Lisäkromosomimies

Venäjä oli aika erilainen vuonna 2016, mutta signaaleja tulevaisuudesta olisi fiksumpi kyllä jo havainnut. Kulttuuriministerinä oli muuan Vladimir Rostislavovitsh Medinski, kyseenalaisilla ansioilla tohtorin arvon saavuttanut historioitsija, josta tuli myös historian oppikirjojen kirjoittaja.

Toinen historian tohtori, Ivan Babitski, joka nykyään asuu lännessä, oli 2016 esittänyt vetoomuksen, että kulttuuriministeriltä otettaisiin pois hänen tohtorinarvonsa, koska väitöskirja sisälsi 21 sivua plagiaattia. Babitski jakoi aitoa väitöskirjan otetta esimerkkinä Medinskin oman tekstin huikeasta tasosta: ”Kuten tunnettua, kaikki ortodoksien kirkolliset kirjat oli kirjoitettu venäjäksi, ja siksi niiden sisältö oli helppo ymmärtää. Toisenlainen tilanne oli katolisilla ja protestanteilla. Heidän pyhät kirjoituksensa oli kirjoitettu latinaksi, jota tavalliset uskovat eivät ymmärtäneet.” Tämä ote liittyy väitöskirjan kohtaan, jossa Medinski haluaa kumota englantilaisen 1500-luvulla eläneen tutkimusmatkailijan Richard Chancellorin väitteen, että ortodoksit eivät ymmärrä evankeliumia.

Aleksei Navalnyi otti Youtube-kanavallaan useaankin kertaan Medinskin hampaisiinsa ja nimitteli tätä putinilaisen hengellisyyden tukipilariksi, joka tuskin koskaan on kirkossa käynytkään. Medinski on myös vakavalla naamalla selittänyt, että venäläisillä on yksi kromosomi enemmän kuin muilla kansallisuuksilla, mikä tekee heistä erityisen resilienttejä. Medinski esiintyi jo kulttuuriministerinä ollessaan hartaana ortodoksina, ja jakoi määrärahoja kansallisromanttisten elokuvien levittämiseen Venäjällä ja myös Länsi-Euroopassa. Samalla hän siinä rikastui itsekin.

Kun Putin nimitti Medinskin Venäjän pääneuvottelijaksi 2022, muistin että tuo on se ukkeli Navalnyin videoista. Ja annas olla, tuo ”puoliksi lukutaidoton päästäinen”, joksi Navalnyi myös Medinskiä kutsui, ilmestyi uudelleen kuvioihin 2025 – ikään kuin tällä välin ei sodassa olisi tapahtunut mitään. Pidän sitä malliesimerkkinä Putinin kyynisyydestä.

Mutta ehkä amerikkalaiset osaavat käsitellä tuollaisia tapauksia, jos heidänkin neuvottelijansa ovat tavan tallaajia korkeammalla hengellisellä tasolla.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kalevi Kauppinen

Putin ei halua rauhaa Ukrainaan koska rintamalta palaavat vankiloista sotaan tulleet rikolliset ovat uhka, he eivät suostu elämään kuudensadan ruplan kuukausi tuloilla. On järkevämpi tapattaa heidät rintamalla kuin laskea siviiliin.

Venäjä on tottunut suuriin tappiolukuihin, toinen maailmansota vaati 25 miljoonaa uhria.

Luin juuri saksalaisia vastaan taistelleen suuren sotasankarin Georgi Zukovin elämänkerran josta hyvin selviää venäläinen ajattelutapa, siinä ei suuret miestappiot paljon paina, pääasia on vain voitto, näin ajattelee myös Putin, joten rauhan saaminen Ukrainaan on vaikeaa ellei taloudelliset pakotteet saa Putinia polvilleen.

Viimeksi muokattu 4 kuukausia sitten by Kalevi Kauppinen
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial