Poliisin vastustamisesta, lapsistamme ja tulevaisuudesta

Poleemisesti ajankohtaisesta aiheesta. Luin kerran taiteilija Ville Rannan piirroksesta lauseen, joka selittää mielestäni osaltaan tuota varsin helsinkiläistä ja median, hmmh – ei ainakaan vastustamaa toimintalinjaa, hyökkäyksiä viimekätisesti lainmukaisia päätöksiä toimeenpanevaa poliisia vastaan. Rannan jossain piirroksessa oli kyse PS-puolueesta ja siinä oli tekstattuna viittaus: poliisien puolue. Tuota ajattelua saatetaan laajastikin hautoa tietyissä kuplissa, sanotaan nyt näin. Kunnallisvaalitkin ovat tulossa ja siellä käy kova taisto Kokoomuksen ja sen toisen puolueen kanssa, jonka kannattajia mellakoitsijoista ehkä suurempi osa on.

Entä sitten toimittajien, samoin kuin kaikenkarvaisten taiteilijoiden puolue, joka komppaa näköjään vain tätä yhtä ajatussuuntaa, uutta citysuomalaista paradigmaa, tietynlaisten käsitejärjestelmien kokonaisuutta? Eikös Väli-Suomen media uutisoinut jo viitisen vuotta sitten pienimuotoisen selvityksen, jonka mukaan toimittajista noin 40 % kannatti Vihreitä. Muistan tuon pikku-uutisen ja varsinkin lopputoteamus jäi kuvaavana mieleen: pääkaupunkiseudun medioiden toimittajat eivät jostain syystä, kuin yhteisestä päätöksestä, vastanneet kyselyyn. Mikä tulos olisi silloin ollutkaan? Siis maakuntien medioissa työskentelevien parissa yhden puolueen kannatus oli selvästi poikkeava maakuntien Suomen kannatukseen verrattuna.

Jostain olin ollut lukevinani samoin pienimuotoisesta selvityksestä, jonka mukaan Perussuomalaisten kannatus olisi ollut 24-25 prosentin luokkaa kyselyyn osallistuneiden tai otettujen poliisien joukossa. Mutta onhan Kokoomus ja Kepu olleet siellä vahvoja aina myös eli kai aika lähellä tämän vuosikymmenen puoluejakautumaa.

Summa summarum ja pointtiini: poliisit ovat vain ikään kuin etulinjaan heitettyjä sotilaita talvi- ja jatkosodassa, toteuttamassa viime kädessä hengellään valtiovallan, palkanmaksajansa määrittelemien lakien ja niitä toteuttavien virkamiesten päätöksiä. Nyt Vihreät ja punaiset anarkismiin mieltyneet yksilöt ja kirkon eräs siipi hyökkäävät ikään kuin johdetusti ja median tukeen luottaan poliiseja vastaan …
Menkööt mieltään osoittamaan eduskuntatalon eteen. Mutta ei demokratiassa lähtökohtaisesti niinkään toimita. Siellä äänestetään oikeat ehdokkaat päättäjiksi, eikä uhkailla heitä vaalien välisenä aikana. Ei herjaavasti toimituksista käsin, ei esivallan päätöksiä tuomiten saarnojenkaan yhteydessä eikä kypsymättömien nuorten kautta. Vaikuttamisen pitää moraalisessa mielessä tapahtua muuten, siis vakaassa yhteiskunnassa, jota kirkonkin tulisi rakentaa vastuunsa ennen muuta lapsista ja nuorista tuntien.

Olen tässäkin näkemässä, kuinka yhteiskuntarauha viime kädessä perustuu pitkässä juoksussa tulevien sukupolvien kasvatukseen ja myötäelävään läsnäoloon, eikä vapaaseen kasvuun. Teoriana se lienee kyseenalaistettu joka puolella, mutta käytännössä sekin teoria jäi elämään, kuten vaikka evoluutio. Ainakin se oli teoria kehittäjänsä jäljiltä. Nyt se on dogmi, vaikka perustuukin tyhjästä ja olemattomuudesta syntymiseen? Eikö sellainen teoria joudakin tulla haastetuksi? Vapaa kasvu on siis kasvattamattomuutta normikasvattajan silmissä. Lapsi kokee sen heitteillejättönä, toisin kuin käytöksensä oikeuttavat uravanhemmat tai muuten vaan kiireiset tai muuten vain subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen vetoavat vanhemmat saattavat ajatella.

Ilman pysyvien vanhempien tai myös sitoutuvien, korvaavien aikuisten rakastavaa ja pitkäkestoista huomiota, rakkautta ja rajoja, jotka tuovat turvallisuutta, jäänyt lapsi asennoituu aikuistuttuaan jotenkin seuraavasti: Kun alkuunpanijani eivät osoittaneet oikeasti välittävänsä minusta (vaikka rahaa ja harrastuksia olisikin ollut tarjolla ja kehuttu päivähoito pienestä asti) en minäkään välitä heistä veronmaksajan roolissa – sen kummemmin kuin koko yhteiskunnastakaan, en ainakaan poliisista. Siis näin vaikka jokainen nuori aikuinen tajuaakin sinipukuiset vain yhteiskunnan nappuloiksi kaikkien muiden toimijoiden tapaan.

Tuosta samojen aikuisten rakastavasta huomiosta ja ohjauksesta vaille jääneet nuoret osoittavat sitten mieltään kaikkea vanhaa valtaa ja ajattelua vastaan, kirkon uskosta ja avioliittokäsityksestä, jotka kytkeytyvät toki yhteen aina elämän kunnioittamiseen asti. Siksi myös eutanasia on kova sana tänään. Moniavioisuus seuraavaksi, koska muslimit sitä harjoittavat, ja periaatteessa kaiken on oltava vapaata, vastuu jääköön… yhteiskunnalle. (Abortteihin ollaan jo turruttu, vaikka siinäkin ihminen tapetaan. Joka kerta. Yhteiskunnan avustuksella.) Ja oikeastaan kiva, jos joku voimaryhmittymä valloittaisi maamme, kunhan se ei ole Venäjä eikä Trumpin Amerikka. Saisivat minusta piittaamattomat aikuiset sen mitä heille kuuluu. Kosto olisi täydellinen.

Näin se voi mennä – minun mielestäni. Vakavasta välittämisen ja rakastamisen puutostilasta koko nuoruutensa kärsinyt ihminen ei edes tiedä mikä häntä vaivaa, miksi hänen on nähtävä auktoriteetit aikuisenakin kapinan kohteena eikä hänen puolellaan olevina. Kaikki muille heti -lapsiaikuisilla on aikuisena vielä lakeja yläpuolellaan. Niitä ei jaksa vastustaa äänestämällä ja katsomalla miten käy vaan enemmistöä vastaan on käytävä suoralla toiminnalla, ”kansalaistottelemattomuudella”.

Anarkia on aina jotain sellaista,  jonka ainakin minä palauttaisin sen kannattajan kasvuolosuhteisiin, kuten edellä luonnostelin. Siksi näitä pitää pystyä lähivuosina sietämään, koska nopeita toimia ei ole. Toivo on vain tämän päivän isissä ja äideissä ja lapsiperheiden ”down shifting” asenteessa, jonka pitäisi ulottua koko yhteiskuntaan.

Ollaanko siihen valmiita, oman itsen ja lasten vuoksi? Ellei niin nyt on vain siedettävä toistaiseksi yhä villimmäksi käyvää menoa – ellemme sitten saa kokea laajamittaista hengellistä herätystä, joka herättäisi niin riehujat kuin riehunnan keskiössä, tavallaan ilman omaa syytään, olevat kiistan kohteet. Siis minäkin voisin kuvitella heidän sijassaan lähteväni maahan, jossa luvataan ilmaiseksi kaikkea hyvää kaikille tulijoille. Tarkoitan siis heitä, jotka Jumala on eri syistä ja salattuja teitään lähettänyt tai sallinut tulla tännekin Pohjolaan. Nyt ei olisi riitojen vaan valmistautumisen aika – koska heitä todella voi olla tulossa arvaamattomia määriä jatkossakin.

by