Tervo-Niemelän ja Porkan tiedeartikkelissa tutkittiin uskon ja hyvinvoinnin yhteyttä. Ei ole yllätys, että tutkimuksen mukaan usko ja hyvinvointi liittyvät yhteen. Yllätys sen sijaan on, että nimenomaan nuorten miesten usko Jumalaan on vahvistunut kuluvan vuosikymmenen aikana. Yllättävää on sekin, että nuorten naisten usko Jumalaan on heikentynyt. Tutkimuksen otoskoko on varsin merkittävä ja vastausprosenttikin poikkeuksellisen hyvä. Kirkon kannalta myönteistä muutostrendiä kuvaa sekin, että tutkimuksen vastausprosentti on noussut vuosi vuodelta.
by 
Kun tieto lisääntyy niin se panee ajattelemaan mikä on mahdollista ja mikä ei. Tästä kai se johtuu että nuoret miehet ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä usko kaikkea mitä heille syötetään.
Se, maailman kuva jota koulut syöttää totuutena joudutaan aina vähän väliä uusimaan että siinä on pakko herätä epäilys. Tietoa voi tällä hetkellä saada niin monesta paikasta, netti ehkä yleisin lähde.
Ihminen tulee huomaan sen, että hän on muutakin kuin lihaa ja verta. Hänessä on henkinen olemus jota ei missään luonnossa olevalla ei ole. Tämä saa ihmisen hakemaan vastauksia siihen, miksi hän on olemassa. Joillekin usko avaa ovet elämän parempaan ymmärtämiseen.
Joo, Kalevi …
Minulla käy mielessä, että eletään jonkinlaista muutosta. Ateismista on tullut todellinen vaihtoehto uskolle sen sijaan, että vain kritisoidaan uskoa.
Kun aidosti pysähdytään miettimään, mitä ateismi tarjoaa ja mitä Jumala tarjoaa – tyyliin alkuräjähdys rakastaa sinua vs. Jumala rakastaa sinua – usko alkaakin tuntua hyvältä vaihtoehdolta.
Saattaapi olla. Hyvä uutinen joka tapauksessa ja vieläpä luterilaisen kirkon aineistolla näköjään. Luin vain abstraktin. Liityykö tulos jotenkin ripareihin muuten kuin vain otoksena? Riparit ovat parasta luterilaisessa kirkossa.
Aineisto on toki ripareilla käyneitä, mutta otos lienee silti aika edustava. Tietenkin on se toinen ääripää ’vapaa-ajattelijoita’, jotka jäävät kokonaan tämän tutkimuksen ulkopuolelle.
Taustalla voi olla myös ilmiönä miesten ja naisten eriytyminen arvokupliin, jossa miehet ovat konservatiiveja ja naiset wokeja. Miesten konservatiivisuuden vahvistumisella voi olla merkitystä myös kirkon sisäisissä konservatiivi-liberaali keskusteluissa.
Ateismia perustellaan vahvasti sillä, että tiede selittää luomakunnan alkuperän. Tieteen pitäisi selittää miten kaikki on saanut alkunsa mutta kun se ei pysty sitä selittämään uskottavasti.
Onko vain tämä näkyvä maailma vai onko näkymätön maailma, johon usko perustuu. Jos ihminen tunnustaa uskoa niin hän pitää totuutena sitä että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Tämä on ateistille pelottava ajatus koska tulee mieleen mikä sitten on hänen kohtalonsa. Tämän takia vähänkin henkiseen viittaava elämä tulee kieltää oman sielun rauhan vuoksi.
Joo Kalevi, …
’No – se nyt van räjähti’ Ei tämä oikeastaan edes selitä mitään.
Enemmän ideaa olisi vaikka puhua spagettihirviöstä, jolla oli ärtynyt paksusuoli. ’Spagettihirviön vatsaa kivisti ja lopulta pääsi suuri paukku, joka muodosti valon nopeudella laajenevan kaasukuplan, kunnes vauhdin rauhoittuessa kiintoaineesta syntyivät tähdet ja planeetat.’
Ärtynyt paksusuoli voisi olla ymmärrettävä ja käypäinen selitys alkuräjähdykselle.
Pelkät faktat eivät oikeasti selitä mitään ilman tarinaa, joka yhdistää tapahtumat ja niiden alkusyyn – joka on Jumala jossain muodossa.
Miksi kukaan perustelisi ateismia millään? Ateistisuutta kyllä voi. Ateismi ei ole olemassa minään uskomusjärjestelmänä kuten ovat uskonnot. Ateismia ei siis ole olemassa. On vain ateisteja, mikä termi, kuten kaikki varmaan jo tietävätkin, tarkoitta sitä, että henkilöllä ei ole jumaluskoa. On se uskon puutostila, jota esim. minä poden…
Ateismia ei siis perustella vahvasti tai heikosti sillä, että tiede selittäisi luomakunnan alkuperän. Ateistit, siis uskonnottomat luottavat enemmän tieteeseen kuin ikivanhoihin uskomuksiin. Tiede ei edes ole yrittänyt kategorisesti selittää luomakunnan alkuperää. Luomakunta on sekin muuten uskonnollinen termi, joka pyrkii ilmaisemaan, että on Jumala, joka on luonut tämän kaiken.
Tiede kylläkin pyrkii selvittämään sen kaiken, mikä fyysisesti on olemassa. Mitään muuta tiede ei voikaan selvittää. Tieteessä tehdään havaintoja siitä, mikä on ja sen perusteellaa tehdään teorioita ja olettamuksia, joita sitten pyritään vahvistamaan. Ja runsaasti on vahvistettukin.
Uskonnot ovat ammoisilta ajoilta periytyvää ajatusmallinnusta ja tyyten siihen ”näkymättömään” maailmaan perustuvaa.
Onko se muuten syntiä, että tiede pyrkii selvittämään elämän alkuperää..? Onko se Jumalan tontille astumista?
Ja sitten, en ymmärrä mistä tulee ajatus, että ateistille olisi jotenkin pelottavaa se, mikä on tämän kohtalo. En tiedä ketään uskonnotonta tai ateistia, jonka ”sielunelämä” kärsisi siitä ajattelusta, että mitä tulee kuoleman jälkeen. Mutta sen sijaan ateistilla ja uskonnottomalla on tasan varmasti myös se ns. henkinen elämä. Ja henkistä varsinkin, hengellisen sijaan. Termi ”hengellisyys” siis viittaa siihen, että on olemassa meille näkymättömiä ”henkiä”.
Eihän se yllätys ole, että usko ja hyvinvointi liittyvät yhteen. Useimmat uskovat voivat kyllä hyvin. Useimmiten näillä on mys omat aineelliset asiat hyvin. Varsinkin niillä, jotka uskoaan ilmoille ilmoittavat, sillä muita päsmäröivät ja sitä levittävät (tietämättömille ja alkukantaisille).
Toisaalta hyvinvointivaltioissa usko on vähentynyt vuosikymmenien mittaan varsin paljon. Suomessakin kirkkoon kuuluminen vähenee jatkuvasti, mikä nyt ei tosin liity kokonaan uskon vähenemiseen. Yleensä on niin, että mitä parempi hyvinvointi yhteiskunnassa on, sitä vähemmän on tarvetta uskonnolle. Suomessa kirkolla on hätä ja huoli jäsenmäärän hiutuessa. Talous alkaa sakkaamaan ja sitä myöten kirkon palkollisten asema huojumaan.
Miksi nuoret miehet, tai osa näistä, nyt sitten nähtävästi noin 10 vuotta aiemmin ovat enemmän ovat uskossa? Ehkäpä viime vuosina tapahtunut kehitys omassa maassamme ja maailmalla ovat yksi tekijä. Kahtiajakautuminen, eriarvoistuminen ja eri maissa tapahtunut aggressiivinen kansallismielinen uho ovat luoneet epävarmuutta tulevaisuudesta, ja kaiketi siksi haetaan turvaa jostain sellaisesta, mikä tuntuu ikiaikaiselta. Varsinkin nuorena on usein pakonomainen tarve hakea ”totuutta”. Ja jos ympäröivä maailma näyttäytyy kaoottisena ja uhkia täynnään olevana, haetaan sitä totuutta vaikka omaan kulttuuriin kuuluvasta uskonnosta. Ja näinhän se käy islamin uskoisissa maissa. Näissä harvemmin nuoret ”etsijät” löytävät sen haavekuvansa totuudesta kristinuskosta. Niin, ovatko he sitten hakoteillä?
—
Ja sitten, Kalevi, ajatteletko niin, että kouluissa täytyy syöttää totuutena vain sitä yhtä tiettyä ”muuttumatonta” totuutta, mikä on siellä ”muuttumattomassa” Raamatussa?
Eikö se ole hyvä, että kouluopetuksessa muutetaan oppilaitten päähän paukutettavaa tietoa sitä mukaa kuin uutta tietoa saadaan? Tiede ei ole muuttumatonta vaan koko ajan kehittyvää. Uskonnot ovat pääasiassa paikalleen jämähtäneitä.
Tosin ei kuitenkaan vain paikalleen jämähtäneitä… Muistettakoon, että Raamattu ei ole mikään muuttumaton ”jumalan sana”. Päinvastoin. Se on muuttunut aikojen saatossa runsaasti, ja niitä Raamattuja on lukuisia erilaisia versioita, aikojen, tulkintojen, käänösvariaatioiden ja vallassa olevien mukaan versioituja. Mikä niistä on se ainoa oikea totuus ja Jumalan sana?
Uskolla on uskon tehtävä ja tieteellä on tieteen tehtävä. Usko lisää hyvinvointia ja nuorten miesten usko on vahvistunut. Tiede vahvistaa tämän todeksi.
Ateismi ei suinkaan ole uskon puutetta, vaan uskoa siihen, ettei Jumalaa ole olemassa. Tuollainen usko on luonteeltaan varsin masentavaa uskoa, joten ei ihme että kirkosta eroamisen myötä mielenterveysongelmat ovat kasvussa.
Jokainen saa kuitenkin minun mielestäni uskoa, miten haluaa.
Kyllä se ateistisuus nyt vaan on uskon puutetta, ei uskoa. Kerran Bertrand Russellilta kysyttiin oliko hän ateisti. Hän vastasi olevansa. Kysyjät halusivat tarkentaa, että tarkoitti varmaan agnostikkoa, koska tämä ei voi tietää, että siellä ei ole jumalaa. Russell siihen, ettei hän voikaan tietää, mutta hän ei voi tietää myöskään, onko Venuksen ympärillä kiertämässä teekannu, jota emme voi nähdä sitä parhaalla teleskoopillakaan. Mutta jos hän väittäisi niin, eikä väitettä voisi todistaa vääräksi, olisi sen epäileminen röyhkeää, ja jos hän näin sanoisi, pidettäisiin häntä hourupäänä. Mutta jos tuon kannun olemassaolo vahvistettaisiin ikivanhoissa teksteissä, sitä opetettaisiin pyhänä totuutena ja sen epäileminen ei olisi soveliasta.
Niin, minulla siis ei voi olla tietoa jumaluuksien olemassaolosta, mutta minulla ei ole mitään syytä uskoa tällaisten olemassaoloon. En voi tietää jumalien olemassaolosta, mutta sen tiedän, että jumaluskonnoista on runsaasti harmia siellä täällä. Sen sijaan monet uskovat väittävät tietävänsä uskon kohteensa olevan olemassa. Suomessakin käytetään runsaat määrät ihmisten rahoja sellaisen olennon palvomiseen, jonka olemassaolosta ei ole eikä voi olla tietoa.
Muuten, mahtaakohan se uskon hyvinvointia lisäävä tekijä olla se, että ei tarvitse pelätä joutuvansa kuoleman jälkeen ikuisesti tulijärveen..? Että jos ei usko, niin varmasti joutuu?
Mutta joo, minunkin puolestani jokainen saa uskoa miten haluaa tai olla uskomatta.
Miksi muuten laitat blogeihisi usein tuon kuvan? Onko sillä joku salainen sanoma?
Oli vasta toinen kerta. Tuo kuva on vain jotenkin herttainen.
Kaivoin tuon ”tutkiumuksen” esiin. Sitaattimerkit siksi että tämän perusteella puhutaan nuorista miehistä ja naisista. Otos koski rippikuoluun valmistautujia viitenä vuoten ikäryhmässä 14-15 vuotta.
14-15 vuotiaat eivät ole nuoiria miehiä tai nuoria naisia. He ovat keskellä puberteettia olevia teini-ikäisiä.
Kehityspsykologisesti tuon ikäisten antamia tuloksia ei voi soveltaa edes 16-18 vuotiaisiin, puhumattakaan nuorista aikuisista 18-23 vuotiaista.
Mukana oli myös isoveljinä ja siskoina toimivia ja kuten odotettavissa oli, niin nämä nuoret seurakuntaaktivikot olivat vielä hurskaampia.
Tästä tutkimuksesta on raportoitu ahkerasti. Nyt sitten nuoret miehet tulevat olemaan kirkon pelatus. Ihailen noita ”nuoria naisia” siitä että he vastasivat jo siinä iässä kriittisemmin. Mutta mehän tiedämmekin että tytöt kypsyvät aikaisemmin kun pojat.
Tätä tutkimusta ei kannata ripustaa joulukuuseen.
Ottamatta kantaa siihen, minkä ikäisiä ’nuoret miehet’ ovat, tutkimuksen tulokset ovat joka tapauksessa hyvin merkittäviä, eikä niitä voi mitätöidä vähättelemällä. Tutkimus on neljän vuoden mittainen, tutkimuksen trendit ovat hyvin yhtenäisiä, vastaajia on lähes 80’000 ja otos poikkeuksellisen suuri osa koko ikäluokasta. Otoksen ulkopuolelle jäävät ne nuoret, jotka eivät käy rippikoulua. Heidän uskonnollisten käsitystensä muutoksista tutkimus ei tietenkään kerro mitään.
Tulosten tulkinta on tietenkin aivan eri asia, kuin tulosten luotettavuus sinällään. Minusta on hyvin yllättävää, että nuorten miesten hengellisyys ja usko Jumalaan on näin selkeästi vahvistunut ja vastaavasti samaan aikaan nuorten naisten usko Jumalaan ainakin lievästi heikentynyt.
Kirkkoa tämä muutos tuskin pelastaa. Muutos ei välttämättä ole edes edullinen kirkolle – jos miesten ja naisten uskonnollisuus eriytyy, voi hyvinkin olla, että jatkossa miehet hakevat hengellisyyttä aivan omista piireistään ja samaan aikaan naiset kokevat kirkon entistä enemmän konservatiivisena muinaismuistona ajalta, jolloin miehet olivat miehiä ja laivat puuta.
No niin. Enpä menisi itsekään kutsumaan rippikouluikäisiä vielä nuoriksi miehiksi tai naisiksi. Keskenkasvuisia kyllä vielä ovat.
Tässä se nähdään, miten tutkimuksia voidaan tulkita ja käyttää oman mieltymyksen mukaan.
No jos lukuja katsoo niin ne myönteiset kehitykset pyörivät 25stä 39ään % per vuosikurssi. Vaikka tendenssi onb ylöspäin niin ei nopilla tuloksilla vielä juhlita.