Uskonnot ovat valtajärjestelmiä sortoineen ja eri mieltä olevien vainoamisineen. Kristinusko on joutunut taipumaan muun yhteiskunnan kehittymisen myötä. Islam ikivanhoine perinnetapoineen, olivat ne miten julmia ja pöyristyttäviä hyvänsä, ei ole taipunut. Ainakaan ei islamin hallitsemissa maissa ja kulttuureissa. Ylenkin ulkomaankirjeenvaihtaja Maija Liuhto on kirjoittanut Afganistanin viimeaikaisista tapahtumista ja maan kulttuuria valaisevan kirjan, jonka lukemista voin hyvin suositella. Teksti on vaivatonta lukea, ammattimaisen toteavasti kirjoitettua, mutta omakohtaisuuttakaan unohtamatta. Tässä siitä arvio.
EUROOPASSA on käyty 30-vuotinen ja 100-vuotinen sota. Tällaiset sotimisten kestot tuntuvat absurdeilta, mutta eräs Eurooppaakin koskettanut sota kesti 40 vuotta, eikä välttämättä ole vielä loppunut. Sotiminen on tehnyt kauheaa jälkeä maassa. Taliban on jälleen vallan kahvassa ja maassa rauha. Mutta jos se ei suostu muodostamaan hallitusta, jossa kaikki eri ryhmittymät ovat mukana, tullaan Afganistanissa sotimaan jälleen aivan varmasti. Väkivaltaisuudet eivät muutenkaan suinkaan ole maassa loppuneet
Ensimmäisen kerran itse kuulin Afganistan -sanan koirarodussa jo 60-luvun lopussa, afganistanin vinttikoira. Siitä 10 vuoden kuluttua uutisoitiin Neuvostoliiton sotimisesta Afganistanissa. Kuten tiedettyä, kävi Neuvostoliitolle siellä yhtä huonosti kuin nyt näyttää käyvän Putinin Venäjälle Ukrainassa. Neuvostoliitto hävisi, mutta jännitteet jäivät ja valtataistelu on jatkunut Talibanin paluuseen. Mutta kaikki eivät jaa Talibanin tiukan islamilaisia näkemyksiä yhteisten asioiden hoidosta, eikä paluusta uskonnolliseen pakkovaltaan. Tosin talibaneissakin on maltillisia ja monet ovat aivan tavallisia kylänmiehiä.
Maija Liuhto on asunut ulkomailla 16 vuotta. Yhteensä kuusi vuotta Afganistanissa Kabulissa ja Pakistanissa. Niinpä hänellä on hyvä kielitaito ja pohjatietämys alueen konflikteista. Näillä tiedoin hän on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan, josta aukeaa ulkopuoliselle vähän median välittämää laajempi kuva. Afganistan ei ole vain Taliban, eikä se ollut vain hallitus, joka USA:n avulla soti Talibania vastaan. Afganistan on lukuisia eri heimoja, eri kieliä ja monenlaisia maisemia. Ja monenlaisia poliittisia asetelmia.
Taliban on sotien synnyttämä. Paradoksaalisesti sen perustajat olivat sotiin kyllästyneitä. Islam ei yhdistänyt eri sotapäälliköitä. Politiikkakaan ei ollut varsinainen syy eripuraan, vaan etnisyys. Etnisyys ja erilaiset luennat uskonnosta saivat aikaan sisällissodan ja Kabulin lähes totaalisen tuhon. Tässä ilmaantui Taliban. Tosin se koostui enimmäkseen pataaneja ja sen hallinto suosi omiaan – etniset vähemmistöt jäivät marginaaliin.
Kirja häivyttää ennakkokäsityksiä Afganistanista. Kaikki naiset eivät ole sorrettuja, eivätkä kaikki miehet väkivaltaisia ja sortajia. Varsinkin hazarat, tadzikit ja jotkut muut vähemmistöt voivat olla varsin liberaaleja. Ainakin kaupungeissa. Maaseudulla ollaan kyllä uskossa tiukempia.
Ennen sotien alkua 70-luvulla maa oli varsin vapaa. Naiset kävelivät minihameissa ilman huntuja yliopistolle. Jo 20-luvulla kuningas Aman Allah Khan kielsi lapsiavioliitot ja teki burkan pitämisestä vapaaehtoista. Hän myös salli uskonnonvapauden aikana, jolloin sitä Suomessa ei ollut! Mutta sitten esimerkiksi maaliskuussa 2015 eräs tiukkaan huiviin ja abayaan pukeutunut nainen meni arvostelemaan amuletinmyyjää moskeijan pihalla. Amuletit kun olivat taikauskoa ja islamin vastaisia. Myyjä ei hyvää tykännyt. Pian moskeijan huoltomies huusi naisen olevan amerikkalainen koraanin polttaja. Raivostunut väkijoukko pahoinpiteli naisen kuoliaaksi. Raakuuksiin eivät Afganistanissa ole syyllistyneet vain Taliban tai muut fundamentalistit, vaan aivan tavalliset kadunkulkijat. Maa täynnä ristiriitaisuuksia.
Kirja käsittää usean vuoden ajanjakson, joten Liuhto lienee pitänyt päiväkirjaa, koska tapahtumista on seikkaperäisiä tietoja päivämäärineen ja kellonlyömineen. Ja nimineen – nimiä kirja pursuaa niin, ettei perässä pysy, saati muista kuka kukin on. Nimet ovat niin samankaltaisia tavalliselle länsimaalaiselle. Vaikka kirja tarjoaa runsaasti tietoa Afganistanista ja sen kulttuurista, ei se ole kattava tietopaketti maasta. Se on kertomus erään maassa työskennelleen henkilön näkökulmasta ja kokemuksista tietyltä ajalta. Onhan kirjan nimikin ”Toimittajana Kabulissa”.
Afganistanista ei ole helppo kertoa koko tarinaa. Kuten Liuhto itsekin toteaa, hän yritti kertoa tarinan mahdollisimman monesta näkökulmasta – etnisten vähemmistöjen, kabulilaisten ja etelän maaseudun asukkaiden. Ja kuten niin yleensä, ei Afganistaninkaan tarina ole mustavalkoinen, eikä selkeä. Monilla tapahtumilla on erilaisia merkityksiä riippuen siitä, miltä puolelta niitä tarkastelee. Saati sitten, että tarkastelee niitä täältä kaukana Euroopassa.
Ja kuten kaikkialla muuallakin, tiedonvälitys ei Afganistanissakaan ole objektiivista. Tarinat, joita halutaan kuulla, myyvät, ja niitä myydään. Länsimaissa burka edusti naisten alistamista ja siten yksi oikeutus länsimaiden sotimiselle Afganistanissa. Totuudesta otetaan yksi sivu, joka tarjoillaan koko totuutena. Itse naisten alistaminen ja murhat, jotka siis ovat totta, ovat kuitenkin enimmäkseen lähisuvun tekemiä, siis kulttuurinen ilmiö.
Liuhto kertoo tarinansa, siis omakohtaisen, kuitenkin toimittajamaisen neutraalilla otteella ja tuomatta liikaa esiin omia näkemyksiään. Näkemyksetöntä tekstiä ei ole mukava lukea, ja sellainen tämä kirja ei kyllä ole.
(julkaistu Vapaa Ajattelija -lehdessä 4/22)
