Lueskelen aina silloin tällöin Raamattua. Se on joka kerta erillainen kokemus. En etsi sieltä enään sen kummempia ajatuksia vaan lukemisen antamaa kokemusta.
Olen käynyt läpi eri vaiheita Raamattu- suhteessani. Nuorena etsin todellakin sieltä jonkinlaista suurta vapauttavaa viisautta.
En usko löytäneeni sitä, mutta sen sijan eräänlaisen turvanallekokemuksen joka lohduttaa kun sen painaa rintaa vasten. Valtavasta tekstimäärästä irtautuu aina joitakin lauseita jotka ovat kuin puhutteleva musiikkikappale. Sellaista ei saa analysoida, vaan se on mitä se on nimittäin kokemus.
Sitten kun luin jonkinverran teologiaa niin tunnisti dogmeja vahvistavat lausahdukset. Kristityt tarttuvat kahteen asiaan. Toisaalta sanomaan synneistä pelastumiseen ja toisaalta oppeihin siitä miten lähimmäisten kanssa tulisi elää. Ne löytyvät kertomuksista Jeesuksen elämästä ja opetuksista ja sitten Paavalin tulkinta kaikesta tuosta.
Kolmas vaihe oli se kun alkaa ihmettelemään sitä että mikä on totta asioiden normaalissa merkityksessä ja mikä on myyttistä kerrontaa. Suhde myyttiseen kerrontaan on vaikea , varsinkin kun niin paljon pelastumisen teologiasta liittyy siihen. Oliko Jeesus Lunastaja, Jumalan uhrikaritsa joka poisottaa maailman synnit? En tosiaankaan tiedä muuta kun sen että hyvin monelle hän on juuri sitä ja se ei minua häiritse.
Siis ongelma siitä mikä on psykologisesti totta ja mikä on lunnontieteen silmissä mahdotonta?
Mutta kun lukee Raamattua, niin vähitellen syntyy jonkinlainen tuntemus siitä mitä se haluaa sanoa. Tuntemus sen ylimmistä metafyysisistä kerroksista. Kun on tietoinen sellaisen olemassaolosta, niin yksityiskohtien hajanaisuus ja ristiriidat kovan todellisuuden kanssa ei häiritse . Mutta haluaisi enemmänkin tietoa tuosta oletetusta jumalallisesta hipaisusta joka on saanut kaiken aikaan ja joka jollain tavalla on läsnä kaikessa. Saamme tyytyä vain aavistuksiin ja Raamatun kirjoittajien kokemuksiin.
Nyt kun ajattelen lukemisiani, niin tulee haikea olo siitä että en ole päässyt pitemmälle. Opin äskettäin toisessa yhteydessä ranskankielisen sanan MAUQUER joka tarkoitta poissoloa, mutta sillä on erityinen subjektiivinen merkitys: Kun ei koskaan tullut siksi joksi olisi voinut tulla. Täyttymättömien mahdollisuuksien subjektia seuraava varjo.
”Kolmas vaihe oli se kun alkaa ihmettelemään sitä että mikä on totta asioiden normaalissa merkityksessä ja mikä on myyttistä kerrontaa.”
Vanhassa testamentissa lienee paljon myyttistä aineistoa, jota nykyihminen ei osaa enää lukea. Paleontologit mietiskelevät milloin, ja missä kehityksen vaiheessa ihmiseen ilmaantui ”tietoisuus”, tietoisuus itsestä, moraalista jne. Milloin ihminen söi hyvän- ja pahantiedon omenan ja millainen oli se Paratiisii, josta tuo kehityksen vaihe karkoitti hänet pois.
Muutenkin tulee miettineeksi ovatko Raamatun varhaiset kertomukset mitenkään pahasti ristiriidassa evoluutioteorian tai tieteen kanssa.
Mistä kertoo kertomus Joonaasta, joka matkusteli valaskalan vatsassa?
G.G. Jungin ”Job saa vastauksen” käsittelee Jobin kirjan myyttistä aineistoa.
Kun Aabraham aikoi uhrata poikansa, toi enkeli uhriksi lampaan. Ihmisuhrit olivat ympäröivissä kulttuureissa vielä yleisiä, mutta juutalaisuus kehittyi toisin ja luopui niistä tämän ”Jumalan ilmoituksen myötä”
Viimeinen ihmisuhri oli Jumalan poika ja kristillisen lähetystyön myötä kansat luopuivat yleisesti ihmisuhreista.
.. ja liekö ihmisen tietoisuus on jo tullut kehityksensä päähän ja onko joidenkin yksilöiden tietoisuus muuta populaatiota kehittyneempi???
Uskonnot tuovat mukanaan uusia kysymyksiä ja ateismi tuskin on vastaus niihin.
Toden totta, uskonnot tuovat mukanaan uusia kysymyksiä (itse asiassa jo vanhoja).
Mutta kuka väittäisikään, että ateismi toisi vastauksia niihin..? Ateismia ei ole olemassakaan aatteena, isminä tai ideologiana, jotka kaikki voivat tarjota vastauksia moniin kysymyksiin tai luoda teorioita.
Ei ole ateismia. On vain ateisteja eli henkilöitä, joilla ei ole jumalauskoa. Se on ainoa piirre, joka yhdistää uskonnottomia ateisteja. Minuun ei sovi mikään ismi. Ja vaikka jotkut kuvittelevat, ei edes sosialismi, vaikka monet sen ideologian periaatteet hyväksynkin.
Uskontojen mukanaan tuomat kysymykset ovat lähinnä surrealistisia, eikä niihin ole edes tarvetta löytää vastauksia.
Varsinkin Paavalin pään sisään olisi kieltämättä hauska päästä näkemään, koska hänelle tuo vapauttava viisaus tuntuu olevan päivänselvä.
”Varsinkin Paavalin pään sisään olisi kieltämättä hauska päästä näkemään, koska hänelle tuo vapauttava viisaus tuntuu olevan päivänselvä.”
Tuota olen minäkin mietiskellyt. Raamatun teksti on aikanaan kirjoitettu niille ihmisille, joiden yhteiskunnallinen normisto, kulttuuri, symbolit ja maailmankuva oli täysin erilainen kuin tänä päivänä, ihmisille, joiden ajatusmaailma on pakostakin meille täysin vieras. – Pitkän kulttuuriperinnön jatkumoa sekin. Se, että sitä vertaillaan nykytietämykseen ja irvistellään sen yksinkertaisuutta, ei auta sen ymmärtämistä.
Unohtuu helposti, että esim.vielä niinkin myöhään kuin yli 1500 vuotta tuon ajan jälkeen meillä oli valalla maakeskeinen maailmankuva, mikä tarkoitti sitä, että maa on maailmankaikkeuden liikkumaton keskipiste, jota planeetat, tähdet, aurinko ja kuu kiertävät, ja kirkko, paavi Urbanus kahdeksannen johdolla taisteli urhoollisesti sen puolesta.
Raamatun tekstin tekee mielestäni merkittäväksi sekin, että kaiken tiedon lisääntyessä, vielä tuhansia vuosia sen synnyn jälkeen se puhuttelee ihmistä.