SYYSTERÄTEOLOGISIA MIETTEITÄ 32. Pääkallokiitäjä

Tästä uutisoitiin tasan vuosi sitten. Olen aina halunnut nähdä pääkallokiitäjän. Siitä lähtien siis, kun nuorena poikana eli nyt suunnilleen tasan 50 vuotta sitten luin lahjaksi saamani tuoreen Asko Martinheimon Pääkallokiitäjä -kirjan. Kirja teki pieneen ja herkkään poikaan vaikutuksen. Kirja on nyt siis tasan 50 vuotta vanha, mutta kun muistelen sen tarinaa, henkilöitä ja tapahtumia, voisi se olla tästä päivästä. Se oli ja on moderni. Sen pitäisi olla tallella tuolla jossain, toivon, mutta kirjan kannen saan palautettua heti mieleeni. Siinä oli graafikon luonnostelema pääkallokiitäjä.

Kirjassa tarkkailuluokalla olevan esimurkkisikäisen pojan lapsuus ei ollut helppo, äiti ei juuri välittänyt ja jätti lopulta mummon hoiviin. Isä vankilakundi. Laitapuolen kulkijoita tuttuina. Päähenkilö löysi kuolleen pääkallokiitäjän ja sujautti sen tyhjään tulitikkurasiaan. Se lienee ollut semmoinen isompi, joita kyllä aikoinaan oli, koska pääkallokiitäjän siipien kärkiväli on peräti 10 – 13 senttiä.

Nimi teki vaikutuksen, pääkallokiitäjä, ja joskus paljon myöhemmin olinkin hyvilläni, kun joskus kauan sitten bändissä, jossa soitin ja soitan edelleen, Psyykellä, oli ohjelmistossa biisi Pääkallokiitäjä. Sitä on muuten esitetty vieläkin tuolloin tällöin, aina kun bändi nousee haudastaan. Nyt ei koronaperiodin aikana kertaakaan.

Paavi julisti tuon kiitäjän aikanaan pannaan. Ja pannassa se on edelleen! Tämä kiitäjä ei pääse taivaaseen!

Symboleilla on kova voima. Jopa luonnossa evoluution mukana ilman ihmisen katalia tarkoitusperiäkin muodostuneilla kuvioilla. Kuten uutinen kertoo, ruttovuosina Suomessa tuota elikkoa pidettiin paholaisen lähettinä. Kuoleman lähettiläänä – pääkallo merkkinä kuolevaisille.

En tiedä, mitä tuo kuvio olisi tarkoittanut ja viestinyt 1700-luvun aikaisille ihmisille, jos täällä olisi ollut vallalla alkuperäiset pakanauskonnot. Paholainen ja lopun ajan merkit tulivat tänne tuodun kristinuskon mukana. Papit alamaisille jylisivät saarnastuoleistaan synnintunnosta ja parannuksesta tai muuten paha perii. Ja sitten kolehti kiitos! Jos ei paha ole perinyt mitään ja ketään, niin kirkko on kyllä perinyt sievoiset summat pelottelullaan.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
1 Kommentti
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola

Pääkallokiitäjä saa hienon kuvauksen Koskenimen runossa ’Pääkalloperhonen, runo viehätti minua murkkuna ja lausuin sitä pimeänä tavi-iltana tyttöystäväni korvaan:

Pääkalloperhonen             
Häll’ on lehdossa ilmava, ihana maja,
hän on liljan ja ruusun rakastaja,
hän on hehkuva, hiljainen, hauras ja hento,
kuin aatos niin kevyt on kiitonsa lento
ja kuin ylväintä, ylintä rakkauttaan 
hän kantaa – Kuoleman harteillaan.

Tampere 4.III.1937

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial