Lähetystyö onkin väkivaltaista pakottamista

Kuuntelin ja katselin eilen Herättäjäjuhlien juhlamessua. Kalevankankaan ympäristö oli kaunis ja juhlassa oli paljon körttikansaa. Ihan oikeasti näin evankeelisena ja Evankeliumijuhlat kokeneena pikkusen kävi oikeastaan ”katteeksi”. Sleyn kireä ja osin sekava tunnelma oli tipotiessään. Ei nipotettu eikä laitettu ketään erityisesti ruotuun. Ei nähty mitään erityis ”vihollista” joka olisi pitänyt rökittää taikka tuomita jalkapuuhun.

Tunnelma oli aidon hengellisen kesäjuhlan hyvin vapaan oloinen yhdessäolo. Puuttuivat vain ne piknikille tyypilliset viltit ja viinipullot eväineen. Tämä ihan positiivisella mielellä sanottuna.

Vaimon kodin perinto on körttinen. Olisin mahtunut hyvin joukkoon ja tiedän suurinpiirtein miten tuossa juhlassa tulee käyttäytyä. Eli olla oma itsensä.

Itse sisällöstä sen verran, että körttivirsistä en pidä. Tämän juhlan virret olivat valitut koko juhlien teeman mukaisesti uusista oudoista virsistä. Ei niin kovin hääviä musiikkia eikä oikein puhuttelevaakaan. Sen körtitkin hyväksyivät seurakunnan ollessa järjestäjänä mukana, että säestetään ihan oikeasti uruilla. Yleensä niin kovin kehitys- ja muutoshaluisiksi itsensä väittävät körtit ovat ilmeisesti jossakin kohtaa tipahtaneet rattailta. A capella laulu kuulosta kankealta ja tunkkaiselta vaikerrukselta kun sanatkin on kuin maansa myyneen valitusta. Kun laulu vielä viritykseltään laskee kaiken aikaa niin voisin kuvitella körttienkin jo keksineen, että vireen ja rytmin pysymiseksi soittimet ovat nykyaikaa. Ei uutta Jumalaa taikka Paavo Ruotsalaista tarvitse keksi ollakseen kehityksessä mukana.-

Saarnassa ylivieskalaisille hyvin tuttu entinen Raudaskylän opiston rehtori Simo Juntunen oli jokseenkin Sanan mukainen vaikka pyörikin oikeasti kovin paljon tämän vieraan kulttuurin ja muukalaisuuden ympärillä pikkusen vinosti siihen totuuteen tullen. Ei se olo ja elo niin auvoista ole kuin hän antoi ymmärtää.
Se mikä kalskahti korvaani oli lähetystyön osio. Hän totesi jotenkin siihen tapaan, että lähetystyössä on pyritty muuttamaan liiaksi väkivalloin paikallista kulttuuria ja perinnettä. Sain kuvan väkivaltaisesta pakottamisesta. Sitä minä en hyväksy täällä kotimaassa suvaitsevaisuutena enkä missään muuallakaan edes lähetystyön nimissä. Oma kulttuuri ja isänmaanusko ei väisty vaan sallii vieraan tulla tähän meidän kulttuuriimme sitä kunnioittaen. Kristitty Suomi hoitaa kärsivän aina.

Siis eikö lähetyskentillä ollakaan ihan oikeasti tekemässä työtä kristillisen uskon synnyttämiseksi siinä ympäristössä mihin mennään? Ymmärrän kyllä että tällainen pelastusarmeijalainen henki siinä pitää olla eli nälkäiselle ja vaivaiselle ei kannata ensimmäisenä veren evankeliumista alkaa höpötellä vaan tulla tupaan oven kautta ”ruisleivän” kera. Kyllä se Kristus siihen ruisleivän kanssa samaan kassiin mahtuu mutta eihän siinä mitään kulttuuria muuteta. Sen sijaan se on totta, että ”paikallistotuus” muuttuu kun Kristus tulee keskelle kylää ja tupaa. Pakanakultin perinne saa väistyä.
Mutta että tämä olisi väkivaltaa taikka kulttuuriterrorismia niin sitä minä en kyllä mitenkään allekirjoita.

Muutoin koko herättäjäjuhlat näyttivät yrittävän puhdistaa liikkeen voimin tätä onnettoman pakolaispolitiikan taakkaa tässä maassa. Euroopassa ja etenkin naapurimaassamme Ruotsissa varoituksen sana on kaikunut kuuroille korville. Maahanmuuton täytyy olla jonkinmoisessa valvonnassa eikä siinä saa tunteilla.
Mikäli körtit haluavat oikeasti tuoda esille pakolaisten auttamisen ja heidän asiansa niin poliittisesti pitää olla paljon jämäkämpi. Hälläväliä ja hallelujaa ei auta kun väkivalta alkaa ja ollaan menetetty oma kulttuurimme ja isänmaamme. Meidän väistelymme ei ole kenenkään etu.

No en tiedä, Ehkä minä olen vain niin tyhmä että olen isänmaan, kulttuurimme ja oman identiteettimme puolesta puhuva vastakin. Lähetystyön meillä ja muualla tulee tehdä yhteiskunnasta parempi paikka elää koko yhteisölle ja toisaalta jokaiselle yksilölle, ihmiselle tässä yhteisössä. Tässä suhteessa suhtautuminen muukalaisuuteen ei voi olla körttien kaltainen välinpitämättömyys. Tai ainakaan sellaiseksi kuvittelemani olotila.