Ahdasmielisyys

Valtavirran kirkosta erotaan paljon, ja selittäviä tekijöitä löydetään milloin kirkon ahdasmielisyydestä, milloin liiallisesta avarakatseisuudesta, ”kun syntiä ei saa enää kutsua synniksi”. Synnillä tarkoitetaan tällä hetkellä homoutta, mutta aikojen saatossa erilaisissa hengellisissä yhteisöissä synti on voinut olla esimerkiksi alkoholinkäyttöä, avioeroja, tanssia tai esiaviollisia suhteita. Ja ehkä jostain maan alta löytyy yhteisöjä, joissa nämä synnit ovat edelleen voimassa.

Itse olen sitä mieltä, että jos evankelis-luterilainen kirkko on tällä hetkellä jonkun mielestä ahdasmielinen, kirkon imagomainonta on mennyt todella pieleen. Yrittäähän kirkko näkyä esimerkiksi Pride-tapahtumassa (tosin sitä ei huomaisi kukaan, ellei Päivi Räsänen joitakin vuosia sitten olisi puuttunut asiaan). Kirkon mediassa esiintyy jopa vieraiden uskontojen edustajia. Saarnoissa muistutetaan, että Jeesus hyväksyy kaikki ihmiset. Pääasia on olla antamatta liian ahdasmielistä kuvaa.

Kuitenkin, jos minä eroaisin evankelis-luterilaisesta kirkosta, tekisin sen liittyäkseni johonkin vähemmän ahdasmieliseen yhteisöön. Minulle ahdasmielisyys on nimittäin muutakin kuin syntien tuomitsemista. Se on liiallista varovaisuutta ja ympäripyöreitä lausuntoja. Se on kankeaa hierarkiaa. Se on virsien uudelleensanoittamista lupaa kysymättä. Se on seurakuntalaisten painamista ”haavoitettuna olemisen” tilaan melkein joka sunnuntai.

Mutta ei avioliitostakaan saisi erota heti ensimmäisessä vastamäessä. Jospa kuitenkin yrittäisi itsekin jotain. Kas, tässähän tuli samalla tilaisuus mainostaa Ratas ry:n Muutosagentti-konferenssia, jota olen mukana tekemässä elokuun lopussa Klaukkalassa. Toivoisin, että konferenssista tulisi kokonaisuus, joka kannustaisi toimimaan ”vapaana Kristuksessa”, Paavalin tyyliin. Ei siis mikään ihan pikkujuttu.

by