Nää liukkaat kelit tuo mieleen syksyiset reissut matikkajäille. Kalareissuun tarvitaan potkuri, nuija, jääkaira ja naskalit. Matikan näkee jään läpi ja kolauttamalla nuijalla lujaa jäähän, matikalta lähtee taju. Sitten kairataan jäähän reikä ja nostetaan matikka laukkuun. Jokin vuosi takaperin olin mökkijärveltä jo keräillyt pari tusinaa matikkaa, kun kävi niin, että iso hauki alkoi seurata minua ja nappasi matikat ennekuin sain ne kairattua kuiville. Se hauki oli siis todella suuri. Syysjää vain heilahteli, kun se ryntäsi matikan kimppuun. Kyllä pikkusen pisteli vihaksi moinen rantarosvo.
Talven aikana rakensin itselleni vieheen sillä ajatuksella, että kesällä loppuu jänkhäkoiralta ryöstöretket. Ilkeyttäni tein puukalasta matikan kokoisen ja näköisen. Toisin sanoen puolimetrinen vaappu, jossa kuparinvärisellä pohjalla oli mustia laikkuja. Koukut tein itse neljän millin rosteritangosta hitsailemalla ja rälläköimällä. Peruke oli kettinkiä ja siimana käytin 5 millin vaijeria.
Heti keväällä kun jäät lähti, ryhdyin jänkhäkoiraa jahtaamaan. Keväthauki on talven jäljiltä nälissään ja joskus on käynyt vieheeseen kiinni, kun vaappu on roikkunut rantalaiturilla uisteluvavan nokassa. Tämä hirmu ei ihan rannalle tullut, mutta en ehtinyt edes vieheen uintia säätää, kun uistin ja puolimetriä perukekettinkiä oli jo kalan suussa. Se oli vain molskahdus ja hauki oli vieheen kanssa tiessään.
Onneksi vaijeri oli kunnolla kiinni. Pistin kintaat käteen ja yritin vetää haukea veneeseen. Jokainen kalamies tietää, että pohjassa jököttävä hauki on jämäkämmin paikallaan, kuin kiinalaiseen laivan ankkuri. Käsivoimin ei kala liikkunut mihinkään. Insinöörismiehelle tämä nyt ei ole mikhän. Laitoin vaijerin kiinni auton vinssiin ja rannalle sellaisen ison pressun. Hiukan sain jännätä kestääkö viiden millin vaijeri, mutta kyllä se kesti, kun varoen kelasi. Siinä se hauki sitten potki pressun päällä hetken, kunnes löin sitä moskalla otsaan ja niin että hiljeni.
Suolestin kalan Fiskarsin isolla kirveellä ja suomustin sen kuorimaraudalla. Lihat laitoin Motonetin muovilaatikoihin ja pään kaivoin muurahaispesään. Jonain päivänä ehkä käyn sen sieltä hakemassa ja kokeilen, josko leukaluusta saisi aikaan kanteleen. Mitäpä tuli mokoma rantarosvo minun matikka-apajalle – oma vika.
Tällaista tänään Kalavaleen päivänä 28. helmikuuta Herran vuonna 2025.
Aprillipäivä on vasta huomenna.
Tänään on Kalavaleen-päivä. Sen takia liputetaan.
Olipa hauska kertomus…kyllä insinööri taitaa. Onkohan tässä jotain syvällisempääkin sisältöä…hiukan jään näköjään pohtimaan.
Kalevalan 40. runo. Arvoituksellinen, minulle selittämättä jäänyt. Muinaiset suomalaisjumaluudet veneilemässä… luonnonvoimat turhaan kulkua estämässä kunnes tulee se suuri hauki..
”Jos ei soitto Suomen kansan vasta vaikuta ilolle
eli uuvuta unehen, maku’usen maanittele,
niin vetehen visko’otte, aaltoihin upottaotte,
tahi viekötte takaisin, soitto tuonne saattaotte
miehen tehnehen käsille, sormille sovittelijan!”
Soitto kielin kerkiävi, kantelo sanoin kajahui:
Kannel: ”En vielä vetehen joua, alle aaltojen asetu!
Ennen soitan soittajalla, vangun vaivan nähnehellä.”
Jopa vietihin visusti, kannettihin kaunihisti
miehen laatijan kätehen, pyytänehen polvuksille.
… vielä minua tarvitaan uuen Sammon saattajaksi…
Tekoälyn mukaan –
Oliko kalastajalla yhtään huono omatunto tätä juonta toteuttaessaan?
Huono omatunto – höh – Minähän olen kävellyt kaikki synnit anteeksi ja nähnyt apostoli Jaakobin luut.
Vaijerin kestävyys on tässä avain asemassa, mutta kyllä se luultavimmin kestää – juurikin kun hitaasti vetää tarpeeksi isolla koneella. Koukut tietty pitää olla vahvat myös, ettei hauki jää repeytyneenä pohjaan.
Vieläköhän ehtisi kävelylle ennen pimeää…
Olen kuullut, että pohjoisessa kukaan ei arvosta hauen makua, mutta ehkä kosto saa sen maistumaan suloisemmalta. Ota nyt ainakin isot ruodot talteen.
Joo Meri, …
Erityisesti isot hauet ovat täkäläisten mielestä hieman puisevia. Me tehtiin lihoista kalajauhetta, siinä meni ruodotkin samalla kertaa. Maustettiin se jauho hyvin ja myytiin Keskolle. Mä luulen, että sitä haukea saa vieläkin joistain pikkumarketeista pakastepihveinä.