Piispaksi vihittiin viime sunnuntaina Mari Leppänen. Katselin mietteliäänä, kun Turun arkkihiippakunnan piispansauvansa alttarille jätti Kaarlo Kalliala.
Ei siinä mitään ihmeellistä mutta tämä piispanvihkimismessu Turun tuomiokirkossa oli jotenkin hauskaa seurattavaa. Ei kirkkoväkeä. Ei kuulijoita läsnä mutta iso joukko silmäätekeviä. Organisaatio oli täydellisenä paikalla ja traditio toisti itseään.
Kirkko on osa yhteiskuntaa. Tekstinlukijaksi oli ”värvätty” Keskusta rp:n puheenjohtaja Annika Saarikko. Kun hän poliitikkona päättää niin kristillisen vakaumuksen pitäisi näkyä päätöksissä. Jotenkin ristiriitainen oli tunnelma Saarikon persoonan nähdessäni.
Mutta ei tämä se isoin ihmetykseni aihe ollut vaan tässä koko touhussa näkyi Jumala läsnä siinä mikä puuttui. Seurakunta.
Jotenkin tuli mieleeni ajatus kirkosta, jolla ei ole seurakuntaa eikä sillä ole sanomaa, evankeliumia. Kun korona tyhjentää kirkot niin hiippahatut ja oikeassaolijat ottavat iloisesti paikan itselleen.
Tämä on ihan vain mielikuva ja kuvittelemani Jumala. Tyhjässä, siis täysin tyhjässä kirkossa Jumala olisi puhutellut minua enemmän kuin näiden tekopyhien sanojen kuuleminen.
Mistä tuossa tilaisuudessa ilakoitiin. Ihmisen ja naisen valinnasta piispaksi, siitä sitä puhuttiin.
Se on ihmisen teko. Ei Mari Leppäsessä mitään vikaa ole mutta kirkon sanomassa on kaikki pilalla. Evankeliumia ei kuule enää missään muualla kuin lauletuissa virsissä. Jos tärkeintä piispan valinnassa on sukupuoli niin jotain on pahasti pilalla. Jotain ei ole ymmärretty oikein.
Kannatan toki naispappeutta noin niinkuin ihmisten maailmassa mutta sanomana sillä ei ole mitään merkitystä. Se ei saa kertoa kirkosta mitään. Kirkko ei muutu vaan ihminen muuttuu.
Kun väitetään kirkon muuttuvan niin sehän nyt ei vain kertakaikkiaan ole totta. Kirkko on sama ikuisesti. Kristuksen kirkko ei muutu.
Minusta tuntuu jotenkin siltä, että tämä seremoniaalinen hiippahattujen juhla on enemmän enne ja kertomus kadotetusta kirkosta kuin mistään muusta.
Seuraukunta puuttui mutta Jumala oli kyllä paikalla. Ei Hän tälle porukalle ilkkunut taikka heitä pilkannut vaan toivon todella että Hän puhutteli peitellyin kasvoin istunutta joukkoa.
Minua puhutteli Jumala, jota ihminen ei tilaisuuteen tuonut.
Mari Leppänen kelpaa piispaksi mainiosti kunhan muistaa kirkon tehtävän tässä ajassa eikä omaa rooliaan kirkossa korosta samalla tavalla kuin nyt on tehnyt.
Naamiot riisutaan aina. Myös Jumalan maailmassa ja kirkossa.
tuomo
Tuli mieleen, että aika harvalle nuo normaalien aikojen kirkkomenot on tärkeitä. Muutama hassu niissä sunnuntaisin istuskelee. Kirkot ovat tyhjiä muulloinkin kuin nyt korona-aikoiina. Joulukirkot ja siirtymäriittikirkot ovat sitten eri asia ja se kuvastaa pelkästään tapakulttuuriamme. Sitä, kuinka kristinusko on niin monille vain yksi koriste ja lavaste.
Mari Leppänen itse totesi puheessaan, että kirkko on ”toiminnalla ja hallinnolla täytettyä tyhjyyttä”. No, hän itse kuuluu nyt siihen hallintoon sen terävimmässä kärjessä. Piispan hommaan ei lähdetä ihan noin muuten vain – toimi sisältää runsaasti valtaa ja statusta. Ja hyviä tuloja tietty. Mitäs se piispan palkka nyt olikaan..? (sivuseikka tässä, mutta mielenkiintoinen: eikös se niin ole, että helpompi on kamelin päästä neulansilmästä läpi kuin rikkaan päästä taivaaseen. Piispat kuuluvat Suomessa selvästi varakkaisiin. Monella on myös hyvä pääomatulot eli runsaita sijoituksia)
Mutta niin se vain on, ettei kirkolla juuri enää ole seurakuntaa, oli sillä sanoma tai ei. Kirkon väki eli seurakunta vähenee sitä mukaa kuin mummot ja papat vähenevät ja myös koko ajan jatkuvan kirkosta eroamisen myötä. Harvassa alkaa olla ne nuoret, joita kirkon sanoma kiinnostaa. Ja se sanoma, se evankeliumi, on niin kuultu jo monet kerrat. Kuinka monta kertaa se pitää mennä kuulemaan..?
Ja sitten: kirkko kyllä MUUTTUU. Se on muuttunut aina vuosisatojen kuluessa runsaasti aikojen ja käsitysten mukaan. Suomessakin.
En nähnyt niitä erikoisia seremonioita, mutta luin Mari Leppäsen saarnan Seurakuntalaisesta, siihenhän on linkki täällä Blogimetsässäkin. Hyvä puhe se minusta oli! Olen viime päivinä joutunut tietystä syystä pohtimaan, mitä se hengellisyys oikein on. Sitä on moni kaivannut lisää. Mutta yhtä lailla kuin kirkossa on tyhjää toimintaa, on myös tyhjää hengellistä puhetta ilman mitään merkityksellistä toimintaa. Hengellinen ja yhteiskunnallinen ovat saman asian eri puolia. Tähän yhteyteen sopi hyvin, että poliitikko on lukemassa tekstejä. Saarna oli samalla yhteisvastuukeräyksen aloitus, ja minusta siinä oli paljon siihen liittyvää markkinointipuhetta. Mitä taas piispan sukupuoleen tulee, niin kyllä minuakin hämmästyttää, että se on edelleenkin tiedotusvälineille ”se juttu”.
Kaksi kommenttia uuden piispan valinnasta, Ykin ja Tuomon. Tuntuu, että molemmilla on sama henki. Tyytymättömyyden ja katkeruuden henki, joka purkautuu sanavyörynä. Jonkun kannattaa olla nyt hiljaa: minun
Pöh, tässä asiassa mitään katkeruuksia tarvita. Ehkä tyytymätön olen kirkkoon, mutta sekin on toinen asia. Mutta mielelläni kyllä kuulisin, mikä omassa bloggauksessani on vinossa.
Ei Yki sinun bloggauksessasi varmaan mitään vinossa ole omasta näkövinkkelistäsi. En vaan jaksa ruveta sinun kanssasi turhaan vääntämään. Itse olen erittäin iloinen Mari Leppäsen valinnasta, pidin hänen saarnaansa erittäin hyvänä ja kristillisyyden ytimessä olevana (eli näemme tämänkin asian Tuomon kanssa eri tavoin. Minusta Tuomo ei ymmärrä muuttuvan maailman haasteita) , olin Marin kannattajaryhmässä. Ykin kristinuskon kritiikki on usein paikallaan mutta aina se ei löydä maaliinsa, minun näkökulmastani. Yki on juuttunut omaan jumalakuvaansa (en minäkään uskoisi Ykin kuvittelemaan ”jumalaan) , omaan fundamentalistiseen raamatunlukutapaansa eikä hän pääse historiallisen Kristuksen kirkon pään sisään vaan katselee sitä vain ulkoa päin. Ja totuus löytyy vain hiljaisuudesta ja kuuntelusta: kyllä Jumala puhuu. Omalta melskaamiseltamme emme Hänen ääntään usein kuule.
No totmaar se mun näkövinkkelistä onkin ok. Mutta kirkon uskollisen jäsenen tai uskossa elävän mielestä varmaankaan ei. Ja se tietty kiinnostaa.
Ei Mari Leppäsen valinnassa minustakaan mitään vikaa ole sikäli kuin nyt piispoja tarvitaan. Tuskinpa Leppänen on yhtään sen tekopyhempi tai kelvottomampi kuin piispat yleensä.
Mutta siis tarvitaanko? Mihin näitä tarvitaan? Ei ainakaan uskomisen esikuviksi, kun toimivat tyyten erilailla kuin uskonnon päähenkilö Raamatun mukaan on opettanut.
—-
Jumalakuvaa minulla ei oikeastaan ole. Minä yritän hahmottaa sitä teidän uskovien käsitysten kautta. Ja ne käsitykset auttamatta tulevat uskon peruskirjasta, joka teillä on Raamattu. Siitä te ette pääse mihinkään. Se kuva, mikä teillä jokaisella on (jokaisella on omansa), muodostuu teidän omassa persoonassanne ja näkemyksissänne, mutta Raamatun kertomusten pohjalta.
Itse vietän runsaasti aikaa hiljaisuudessa. Talomme sijainti on todellakin hiljainen. Kaukana kaupungista ja muusta hälystä, TV on auki vain silloin kun sieltä katsotaan jotain, radiota kuuntelen pääasiassa työmatkoilla autossa, musiikkia kuuntelen pääasiassa viikonloppuisin tai lyhyitä tuokioita arki-illoin. Lueskelen ja olen omissa ajatuksissani. Ja hiljaisuudessa siis vietän aikaani huomattavasti enemmän kuin ihmiset keskimäärin. Jumala ei ole milloinkaan puhua pukahtanut.
Vastasit just niinkuin oletin. Ei minulla mitään lisättävää eikä sinullakaan ole ollut aikoihin.
Olen niin ennalta-arvattavissa… mutta toisaalta se on myös turvallista. Ei tarvitse pelätä odottamatonta…
Hyvinpä kirjoittavat niin Yki kuin Tuomokin – eivätkä ole seksistisiä. Ei muutu kirkko mahtavaksi sukupuolen takia..