
Olen usein miettinyt, miksi kristityt niin mielellään väistelevät sitä, miten Vanhan testamentin ”Jumala säälimättömästi ja pikkumaisuuttaan rankaisee ihmisiä – ja tai ainakin uskovia hallitaan pelolla”, kuten Meri Vesantola kirjoitti omassa blogitekstissään. Täällä ei tosiaankaan niin paljon kirjoitella armosta. Se johtuu tietysti siitä, ettei täällä kirjoittajia montaa ole. Armo onkin itse asiassa hankala aihe. Vanhan testamentin jumalalla oli niukalti armoa jaeltavana. Tämä hukuttikin koko ihmis- ja eläinkunnan kerralla muutaman henkiin jättäen, kun oli niin hirmustunut koko syntisakkiin. Tuhosi kaupunkeja ja kansoja naisineen lapsineen kaikkineen. Ei armoa.
Mutta sitten aikanaan tuli aika, jolloin tämä päätti ns. tulla ihmiseksi ihmisten joukkoon. Tänä lyhyenä aikana tämä sitten opetti joitakin ihmisiä, teki muutaman taikatempun ja sitten otatti itsensä kiinni ja tuomitutti itsensä teloitettavaksi roomalaisten käyttämällä julmalla kidutusmetodilla. Ristiinnaulitsemisten jälkeen ihmiskunta on kyllä keksinyt useita vielä kauheampiakin tapoja ottaa ihminen hengiltä. Ihmiskunta onkin nerokas keksimään keinoja, millä saada tarkoituksella toinen kärsimään.
Ristiinnaulitseminen oli tietysti inha tapa kostaa. Kostostahan siinä oli kyse, ei niinkään rangaistuksesta. Kristinusko on sadomasokistinen uskomusjärjestelmä. Armon uskonnoksi sitä on minun todella vaikea käsittää. Itse tapahtuma ns. ihmiskunnan pelastukseksi on tyystin absurdi. Järjestetään suuri ja verinen kärsimysnäytelmä, jonka tuloksena meille siten koittaisi armo ja anteeksiantamus. Mutta miksi ihmeessä kaikkivaltias, jolle mikään ei ole mahdotonta, tapattaa poikansa (tai itsensä) ”syntien lunastukseksi”, kun voisi antaa luoduilleen sen kauhean syntisyyden anteeksi ilman muuta? -Mutta tietysti uskonto tarvitsee draamaa. Ilman sitä ei uskonto pärjäisi ideologioiden markkinoilla. Uskonnot ovat tarinoita. Tarinat kiehtovat ja uppoavat kansaan. Ihmiskunnassa toistuu tarinat, joissa on hyvän ja pahan välistä taistelua ja väkivaltaa. Mikäpäs onkaan draamassa tehokkaampaa kuin juuri väkivalta ja pahuus.
Pääsiäisen tarina on koko kristinuskon ydin. Ilman sitä ei kristinuskoa olisi. Uskova katsoo, ettei pääsiäisen absurdia tarinaa tarvitse käsittää järjellä, vaan se täytyy ”ottaa vastaan sydämellä”. Sitaateissa siksi, että näin olen lukenut. ”Pääsiäinen on ilon juhla. Iloitaan tästä armon lahjasta”, totesi muuan pappi. Pitäisi siis iloita teloituksesta ja siten meille suodusta armosta – ehdollisesta armosta. Nimittäin ei armoa ilman uskoa.
Ylösnousemus, Ascension
Uuden testamentin tarinoissa ja kristinuskossa olennainen johtoajatus on kuoleman voittaminen. Ei niin yllättävää. Kuolemahan on pelottava ja samalla kiehtova ja mysteerinomainen juttu meille kuoleville. Kuolema täytyy voittaa, kun ei voi olla niin, että siihen maatuu mihin kaatuu. Niinpä uskonnon päähenkilö herättää kuolleista Lasaruksen ja Jairuksen tyttären, ja herättää lopulta itsensäkin kuolemansa jälkeen. Hän nousee ylös taivaaseen tai jonnekin, ja tulee sieltä tuomitsemaan meitä. Nimenomaan tuomitsemaan. Jos et usko tuohon ylösnousemukseen ja tuohon uhriin, tulet tuomituksi. Ilman armoa. Ilman uskoa et tule pelastetuksi. Pelastetuksi miltä? Niin, ikuiselta kärsimykseltä.
Raamatun mukaan Jeshua ei pääsiäisen tapahtumissa ollut ainoa, joka nousi korkeuksiin. ”…ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös” (Matt. 27:52). On täytynyt olla melkoinen kolina, kun satoja vuosia haudassa maanneiden luut kaivautuivat maasta tai kallioluolista, kokoontuivat yhteen ja leijailivat taivaisiin. Mietin, miksi ne tuolloin vasta nousivat. Miksi eivät saman tien aikanaan kuoltuaan? Sanoihan Jeshua ristillä riippuessaan sille toiselle ryövärille, että vielä samana päivänä tämä nauttisi paratiisin iloista. -Tietty tämä Jeshuan ylösnouseminen on kopsaistu VT:n tarinoista, mm. profeetta Elian taivaaseen tempaisusta. Ja nousihan antiikin Kreikan myyttinen Herkuleskin jumalten asuinsijoille suoraan hautajaisroviolta. Näin ne tarinat toistuvat ja lainaavat aineksia aiemmista.
Mielenkiintoinen seikka muuten on, että Luukaksen evankeliumissa Jeshuan sanomaksi kerrotusta, että ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista”, ei yhden yhdessäkään VT:n kirjoituksessa tästä ei ole mitään mainintaa. Ylipäätään tapahtumista ja ylösnousemuksesta kirjoitettiin ensimmäisen kerran todennäköisesti vasta 80–90 vuotta kerrottujen tapahtumien jälkeen.
Juudaksen tarina
Juudaksen tarina on tärkein sivujuonne pääsiäisen tapahtumakerronnassa. Jos ajattelemme, että pääsiäisen tapahtumat eivät olisikaan pelkkää sepitettä, niin on täysi syy nostaa esille Juudaksen osuus. Juudas on katalasta Jeshuan kavalluksestaan kirottu alimpaan helvettiin ja tätä on halveksittu niin paljon, että ketä muuta olisikaan enemmän.
Jos oli niin, että Jumala suunnitteli tämän kavalluksen, niin tämä siis käytti Juudasta välikappaleenaan. Juudas oli uhri, vielä uhrimpi kuin Jeshua. Jumala tyystin halveksittavasti asetti yhden henkilön petturin asemaan ilman tämän suostumusta. Tämä vieläpä tekonsa jälkeen yritti sovittaa tekonsa riistämällä itseltään hengen. Mutta ei auttanut – tästä tuli kristikunnan sylkykuppi ikuisiksi ajoiksi, kun taas Jumalan kultapoika, se sovituksen Mestari, nousi kirkkaimpaan kirkkauteen kristikunnan sydämissä. Tämä sovitus ei varmasti osunut Juudakseen. Epäoikeudenmukaisuus huutaa taivaaseen saakka! Jos siellä ylhäällä on joku, sietäisi tämän hävetä moisesta kataluudesta. -Tosin 3oo-luvulle ajoitetussa kopiossa ”Juudaksen evankeliumista” kerrotaan, että Jeshua olisi sopinut Juudaksen kanssa tästä manööveristä. Mutta eihän tuollainen tietty sovi sovitusoppiin. Ilmankos tätä evankeliumia ei kelpuutettu kaanoniin.
Pääsiäisen nimi
Nykysuomalaisille pääsiäinen on lähinnä lyhyt kevätloma. Silloin mennään mökeille katsomaan miten nämä ovat talvehtineet, tavataan läheisiä, juhlitaan, juodaan ja syödään hyvin. Mutta juhlitaan siis kevättä, päivän pitenemistä, valon ja lämmön lisääntymistä, lintujen paluumuuttoa. Itse vietän pääsiäisen pidennettynä viikonloppuna. Jos nämä vapaapäivät ovatkin kristikunnan juhlan aikaansaamia, ei se minua haittaa. Voisin hyvin olla ilmankin niitä.
Kun varsin pian suomalaisista kuuluu enää alle puolet kirkkoon, on syytä pohtia, onko tällainen pidennetty viikonloppu perusteltu, ja sitäkin, millä nimellä tätä vietetään. Jos tätä traditiota jatketaan, kristityt tietysti viettävät edelleen ja hamaan loppuun saakka sitä pääsiäinen -nimellä Herransa ristinkuoleman ja ylösnousemuksen juhlana. Me muut voisimme viettää sitä kevätpäiväntasauksen juhlana, kevään ja valon juhlana tai vain kevätlomana.
Virallisissa kalentereissa lukee edelleen pääsiäinen. Mutta koska mitään todennetta kristikunnan pääsiäistapahtumille ei ole, olisi syytä sekulaarissa valtiossa nuo kaksi pääsiäispäivää virallisesti poistaa. Pääsiäistä viettäkööt he, jotka sitä haluavat. Pääsiäisenä ei kukaan noussut ylös, mutta silminnähtäväsi luonto kyllä alkaa nousta ylös. Herää eloon.
Nyky-Suomessa hyvin harvat juhlivat pääsiäisenä sitä, että Jumala tapatti itsensä tai poikansa verisesti ja sadomasokistisesti. Heidänkin sopisi pohtia, miksi ihmeessä juhlia veristä ja väkivaltaista tapahtumasarjaa. Jos tuolla eeppisen järjettömällä uhriutumistavalla syntinen ihmispolo saa ”armon”, ehdollisesti, minä jättäydyn kyllä tästä pois. Kiitos, mutta jätän väliin.