Suomen tulevaisuus kansakuntana on ajettu ahtaalle ja kulttuuri sekä juuremme, itsenäisyytemme taannut arvopohja kielletään, taikka ainakin sitä uhataan.
Elämme kansakunnan kannalta tulevaisuutemme kohtalon kysymysten aikaa.
En olisi uskonut ikinä enää tähän tilanteeseen jouduttavan mutta uhittelu vieraan vallan asein maassamme on jotain minulle käsittämätöntä. Tämän maan hyvinvoinnin, ja sen kansakunnan kaikkein raskaimman taakan nahoissan tuntevalta pieneltä ihmiseltä vaaditaan nyt aivan liian paljon, jotta joidenkin pohjaton vallan ja rahan ahneus tulisi tyydytettyä
Kun on kuunnellut näitä johtavien valtaapitävien puheita sekä valtiollisissa, että enemmän kirkollisissa piireissä, ja yhteiskuntamme hallintoa ohjeistavien ”asiantuntijoiden” puhetta, niin mieleeni on tullut entisaikojemme johtajien painavat puheet.
Miten ne nykyisistä poikkesivat, niin ensiksikin jokainen puhui kaikista meistä ja meidän ”huolistamme”. Puhuja oli yksi meistä. Kaikilla oli painavaa sanottavaa ja selkeät ratkaisut asioille. Syyt sanottiin ääneen ja todettiin se mikä oli minkäkin seurausta.
Mikä erottaa tämän päivän valtaapitävän niin meille puhutaan ylhäältä alaspäin. Kuin diktaattori taikka itsevaltias puhuisi alamaisilleen, syyllistäen heidät huonoista päätöksistä. Ei olla lähelläkään samaa venettä.
Kun kristityn osa on ottaa muukalainen vastaan niin samainen Sana antaa myös muukalaiselle läksynsä olla kuuliainen Luojalleen. Uskallammeko me suomalaiset puolustaa arvojamme ja valtaapitävät olla kristittyjä, vai taivummeko suvaitsevaiseen ollaksemme toisillemme armottoman tyhmiä. Se on ydinkysymys.
Mieleeni tulikin tämä Kyösti Kallion puhe taikka rukous. Erityisesti minua miellyttää Kallion tapa päättää rukouksensa ja samalla osoittaa valtaapitäville ihan ikioma ”läksynsä”. ”Vanhurskas kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä”.
Nykykielelle kirjoitettuna tuo jumalallinen vanhurskaus tarkoittaa, että oikeamielinen, kaikista ihmisistä huolehtiva johtaa ihmiset, kansan kohti hyvää, parempaa tulevaisuutta mutta synti eli väärämielisyys, ahneus ym tekee ihmisten, kansakunnan tulevaisuudesta vaikean. Veljistä ja sisarista vihollisia.
Jos hylkäämme kristillisen yhteiskuntamme arvopohjan, uskomme, niin hylkäämme itsemme ja samalla lähimmäisen. Sitä ei korvata suvaitsevaisella ihmisten rakkaudella, vaan voimme ainoastaan turvata Jumalan armolliseen rakkauteen.
Miksi näitä mietin niin osani on olla vaivattujen ja syyllistetttyjen puolella.
tuomo
