Pyhäinpäivä 2015

On pyhäinpäivä ja kekri ja amerikkalaisilla sekä amerikanmielisillä hällouwiin. Tänä päivänä on tapana muistaa vainajia. Minulla tämä on ensimmäinen kerta, kun muistelen omaisvainaata. Isääni joka poismeni viime vuoden lopussa. Kävin muiden mukana, kirkossa kun se äitini toive oli. Siellä lueteltiin 20 minuutin ajan seurakunnan edesmenneitten nimiä ja heille sytytettiin kynttilä. Nimien välillä pappi piti dramaattisen tauon ja loi tuolloin tällöin merkitseviä katseita seurakuntalaisiin. Kirkonpalvelijat sytyttivät kynttilät sitä mukaa. Tämä oli minulle ensimmäinen kokemus tästä ja oli se kieltämättä aika maaginen.

Kirkonmenojen kesto oli kokonaiset kaksi tuntia, mikä oli melkoinen kestävyyskoe tällaiselle kunnottomalle pakanalle tai ei edes pakanallekaan. Kestin vaikkakin apunani oli taskussa mukana kulkeva netti. Näkyleipien ja alkoholittoman viinin tarjoilun aikana kävin jaloittelemassa ja kapusin parvelle katsomaan, keitä kirkkokuorossa lauloivat. Tai oikeammin esittivät laulua. Niin luokatonta, laahaavaa ja alavireistä laulun teelmää en ole aikoihin kuullutkaan. Oli pakko ihmetellä kanttoria, joka kesti tämän ilmeisesti itse harjoituttamansa ns. kuoron performanssin.

Ennen tätä jaloitteluani jossain vaiheessa turtuneisuuttani havahduin, kun pappi puhui synnistä ja siinä yhteydessä loihe lausumaan käsitteen ”syntinen nainen”. Kristityt ovat aina omineet ihmisen erilaiset ominaisuudet uskonsa legitimiteetin piiriin. Myös pahuuden. Mutta koska kristinuskon kehittäjät olivat miehiä, he keksivät ulkoistaa pahuuden naisesta lähtöisin olevaksi. Synti, meidän heikkoutemme, on saanut alkujuurensa naisesta. Raamatussahan se on selvästi ilmoitettu. Eeva, meidän kantaäitimme, houkutti miehen, kantaisämme Adamin, lankeemukseen eli pahuuksiin. Heikkoutemme, meidän miesten siis, on lähtöisin naisesta. Kai siksi meistä kaksilahkeisista useimmat ovat heikkoina naisiin. Luomisjärjestys tämä ei tietenkään ollut, koska Jumala teki ihmisestä täydellisen, kuvan itsestään. Hän ei vain tajunnut, mitä siitä kylkiluusta vielä kehkeytyykään. Saatana oli ovelampi.

Pakanallinen juhla Kekri on aina sijoittunut näihin aikoihin. Kun aikoinaan uskonsa vuoksi ainoansa menettäneitä ja siten pyhiksi tulleita alkoi tulla niin pilvin pimein, ettei enää vuodenpäivät riittäneet jokaiselle, keksittiin jossain ammoisessa kirkolliskokouksessa yhdistää nämä kaikki yhteen päivään ja sille ajankohdaksi määriteltiin sitten tämä kekri. Kirkko on siis aina ominut maalliset asiat, kuten myös pakanalliset juhlat omiin tarkoitusperiinsä ja pyhittänyt ne. Turha luetella niitä kaikkia, kaikki tietävät ne; joulu, juhannus jne.

Mutta koska en ole edes pakana ja olen hyvinvointivaltion pilalle kasvattama, enkä siksi kekrinkään olemuksesta oikein mitään tiedä, tyydyn konsensusmaisesti muistelemaan tänä päivänä omaa vainajaani, isääni. Hän oli älykäs mies ja ihan oikea ihminen hyvine ja huonoine puolineen. En vielä oikein osaa häntä ikävöidäkään, ehkä sen aika vielä tulee, mutta jäljen itsestään hän jätti. Hän sai aikaan minut ja sisarukseni, jotka nyt ihmettelemme elämää ja itseämme, myös häntä ja mikä hän oikein olikaan. Ristiriitainen hän oli, kuten meistä useimmat. Hän oli toisinaan varsin mukiinmenevä, fiksu ja viisaskin, mutta oman kristillisen kasvatuksensa ja siitä kummunneen elämänkatsomuksensa mukaan hänellä ei ollut aina oikein koherentti eikä tasa-arvoinen näkemys naisista. Tämä oli aivan ilmeisesti tiedostamatonta. Kuvaavaa isälleni on se, että hän suunnitteli oman (ja vaimonsa eli äitini) hautamuistomerkin, joka pystytettiin jo vuosia sitten varatulle paikalle kirkkomaalla. Hän ei ollut persu, mutta hänellä oli sama eetos kuin Timo Soinilla: Oleellisinta on se, miltä se näyttää.

On tämä ihmisen elämä merkillistä. Jokin sisälläni liikahti, kun sisareni kanssa sytytimme kynttilän ja asettelimme sen hautakiven juureen ja katselin äitiäni, joka katseli miehensä hautaa. Vähän vitsailimme siinä, kun hän totesi, että tuossa toisella puolella on sitten oleva hänen paikkansa ja me sanoimme, ettei hän voi silloin juuri pullikoida vastaan, jos laskemmekin vahingossa hänen uurnansa väärälle puolelle.

(31.10.2015, blogikirjoitus Satakunnan Kansan blogistossa)

PS. Kynttilärituaali oli todellakin kiehtova. Jossain vaiheessa tuijottelin sitä kynttilämerta ja tajuntaani tuli, kuinka vainajakynttilät lepattivat levottomasti, mutta vierellä ja muualla olevat kynttilät paloivat rauhallisesti. Se tuntui aika spookyltä, vaikka luonnollinen juttu oli. Useiden kynttilöiden lähekkäin palaminen kun imi ilmaa ja ilmanvirtaus sai ilmiön aikaan.

Äitini täytti elokuussa 90 vuotta. Kirkossa hän ei sen koommin ole käynyt muuten kuin häiden yhteydessä. Isästäni on edelleen samat tuntemukset kuin viisi vuotta sitten. Olen erilainen kuin hän oli. Minulle ei tulla pystyttämään hautakiveä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial