(Kotimaa24-blogistolla 30.1.2012 julkaistu teksti uusintana ja vähän editoituna)
”Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme. Amen.”
”Herra, siunaa se ruoka, jonka tänään nautimme!”
En muista, milloin olen lausunut ruokarukouksen viimeksi. Lapsena kuitenkin. Suomessa lienee päivittäin miljoonia ruokailuun ryhtymisiä ilman ruokarukouksia. Minkälaisia vaikutuksia tällä on? Vaikuttaako ruoan laatuun tai riittävyyteen se, lausutaanko siunuut tahi ei? Onko omassa fysiikassani tapahtunut jotain muutoksia syötyäni lukemattomat annokset siunaamatonta ruokaa?
Toisinaan näen jonkun ruokapöydässä ristivän kätensä ja liikuttelevan huuliaan. Jotkut tekevät siitä numeron niin, että tekevät eleen riittävän selvästi, että se nähdään mutta niin ettei kuvitella hänen tekevän siitä numeroa. Toiset suorittavat tämän toimenpiteen ilmeisen tosissaan. Mitä ruokarukouksella haetaan? Mitä tarkoittaa se, että Jeesuksen pitäisi siunata ruoka? Vaikuttaako se ruoan kemialliseen koostumukseen, ruoan vaikutukseen nauttijaansa…
Valmistin tätä kirjoitusta aloittaessani kanaa. Raaka-aineet, broilerfileet, maustekastikkeet, currypastan, kerman, voin, öljyn, paprikan, basmatiriisin, perunat ym. olen ostanut työssä ansaitsemallani rahalla kaupasta, jonne ne on toimitettu monien eri vaiheiden ja käsittelyjen jälkeen. Kylmää vaativat elintarvikkeet tuodaan katkeamattomassa kylmäketjussa. Jos joku lenkki ei toimi, on erä hyvin helposti pilalla. Elintarvikkeiden käsittelyssä valmistuksesta jakeluun on runsaasti ihmisiä. Suurin osa todennäköisesti uskonnollisesti täysiä hällävälistejä. Vaaran paikkoja ruoan muuttumiseksi syömäkelvottomaksi on runsaasti. Luulisi, että ruokamyrkytysten välttämiseksi siunauspyyntöjä pitäisi esittää vähän joka vaiheessa ketjua. Ruokamyrkytykset ovat onneksi erittäin harvinaisia.
Jos ruoan siunuuta tarvitaan, niin missä vaiheessa sen pitäisi vaikuttaa, kun oletetaan ruokatarvikkeen lähtöpisteeksi vaikka parin viikkoa taaksepäin? Voisiko olla niin, että mahdollisesti vähän happanemaan päässyt potka muuttuukin ruokapöydässä täysin syöntikelvolliseksi kun Jeesus siunaa sen? Silloin tällöin käy niin ikävästi, että koriin tulee poimittua vääriä sieniä ja seurauksena on myrkytys, joka äärimmäisessä tapauksessa voi olla fataalikin. Pitäisikö ruokarukouksen tai siunauspyynnön vaikuttaa tällaisessa tapauksessa myrkytystä ehkäisevästi?
Entä se kiittäminen. Jeesus lausui kiitoksen kaiketi isällensä ottaessaan leivän ja murtaessaan sen. Mistä hän oikeastaan kiitti? Leivän oli kuitenkin valmistanut joku vaimo, liian vähäpätöinen kertomuksessa mainittavaksi. ”Kiitos Jeesus ruuasta!” Kiitokseen kuuluu hyvien tapojen mukaan ”ole hyvä” ilmaus. Eipä ole Jeesukselle esitettyihin kiitoksiin tullut vastausta tiemmä milloinkaan. Jeesus kiitti isäänsä, meidän pitäisi kiittää Jeesusta. Miksi ei Jumalaa? En ainakaan muista lausetta ”Kiitos Jumala ruoasta.” En myös ymmärrä, miksi ihmeessä meidän pitäisi kiittää Jeesusta ruoasta. Ruoan on valmistanut joku henkilö. Ilman erityisiä inhimillisiä toimenpiteitä ei yksinkertaisesti ruokaa pöytään tule. Tietysti porkkanan ja kaalin voi popsia ilman valmistustakin, mutta silti. Jeesuksella tai Jumalalla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että edessäni on hyvää kermassa haudutettua uunilohta, lohkoperunoita ja punajuuripaistosta. Jos olisi, ei silloin olisi missään maailman kolkassa huolta ruoasta. Mutta näin ei ole.
Suomen kouluissa ja päiväkodeissa ei pääsääntöisesti enää ruokarukoiluteta oppilaita. Olen käynyt työni vuoksi lukuisissa Satakunnan peruskouluissa ja huomannut, että varsinkin pienissä kouluissa on edelleen käytäntönä ruokarukoiluttaminen (vuosi 2012). Tällainen rukoiluttaminen on uskonnollinen tilaisuus, eikä kuntien koulussa sellaisia pitäisi enää järjestää. Kouluhan on sitä varten, että siellä opetetaan yleisesti hyväksyttyjä perusasioita maailmasta, tieteellisiä ja miksei metafyysisiäkin. On eduksi edistää ajattelutaitoa sekä luovuutta. Alkuopetuksessa käytetään opetuskeinona myös satuja ja se on ihan hyvä. En kyllä vain ymmärrä, miksi edelleenkin joidenkin opettajien mielestä pitää luettaa oppilailla tuo sadunomainen loitsu ruokailuun ryhdyttäessä. Joku voi sanoa, että kyseessä on perinteinen tapa. Perinteisiä tapojakin tulee silti arvioida uudelleen maailman muuttuessa. Kaikissa yhteiskunnan ylläpitämissä peruskouluissa tulisi noudattaa perusopetuksen opetussuunnitelmaan kirjattua periaatetta: ”Koulu on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton”. Jos joku on kotona opetettu lausumaan ruokarukous, tehköön sen itse tykönään.
Ruoan kunnioittaminen taas on asia, joka saattaa monilta jäädä omaksumatta kotoa, ja onkin tärkeää että koulussa se otetaan huomioon. Ruoka on perusoikeus ja hyvä ruoka perusasia. Mutta oikeuksien ei pidä langeta ilman muuta kuin Manulle illallinen, vaan ne pitää tavallaan ”ansaita”. Ruokaa pitää kunnioittaa. Valitettavasti kuntien päättäjät pyyhkivät lattiaa tälläkin asialla. Olen syönyt muutamia kertoja keskuskeittiön valmistamaa ruokaa. Ei hyvää. Keskuskeittiöiden ruoka on yleensä periaatteessa kunnollista, mutta lähes aina raakaa tai mautonta. Massatuotannossa ja kiireen vuoksi ruoka ei ehdi kypsyä riittävästi. Silloin voi ruoan kunnioittaminenkin olla vähän hänessä.
Onkin merkillistä, että kun säästöjen vuoksi koulun oma herkullista ruokaa tuottanut keittiö on muutettu massatuotetun ja huonosti kypsytetyn lihamakaroniloodan jakelupisteeksi, pitäisi oppilaiden vielä tästä hädin tuskin syötäväksi kelpaavasta muonasta lausua siunauspyyntö. Ruoka ei silti ole siunauspyynnön jälkeen muuttunut ainakaan maultaan sen siunatummaksi.
Suhde ruokaan ja ruokailuun ei muutu paremmaksi, kun ruoka tuodaan jostain kouluun ja nostetaan kuljetusloodista esille. Asia on täysin eri silloin kun oppilaat tietävät ruoan valmistettavan koulun keittiössä ja tuntevat ruoan valmistaneet ja sen jakavat keittäjät. Silloin syödään ”siunattua” ruokaa, mikäli tässä sopii käyttää tuota uskonnollista ilmaisua.
