Taitaa Trump voittaa

Olen tässä päivänä muutama hiukan kuunnellut arvon presidenttiä. Onko Blogimetsässä katsottu sitä Trumpin ”linjapuhetta” ja muuta showta Valkoisen talon edessä? Jenkkien vasemmistoradikaalit tarjoavat lautasella presidenttiyden Trumpille.

Aika vahva tuloslista tällä presidentillä:

  1. Ei ole aloittanut yhtään sotaa, toisin kuin edeltäjänsä.
  2. On ollut synnyttämässä rauhan Israelin ja Arabiemiraattien välille.
  3. On ottanut hengen pois usealta terroristilta, ja toistaiseksi Isis on hissukseen. Nimeltä niiden päitä roikotettiin linjapuheen yhteydessä.
  4. Talous ei sortunut valinnan jälkeen vaan ennen koronaa työttömyys oli 3%, joka on todella matala luku jenkkienkin skaalassa.
  5. Kovisteli onnistuneesti EU:n Natojäsenet maksamaan sen minkä ovat luvanneet. Aiemmat presidentit ovat kovistelleet, mutta tehokkuus on ollut huonompi. Trumpille riittää yksi tviitti ja eu-johtavat tutisevat ja taipuvat.
  6. Maailmantalous ei ole totaalisesti romahtanut vaikka Kiinan epäreilut käytöstavat maailmankaupassa pantiin johonkin järjestykseen.
  7. Naftakin neuvoteltiin uusiksi.
  8. Ylipäätään lupaukset on pidetty, mm. suurlähetystön siirtäminen Jerusalemiin (eikä maksanut tila kuin 500 000 euroa). Muutkin presidentit ovat luvanneet mutta kantti ei ole pitänyt.
  9. Muuri luvattiin ja sitä on syntynyt.

Tuo ykköskohta on huomionarvoinen minunkin mielestäni.

PS. Trumpin mukaan 20 väkivaltaisimmasta US:n kaupungista 17 on demokraattijohtoisia ja 1 republikaanijohtoinen. Näissä väkivallan kiihtyessä vähennetään poliisien määrärahoja. Jos todellakin näissä kaupungeissa tuhotaan yrityksiä ja tapetaan ihmisiä ”rauhanomaisissa mielenosoituksissa”, luulenpa että äänet voivat mennä Trumpille.

Ja ekan presidenttiehdokkaiden väittelyn jountaa Fox-News:n ankkuri. CNN:n juontajilla ei asiaa kummassakaan väittelyssä, mistä CNN on kovasti nyreissään.

Pahennusta herättää suuresti se, että Trump on pitänyt lupauksensa. Semmoinenhan ei käy politiikoille. Jotensakin näin Trump teemaa kommentoi. Hän ei tee työtä puolue-eliitille, vaan kansalle, sanoo hän.

Onko Blogimetsällä asiaan kommentoitavaa?

Itse hiukan hämmästyin, että totta totisesti jatkokausi taitaa tulla. Luulin jo, että se on Biden seuraavaksi. Ehkä Biden voisikin onnistua, mutta kun taitaa kalastella sosialistien ääniä. En jaksa uskoa, että jenkit on niin lyhytikäisiä ja ailahtelevia, että 90-luvun puolivälin jälkeen koko maan arvot voisivat olla niin vastakkaiset entiseen nähden. Silloin vielä sosialismi oli paha potenssiin 100.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
6 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola

On todella omituista ettei niin suurella väestöpohjalla kuin Usa:sa on ole ollut asettaa muita vaihtoehtoja.

Yki Räikkälä

1. Trump sen sijaan jätti Isisiä vastaan taistelleet liittolaisensa kurdit pulaan. Kun Trump käski joukkonsa vetäytymään Syyriasta, Turkki alkoi ahdistella kurdeja. Ja kuitenkin juuri nämä ne Isisin kuriin saivat, ei niinkään USA. Ja Trump muuten kyllä sitten aloitti kauppasodan ja kylmän sodan USA:n ja Kiinan välillä. Trump teki virheen. Kiina on nyt liian vahva ja se tulee viemään USA:lta maailmanvallan paikan. USA:n olisi kannattanut olla yhteistyössä Kiinan kanssa. Ehkä siten aikaa myöten saataisiin Kiinan oma sisäinen sortokin ja toisinajattelijoiden ym. teloitukset loppumaan.

2. Lienee kauppasopimus. Ja onhan Arabiemiraatit Saudi-Arabian liittolainen, joka taas on USA:n tärkein liittolainen Israelin ohella tuolla kolkassa maailmaa. Ei väliä, vaikka kummassakin arabimaassa on tiukka islamistinen komento ja satoja ellei tuhansia teloitetaan vuosittain ja käsiä katkotaan pikkurikkeistäkin.

3. USA on pommittanut ilmasta Isisin hallussa olleita alueita ja saanut aikaan siviilituhoja. Kurdit Isisin kuriin panivat. Syyrian kurdit ovat varoittaneet että Isis alkaa kerätä voimia ja palata. Isisin hissukseen oleminen on väliaikaista.

4. Talous USA:ssa on silti ollut jo ennen koronaa laskusuutaisessa tilassa. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä bkt on laskenut. Ja työttömyys muuten oli vuoden alkupuolella 4,7 % ja huhtikuussa se oli jo 14,7%. Tiedot USA:n työvoimatilastoviraston kuukausiraporteista (Ylen uutinen). Voiko noin suuri nousu johtua pelkästään koronasta?

5. Voi olla niinkin, että Natomaat ovat alkaneet kyllästyä siihen, että Nato on toiminut enimmäkseen USA:n ehdoilla ja sen etupiirien vartijana.

6. Maailmantalous on niin suuri järkäle, ettei yksi Trumppikaan sitä pysty romahduttamaan, vaikka tämä onkin sitä yrittänyt protektionismilla. Kiina tulee jyräämään USA:n eikä sille oikein enää mitään voi.

8. Mitä etua ja hyötyä siitä lähetystön siirtämisestä oli? Sehän oli symbolinen ele, jolla tuettiin Israelia, tunnustettiin Jerusalemin kuuluvan VAIN juutalaisille palestiinalaiset syrjään sysäten ja hyväksyttiin Israelin maanryöstäminen palestiinalaisilta ja Gazan saarron ja palestiinalaisten surkeat elinolosuhteet. Ne joista nousee epätoivoisia terroritekojen tekijöitä. Ja eipä mennyt kuin pari vuotta, kun läpikorruptoitunut Netanjahu ilmoitti liittävänsä siirtokunta-alueita Israeliin. Eli Trump rohkaisi Netanjahua ryöstämään palestiinalaisten alueita. Liittämispäätös sentään peruttiin. Toistaiseksi. Ja kauheuksia siitä olisi syntynytkin. Sellainen rauhanpresidentti.

9. Trump rakentaa muureja, ei rakenna. Yksi pahimmista muureista sijaitsee USA:n sisällä – räikeät sosiaaliset erot. Köyhät ovat siellä todella köyhiä toisin kuin vaikka Suomessa, jossa sentään on sosiaalisia turvaverkkoja. Terveydenhuoltojärjestelmä siellä on maailman kallein ja samalla tehottomimmasta päästä. Jos ei ole rahaa, ei saa terveydenhuoltoa. Jos et kykene maksamaan, joudat kuolla. Keskiluokkakin on toimeentulovaikeuksissa, kun pelkästään sairasvakuutus vie useita satoja dollareita kuukaudessa, eikä se siltikään kata vaikkapa insuliinia. Ja omavastuu on järkyttävän suuri.

Tulevaisuuden ennustaminen on ennustamisen lajeista vaikein… en siis lähde lyömään vetoa, mutta veikkaan silti Trumpin selvää häviötä.

Yki Räikkälä

Hmm, ilmankos Trump ei ole aloittanut sotia. Hänhän pitää solttuja luusereina. ”Miksi menisin hautausmaalle. Se on täynnä luusereita.” Näin Trump kommentoi, miksei käynyt jenkkien sotilashautausmaalla Ranskassa 2018 käydessään. Tämä tiemmä Atlanticin neljän eri lähteen mukaan. Ja vieläpä oli sanonut kaatuneita ääliöiksi, koska olivat menneet itsensä tapattamaan… Niin, tämä Atlanticin uutisen mukaan. Fake or truth?

Trumpille myötämielinen Fox-kanavakin on voinut vahvistaa nämä puheet. Trumphan tietty kiistää jyrkästi. Mutta milloinkahan hän mitään kielteistä myöntäisi – sen kun jatkaa valehteluaan josta syyttää ihan kaikkia muita. Hallinnossaankin olleita. Vaihtuvuus hallinnossa onkin ollut suorastaan eeppistä luokkaa…

Yki Räikkälä

Ja jälleen yksi trumpismi: Yle: Trump määräsi valtion virastot lopettamaan ”propagandatilaisuudet” eli työntekijöiden rasisminvastaiset koulutukset.
Valkoinen talo kuvailee koulutuksia ”epäamerikkalaisiksi”.

Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että rasismi ON hyvää ja aitoa amerikkalaista eetosta (Trumpista)?

Juha Hyrsky

Yki heiluttaa sanan säilää ansiokkaasti, enkä ole eri mieltä. Saattaa maailma olla niin sekaisin, että Trump onnistuu vilpistelemään jatkokaudelle. Anne listaa omien trumpistikakkuloidensa läpi näennäissaavutuksia kuin ukon omasta suusta eli oppi on mennyt perille mutta Trumpin todelliseksi saavutukseksi voi jäädä Amerikan kahtiajaon vahvistaminen ja yhteistyön halveksunta. Yhteistyön halveksuntahan on se trendi, jota ollaan saatu seurata umpihullun brexitin ja kansan syvien rivien viidenneksen persusekoiluissa Suomessakin.

Uskonnollisella puolella mielenkiintoista on Bidenin matalan profiilin katolisuus vastaan Trumpin röyhkeä epäkristillisyys, jota megakirkkojen miljonäärit tukevat totta kai.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial