Olemme parina viime viikonloppuna Ratas ry:n jäsenten kanssa kierrelleet hengellisiä kesätapahtumia teemalla #ratasevankelistat ja #muutosagentti. Ideana on ollut tunnustella, onko herätysliikkeissä kaipuuta tai tarvetta muutokseen, koska Ratas järjestää elokuun lopussa Klaukkalassa Muutosagentti-konferenssin, ja tarkoitus on tietysti ollut myös tehdä omaa konferenssiamme tunnetuksi. Kun olemme haastatelleet ihmisiä juhlilla, olemme huomanneet, että sanasta muutos tulee monilla ensimmäisenä mieleen henkilökohtainen parannuksenteko, mutta on niitäkin, jotka miettivät yhteiskunnallisia muutoksia tai kirkon linjauksia.
Kesäjuhlien seurapuheita ja saarnoja voi edelleen kuunnella esimerkiksi Youtubessa. Puheissa kuuluu olevan tärkeää, että Raamatun Sana säilyy puhtaana. Muutos on siis pahasta.
Mutta sanan puhtaudesta puhuminen herättää minussa vanhan kääntäjäopiskelijan ja alan verrata Jumalan sanaa ihmiskielen sanoihin. Emme pysty mitenkään irrottamaan äidinkielemme sanoja niihin liittyvistä mielleyhtymistä ja käyttötarkoituksista. Tai jos pystyisimme, niistä katoaisi samalla myös informaatio. Niistä tulisi meille kuin vierasta kieltä.
Uskonpuhdistuksen kantava ajatus oli Raamatun kääntäminen kansankielelle, niin että jokainen voisi lukea ja päätellä itse, mitä siinä sanotaan. Uskon puhdistaminen siis paradoksaalisesti tarkoittaa Jumalan Sanan rasittamista kaikenlaisella äidinkielen saastalla. Puhtaan opin perään huhuilevat haluaisivat ilmeisesti palauttaa Jumalan Sanan tilaan, jossa vain harvoilla ja valituilla on oikeus määritellä, mikä on oikea tulkinta. Heikkous on siinä, että perusteluksi riittää ”näin se on aina tulkittu”. Ei tarvita tietoa kulttuurista, joka alkuperäisiä kirjoituksia on ympäröinyt. Se kulttuuri sisältäisi myös muita, ei-niin-pyhiä kirjoituksia, mutta en usko, että se olisi Raamatun pyhyydestä jotenkin pois. Kontekstin lisääminen lisäisi myös Raamatun informaatioarvoa, koska ihmisillehän nuo tekstit on kirjoitettu.
by 
Joo, …
Uskon olemukseen tuntuu kuuluvan tarve olla itse oikeassa samalla kun muut ovat väärässä. Näitä oikeassa olevia ryhmiä alkaa olla kristillisenkin sateenvarjon alla varsin monenlaisia.
Samanmielisten porukassa varmaankin on helpompaa uskoa omaan erehtymättömyytensä, kuin kansankirkon katon alla – etenkään, kun kansankirkon katto on niin korkealla, ettei heikkonäköinen sitä edes näe – seiniä ei mahda nähdä parempinäköinenkään.
Usko on liima, joka luo merkityksen elämän hajallaan olevien murusten ympärille. Nämä seurat ja seurakunnat ovat joillekin yhteisöjä, jotka sitä elämän merkityksellisyyttä kirkastavat. Kokonaan väärässäkin on mukavampi olla kavereiden kanssa kuin yksinään.
Joskus yritin kysellä, mihin kysymykseen Raamatusta löytyy vastaus, vai jääkö sekin jokaisen itse ratkaistavaksi.
Mitä muuten on ”henkilökohtainen parannuksenteko”? Mitä pitäisi parantaa?
Entä tuo Raamatun sanan puhtaus, mikä siinä on puhtautta? Kuten tiedetään, on Raamatun kirjoitukset muuttuneet aikojen saatossa moneen kertaan, on lainauksia muista kulttuureista ja niiden kirjoituksista ja niin edelleen. Ja aina, kun Raamattu on käännetty milloin milläkin kielelle, on se ns. Jumalan sana ”saastutettu” eri äidinkielten ilmaisuilla. – Kuka voi sanoa, mikä on sitä puhtainta Raamattua…?
Raamatun pyhyys on aina sen tulkitsijoiden mielissä. Mikä on toisen mielestä pyhyyttä, on se toisen mielestä raiskausta. Alkukielisetkin kirjoitukset olivat kirjoittajiensa omia näkemyksiä, kuulopuheita ja tulkintoja. Mikään Raamatussa ei oikeasti ole pyhää. Kaikkien uskontojen pyhyys on vain aikojensa kulttuurien käsityksiä pyhyydestä. Inhimillisiä ja naiiveja käsityksiä. Niillä vain on painostettu ja syrjitty ihmisiä kautta aikojen. Ja se jatkuu. Uskonnot eivät ole onneksi, ne ovat ja ovat olleet turmioksi. Se näkyy edelleen vähän joka puolella maailmaa.
Mitä muuten on ”henkilökohtainen parannuksenteko”? Mitä pitäisi parantaa?
Sitä pitäisi kysyä heiltä jotka ovat tehneet paranuksen, heitä on paljon jotka ovat luopuneet entisestä elämän tyylistään, he etsivät Raamatusta sitä mikä on heidän kohdallaan Jumalan tahto ja yrittävät sitä noudattaa mutta huomaavat että se ei aina onnistu, koska ihminen on heikko ja vajavainen.
Raamattuun uskominen on sitä että uskoo Jumalan luoneen maailmankaikkeuden, ei usko mihinkään alkuräjähdykseen, uskoo että Jumala on luonut ihmisen, eikä usko että ihminen on syntynyt evoluution kautta apinan sukuisesta eläimestä. Uskova uskoo elämän jatkuvan kuoleman jälkeen, ruumis maatuu ja häviää luonnon kiertokulkuun, mutta sielu on kuolematon joka aikanaan herätetään ja saa uuden henkiruumiin, tämän jälkeen jokainen joutuu vastaamaan tekemisistään tai tekemättä jättämisestään.
Usko on sitä että uskoo Jeesuksen kuolemallaan sovittaneet jokaisen synnit jos haluaa luottaa siihen. Elämä on ikuista, se ei koskaan lopu.