Siunattu sota

Virginia Woolf oli tunnettu kirjailija. Vähemmän on tunnettu hänen aviomiehensä, jonka nimi oli Leonard Woolf. Tutkija, virkamies ja aktivisti. Hän kirjoitti vuonna 1916: ”On mahdotonta tehdä sodankäynnistä mahdotonta”.

Näin se näyttää olevan. Sodankäynti, sodan aloittaminen, hyökkääminen toisen maan kimppuun, aseellinen maan anastus, toisten orjuuttaminen ja ylipäätään tuhoaminen on tyyten absurdia ja irrationaalista toimintaa, joka perustellaan ”rationaalisilla” syillä. Ja isänmaallisuudella, joka on vain tunne, eikä mikään rationaalisuus. Vaikka sotiminen on pöyristyttävän absurdia ja järjen tuolla puolen, on se todellisuutta edelleen, vuonna 2023.

Leonard Woolf oli Kansainliiton perustamistyössä mukana. Kansainliitto epäonnistui totaalisesti. Sen seuraaja YK on ollut epäonnistumassa vähän joka puolella jo vuosikymmeniä ja se on tehnyt itsestään naurettavan ja suunnattoman möhköfantin, jonka uskottavuus on samaa luokkaa kuin on eläinlajin nimeltä möhköfantti olemassaolo.

Ihminen keksi jossain vaiheessa alkaa viljelemään maata. Siitä lähti omistusoikeudet ja rajat. Sitä mukaa lähti kehiytymään kansallisuusaatteet, nationalismi ja patriotismi. Ja järjestyneet uskonnot, joita tarvittiin hallitsemaan oman alueen populaatiota. Ja tuli sodat kartoille vedetyin viivoin eroteltujen kansojen välille.

Itse en ole kosmopoliitti, kaukana siitä, mutta en myöskään patriootti. En muista milloinkaan tunteneeni mitään erityistä isänmaallisuutta, vaikka kasvuikäisenä ja aikuisuuden kynnyksellä lähisukulaiseni olivatkin koti-uskonto-isänmaa -eetoksen hyvin sisäistäneitä. Siniristilippukaan ei ole mitenkään pakahduttanut rintaani. Se on ollut minulle lähinnä vain symboli siitä sopimuksesta, jonka mukaan tämä 338 440 km² laajuinen alue on valtio, jolla on nimi Suomi tai Finland. Mitään maata, jolla on tietty nimi, ei ole erityisesti olemassa. On vain ne sopimukset, jotka rajaavat alueet toisistaan.

Jos on mahdotonta tehdä sotimisesta mahdotonta, johtuu se siitä, että on alueita, joissa toisissa on maaperässä aarteita enemmän ja toisissa vähemmän, on uskontoja ja omaansa toisia parempana pitäviä poliittisia järjestelmiä. Ja ilman patriotismia ja nationalismia ei sotimiseen oikeastaan olisi mitään syytä.

Useimmat sodat perustellaan tai oikeutetaan uskonnoilla. Lähes aina sotapäälliköt kertovat kansalle milloin minkin jumalan olevan omalla puolella. Lähes aina papisto ilmoittaa jumalan varjeluksen olevan oman kansan päällä ja aseet siunataan. Meillä Suomessakin sotilasvala vannotaan ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”.

Jos entinen kristitty evankelista Dan Barker uskonsa menetettyään totesi. että ”mene mihin tahansa lastensairaalaan niin tiedät, ettei Jumalaa ole”, totean minä saman muunneltuna, että mene mihin tahansa sotasairaalaan, niin tiedät, ettei Jumalaa ole.

Kun fyysikko Steven Weinberg ilmoitti, että ”oli uskontoa tai ei, niin hyvät ihmiset tekevät hyviä asioita ja pahat ihmiset pahoja asioita. Mutta se, että hyvät ihmiset tekevät pahoja asioita – siihen tarvitaan uskontoa”, lisään siihen, että rationaaliset ja järkevät ihmiset, jotka suostuessaan tekemään kauheuksia, luulevat tekevänsä hyvää, koska ovat nationalismin ja patriotismin sokaisemia.

En kykene kuvittelemaan maailmaa ilman uskontoja. Uskonnot ovat tulleet keskuuteemme evoluution mukana, kuten kaikki sekä hyvää että pahaa tuottaneet inhimilliset ilmiöt. Evoluutio on sokea. Se ei tuota pelkästään kehitystä ja edistystä. Evoluutio tarkoittaa myriadien lajien sekasortoa, jossa selviytyvät kulloisiinkin olosuhteisiin parhaiten sopeutuvat ominaisuudet. Luonto on täynnään silkkaa julmuutta ja kauhua – inhimillisestä näkökulmasta katsottuna. Jos ihmistä ei olisi ilmaantunut tänne Tellukselle, olisi kaikki lajien välinen tappaminen, saalistaminen, syöminen, syödyksi tuleminen, sukupuuttoon kuoleminen jne. aivan normaalia elämänmenoa. Ei olisi mitään termejä näitä kuvaamaan. Ja sitähän se elämä täällä oli satoja miljoonia vuosia ennen kuin tuli se laji, joka pitää itseään älykkäimpänä taivaan alla. Laji, joka on ollut olemassa vain hetken koko maapallon elämän historiassa.

Jos on joku olento tuolla jossain, joka on luonut tämän kaiken, suunnitellut ja toteuttanut, ja on tiennyt kaiken alusta alkaen ja tietää kaiken hamaan ikuiseen tulevaisuuteen, ja on tehnyt ihmisestä kuvan itsestään, en ihmettelisi enää yhtään mitään. Tämän täytyisi olla kaikista olennoista järjettömin.

Jos asteroidi, supertulivuori tai ydinsota ei tuhoa koko sivilisaatiota Telluksella, tulee joskus aikanaan olemaan tekoäly, joka kykenee tekemään itsenäisiä päätöksiä ja mikäpä ettei arvovalintojakin. Tulisiko se sotimaan? Ei. Sotimisen järjettömyys sopii vain itseään kaikista olennoista järkevimpänä pitävälle ihmiselle. Lajille, joka tietää hyvän ja pahan, mutta uskoo pahankin olevan hyvää.

Sotimiseen tarvitaan uskontoja ja patriotismia. Mutta kuten todettua, ilman niitä ei olisi tätä tuntemaamme ihmiskuntaa. Paradoksi, jonka kanssa on vain elettävä. Siunattu on sota.

Ja joo, olen käynyt armeijan. Enkä kääntäisi toista poskea toista lyöntiä varten, kuten Jeesus opetti. Jos joku hyökkäisi tänne maahan, jossa asun, en odottaisi tämän tulevan tuhoamaan, tappamaan ja raiskaamaan tekemättä mitään. Tappelisin vastaan kaikin voimin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
4 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kalevi Kauppinen

Ihminen on käynyt sotia ennen kuin uskontoja oli olemassa, niin kävisi tänäkin päivänä vaikka ei olisi yhtään uskontoa. Putin ei sodi uskonnon takia vaan hän käyttää uskontoa hyväkseen tappaakseen vastustajansa.

Suomi tietää sen mitä sota tarkoittaa käytännössä. Kirkko ei ole aiheuttanut sotaa suomessa, eikä kirkko ole nytkään aiheuttanut sitä uhkaavaa tilannetta jossa suomi on.

Ihminen on vallanhaluinen joka haluaa ottaa toiselta hänen omansa, jos ei hyvällä saa niin ottaa sitten väkisin, siitä sodat johtuu, eikä ne koskaan lopu niin kauan kuin ihminen maapallolla on.

Kalevi Kauppinen

Kyllä heimosodat ovat olleet aikaisemmin, niissäkin oli tavoitteena toisen heimon tappaminen. Nämä sodat eivät olleet niin järjestäytyneitä valtakuntien taisteluita, koska ei ollut vielä valtakuntia vielä olemassa.

Muista uskonnoista en puhu, puhun vain oman kirkkomme uskonnosta. Moni tuntuu niputtavan kaikki uskonnot yhteen ja siinä syyttävät oman kirkkomme olevan sotiin syyllinen, jota se ei ole. Kyllä sotiin syyllinen on ihminen itse.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial