Vihollisen ympäröimänä osa 69

69. Murhe

Olisipa outo ihminen joka ei joskus joutuisi murehtimaan, joko omien tekojensa (tai tekemättä jättämisten) johdosta tai sitten muiden tekemisistä tai sanomisista. Tämä on tietysti luonnollista useimmille ihmisille, lukuunottamatta psykopaatteja ja ehkä myös narsisteja. Tällainen murhe on seuraus oikeudenmukaisuuden tiedostamisesta ja turvallisuuden tarpeesta, ja se on osoitus omantunnon hereilläolosta.

Tällainen murehtiminen muuttuu haitalliseksi silloin, kun se alkaa painostaa mieltä liikaa, kun se tulee uniin tai aiheuttaa unettomuutta ja pahimmoillaan lamauttaa. Monilla nykyaikana maailmantilanne, ilmastonmuutos tms. tuottaa murehtimista, ahdistusta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia.

Oikea murhe on sen tiedostamista että on toiminut väärin, että tietää olevansa syntinen ja tarvitsevansa anteeksiantoa ja uutta elämää. ”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.” Kun on jättänyt syntinsä ja murheensa Jumalalle ja ottanut vastaan armon ja anteeksiannon Jeesuksen sovitustyön kautta, saa uuden elämän.

Tietysti tämänkin jälkeen elämä tuottaa pettymisiä (ennen kaikkea itse tuotan itselleni pettymyksiä), ja tällöin ihminen tiedostaa oman syntisyytensä, koska toimii Jumalan tahtoa vastaan ja lähimmäistään vahingoittaen.

Mutta alituinen murheellisuus ja syntisyyden ruikutus ei ole terveen kristillisyyden ilmaus. Se päinvastoin osoittaa, että valittelijassa on jotain perin sairasta, ellei se ole vain pelkkää ympäristöltä opittua puhetapaa. Joko on helmasynti, josta ei tahdota luopua, taikka ei uskalleta eikä ymmärretä taikka ehkä tahdotakaan ottaa vastaan Jumalan armoa ilmaiseksi lahjaksi. On sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat niin sairaalloiseen tilaansa mieltyneitä, että he siitä omalla tavallaan nauttivat ja vihastuvat, jos joku koettaa heitä tästä mielentilastaan vapauttaa. Näin saattaa olla hengellisessäkin elämässä. Sen huonoutta alituisesti ruikutetaan sen vuoksi, että tätä kurjuutta pidetäänkin oikeana tilana ja siitä, joskaan ei aina selvästi tietoisina, nautitaan. Tällaiset ihmiset kaivautuvat sairaalloiseen tilaansa kuin rintamalla olevat sotilaat juoksuhautoihinsa, eikä heitä näistä haudoista saa lähtemään millään keinolla.

Maailman murhe tuottaa kuoleman. Tällainen murehtiminen ei hyödytä mitään, vaan aina vahingoittaa. Luottava jättäytyminen Jumalan johtoon ja huostaan antaa
tyyneyttä rauhattominakin aikoina, ylläpitää sisäisesti iloista mieltä sumuisinakin päivinä ja valaisee elämän pimeitäkin hetkiä. Jumalan rauha ja hänen armonsa suoma
ilo ylläpitää työ- ja toimintahalua silloinkin, kun tulokset eivät näytä suurilta, ja antaa rohkeaa mieltä sellaisissakin oloissa, joissa arkuus ja pelko muutoin valtaisivat alakuloisen mielen. ”Rauhan minä annan teille, minun rauhani minä annan teille”, sanoi Jeesus, ja Paavali jatkaa ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!”

Siis vaikka tiedostaa tekevänsä väärin, ja tuottavansa murhetta Pyhälle Hengelle, voi syntinsä aina tuoda Jumalalle tiettäväksi ja Hän antaa tilalle rauhan. Lopullisesti kaikki murhe loppuu uutena Jumalan valtakunnassa.

by