Eurovision laulukilpailu 2025 lähestyy. Karsinnat alkavat ensi viikolla. Finaali on lauantaina 15.5. Laulukilpailu on ehkä hieman vanhahtava nimitys, mutta joskus ammoisina aikoina kyse todellakin oli laulukilpailuista. Kaikkien aikojen menestyneimmät kappaleet ovatkin kilpailun historialliselta ajalta eli viime vuosituhannelta:
- ABBA – ”Waterloo” (1974, Ruotsi)
- Céline Dion – ”Ne partez pas sans moi” (1988, Sveitsi)
- Dana International – ”Diva” (1998, Israel)
- Johnny Logan – ”What’s Another Year” (1980, Irlanti)
- Izhar Cohen & Alpha Beta – ”A-Ba-Ni-Bi” (1978, Israeli)
Nykyisin voittamiseen tarvitaan erityisominaisuuksia, kuten kuminen kilpailuasu (Lordi, 2006) tai parrakas ”nainen” (Conchita Wurst, 2016). Suomen Euroviisuedustaja on tänä vuonna Erika Vikman, jonka esitystä markkinoidaan feministiseksi ja voimaannuttavaksi.
Iltalehden toimittaja Riia Pakkanen kirjoitti 1.5.2025 kovin tuohtuneen oloisesti että Ruotsin ehdokkaan myötäily on suuri häpeä Tasavallan Presidentille ja koko Suomen kansalle. Emme osaa riittävästi arvosta Erika Vikmanin esitystä, vaan olemme sankoin joukoin innostuneet KAJ:n sauna-aiheisesta rallatuksesta.
MTV uutisoi 5.5. Wiwibloggs-sivuston raadin äänestäneen ”Ich Komme” -kappaleen kisojen parhaaksi. Jos uskot lähteeseen, voit lyödä Erikan puolesta vetoa, sillä vedonlyöntitoimistot tarjoavat 30-kertaisena rahat takaisin, jos Erika voittaa. Ruotsin kappaletta ei kannata äänestää, koska esiintyjät ovat pukeutuneet vaatteisiin, ja voitoista saa vain kaksinkertaisen palkinnon.
by 
Niiiinpä. Millä meitä ruokitaan? ”tältä hän näyttää nyt!”
Jaa, …
Ehkä Erika on jotain sellaista ainutlaatuista ja erityistä, jonka vain sosiaalinen evoluutio feministisen emansipaation avustamana kykenee luomaan. Tai sitten Erikalla yksinkertaisesti ei ole vaatteita – tai siis muuta kuin se latexijuttu.
Jospa tähän nyt tarvittaisiin se Andersenin lapsi, joka sanoi, että keisarilla ei ole vaatteita?
Sitten some päyristyy ja joku lataa suorat sanat ym. ym.
Vai olisko niin, että kun vanha järjestys tuntuu olevan mennyt ja sekaisin ja maailma on muuttunut epävarmaksi, me tarvitsemme tuota hölynpölyä. Jostakinhan sitä aineistoa pitää löytää medialle, joka päivittää itseään kaiken aikaa.
Tässä voi olla jotain perää. Ihminen tarvitsee rajoja ja rakkautta. Tai Lakia ja Evankeliumia, kuten vanhan ajan boomereilla oli tapana sanoa.
Ainakin lapsilla on kamalaa, kun ne etsivät rajojaan, eikä mitään löydy.
Aattele, jos olisit vaikka telkkarissa esiintymässä ja ottaisit vaatteita pois päältä. Kukaan ei kommentoisi mitään, vaikka olisit ihan ilkosillaan.
En kaipaa aikaa, jolloin Euroviisut oli vielä laulukilpailu. Mitään hauskaa ei kannattanut yrittää, koska ammattilaisraadit antoivat aina parhaat pisteet naapurimaille ja korkeintaan sille, joka kiljui korkeimmalta. En tajua edelleenkään, millä lihaksilla ammattilaisraatiin pääsee, ehkä korruptiolla. Erika on ihan kelpo laulaja, ja hänen on pakko olla myös aika fiksu, koska heteronormatiivisuus trendaa. Mutta KAJ on hyväntuulisuudessaan rakastettavampi ja helpommin lähestyttävä.
Joo, …
Noista ammattilaisraadeista olen vahvasti samaa mieltä. Ainakin viime vuonna yleisön suosikki oli voittajaan verrattuna aivan erinomainen kappale.
Oma näköalani musiikkiin on varmaankin hieman vanhanaikainen – mitään katupoikien laulun veroista ei ole sittemmin tehty.
Tuo Hard Rock Hallelujah on siitä mielenkiintoinen, että Santiago de Compostelan vaelluksella aika moni kanssavaeltaja paljastui heavy metallin ystäväksi, kun puhuttiin Suomesta.
Myönnän, että olen tiukkapipoinen. Olen työurani aikana nähnyt ihan liian paljon henkisesti vammautettuja lapsia, hyväksikäyttöä myöten.
Euroviisut on, tai ainakin niiden pitäisi olla koko perheen ohjelma. Pornolla leikittely ja median jatkuva huomio siihen on erinomaisen ajattelematonta. Lapset ja varhaisnuoret eivät pysty käsittelemään sitä ”oikein”. Se ei ole ”voimaannuttavaa”.heidän kehitystasollaan. Se on liian paljon käsiteltävää heidän elämänkokemukselleen, vaiheessa, jossa arvomaailma on vasta kehittymässä.
Jostain syystä sosiaalisessa mediassa keskustelu Erika Vikmanista jakaa erityisesti naisten mielipiteitä. Jakolinja tuntuu olevan hyvin vahva. Keskustelun sävy on hyvin jyrkkä. Osaako joku selittää mikä tästä asiasta tekee niin tärkeän?
Suomalainen nainen on ottanut paikkansa yhteiskunnassa toisella tavalla. Koulutus, osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan, työskentely erilaisissa tehtävissä, jotka aikanaan kuuluivat vain miehille. – Rinta rinnan. Sitä on todellinen feminismi, toimiminen miehen rinnalla rakentamassa yhteiskuntaa.
Se ei ole seksuaalista hypetystä, eikä flirttailua seksin tai pornon kanssa.Seksuaalinen kiinostus kuuluu normaaliin kehitykseen, mutta aikuistumisen myötä siirrytään yleensä siihen, mitä on korvien välissä.
Joo, Ulla …
Jotenkin samalla tavalla ymmärrän feminismiä sen historiallisesta perspektiivistä käsin.
Feminismin olemus on ilmeisesti laajentunut myös ’voimaantumiseen’, jossa saa kiksejä pyllistämällä lavalla miljoonille ihmisille. Toki olihan ennenkin ’friiduja’, jotka polttivat kadulla tupakkaa.
Emansipaation ongelma lienee siinä, ettei pelkkä pieni tatuointi olkapäässä aiheuta nykyisin edes olkapäiden kohautusta.
Jos haluaa säväyttää pitää tatuoida koko kasvot, laittaa nenärengas ja lävistää poski hakaneulalla. Lopputuloksen on pahimmillaan kauhea pettymys, kun siihenkin reagoidaan vain kävelemällä toiselle puolella katua.
Saapas nähdä, olisiko feminismi palaamassa juurilleen. Toivotaan kuitenkin voittoa kotiin tavalla taikka toisella.
Iltasanomien mukaan ”Erika Vikman otti murskavoiton”. Tosi hienoa, joskin alkueräkin on vielä kisaamatta. Vaikuttaa siltä, että Erika on lehdistön suuri suosikki muuallakin, kuin Suomessa.
Piti ihan tarkistaa, näkyykö tämä murskavoitto ihan vedonlyöntitilastoissakin, mutta edelleen vedonlyöntikertoimet ovat sarjassa ynnä muut.
Tämä moderni feminismi ilmeisesti kiinnostaa erityisesti mediaa, koska pakaralihaksesta saa hyviä klikkiotsikoita – aivan kuten tässäkin aloituksessa.
No niin, KAJ oli 4. ja Erika 11. Tulos on ihan ok. KAJ:n esitys oli ehkä hieman maalaisromanttinen suhteessa noihin Euroviisujen lavasteisiin.
Mielenkiintoinen kysymys on musiikin olemus. Kuuluuko musiikki rahvaalle, muusikkojen muodostamalle eliittiraadille, medialle vai vedonlyöntitoimistoille. Kuka siis on se maksava asiakas, joka sanoo viimeisen sanan musiikin hyvyydestä/huonoudesta. Kaikilla näillä neljällä eri taholla oli täysin eri käsitys parhaasta esityksestä.
Minusta muusikkojen pitäisi keskittyä musisointiin ja jättää musiikin arviointi niille, jotka musiikkia käyttävät.
Kuunnelkaapa muuten Sveitsin kappale, joka sai raadilta 214 pistettä ja yleisöäänestyksessä 0 pistettä. Minusta se on oikein kaunis laulu.
Kun viimeisiä ääniä jaettiin Itävalta tarvitsi tasan 100 ääntä voittaakseen Israelin. Sveitsi olisi tarvinnut 144 ääntä. Onko oikeasti mahdollista, ettei Sveitsi saanut yleisöltä ainoatakaan pistettä – minä vain kysyn.
Olisiko mitenkään mahdollista, että pimeässä kellarissa Sveitsin yleisöäänet olisikin kirjattu Itävallalle, ettei Israel voittaisi?
Sehän meni niin kuin ennen vanhaan. Raadit antoivat pisteitä naapurimaille ja sille, joka kiljui korkeimmalta. Israelin pisteitä raadit viime vuodesta viisastuneina himmailivat, koska kansan äänivyöryä tiedettiin odottaa. Israelin laulusolisti oli hurjan hyvä, mutta kappale kuulosti tekoälyllä sävelletyltä. Kuinkahan suuri osa pisteistä mahtoi tulla ihan vaan katsojien antipatioista Palestiina-mielisiä kohtaan?