”Kiitos Jeesus, kiitos!”, hihkuivat Kempeleen Kirin pesisjoukkueen jäsenet, kun Jeesus rukouksista kopin otti ja antoi heidän voittaa.
On hienoa se, että Jeesus auttaa näinkin meitä rukoilevaisia. Pelin henkihän on se, että peli voitetaan. Miksi ottaisi pataan? Tosin Jeesus kyllä käski kääntää toisenkin posken litsaria varten, minkä voi hyvin tulkita niinkin, että antaa vastustajan voittaa. Ja mitäpä sillä voitolla nyt tekisikään – se on hetken huumaa ja niin nopeasti katoavaista kuin on maallinen maine ja kunnia.
Tosin urheiluottelun voitto lienee kyllä otettava vakavasti, jos Jeesus on sen joukkueelle tai yksilöurheilijalle suonut. Koska Kirin kaverit kiittivät voitosta Jeesusta, on ymmärrettävä, että tätä voittoa oli rukoiltu eli anottu. Ja rukousvastaus tuli näin myönteisesti. Tällainen voitto ei voi olla vain maallinen, vaan siinä on oltava jotain ylimaallista ja merkittävää. Varmasti siinä on jokin tarkoitus, mitä emme vielä ymmärrä.
Ja koska näin tuli käyneeksi, tuumiskeli Kempeleen Kirin fanittaja, Kempeleen seurakunnan viestintäpäällikkö Tuukka Myllymäki, että on tehtävä kannatuspaita eli fanipaita. Ja niin kävi toteen viestintäpäällikön ajatus. Ensimmäinen 80 paidan erä myytiin loppuun vain neljässä tunnissa. Some on nopea ja tehokas markkinointikanava. Nopea kuin rukousvastaus, ellei nopeampikin. Rukousvastauksessa tietty menee usein aikaa, kun vastaajan on punnittava seuraukset ja rinnakkaisvaikutukset ym. muuttujat.
Yle teki oikein jutun tästä tapahtumasta. Kirin eli joukkueen manageri totesi, että ”lähihistoriassa ei ole ollut yhtään fanituotetta, joka olisi mennyt netin kautta noin nopealla tahdilla ja tuolla volyymilla”. Seurakunta kustansi fanipaidan. Joukkue kuittaa paitamyynnin rahat. Näin seurakunta tukee hyvää harrastusta.
Hankalaa on kuitenkin ainakin minulle se, että jos kyseessä siis on fanipaita, kumpaa sillä fanitetaan..? Mietin myös sitä, että kun tämä kurja maailmamme on täynnä murhetta, sotaa, väkivaltaa, köyhyyttä, riistoa, sortoa ja kauhua, eikö Jeesuksella olisi paljon tähdellisempiäkin auttamisen paikkoja kuin jonkun pienen maan vielä pienemmän paikkakunnan pesisjoukkue? Kempele, niin missä päin Suomea?
Vai olisiko Jeesuksella aivan oikeasti kiinnostusta tähän peliin, jonka Tahko Pihkala joskus amerikkalaisen pallopelin innoittamana kehitti sotaisia tarkoituksia varten? Tulihan Jeesus omien sanojensa mukaan tuomaan tänne miekan, eikä suinkaan rauhaa.
Niin muuten, Kempele sijaitsee Suomen Raamattuvyöhykkeellä. Se selittänee jotain tästä fanipaidasta. Mutta sitten se vastustajajoukkue, joka hävisi. Se oli Vimpelin Veto. Ja sekin paikkakunta, Vimpeli, sijaitsee sillä Raamattuvyöhykkeellä. Totisesti olisi outoa, jos sen joukkueen pelaajissa ei olisi rukoilevaista tai useampaakin. Jos tämä tai nämä rukoilivat voiton puolesta, oli se sitten ilmeisesti laimeampi rukous, eikä niin otollinen Jeesukselle.
Oliko Suomen Olympiajoukkuella kisapappi tälläkertaa mukana? En tiedä, usein on ollut. Mutta joka tapauksessa rukoukset jäivät kuulematta jolle asia ole päinvastoin nimittäin niin että rukousvastaus oli se että nyt suomalaisille opetetaan kristillistä nöyryyttä. Ja nyt sitten kristillistä ylpeyttä Kempeleellä.
Olihan siellä kisapappi.
Suomen Urheilijat ry:n pj. Teemu Ramstedt tuumii HS:n jutussa kisapapin Leena Huovisen toiminnasta: ”Ei rakenna millään tavalla luottamusta”. Hän kritisoi Huovisen haastatteula, jossa tämä lähti vertailemaan nykyurheilijoita aikaisempiin ja suoraastaan arvostelemaan näitä. Ja että joukkuehenki on kiinni itsestään jne. Häntä ärsytti se, kun neljä urheilijaa julkaisi nimettöminä joukkueen johtoa arvostelleen kirjeen. Kisapappi kai katsoo olevansa osa tuota johtoa.
Nähtävästi kisapappi ei oikein kykene asettamaan itselleen tehtäviä, vaan on jotenkin epämääräisenä lisänä kisaorganisaatiossa.
Ramstedt: ”Asetelma itsessään on vähän huono ja rooli hämärä. Henkilökohtaisesti suosisin pelkästään terveydenhuollon ammattilaisia.”
Jutun keskustelupalstalla yli 400 esittää kisapappisysteemistä luopumista. Ja mitä joku pappi tekee olympiajoukkueessa..? Suurin osa on uskonnottomia ja nekin, jotka uskovat, kykenevät varmasti hoitamaan yläkertayhteytensä ilman leipäpappia. Voi miettiä mitä kisoissa tekee urheilija, joka ei luota omaan treenaamiseensa ja valmistautumiseensa, vaan vielä rukoilee ylhäältä apua…
Varmaan tuo kisapappi sai mukavat päivärahat reissultaan – ja reissuiltaan, kun on toiminut tehtävästää vuodesta 2004.
En usko että Jeesus vaikuttaa urheilijan lopputulokseen, joka syntyy fyysisten lahjojen ja harjoittelun kautta. Ei Jeesus ole voittajien puolella, jota hänen maanpäälinen elämänsä todistaa, paremminkin hän auttaa tappion kärsineitä selviytymään siitä alennustilasta joita joillekin urheilijoille tulee.
Urheilu ei ole elämän tärkein asia, se on harrastus tosin monelle hyvä sellainen, huononpiakin harrastuksia on olemassa. Huippurheilu vaatii terveelliset elämäntavat niin kuin Ramatussakin opetetaan, mutta tärkein on ensin säilyttää uskonsa ja vasta sen jälkeen tulee urheilu.
Miesten nykyisen maailmanennätyksen 18,29 hyppäsi kolmiloikassa brittiläinen Jonathan Edwards 7. elokuuta 1995 Göteborgin MM-kisoissa. Hän on ehkä kuuluisin yleisurheilija joka on harras uskovainen, hänelle tuotti vaikeuksia ottaa osaa kilpailuihin jotka suoritettiin sunnuntaisin, myöhemmin hän sitten kuitenkin osallistui myös sunnuntaisin kilpailuihin.
Tämän vuoden Ruotsi – Suomi maaottelussa oli ainakin kaksi uskovaista urheilijaa jotka voittivat lajinsa, pituushyppäjä Pulli ja korkeushyppääjä Kosonen. Kosonen kertoo että hän pääsi henkiseen tasapainoon tultuaan uskovaiseksi.
Kalevi, oletko skeptikko..? Jos Jeesus ei vaikuta urheilijan suoritukseen, niin mihin sitten? Eikös urheilu ole inhmillisen tekijän yksi osa-alue siinä missä muutkin? Jos Jeesus parantaa jonkun yksittäisen sairaan tai auttaa tappion kärsineitä, niin onko niin, että tämä auttaa VAIN silloin, kun on kärsitty se tappio tai sairastuttu? Miksei Hän estä sairastumista tai alennustiloja missä merkityksessä vain?
Entä tämä Jonathan Edwards, oliko niin, että hän sen maaimanennätysloikan hyppäsi ihan täysin riippumatta siitä, oliko harras uskovainen vai ei? Että Jeesus tai Jumala, kumpi hyvänsä, oli tyystin välinpitämätön suorituksessa?
Entä korkeushyppääjä Kosonen, oliko hänen suorituksensa nappiin meneminen – henkisen tasapainon myötä – tyystin riippumaton uskosta? Jeesuksella ei ollut mitään tekemistä tässä?
Sitten, onko henkisen tasapainon saavuttaminen mahdollista vain uskon avulla?
Entä tämä Jonathan Edwards, oliko niin, että hän sen maaimanennätysloikan hyppäsi ihan täysin riippumatta siitä, oliko harras uskovainen vai ei? Että Jeesus tai Jumala, kumpi hyvänsä, oli tyystin välinpitämätön suorituksessa?
Sitä en tiedä olisiko Jonathan Edwards hypännyt maailman ennätyksen jos ei olisi ollut uskovainen, mutta uskon niin että uskovaisuus ei häntä estänyt hyppäämästä maailmanennätystä.
Ajatus siitä että Jeesuksella olisi joku suosikki voittamaan kilpailukumppaninsa on minusta outo, ei Jeesus asetu kummankaan puolelle. Hän rakastaa sekä voittajaa ja häviäjää samalla tavalla.
Andreas Thorkildsen oli Norjan paras keihäänheittäjä ja samalla Tero Pitkämäen kova kilpailukumppani joka aktiiviuran loputtua piti Pitkämäkeä hyvänä ystävänään ja kävi Pitkämäen luona viettämässä yhteistä aikaa. Samoin Kimmo Kinnunen ja Seppo Räty ovat hyvät kaverit ja osasivat iloita toisen voittaessa samassa kilpailussa. Mieleeni on jäänyt kuva kun MM kisoissa Kimmo seisoo korkeimmalla pallilla Ja Seppo toisella, kun Seppo katsoo Kimmoa niin hänen ilmeensä kertoo kuinka iloinen hän on Kimmon voitista. Tässä on urheilu puhtaimmillaan.
On sitten urheijoita joilla on ainoastaan tähtäimessä kunnia, maine ja raha. He jopa syyllistyvät tavoitteden saavuttamiseen käyttämällä kiellettyjä aineita, silloin urheilu ei ole sitä mitä sen pitäisi olla.
Ja sitten vielä joku valittaa, ettei seurakunta ole mukana ihmisten arjessa. Minusta tuo on hieno juttu! En tiedä, minkä verran Jeesusta kiinnostaa penkkiurheilu, mutta rukous itsessään varmasti auttaa urheilijaa hallitsemaan mielensä.
Taitaa olla harvassa koko populaatiossa ne, jotka valittavat, ettei seurakunta ole arjessa kiinni.
Varmaankin on niin, että uskovaa urheilijaa auttaa rukous, eli mielen hallinnassa. Mutta mahtaakohan olla niin, että tuo uskova urheilija vain hokee jotain hengellistä mantraa? Että ei missään nimessä rukoile Herraa auttamaan suorituksessa?
Lienee niin, että useimmat urheilijat hokevat mielessään joitain voimasäkeitä tms. tsempatessaan itseään. Tai yrittävät tyhjentää mielensä kaikesta ulkopuolisesta. Sekin kai on jonkinlaista meditaatiota. -Onko tällainen meditaatio vahingollista ja sielulle turmiollista..? Käsittääkseni kristinusko kieltää kaiken maallisen meditaation eli sellaisen, missä ei Jeesus tai Jumala esiinny. Eikä se kaiketi ole meditaatiota, vaan sen PITÄÄ olla rukousta…
Harvassa taitavat olla ne kristilliset suuntaukset, jotka kieltävät meditaation.
Transsendetiaalinen meditaatio? Zen-meditaatio? Ovatko nämäkin kristinopin ja puhtaan kristinuskon mukaisia?
Totesin edellä siis ”maallisen meditaation eli sellaisen, missä ei Jeesus tai Jumala esiinny”.
Onko Jumalalle otollista meditaatio, jossa hoetaan jotain mantraa..? -Siis ei mitään ”Tule Jeesus ja pelasta” tms. hengellistä hokemaa.