Santeri Marjokorpi Trumpin menestyksestä

Santeri Marjokorpi – jonka kanssa olimme teologisessa samoissa peruskurssien pienryhmissä maailmanmenoa pohtimassa – kirjoittaa 12.11.2016 FB-sivullaan seuraavaa mielestäni asian ytimiin menevää pohdintaa syy ja seuraus -suhteista, joita kannattaisi nyt nimenomaan vasemmiston opiskella ja meditoida, jos haluavat ”Äijien” nousun Euroopassa estää. Hänen luvallaan laitan tähän blogiksi. Kannattaa lukea loppuun asti.

———————————————-

Muutama päivä on kulunut Trumpin voitosta, enkä vieläkään ole löytänyt suomeksi tyydyttävää selitystä siitä, miksi näin pääsi käymään. On siis pakko yrittää itse.

Yleinen narratiivi Trumpin voitosta on ollut, että pettyneet työväenluokan köyhät valkoiset miehet ovat paremman elämän toivossa menneet äänestämään Trumpia huolimatta hänen persoonansa ongelmista. Clintonin puolestaan nähtiin vain jatkavan Obaman politiikkaa eikä näin tuovan heidän kannaltaan mitään muutosta asiaan.

Clintonin kannattajien ja median luoman kuvan mukaan Trump on lähinnä seksistinen, valehteleva, epävakaa, narsistinen, rasistinen ja hölmö miljardööri, joka ajaa ainoastaan omaa etuaan. Häntä äänestävät vain säälittävät tapaukset, jotka epätoivoissaan ovat valmiita äänestämään ketä tahansa hullua, jotta heidän protestinsa kuultaisiin. Missään nimessä Trump ei ole millään tavalla vakavasti otettava ehdokas. Tätä narratiivia Suomenkin media on toistellut ennen vaaleja ja vaalien jälkeen.

Riippumatta siitä onko tämä narratiivi totta vai ei, se ei kuitenkaan ota huomioon laajempaa historiaa ja kokonaiskuvaa. Ensinnäkin Clinton voitti äänestyksen ylivoimaisesti pienituloisten keskuudessa. Trump sen sijaan oli voittaja keskituloisten parissa ja siitä ylöspäin kaikissa tuloluokissa. Trumpin voittoa ei voi siis selittää materialistisesti pelkästään työttömien ja syrjäytyneiden kapinana talouseliittiä vastaan. Paljon todennäköisempää on että Trumpin voitossa on pohjimmiltaan kyse tuloluokat ylittävistä henkisistä arvoista ja koko läntisen maailman tulevaisuudesta.

Elämme aikaa, jolloin kulttuurinmuutos on ollut nopeampaa kuin koskaan aiemmin elinaikanamme. Sen vuoksi arvokysymyksistä on tullut politiikassa hyvin keskeisiä verrattuna menneisiin vuosikymmeniin.

Vasemmisto kaikkialla länsimaissa pyrkii saamaan voimaan utopistisen yhteiskuntakokeilun, jonka lopputuloksena pitäisi syntyä ketään syrjimätön ihanneyhteiskunta. Tätä tavoitetta on toteutettu läntisissä yhteiskunnissa jo pitkälle ja siinä pyritään menemään koko ajan pidemmälle. Valitettavasti tämä yhteiskuntautopia perustuu väärään ihmiskuvaan. Vasemmiston mukaan ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja siksi on mahdollista yhteiskunnallisten rakenteiden keinoin saada aikaan yhteiskunta, jossa syrjintä loppuu ja kaikilla on onnellinen elämä.

Kristinuskon mukaan tämä on syntiinlankeemuksen vuoksi mahdotonta. Vaikka yhteiskunnasta luodaan minkälainen, ihmisissä elää aina taipumus pahaan. Tähän pahaan ei löydy tämän maailman sisältä vastausta. Pyrkiessään yhteiskunnan keinoin poistamaan pahuuden maan päältä vasemmisto asettuu asemaan, joka uskonnoissa on varattu ainoastaan Jumalalle. Kun politiikka pyrkii pelastamaan ihmisen, siitä tulee epäjumalanpalvelusta.

Sen vuoksi vasemmiston sinänsä hyvästä tavoitteesta tehdä maailmasta ketään syrjimätön paikka on tullut mitä autoritaarisin vallan väline. Aina kun saadaan syrjinnän tieltä yksi asia pois, löydetään uusia entistä pienempiä asioita, jotka edustavat syrjintää. Tämä kierre on loputon ja johtaa lopulta siihen, että kukaan ei voi välttää kohdallaan syrjintäsyytöstä. Jokainen joutuu yhä uusin ja uusin tavoin osoittamaan yhteiskunnallisen kelpoisuutensa ja syrjimättömyytensä. Syrjintää kaivetaan kaikin voimin ja mitä moninaisimmin metodein sekä yksilöistä että rakenteista esiin. Tämä johtaa lopulta yhteiskunnallisten vapauksien täydelliseen katoamiseen.

Tavallinen ihminen, joka vain haluaa elää niin kuin maassamme on aina eletty, joutuu näiden uusien syrjimättömyyden moraalinvartijoiden ensimmäiseksi uhriksi. Hänestä tehdään paha ihminen. Jos kannatat miehen ja naisen avioliittoa, olet homofobinen. Jos olet sitä mieltä, että sukupuolia on kaksi, olet transfobinen. Jos ajattelet, että länsimainen yhteiskunta ihmisoikeuksineen ja laillisuusperiaatteineen on parempi kuin islamilainen umma, olet rasistinen. Jos olet huolestunut maamme turvallisuudesta, olet ksenofobinen ja niin pois päin. Jos asiat menevät samaa tahtia kuin tähän asti, kymmenen vuoden päästä tässä on monta kertaa pitempi lista asioita, joiden perusteella joudut syytetyn penkille ja yhteiskunnalliseksi hylkiöksi.

Kaikista näistä tavallisista mielipiteistä, jotka ennen olivat täysin valtavirtaa ja johon meitä peruskoulussa kasvatettiin, onkin viimeisen muutaman vuoden aikana tullut yhtäkkiä ajatusrikoksia. Yhteiskuntautopian tavoittelu on tehnyt suuresta osasta kansaa pahoja ihmisiä, joiden kanssa ei voi olla missään tekemisissä. Media on yhtynyt tähän vasemmiston maailmankuvaan ja leimaa kaikki toisinajattelijat vihapuhujiksi tai äärioikeistolaisiksi. Tavallinen ihminen huomaa että läntiset uskonnonvapauden ja sanavapauden perusarvot haihtuvat kuin tuhka tuuleen heti, jos on vain mahdollista päästä lähemmäksi vasemmiston ihanneyhteiskuntaa.

Yhä pidemmälle menevä vasemmisto saa aikaan sen, että ihmiset haluavat laittaa stopin tälle kaikelle. He haluavat elää elämäänsä niin kuin ennenkin ja käyttää sananvapauttaan ja muita länsimaisia perusarvoja tulematta kohdelluksi rikollisena ja alempiarvoisena ihmisenä.

Tavallinen ihminen näkee kuinka utopistisen ihanneyhteiskunnan suvaitsevaisuuspuhe leviää joka tuutista ja saa valtaansa yhä suuremman osan ihmisen elämästä. Sen tuomat rajoitukset koskevat yhä uusia elämänalueita. Siksi hänelle ei enää riitä, että äänestää niitä samoja puolueita ja konservatiivisia poliitikkoja, joita hän tähän asti on äänestänyt, koska heidän aikanaan tilanne on mennyt koko ajan huonommaksi. Siksi tavallinen ihminen kääntyy hakemaan jotain tahoa, joka näyttää voimakkaammalta.

Amerikassa tämä taho oli Trump. Pelkällä olemuksellaan hän räjäyttää ilmaan kuvitelman syrjimättömästä ihanneyhteiskunnasta. Trumpia ei siis valittu presidentiksi siitä huolimatta, että hän oli narsisitinen, seksistinen, rasistinen öykkäri, vaan juuri sen takia. Ihmiset olivat kyllästyneitä heitä kohtaavaan jatkuvaan syyllistämiseen ja halusivat johtajakseen jonkun, joka omalla mahdottomuudellaan tekisi täydellisen lopun vasemmiston yhteiskuntautopioista, poliittisesta korrektiudesta ja länsimaailman vallanneesta uusmoralismista.

Sama kuvio tulee toistumaan myös Euroopassa. Ihmiset kääntyvät yhä enemmän oikealle ja myös äärioikealle, koska vasemmiston maailmankuva ei ole realistinen ja sitä yritetään vallan ja median kautta pakottaa heille. Trumpia ei nostanut valtaan äärioikeisto vaan yhä pidemmälle menevä vasemmisto. Äärioikeiston nousu on vain reaktioita siihen. Niin se oli 30-luvullakin. Hitleriä ei äänestetty valtaan siksi, että Saksan kansa yhtäkkiä kääntyi pahaksi. Hitler nousi valtaan, koska nähtiin, mitä Neuvostoliitossa tapahtuu kommunistien käsissä ja Stalinin vainoissa. Oltiin valmiita äänestämään ketä tahansa henkilöä, joka olisi kyllin vahva estämään sen. Pelkään, että sama on toistumassa länsimaissa uudelleen. Enkä näe, että se voisi pysähtyä, ellei vasemmisto ota takapakkia omissa unelmissaan.

kirj. Santeri Marjokorpi

Linkki Vanhan blogimetsän keskusteluun tästä blogista.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial