52. Yksilöllisyys – yhteisöllisyys
Ihmisen olemukseen kuuluu vaistomainen pyrkimys kuulua johonkin. Täysin ilman muita ihmisiä elävä on poikkeus, kummallisuus (erakot!). Tämä yhteisöllisyys on välttämätöntä lapselle, ilman aikuisia pikkulapsi kuolee. Vasta kun lapsi on kasvanut aikuiseksi, hän voi alkaa kokeilla yksilöllistä elämää, ilman muiden antamaa tukea.
Yhteisö siis antaa yksilölle tukea. Usimmat kulttuurit historian aikana ovat ollet voimakkaan yhteisöllisiä. Vasta länsimainen, yksilöä korostava kulttuuri on muuttanut (ainakin nykyajan mediamaailman mukaan) tämän. Ihanteeksi on nyt tullut riippumaton oman tiensä kulkija, joka riittää itselleen. Samalla tällainen individualisti ei tarvitse myöskään Jumalaa tai uskonyhteisöä, vaan kuvittelee olevansa haavoittumaton, jopa kuolematon. Valitettavasti tämä kuvitelma ei pitkälle kanna…
On tietysti totta, että yhteisö voi olla myös tukahduttava. On paljon kertomuksia siitä, kuinka poikkeava ihminen on asetettu ruotuunsa, tai jopa tapettu, kun hän ei ole sopeutunut yhteisön rajoihin. Tämä on tietysti traagista, ja tällöin nykyinen suvaitsevaisuus on tässä mielessä hyvä. Toisaalta mikä tahansa käyttäytyminen ei käy, yhteisö asettaa rajat ja rankaisee rikokset ja vastaavat. Tässä on vaikea löytää tasapainoa. Kummankin, sekä yhteisön että yksilön olisi tällöin neuvoteltava kompromissin mahdollisuudesta. Yksilö ei voi toimia miten haluaa, tämä toimisi vain silloin jos tämä yksilö olisi ainoa ihminen maan päällä. Toisaalta yhteisön on suvaittava sellaista käytöstä, mikä ei uhkaa ihmisten turvallisuutta.
Monet yhteisöt ovat hyviä ja rakkaudellisia, kristillinen seurakunta parhaimmillaan heijastaa Jeesuksen rakkautta ja armoa, mutta siinäkin on oltava rajat, niin kuin vanhempien on asetettava rajat lapsilleen, vaikka rakastavatkin lastaan ehdoitta. Yhteisön suvaitsemattomuudesta ja vainosta on surullisia esimerkkejä vaikka kuinka paljon, alkaen uskonnollisista yhteisöistä (islam, erilaiset kultit ja lahkot) poliittisiin ja ideologisiin (natsismi, kommunismi). Näissä yksilön vapaus tukahdutetaan ja johtajan tms. tahto on laki. Vastustajat vaiennetaan tai surmataan.
Samoin äärimmäinen yksilöllisyys johtaa muiden halveksuntaan ja jopa toisten ihmisten manipuloimiseen ja hyväksikäyttöön. Jos tällainen narsisti saa valtaa, seuraukset ovat hirveät. Mutta myös tavallinen tallaaja voi hämärtyä kuvittelemaan olevansa muita ihmisiä parempi ja nostaa itsensä muiden yläpuolelle, ainakin omissa silmissään.
Mistä löytyisi tasapaino yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välille? Tämän on Jumala osoittanut sanassaan: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Parhaiten tämä voi toimia rakkaudellisessa seurakuntayhteydessä, vaikkakin puutteellisesti. Vasta Jeesuksen tullessa takaisin perustamaan valtakuntansa se toteutuu lopullisesti.
