Pääministeri Antti Rinne korostaa, että Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Miksi ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, mitä oikeuksia homoilta puuttuu heteroihin verrattuna, käsittääkseni ei muuta kuin kirkollinen avioliittoon vihkiminen, muuten aivan yhdenvertaisia.
Ne kirkon johtohenkilöt, jotka ovat kannanotoillaan hyväksymisen puolesta puhuneet kirkollisesta vihkimisestä eivät koskaan voi muuttaa niiden ihmisten käsityksiä, jotka eivät halua oman kirkkonsa hylkäävän Raamattua.
Kirkon toimintaan ovat olleet homot tervetulleita ja on vastakin, mutta ei niin että muuttavat Raamatun sanoman mieleisekseen. Jos syy on vain arvostuksen hakeminen, niin kovin pienestä se on kiinni, koska harva enää uskoo Jumalan olemassa oloonkaan. Jos on tarkoitus Raamattuun uskovat saada hylkäämään oman uskonsa, niin ei siinä he eivät tule onnistumaan. Koettelemuksia on tullut ja tulee vieläkin enemmän jatkossa, sen takia pitää olla uskollinen vain Jumalan sanalle.
Tulen tänne viisastelemaan, että homoilla on aivan yhtäläinen oikeus mennä kirkossa naimisiin kuin heteroillakin: kunhan he ovat täysi-ikäisiä ja kirkon jäseniä, eivätkä ole ennestään naimisissa (unohdinko jotain?). Minua henkilökohtaisesti ei haittaisi, vaikka homot menisivät naimisiin jopa keskenään, mutta se minua harmittaa, että avioliitosta tehdään jokin subjektiivinen oikeus tai ihmisarvon merkki. Lapset eivät saa mennä naimisiin – ovatko he ihmisinä vähempiarvoisia? On paljon ihmisiä, jotka täyttävät kaikki kirkon ehdot, mutta eivät silti koskaan ”pääse” naimisiin. Pitäisikö heitä siis sääliä tai väheksyä? Mitä taas Raamatun avioliittokäsitykseen tulee – milloin siihen rakkaus tuli mukaan?
”homoilla on aivan yhtäläinen oikeus mennä kirkossa naimisiin kuin heteroillakin”
Kyllä jokaisella Suomessa asuvalla homolla on lakiin kirjattu oikeus mennä naimisiin. – Mutta: onko kaikilla, vai ainoastaan luterilaisella kirkolla myös velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevat. Koskeeko sama moraalinen velvelvollisuus, sikäli kun siihen voidaan vedota, myös islamilaisia, ortodokseja, vapaakirkollisia, juutalaisia etc. Eli kaikkia niitä, joilla Suomessa on vihkioikeus. Kun puhutaan suurilla kirjaimilla tasa-arvosta ja yhdenmukaisuudesta lain edessä. pitäisikö sen tarkoittaa myös eri uskontokuntien välistä tasa-arvoa?
Toinen kysymys on, kuka tai mikä on se uskonnollisen yhdyskunnan sääntöjen mukainen päättävä elin, jossa asia käsitellään? Vai tehdääkö päätökset suurta julkisuutta tavoitellen ns. turuilla ja toreilla?
Entä onko ulkopuolisilla oikeus painostaa esim. roomalaiskatolisia vihkimään samaa sukupuolta olevat siinäkin tapauksessa, että se loukkaa heidän uskoaan? Entäpä uskonnonvapaus?
Luterilaisessa kirkossa kysymyksestä on nyt tehty vahvasti koko kirkkoa hajottava kysymys, joka ei lopultakaan ole kenenkään etu.
”Onko kaikilla, vai ainoastaan luterilaisella kirkolla myös velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevat” – Ihan samaa olen miettinyt, koska luterilainen kirkko on minulle rakas. Tulkitsen tämän eri uskontokuntien epätasa-arvoisen asetelman niin, että luterilaisuus on Suomessa turvallinen ”tolkun uskonto”, jota voi arvostella. Se on kuitenkin liian yleinen, kun taas muut ovat jänniä kuriositeetteja, vähemmistöjä – siis uhreja.
Pääministeri Antti Rinteen marssiminen Pride kulkueessa on ensimmäinen kerta, kun hallitus ottaa näin näkyvällä tavalla kantaa homojen puolesta. Ei siinä mitään vikaa ole, jos se ei merkitsisi kannan ottoa kirkollisen vihkimisen puolesta. Tätä asiaa ei ole Rinteeltä kysytty, onko kirkko velvollinen vihkimään homoparit ja jos on, niin viekö hallitus asiaa eteenpäin jonkinlaisilla pakotteilla, koska kirkko on valtiosta riippuvainen esim. verojen keräyksessä.
Li Andersson on opetusministeri ja hänen toimenkuvaansa kuuluu kirkon asiat ja opetuksen valvominen yleensä koulutuksesta aivan alusta loppuun saakka. Kun tiedämme hänen suhtautumisessa sukupuolien tasa-arvo kysymyksiin, niin on varmasti lähitulevaisuudessa hallituksen puolelta painetta tuoda uusia aloitteita tasa-arvokysymyksen eteenpäin viemiseksi myös kirkonkin osalta.
Vihreät ovat tunnetusti myös asiassa mukana, ainoastaan keskusta osittain on jarruna, jos kirkkoa yritetään pakottaa vihkimään myös homopareja.
Tässä asiassa voi vaikka vain yhden esimerkin ottaakseni verrata vallitsevaa olotilaa Raamattuun:
Roomalaiskirje 1. 26 – 27:
”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.”
Juuri näin Toivo, tämä on yksi kohta ja niitä löytyy useampi jos haluaa vain lukea.