Uskonto ja väkivalta

Ihmiskunnan alusta saakka on kuulunut käytökseen väkivalta, jota on tehty uskonnon tai johonkin aatteeseen vedoten. Kirkolla on ikävä historia, niin kuin kommunismilla, natsin aikaisella Saksalla ja monella muulla opilla. Perimmäinen syy taita olla vallan halu, jonka saamiseksi tehdään joukkoteloituksia, kidutetaan, poltetaan roviolla, käydään sotia.

Nyt on kuulunut ikäviä uutisia Talibanien uuden hallituksen lausunnoista, jotka on raakuuksiltaan järjettömiä, ihmisiltä katkotaan jäseniä, kivitetään pikkurikoksista. Ihmetystä herättää se, ettei sivistynyt maailma voi tehdä asialle mitään, tähän myös Taliban luottaa. Yksikään maa ei ole vielä tunnustanut uutta hallitusta, mutta eihän se tappamista lopeta. YK on vaatinut maltillisempaa hallitusta, mutta ei sillä mitään käytännön merkitystä ole.

Onko mitään keinoa, jolla asiaan voisi puuttua, vai onko sitä edes etsitty. Sivistyneen maailman olisi herättävä ja tehtävä asian eteen jotain muuta, kuin olemalla hiljaa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
9 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Yki Räikkälä

Uskontojen synty on hieman hämärän peitossa. Yksi syy lienee ollut kuoleminen. Että äsken toiminut ja toisten kanssa kommunikoinut yhtäkkiä on eloton. Sielun on oltava jossain muualla, eihän sellainen voi lakata olemasta. Kun abstrakti ajattelu kehittyi, tuli tarve saada selitys ja merkitys kaikelle. Sitten uskonnot huomattiin hyväksi keinoksi hallita, hankkia valtaa ja lujittaa yhteisöä: me ja nuo toiset eli vieraat kansat ja näitä saattoi sitten tappaa ja tuhota. Ja ryöstää näiden omaisuus. Pyhät kirjoitukset antoivat luvan ja suorastaan kehottivat. Uskonto on ollut hyvä toiseuttaa, jolloin kynnys väkivaltaan on matalalla.

Uskonnot tulivat vääjäämättömästi ihmisten keskuuteen ja osaksi kulttuuria, mutta ne ovat tuoneet sitten myös vääjäämättömästi laajamittaista ja järjestelmällistä pahuutta – riippumatta uskonnosta. Ei ole buddalaisuuskaan välttämättä ”rauhanuskonto”, kuten Myanmarista on voinut havaita. Uskonnoista on enimmäkseen haittaa ihmiskunnalle ja kuten omassa viimeisessä bloggauksessani totesin, on uskontojen asema vähä vähältä murenemassa. Tämä tulee tapahtumaan joka puolella vaikka ei ihan lähitulevaisuudessa.

Afganistaniin ei voi mennä mikään taho panemaan talipäitä rotiin. Afganistanista on kaikki sinne menneet valtiot lähteneet verissäpäin pois. Siellä tullaan kyllä sotimaan vielä vuosikausia. Sisällissota lienee olevan tulossa. Taliban ei vallastaan hevin luovu. Sitten jos ja kun sisällissota alkaa, lähtee sinne varmaankin samat tahot, jotka nyt ovat sieltä lähteneet, taas uudelleen.

Seppo Heinola

”Uskontojen synty on hieman hämärän peitossa.”
Totta. On kuitenkin aika erikoista että samantyyppiset ns. epifaaniset eli ilmestysuskonnot (’jumalat’ laskeutuneet/ilmestyneet taivaalta ihmisten näkyviin) ovat syntyneen about samaan aikaan (monet. n 600 eKr.) maapallolla ja suunnilleen samalla leveyspiirillä (3o ast.) suurten jokien suistoihin.
On enemmän kuin mahdolista että tässä on ollut kyseessä samanlainen uskontosyntyilmiö kuin nykyaikaisemmassa ns. Gargo – eli lastikultissakin. Kannatta tutustua ideaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lastikultti

Seppo Heinola

Niin, muinaissuomalais/lappalainen hienostunut muinaisuskonto ei ollut ilmestykseen vaan luonnon kiertokulkuun ja aurinkoon perustuva. Oletko huomannut että saamen sanassa shamaani on juuri joka hepreassa merkitsee juuri aurinko?(shamas) Oli huomattu että puun kasvu edellyttää aurinkoa ja puun ympärille tehtiin aita, josta tuli puulle rajattu piha. Puuta kunnioitettiin pyhänä, jonka vastakohta oli paha, myös ihmisen suusta tule puhe, joka oli pyhää taikka pahaa. Huomaatko ph-sanueen jossa esiintyy rajattu alue ja puhaltava henkäys? (pyhä piha puhaltaa paha puhe )

Viimeksi muokattu 28 päivää sitten by Seppo Heinola
Yki Räikkälä

Ihmisellä on kyllä taipumus hakea merkityksiä ja selityksiä. Uskonto on tullut sitä myöten. Yliluonnolliseen uskominen ei minusta sinänsä ole ihmiseen sisäänkirjoitettu omainaisuus. Itse asiassa maailmassa enemmistö ihmisistä ei usko yliluonnolliseen jumalhahmoon, vaikka erilaisia esoteerisia uskomuksia siellä täällä onkin. Yliluonnollinen kiehtoo tietty. Uskoin minäkin poikana ufoihin ja Roswellin tapahtumiin humanoidiruumiineen jne.

Jokaisessa uskontojärjestelmässä on esiintynyt ja esiintyy väkivaltaa ja alistamista. Suomen kaikissa lahkoissa ym. hihhuliseurakunnissa alisteminen ja hyväksikäyttö on edelleen arkea. Valtiokirkko on joutunut alistumaan siinä yhteiskunnalliseen maalliseen kehitykseen. Mutta ennen uskonnonvapauslakia kirkko kyllä päsmäröi kiitettävästi.

Se mikä on oikein tai väärin, ei ole riippuvainen uskonnosta, ja meillä luterilaisuudesta. Nämä moraaliprinsiipit ovat muodostuneet jo ammoin ja pitkälti ennen kristinuskon kehittelyä.

Minusta on kumma ajatus, että pitäisi rakastaa Jumalaa kaiken muun ohittaen. Näinhän se kristinoppi julistaa. Eikä näe, että tuollainen jumala on itsekeskeinen ja narsistinen despootti. -Jos et rakasta, saat iankaikkisen tuomion… Minä en rakasta käskystä. Enkä varsinkaan tuollaista jumalaa. Jumalaa, jota en koskaan ole nähnyt, enkä mitään muutakaan havaintoa tehnyt.

Yki Räikkälä

No onhan niitä. Nyt en muista mistä olen lukenut jokunen vuosi sitten, enkä lyhyellä nettietsinnällä nyt löytänyt tietoa tuosta eli alkuperäiskansoja, joilla ei ole oikein mitään uskontoa.

Tämän nyt löysin. Amazonin alueella oleskelee Piranha-heimo ja ammoin sinne asettunut. Näillä ei ole uskontoa. Yksi lähetyssaarnaaja ja kielitieteilijä, Daniel Everett yritti käännyttää näitä, mutta nämä viittasivat kintaalla. He kysyivät tältä, oliko hän nähnyt niitä asioita mistä hän puhui. Ja kun hän ei voinut vastata myöntävästi, piranhat kehottivat olemaan hiljaa asioista, jotka eivät ole mitään. Tämä Everett, kun oli tarpeeksi pitkään oleskellut heimon parissa, luopui itsekin uskostaan.

Animistinen usko on yksi evoluution mukanaan tuoma juttu ja niitä ensimmäisiä uskomuksia. Siinäkin oli/on kyse samasta mekanismista kuin kaikissa uskonnoissa, on saatava merkitys ja selitys kaikelle…

Seppo Heinola

”Kirkko on olemassa siksi että täällä kuollaan”, sanoi aikana< Osmo Tiililä. On luonnollista kun ihmiskunnasta ei ennen eikä vielä kukaan ole kyennyt ratkaiseman elämän ja kuoleman arvoitusta , että tämä on herättänyt aina ja kaikkialla erilaisia kuvitelmia etenkin kun ihminen on olut itselleen selittämättömien luovien ja tuhoavien luonnonvoimien keskellä.
Ukkosenjyrähdys oli jumalan ääni…
Selvää myös on, että myös aina on noussut esiin poppaukkoja ja sittemmin pappeja, jotka tätä tietämättömyyttä ja pelkoja hyödyntäen ovat elättäneet itsensä.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial