiinalaishallinto ja jonkinlaiset rajatkin. Tilanne on jossain määrin sen suuntainen, että Hamas on miehittänyt Gazan alueen.
Tekoälyn mukaan Hamasin kannatus alueella on 30-50%. Kannattajat kokevat hyvinä asioina Hamasin aggressiivisuuden ja Hamasilta saatava taloudellinen tuki ja terveyspalvelut. Yllättävä vaikutin on myös se, että Fatah ja Palestiinan hallitus nähdään heikkoina ja korruptoituneina.
Todellinen ratkaistava ongelma on sovun löytäminen Israelin ja Gazan välille. Gazan alue on vahvasti linnoitettu suoja-alue Hamasin terroristijärjestölle. Hamasille rauha merkitsisi olemisen tarkoituksen menettämistä.
Vai että palestiinalaiset eivät haluaisi kahden valtion mallia..? Niinpä kai. Ja faktat? Lähteet tälle tiedolle? Muita kuin tuo ”news.gallup.com”? Tutkimuskin on tehty kaksi vuotta sitten. Miten tutkimus on sitten tehty? Oliko otanta riittävä? Olisiko persujen uutislehti ja TV7:n Israeluutiset..?
Mutta se, että palestiinalaisista suurin osa tuolloin ei enää uskuto minkäänlaisen pysyvän rauhan saavuttamiseen, varmasti pitää paikkansa. Kuka sitten uskoo tosissaan, että palestiinalaiset haluaisivat olla ”israelilaisia”, Israelin kansalaisia tilanteessa, jossa tämä valtio on vuosikymmeniä sortanut ja anastanut palestiinalaisten asuttamia alueita ja paikkoja ja rakentanut Länsirannan täyteen laittomia siirtokuntia, joiden asukkaat saavat pahoinpidellä ja jopa tappaa palestiinalsia ilman rangaistusta ja tuhota näiden oliivipuuviljelmiä?
”Tilanne on jossain määrin sen suuntainen, että Hamas on miehittänyt Gazan alueen.”
Tilanne on kyllä varsin paljon sen suuntainen, että Israel on miehittänyt koko Länsirannan ja pian koko Gazan alueen. Israel on tuhonnut suunnilleen koko Gazan ja nyt suunnittelee koko väestön pakkosiirtoa.
Israel toteuttaa etnistä puhdistusta ja kansanmurhaa. Joka päivä avustuspaikoilla Israelin sotilaat ampuvat ruokaa hakevia siviilejä. Joka päivä lapsia kuolee aliravitsemukseen tai saa elinikäiset vauriot aliravitsemuksesta.
Israel suunnittelee ”humanitääristä” kaupunkia, johon siis Gazan väestö siirretään. Paikkaan josta ei ole ulospääsyä ja joka toimii käytännössä keskitysleirinä.
”Hamasille rauha merkitsisi olemisen tarkoituksen menettämistä.” Itse asiassa Netanjahulle rauha merkitsisi vallan menetystä ja korruptiotuomiota. Netanjahu tarvitsee henkilökohtaisista syistä sotaa, ei rauhaa. Palestiinalaiset haluaisivat rauhaa oman tulevaisuutensa vuoksi.
Te olette kyllä kyynisiä ja nihilistejä ja luulette tietävänne jotain Gazan tilanteesta. Tai koko konfliktin taustasta. Siitä, miksi Hamas perustettiin, joka perustettiin vasta 20 vuotta Israelin palestiinalaisalueiden miehityksen ja mielivallan jälkeen.
Äärioikeistolaiset Atte Kaleva ja Tere Sammallahti luulevat hekin tietävänsä jotain, vaikka eivät paikan päällä ole käyneet. Kehtaa Kalevakin esittää moisia julmia kommentteja, kun hänet itse oman söhrimisensä vuoksi panttivangiksi joutumisestaan valtio maksoi suoria kuluja puoli miljoonaa euroa ja todennäköisesti moninkertaisen määrän lunnaita, mikä asia on julistettu hush hush -tiedoksi.
Teille palestiinalaisten hätä ei merkitse mitään. Teille se on Hamasin järjestämä näytös, jossa esitellään valekuvia ja valeuutisia, joilla nämä sitten hämäävät koko maailmaa.
Enkä tähän kaipaa mitään ”kun ne Hamasin roistot” -jankutusta. Ei tässä ole kyse Hamasista, joka kyllä joutaa hävitä tyystin. Tässä on kyse hirmutöistä, joita Israel tekee. Täysin anteeksiantamattomasta julmuudesta ja siviileihin kohdistuvasta terrorista.
Kaikkiin näihin kysymyksiin löytyy vastaus lukemalla linkin artikkeli.
Gallup.inc on yksityinen työntekijöiden omistama yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Washington D.C:ssä. Sen perusti George Gallup vuonna 1939. Yhtiön päämaja on The Gallup Buildingissa, ja sillä on 30–40 toimistoa eri puolilla maailmaa, muun muassa New Yorkissa, Lontoossa, Berliinissä, Sydneyssä, Singaporessa ja Abu Dhabissa. Yrityksellä on noin 1 500 työntekijää.
Huom – ”työntekijöiden omistama” tarkoittaa, että yritys on osittainen tai kokonaan työntekijöiden omistama, ”Yksityinen” tarkoittaa, ettei yritystä ole listattu pörssiin-
Kyseisessä tutkimuksessa on haastateltu kasvokkain 1000 palestiinalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,4%.
Kaiken kaikkiaan arvioisin, että Gallup.inc in huomattavasti uskottavampi lähde kuin Yki. On varsin helppo ymmärtää, etteivät palestiinalaiset halua kahden valtion mallia – he eivät ole halukkaita hyväksymään Israelin olemassaoloa.
Niinpä niin. Mutta väärin – Yki EI ole mikään tietotoimisto eikä tiedon lähde. Mutta nähtävästi meillä täällä on usko eri tietolähteisiin. Te uskotte sukkana kaiken, mitä Israelin propagandakoneisto suoltaa.
Tuo galluptutkimus tehtiin siis kaksi vuotta sitten, eikä sen metodit saati otanta ole ollenkaan selvillä. Mikä on sen luotettavuus? Väitän, että heikko.
Mikä mahtaa olla tilanne nyt, kun Israel on tehnyt näitä kauheuksia kaksi vuotta, kymmeniä tuhansia palestiinalaisia on surmattu ja palestiinalaisten rakentama rakennuskanta sairaaloineen, yliopistoineen ja infroineen on Israelin toimesta tuhottu tyystin?
Edelleen väitän eri tietolähteistä muodostamani kuvan mukaan, että palestiinalaisista suurin osa haluaa vain ja ainoastaan ITSENÄISTÄ Palestiinan valtiota – ei Israelin häviämistä kartalta sinänsä. Hamas on eri asia, eikä sitä tarvitse millään tavalla puolustella. Kaikki islamistiset järjestöt ovat epärationaalisia epärealistisine tavoitteineen.
Mutta kuinka rationaalinen tai realistinen käsitys on raamattu-uskovilla se, että ”jumala olisi luvannut” koko tuo alueen juutalaisille? Täällä teistä varmaan moni uskoo näin. Mutta harva varmaan kehtaa tunnustaa.
Sitten, Israelin hallinto on väittänyt kivenkovaa, että Hamas varastaisi avustuslähetyksiä, käyttäisi niitä itse ja myisi muualle, mutta siitä ei ole mitään näyttöä. Itse asiassa Israelin armeijan piiristä on muutama päivä sitten ilmoitettu, ettei tästä ole näyttöä. Tämä tieto Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Bruno Jäntiltä. Mutta hän lienee Hamasin propagandan uhri tai sen levittäjä, vai?
Kirjoitan hitaasti uudestaan.
Kyseinen organisaatio on luonut koko Gallup-tutkimuksen. On varsin hupaisaa yrittää sanoa Gallup-tutkimuksen kehittäjästä, että se kyky tehdä Gallup-tutkimusta on heikko. Moinen väite on yhtä arrogantti, kuin sanoisi ettei André-Marie Ampère hallitses huonosti virran mittaamisen tai ettei Nikola Tesla osaa mitata magneettivuon tiheyttä.
Kaikki sanottu ja kirjoitettu kelpaa tiedon lähteeksi, jotkin lähteet ovat hyviä ja toiset kelvottomia. Lähdekriittisyys edellyttää, että arvio lähteiden luotettavuutta. Oma arvioni on, että Gallup-tutkimuksen perustaja hallitsee Gallup-tutkimuksen tekemisen.
Aikanaan kehitettiin niin kutsuttu marxilainen-tutkimusote, joka toteutti hieman omaperäistä lähdekriittisyyttä – jos faktat eivät tue omaa näkökulmaa, pitää faktoja kritisoida asenteellisiksi.
Edelleen: artikkelissa ei anneta selvyyttä, MITEN haastateltavat valittiin. Otanta 1000 yli kahdesta miljoonasta. Saati se, miten haastattelijat ovat voineet liikkua Hamasin valvonnassa alueella. Väitän tulosten virhemarginaalin olevan kymmenkertainen tuon firman ilmoittamaan. Yksinkertaisesti siksi, että alue ei ole mikään normaali alue, missä haastattelututkimusta ylipäätään tehdään.
On hupaisaa uskoa noissa erittäin vaikeissa olosuhteissa tehtyä haastattelututkimusta ja sen tuloksia. On myös hupaisaa pitää tässä tilanteessa, jossa kahdessa vuodessa on tapahtunut käsittämättömiä kauheuksia missä mittakaavassa tahansa, kaksi vuotta sitten tehtyä tutkimusta jotenkin relevanttina nyt.
Onko sinulla lähdettä näihin väittämiisi, vai väitätkö muuten vain?
Väittämääni siihen, että gallupin tuloksen virhemarginaali on kymmenkertainen, minulla ei ole mitään lähdettä. Perustelin edellisessä mietelmäni siitä, miksi täydellä syyllä voin epäillä tuon gallupin ilmoitettua virhemarginaalia.
Kuka tosissaan voi pitää luotettavana noissa täysin poikkeuksellisissa oloissa tehtyä gallupia?
Nyt näyttää siltä, että te, jotka pidätte Hamasia koko Gazan päsmäröijänä, ette kuitenkaan pidä Hamasin taustapiruna olemista mokoman gallupin luotettavuuden haittana.
Käytännössä ainoa taho, joka oikeasti vastustaa kahden valtion mallia, on Netanjahun hallinto.
Yle: ”Haaretz: Netanjahu valmis alkamaan liittää osia Gazasta Israeliin”.
Israel on ekspansiivinen roistovaltio.
Haaretz siis on israelilainen uutistoimisto. Vielä ei Israelista ole tullut vielä niin autoritaarista maata, että kaikki poikkipuoliset mielipiteet ja uutiskanavat tukahdutettaisiin vankiloilla ja murhilla.
Jos nyt kuulin uutisista oikein niin Palestiinan ulkoministeri vaatii Hamasia luopumaan aseistaan ja samalla Israelin vetäytymään Palestiinan alueelta. Tuntuu ihmeelliseltä vaatimukselta koska kaikki tietävät ettei Hamas koskaan vapaaehtoisesti luovu aseista, jonkinlainen näytelmä tämä on joka antaa ulospäin sellaisen kuvan että Länsiranta haluaa rauhan palaavan Lähi-Itään.
” PLO perustettiin 1964. Sen ensimmäisenä johtajana toimi Ahmad Shukeiri. Ensimmäinen 422-jäseninen kansalliskokous kokoontui Jerusalemissa toukokuussa 1964 ja hyväksyi peruskirjan. PLO:n peruskirjassa otettiin tavoitteeksi maallinen ja demokraattinen Palestiinan valtio ja Israelin tuhoaminen.”
Wikipedia
Iran on siellä taustalla jonka tavoitteena on Hamasin aseistaminen ja sitä kautta Israelin tuhoaminen. Israelin sodan johtoa ei tällä tavoin voi hämätä mutta läntiseen maailmaan tämä uppoaa ja se on sen tarkoituskin.
Kalevi, …
Hamasilla on varsin vahva kansan tuki toimia Gazassa. Palestiinalaishallinto vaati aseiden luovuttamista itselleen, mutta gazalaisille ajatus on käytännössä mahdoton.
Uskoisin, että Netanjahu pyrkii jakamaan Gazan alueen osiin ja jakaa gazalaisten asumisalueet pieniin osiin samaan tapaan kuin Länsirannalla. Hankkeella on Yhdysvaltojen täysi tuki, joten ratkaisu on toteuttamiskelpoinen.
Netanjahu aikoo rakentaa Gazan kaistaleelle siirtokuntia, mikä tarkoittanee Gazan kaistaleen pysyvää sotilaallista miehittämistä.
Hiljalleen olen tullut siihen käsitykseen, että Hamasin täydellinen tuhoaminen on ainoa tie pysyvään rauhaan. Tuntien Israelin erikoisjoukkojen osaamisnäytöt aikojen saatossa, uskon hankkeen myös onnistuvan.
Panttivankien vapauttaminen merkitsisi Israelille vapaita käsiä Hamasin rakenteiden purkamiseen. Vapauttamatta jättäminen tarkoittaa operaation jatkumista loputtomiin. Hamas saa vapaasti valita kahden huonon ratkaisun välillä.
Varsinaiset rauhanneuvottelut voivat alkaa vasta, kun Hamas on täysin tuhottu. Senkään jälkeen on täysin turha toivoa Israelin luopuvan arabimaiden aiemmissa sodissa menettämiltä alueilta tai palestiinalaisten ”oikeudesta” palata menetetyille alueilleen.
Kahden valtion mslli on kansainvälisen sopimusjärjestelmän ainut toteuttamiskelpoinen ratkaisu.
Eikä tätä tule kysyä Israelilta taikka palestiinalaisilta vaan rauha on tuotava tätä kautta kun sitä muutoin ei saada aikaan.
Täällä puhutaan asiasta tavalla kuin sairaalta pitäisi kysyä tajuttomana haluatko kuolla vaiko elää
Miten se käytännössä toteutettaisiin? Kahden valtion mallin tunnustaminen ei tuo mitään uutta tilanteeseen, se vain on tunnustaneiden maiden omantunnon puhdistamista. On helppo antaa tunnustus mutta käytännön toimenpiteet jää vain siihen, ottavatko esimerkiksi pakolaisia maihinsa.
Yhdysvallat ei tunnusta Hamasia joka johtaa Palestiinaa mutta siitä huolimatta antaa ruoka apua jota YK ei katso hyvällä. Isis saatiin kuriin mutta Hamasia ei, vaan tunnustaminen palkitsee terroristien teot.
Sinulla, Kalevi, on nähtävästi perustavaa laatua olevia virheellisiä käsityksiä. Varmaankin Israelin ystävien tms. suoltamaa vääristeltyä tietoa. Palestiinaa EI johda Hamas. Hamas hallitsee Gazaa. Palestiinalla on oma hallinto, joka sijaitsee Länsirannalla.
Kenenkään ei tarvitse eikä pidä tunnustaa Hamasia. Mutta Palestiinan hallinnon kyllä. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa.
Palestiinan tunnustaminen ei tarkoita terroristien palkitsemista. Mutta Palestiinan tunnustamatta jättäminen siunaa Israelin tekemät terroristiset teot Gazassa.
”Kyllä, Gazan kaista on osa Palestiinaa.
Gaza ja Länsiranta muodostavat yhdessä Palestiinalaisalueet, jotka YK ja suuri osa maailman valtioista tunnustavat Palestiinan valtion alueiksi2. Vaikka Israel miehitti Gazan vuosina 1967–2005, se vetäytyi sieltä vuonna 2005. Sen jälkeen aluetta on hallinnut islamistinen Hamas-järjestö, kun taas Länsirantaa hallinnoi Fatah-puolue2
Gaza sijaitsee Välimeren rannalla Israelin ja Egyptin välissä.Alueella asuu yli 2 miljoonaa palestiinalaista1.Vaikka Gazalla on oma hallinto, se kuuluu Palestiinan nimelliseen valtioon ja sen asukkaat ovat palestiinalaisia”
Tekoäly tarkentaa tämänkin asian, jos tunnustetaan Palestiinan niin siihen kuuluu Gaza sekä länsiranta jonka pääkaupunki olisi Itä-Jerusalem ja rajat olisivat ennen 1967 sotaa, tätä se tunnustaminen merkitsisi, se olisi kuolinisku Israelille.
Kero vielä miksi tunnustaneet maat eivät ota Gazan pakolaisia vastaan. Länsirannalla ei sitä ongelmaa ole koska sieltä ei haluta muuttaa pois.
Vai tekoälyä tarvitset tähän. Luotatko siihen?
Minä vielä yritän pärjätä ilman sitä näissä asioissa.
Mutta siis sinä kerroit, että Hamas johtaisi Palestiinaa. Eikö tekoäly tätä asiaa tarkentanut?
Niin, onko joku väittänyt, ettei Gaza kuuluisi Palestiinaan? Näinhän sen pitäisi olla, mutta ei Israelin mielestä. Israel on nyt aikeissa vallata koko Gazan kaistaleen itselleen ja karkottaa palestiinalaiset hittoon sieltä. Oikein?
Olen varma, että sinun, Kalevi, mielestäsi se on niin kuin pitää. Koko Gaza ja vielä Länsirantakin pitää saada Israelin haltuun. Sehän on se Jumalan Israelin kansalle lupaama maa, vai mitä?
Kerro sinä, miksi Gazan asukkaat pitäisi lähettää pakolaisiksi. Eikö riitä se, että palestiinaisia on joutunut lähtemään pakolaisiksi omilta mailtaan jo vuosikymmeniä sitten? Onko sekin oikein ja niin kuin pitää?
Kerro vielä rehellisesti mitä mieltä olet Gazasta, pitäisikö sen olla palestiinalaisten aluetta, vai pitäisikö sen kuulua Israelille? Olisiko se oikein, että siitä tulisi ”Välimeren Riviera”?
Tekoäly saa tietonsa kaikesta siitä mitä on kirjoitettu on tallennettu internettiin niin ei tarvitse kahlata kaikkia kirjoituksia läpi eikä kirjoja ja muita lähteitä. Sen takia on nopeampi tapa hankkia tietoa tekoälyn kautta.
Jokainen voi kysyä tekoälyltä omia jakamiansa tietoa mitä on tullut julkaistua ja saa kattavan vastauksen itsestään.
Gaza kuuluu Palestiinaan, jos Palestiinan tunnustaa niin silloin Hamas tulkitsee että heillä on oikeus käydä tällä tavoin sotaa Israelia vastaan, minusta se ei edistä pysyvää rauhaa Gazan ja Israelin välille.
Israelin pitää varmistaa ettei Hamas jatka hyökkäyksiä Israelia kohtaan eikä ammu ohjuksia joita Iran sille antaa, muuten Gaza pysyköön osana Palestiinaa.
Ei ole kysymys siitä että pitäisi lähteä Gazasta pakolaisiksi vaan kysymys on siitä että ottaisiko Palestiinan tunnustaneet maat heitä vastaan jos joku haluaisi lähteä, luulen että ei ottaisi. Onhan Suomikin ottanut sotaa käyvistä maista pakolaisia.
Tekoäly todellakin on sellainen kuin kuvailit. Se ottaa tiedon vähän kaikesta, mitä se on opetettu tekemään ja miten sitä on koulutettu. Se on kaiken inhimillisesti tuotetun tiedon varassa. Olen itsekin käyttänyt sitä niin tekstin kuin kuvien tekemisessä. Olen usein havainnut sen selvät puutteet ja epätarkkuudet. En kovin vahvasti menisi luottamaan sen tuotoksiin vielä.
Tässä ei nyt ole kyse siitä, että tekoäly olisi kertonut sellaista, mikä ei pitäisi paikkaansa. Se on kertonut kysyjälle sen mitä kysyjä halusi. Voisi tietty kysyä siltä myös, miksi tilanne siellä on se mikä on. Voisi kysyä myös mitä Israel tekee Gazassa ja Länsirannalla. Mutta se voi sinulle, Kalevi, olla epämieluista, vai mitä?
Edelleenkin sinulla näyttää olevan värittyneet käsitykset siitä mitä siellä tapahtuu. Ei Gaza ole sodassa Israelia vastaan. Hamas on. Mutta nyt on käynyt selväksi, että Israel kyllä on sodassa Gazaa vastaan. Ja että Israelin päämääränä on ajaa palestiinalaiset hittoon koko alueelta. Israelin hallinto on kaavailemassa keskitysleiriä Gazan palestiinalaisille ja se tekee etnistä puhdistusta. Kysy siltä tekoälyltä, tekeekö Israel sotarikoksia.
Omituinen käsityksesi on myös pakolaisuudesta. Kuinka moni ”haluaa” ryhtyä pakolaiseksi? Eikö se ole joutumista?
Ja muuten, se tekoäly. Sehän ei liene Jumalan sanaa, vai mitä? Eikös se ole ihmisviisauden aikaan samaa? Niin minä sen käsitän. Teknologia ylipäätään, mikä on kaiken nykyisen elämänmenon perusta, se mikä sai aikaan ydinpommit ja muut sofistikoituneet tappomenetelmät, mikä helpotti elämäämme pyykinpesukoneineen, mikroaaltouuneineen jne., on kumuloituneen ihmisviisauden ja tiedon tuottamaa.
Onko tämä kaikki Jumalan suunnitelmaa..? Monet uskovat näkevät tekoälyssä ym. teknologian kehityksessä paholaisen käden jäljen… Onko näin?
Tekoäly on hyvä niin kauan kun se palvelee ihmisten tarpeita mutta jos teko älyä kehitetään liian pitkälle että se on ihmiselle vaaraksi, siitä viisaat ovat varoittaneet. Esimerkiksi tällä hetkellä tekoälyä käytetään työnantajien uusia työtekijöitä valitessa.
Ydinvoima on hyvä esimerkki siitä kun sitä käytetään voimanlähteenä ihmiskunnan hyväksi niin ei mitään moittimista mutta kun sitä käytetään uhkauksena toisia maita kohtaan niin silloin se on tuomittavaa.
Tällä hetkellä aikaansa seuraavat ihmiset pelkäävät atomisotaa eikä aiheetta joka on mahdollista jos kehitys jatkuu tähän suuntaa kuin mitä nyt on.
Voisi kysyä tekoälyltä myös, miksi EU on ollut hiljaa koko Gazan katastrofin aikana. Ja jos tekoäly on älykäs, se varmaan osaa kertoa, aikooko EU olla hiljaa silloinkin, kun Israel liittää Gazan itseensä.
Mutta kysymättäkin näkee, että Israel menee niin pitkälle palestiinalaisten ahdistamisessa kuin sen sallitaan. Israelissa on jo havaittu, ettei sen joukkotuhontaan ja siviilien tarkoitukselliseen ampumiseen avustuspisteillä ole puututtu. USA nyt ei tietenkään, mutta EU, joka on Israelin tärkein kauppakumppani, ei nähtävästi tee mitään sen kaltaista kuin Venäjän kanssa.
Israel on vähä vähältä kaapannut alueita itselleen Länsirannaltakin, eikä siihen ole puututtu. Laittomien siirtokuntien rakentaminen jatkuu. Gazalaisten nälkiinnyttäminen jatkuu. Eikä näihin puututa. Ei väliä, vaikka Kansainvälisen rikostuomioistuin ICC on antanut pidätysmääräyksen Netanjahusta vastaamaan sotarikoksista. Kauppa on tärkeämpää.