
USA:n iso oranssi mies, presidentti Trump, lupasi useaan kertaan ennen vaaleja lopettavansa Ukrainan sodan 24:ssa tunnissa. Koska hän tuntee molemmat presidentit. No, sittemmin hän tunnusti lasketelleensa luikuria tuosta vuorokauden ajasta rauhaan.
Trump soitti ystävälleen Putinille. Tämä lupasi keskeyttää iskut Ukrainan infraan Trumpin ehdotuksesta näiden hienossa puhelinkeskustelussa. Tunnin kuluttua lupauksesta iskut infraan jatkuivat. Se siitä. Ukrainahan suostui osittaiseen 30 vrk aselepoon ilman ehtoja. Putin ei. Trump kuvitteli tuntevansa Putinin, mutta hän ei ymmärrä ollenkaan Putinia eikä isovenäläisyyttä. Putin ei pysähdy mihinkään, jos vastustuata ei oliei. Putin ja tämän hallinto haluaa pyyhkäistä koko Ukrainan pois kartalta.
Täällä Suomessakin on henkilöitä, jotka katsovat Ukrainan vain juonittelevan tuossa suostumuksessa ehdottomaan aselepoon, mutta Venäjän olevan vain viisas ja varuillaan. Koko Ukrainan sota, siis sotilaallinen erikoisoperaatio, on näiden mielestä välttämättömyys. Että Venäjä näytti nyt että riittää jo vittuilu sille niin Ukrainan kuin Natonkin taholta.
Trump siis lupasi saavansa rauhan aikaan heti, kun hän on presidentti. Hän lupasi myös saavansa tulitauon Gazaan. Nyt kun hän on puhunut ystävänsä Putinin kanssa, ei hän saanut aikaan edes sitä 30 päivän tulitaukoa. Ja Israel on nyt rikkonut Trumpin aikaansaaman aselevon ja pommittaa jälleen silmittömästi Gazaa.
Israelin läpikorruptoitunut Netanjahu suostui aselepoon, koska haluaa kaveerata Trumpin kanssa. Hamas suostui neuvotteluihin. Israel kutsuu aloittamiaan pommituksia ”ennaltaehkäiseviksi iskuiksi”. Jälleen satoja siviilien tappamisia ja vammauttamisia. Tällä päivämäärällä 20.3. on ilmoitettu 500 kuolonuhria. Ja jälleen sairaalaakin on pommitettu. YK:n työntekijä kuollut iskussa.
Täällä Suomessakin on henkilöitä, jotka katsovat Hamasin vain juonittelevan, mutta Israelin olevan vain viisas ja pakotettu tuhotoimiinsa. Netanjahulle ei menneet, eivätkä nämä vastikäiset tuhotyöt riitä, vaan lisää tulee, kuten hän ilmoitti.
Euroopan johtajat, äärioikeistolaista Putinin nuoleskelija Orbania lukuun ottamatta, ovat puhuneet kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan aikaan saamisesta. Näin myös oma presidenttimme Stubb.
Mutta en ole kuullut kenenkään puhuvan ainakaan vuoteen sanaakaan siitä, että Venäjän kuuluisi maksaa sotakorvaukset niistä suunnattomista tuhoista, mitä se on raakalaismaisessa hyökkäyssodassa Ukrainassa tehnyt. Ei sanaakaan mitään siitä vastuusta, mikä Venäjällä on kymmenien tuhansien ukrainalaisten hengenmenosta ja muusta kärsimyksestä. Trumpia tässä asiassa en ihmettele, koska hänelle ihmishenkien menetykset merkitsevät yhtä paljon kuin Putinille. Ei mitään. Vastikään tornadot ja myrskyt ovat riehuneet USA:ssa useissa osavaltioissa ja ainakin 40 ihmistä on kuollut ja monia vielä kadoksissa. Enemmän kadoksissa. Mutta Trump vain kehuu golfpeliään omassa ”social truthissaan”.
Lienee Stubbillekin oikeudenmukainen rauha se, että Venäjä vain lopettaa sotatoimet ja näine hyvine mentäisiin kohti auvoista tulevaisuutta – Venäjän saadessa pitää laittomasti valloittamansa ja miehittämänsä maat ja ilman sotakorvauksia. Ei kun suhteet (ja markkinat) jälleen uusiksi.
Siitäkin on vaiettu, mikä vastuu Israelin hallinnolla on siitä totaalisesta tuhosta, minkä se on aiheuttanut Gazassa täysin ylimitoitetusta operaatiosta, millä se on kuvitellut hävittävänsä Hamasin. Nähtävästi länsimaailma katsoo vielä olevansa velkaa holokaustista, eikä Israelia tuomita tyystin samankaltaisista sotarikoksista, mitä Venäjä on tehnyt Ukrainassa ja tekee. Venäjä on aiemminkin päässyt kuin koira veräjästä niistä sotarikoksista, mitä se on tehnyt Tsetseniassa, Georgiassa, Syyriassa ja mitä ilmeisimmin eräissä Afrikan maissa.
Tosin on yksi ajatus tullut esiin, mitä Gazassa pitäisi tehdä. Se pitäisi antaa amerikkalaisille kiinteistömiljonäreille, jotka rakentaisivat siitä uuden Rivieran rikkaille. Ja palsujen pitää lähteä hittoon sieltä. Tämä on siis USA:n presidentti Donald Trumpin ajatus.
Oikeudenmukainen rauha tarkoittaa sitä, että hyökkääjä ja laittomasti alueita miehittänyt maksaa aiheuttamansa tuhot ja tuhotoimet käskenyt ja niitä toteuttaneet viedään kansainvälisen sotarikostuomioistuimen eteen. Ilman näitä ei ole oikeudenmukaista rauhaa.
Niin Israelin kuin Venäjän johto kokonaisuudessaan kuuluisi tuomita kansainvälisten lakien mukaan. Elinkautiseen.
Amnesty Internationalin mukaan Israel tappoi pelkästään tiistaina 18.3., jolloin Israel rikkoi tulitauon Gazassa, 414 palestiinalaista vain muutamassa tunnissa. Näistä 174 oli lapsia. Lisäksi Israelin iskuissa on yksi YK:n työntekijä kuollut.
Nyt Yle uutisoi, ett Israel tuhosi Gazan ainoan syöpäsairaalan.
Länsimaailma katsoo vaiti sivusta Israelin tehdessä järjestelmällisesti tuhotöitään.
Israelin uusi äärioikeistolainen puolustusministeri on määrännyt joukkoja valtaamaan lisää alueita Gazassa.
Amnesty Internationalin mukaan Israel tappoi pelkästään tiistaina 18.3., jolloin Israel rikkoi tulitauon Gazassa, 414 palestiinalaista vain muutamassa tunnissa. Näistä 174 oli lapsia. Lisäksi Israelin iskuissa on yksi YK:n työntekijä kuollut. Torstaihin mennessä yli 500 palestiinalaista on surmattu.
Nyt Yle uutisoi, ett Israel tuhosi Gazan ainoan syöpäsairaalan.
Länsimaailma katsoo vaiti sivusta Israelin tehdessä järjestelmällisesti tuhotöitään.
Israelin uusi äärioikeistolainen puolustusministeri on määrännyt joukkoja valtaamaan lisää alueita Gazassa.
Puolustusministerin mukaan sotilasoperaatioita Gazassa tullaan jatkamaan kunnes panttivangit on vapautettu ja Hamas on täysin lyöty.
On selvää, että panttivangit pitää vapauttaa. Mutta tässä ei ole kyse vain siitä. Israel tekee nyt viimeistään selväksi, että sillä on pyrkimyksenä saada koko alue Gazaa ja Länsirantaa myöten itselleen ja tyhjäksi palestiinalaisista. Israel on nyt kuin Etelä-Afrikka oli apartheidaikoina. Jos puolustusministeri kuvittelee tällä tuhoamistyöllä saatavan Hamas hävitetyksi, on se erittäin onneton harhakuvitelma. Tulos tulee olemaan päinvastainen. Uusia hamasia syntyy sitä mukaa kuin palestiinalaisia tapetaan ja näiden asuinseutuja tuhotaan.
Mutta länsimaailma katsoo vaiti sivusta Israelin tehdessä järjestelmällisesti tuhotöitään. Vain Venäjää paheksutaan ja sille asetetaan pakotteita (paitsi öljyn suhteen). Länsimaiden hallinnoilla on kaksoisstandardit.
Nyt on vietetty rasisminvastaista viikkoa. Senkään aikana ei kukaan länsimaiden johtajista ole tohtinut sanoa sen ilmiselvän asian, että Israelin hallinto on rasistine
On totta että luvut tuntuu järkyttävältä jos näihin Hamasin tietoihin on uskottava, yleensä ne on liioiteltuja. Hamas ei ilmoita kuinka monta taistelijaa niissä on kuollut ja vielä kun 18 vuotiaat taistelijat lasketaan lapsiin niin tilanne todellisuudessa voi olla toinen.
Jos Hamas haluaisi tappamisen lopettaa niin se vapauttaisi loput pantti vangit, se olisi niin yksinkertaista mutta ei, kun se vannoo hävittävänsä kaikki juutalaiset koko Lähi-Idästä. Tätä taistelua se ei koskaan tule lopettamaan.
Israel sanoo että se on pommittanut Hamasin tukikohtia jotka sijaitsevat siellä missä on paljon siviileitä. Mitä muita vaihtoehtoja Israelilla voisi olla jos se haluaa tuhota Hamasin. Pitäisikö vain odottaa että Hamas värvää uusia joukkoja ja hankkii aseita tehdäkseen uuden hyökkäyksen Israelin asukkaiden asuinalueille, sitä nyt Israel ei salli.
Silloin kun Hamas hyökkäsi Israeliin ja tappoi kokonaisia perheitä, leikkeli raskaana olevien naisten vatsat auki perheen jäsenten nähden ja kuvasivat vielä kaiken nämä hirvittävät tapahtumat, esimerkiksi täällä ei tästä kukaan kirjoittanut. Kun sitten Israel alkoi pommittaa Hamasin tukikohtia, niin koko maailma tuomitsi sen.
Tällä hetkellä Hamasilla on yli viisikymmentä panttivankia joista suuri osa taitaa olla kidutettu hengiltä. Kun puhutaan vankien vaihdosta niin Israel on vapauttanut murhamiehiä ja muita rikollisia satoja yhtä Hamasin pitämää pantti vankia vastaan jotka eivät ole tehneet mitään rikosta vaan eläneet rauhallista elämää maansa alueella. Oikein olisi puhua että ei rikoksia tehneen ihmisen vaihdetaan rikoksien tehneitä terroristeja vastaan.
Tramp on antanut luvan Israelin tuhota Hamasin ja sen se tekee ennemmin tai myöhemmin. Sen takia Tramp aseistaa Israelin tehokkailla uusilla aseilla.
Niin, Israelin sanaan on luottaminen, mutta ei palestiinalaisten? Tai kansainvälisten tarkkailijoiden? Ei ne kuvatkaan tuhotusta Gazasta mitään kerro? YK:n mukaan Hamasin ilmoittama luku sodassa Israelin tappamista palestiinalaisista, yli 43 000, on uskottava. Onko meillä täällä pätevyyttä sanoa, että ei pidä paikkaansa?
En puolusta sitten yhtään Hamasin toimintaa, en surkeiden ohjusten ampumista, en panttivankien ottamista, enkä oikein mitään. Mutta on muistettava, että Hamas perustettiin VASTA sen jälkeen, kun Israel oli sortanut jo vuosikymmeniä palestiinalaisia, vanginnut ilman perusteltua syytä, varastanut näiden maita, käyttänyt runsaasti väkivaltaa näitä kohtaan ja tappanut näitä. Suurin osa palestiinalaisista ei hyväksy Hamasin tapoja toimia tai ylipäätään järjestöä.
Koko konfliktin alkusyyt ovat jo kymmeniä vuosia sitten alkanut palestiinalaisten alistaminen, syrjiminen ja pois ajaminen asuinsijoiltaan. Tähän olivat syyllisiä alunperin Englanti ja Ranska etupäässä länsimaista. Jos Hamas ei tunnustakaan Israelin valtiota, niin pitäisikö? Tämän keinotekoisen valtion perustivat länsimaat.
Nyt piti olla tulitauko, neuvotteluja ja ratkaisu panttivankikriisiin, mutta Trumpin suostumuksella Netanjahu rikkoi sen. Ei voi olla niin, että tapetaan 500 palestiinalaista siitä hyvästä, ettei loppuja panttivankeja heti luovutettu? Tämä prosessi oli käynnissä.
Mutta syynä tässä lienee perimmältään se, että Netanjahu ei halua rauhaa. Hän, kuten kaikki despootit ja rikolliset valtiopäämiehet, tarvitsee sotaa voidakseen olla vallassa. Heti, kun hän joutuu luopumaan vallastaan, häntä odottaa oikeudenkäynti korruptiosta.
Sitten on muistettava, että Gaza on erittäin pieni alue, jossa oli ahdettuna valtaisa määrä ihmisiä. Hamasilla olisi pitänyt olla todella nerokkaita aivoja ratkaista se, miten joukkonsa sijoittaa niin, ettei siviilejä olisi lähettyvillä.
Hamasin isku ja siinä tehdyt siviilien tappamiset lokakuussa 2023 tuomittiin vähän joka puolella. Mutta faktoja kaipaan kyllä siihen, minkälaisia hirmutekoja siinä tehtiin. Tuosta raskaana olevien naisten vatsojen leikkaamisesta en löydä selvästi luotettavaa tietoa.
Trumpille ei ihmishenkien menetykset merkitse mitään, niinpä Israel sai rikkoa tulitauon. Jos Israelin uusi äärioikeistolainen puolustusministeri kuvittelee tällä tuhoamistyöllä saatavan Hamas hävitetyksi, on se silkka harhakuvitelma. Tulos tulee olemaan päinvastainen. Uusia hamaseja syntyy sitä mukaa kuin palestiinalaisia tapetaan ja näiden asuinseutuja tuhotaan. Tuhotyöt synnyttävät vihaa. Neuvottelut hedelmää.
Toisen maailman sodan aikaan Neuvostoliitto olisi hävinnyt sodan ilman Amerikan apua. Toisaalta oli hyvä että Saksa hävisi jos se olisi voittanut niin mikä meidän kohtalo olisi ollut, ehkä keskitysleirit olisivat tulleet suomeen ja täällä olisi alkaneet rotuopit toimia.
Samanlainen tilanne tulisi Ukrainaan jos Venäjä sen miehittäisi, niin siellä alkaisi myös puhdistukset ja ihmisten siirrot Siperiaan työleireille.
Stalin tapatti Ukrainalaisia pari miljoonaa nälkään, Tuskin Putin on yhtään sen armollisempi. Ja vielä Ukraina joutuisi maksamaan sotakorvaukset niin kuin Suomikin vaikka Venäjä aloitti sodan.
Israelille sairaalatkin ovat sotilaskohteita. Ei väliä, keitä siellä on, jos vain yksikin Hamas-roisto sattuu olemaan. Eikä väliä, vaikka ei olisi, kuten on useasti käynyt. Nämä iskut Israel tietysti aina kiistää antaen ymmärtää, että Hamas olisi niiden takana.
Sunnuntaina Israel teki tarkoituksellisen iskun Khan Yunisin kaupungissa Gazan eteläosassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan viisi kuollutta palestiinalaista. Iskun vahvistaa myös Israelin asevoimat. Siellä sattui olemaan yksi Hamasin jäsen hoidossa edellisen iskun jäljiltä.
Hamas niittää nyt runsasta satoa siitä, mitä on kylvänyt. Sota loppuu, kun Hamas luovuttaa aseensa ja vapauttaa panttivangit. Kaikki palestiininalaisten kärsimykseen ovat Hamasin syytä.
Jos Hamas ei olisi aloittanut sotaa niin he olisivat saneet elää rauhassa kukaan ei olisi heitä pommittanut mutta he valitsivat sodan Iranin tuella ja aseilla lähtivät toteuttamaan juutalaisten tuhoa.
Osa gazalaisista kävi ennen sotaa Israelin puolella töissä ja hankkivat perheelleen elannon, mutta tämä ei Hamasille sopinut vaan juutalaisten hävittäminen on tavoite jonka Iran on julkisesti ilmoittanut. He eivät tule ennen lepäämään kunnes viimeinenkin juutalainen on tapettu tai ajettu maastaan pois.
Rauhallinen rinnakkaisolo ei tule koskaan olemaan mahdollista siitä pitää Iran huolen, joka rahoittaa ja aseistaa Hamasia, mutta Israel pitää huolen siitä ettei se tule koskaan enää luopumaan maastaan, se on nyt muuttanut taktiikkansa niin että se pitää lisää Gazan alueita valvonnassaan joihin Hamas ei enää palaa valmistelemaan uusia hyökkäyksiä, aikaisemmin Israelin joukot poistuivat aina alueilta joita se valloitti.
Osa Gazalaisista on vapaaehtoisesti lähtenyt maastaan ja muutto tuntuu kiihtyvän mutta ongelma on siinä ettei muut arabimaat eivät halua heitä ottaa vastaan, vain muutama tuhat on siinä onnistunut. Tulevaisuudessa Gaza on asuinkelvoton, joku ratkaisu siihen pitää löytyä.
Teidän kahden nihilismi on kyllä ihailtavaa. En kommentoi tätä enempää, kun se on turhaa.
Historiankirjoitus tulee vielä osoittamaan sen, että länsimaat ja Israelin hallinnot, varsinkin tämä nykyinen, tekivät suuria ja katastrofaalisia virheitä ja palestiinalaiset jätettiin raukkamaisesti yksin.
Historiankirjoitus tulee vielä osoittamaan, että tätä nykyistä sotaa ei aloittanut Hamas, vaan sen aloitti Israel Hamasin brutaalin hyökkäyksen oikeuttamana.
Että vain Hamasilla oli panttivankeja. Että Israel oli vuosikymmeniä pidättänyt ja vanginnut ilman laillista perustetta miehiä, naisia ja lapsiakin.
Että Hamasin synnytti Israelin järjestelmällinen apartheid ja sortopolitiikka. Että Netanjahu ei halunnut rauhaa, vaan jatkuvan sotatilan Hamasin kanssa saadakseen jatkaa vallassa. Ja että sitä sotatilaa ja palestiinalaisten sortoa vaati Israelin oikeistopuolueet.
Että Israelin vuosikymmeniä jatkuneet palestiinalaisten sortotoimet lisäsivät Hamasin suosiota palestiinalaisten keskuudessa. Heistä yhä useampi alkoi pitää Hamasia ainoana Israelin sortoa vastustavana tahona, koska länsimaat ummistivat silmänsä.
Että Netanjahu vastusti kahden valtion mallia, koska halusi ajaa palestiinalaiset hittoon koko alueelta. Että Netanjahu hyväksyi Qatarin Hamasin rahoittajaksi. Että riidan kylvämisen Hamasin ja Fatahin välillä tarkoituksena oli edesauttaa Israelin laajenemispolitiikkaa palestiinalaisten alueilla ja Länsirannan israelilaistamista. Että politiikallaan Netanjahu itse asiassa tuki Hamasia. Että Hamasin olemassaolo takasi Netanjahun pysyttelemisen oikeussalin ulkopuolella.
Historiankirjoitus tulee vielä kerromaan, että läpikorruptoitunut ja vallanhaluinen Netanjahu teki itsestään sotarikollisen ja maastaan roistovaltion, jota länsimaat kohtelivat silkkihansikkain.
Monessa mielen osoituksessa kyltissä lukee, ”vapaa Palestiina” jos tämä tarkoittaisi sitä että Palestiina olisi vapaa Hamasin terroristeista niin silloin se olisi paikallaan mutta tuskin se sitä tarkoittaa.
Nyt tavallinen kansa on heräämässä ja tunnustaa sen mitä Hamasin johtama sota tarkoittaa tavalliselle kansalaiselle. Tämän takia tuhannet Palestiinalaiset ovat marssineet kaduilla ja vaativat Hamasin vallan lopettamista, jos nämä tavoitteet kävisivät toteen niin sota loppuisi ja koittaisi rauhan aika. Tämä toive kuitenkin taitaa olla turha sillä Iran pitää huolen siitä että sota jatkuu.
Se miksi Tramp on vahvasti Israelin puolella on hyvin ymmärrettävää koska panttivankien joukossa on amerikkalaisia. Tämän takia Tramp aseistaa Israelia niin että lopulta Hamas tuhotaan.
Netanjahua vastaan oli mielenosoitus tulitauon yksipuolisen rikkomisen jälkeen. 40.000 israelilaista Tel Avivissa järjestetyssä miekkarissa. Tästä ei paljon liene uutisoidun täällä. Pääministeriä nimiteltiin Herra hylkääjäksi ja diktaattoriksi.
Diktaattorin tapoja Netanjahu onkin noudattanut. Edellisen kerran mieltä osoitettiin, kun pääministeri päätti tehdä oikeusjärjestelmään muutoksia. Niitähän hän tarvitsee, kun korruptio-oikeudenkäynti odottaa. Muutoksilla hän keskitti valtaa itselleen. Ja kun hän yrittää luovia pois vastuusta siitä, miten Hamasin isku lokakuussa 2023 saattoi olla mahdollista.
Netanjahulle ja tämän äärioikeistolaisen hallintonsa päämäärä on tuhota Hamas, ja vasta sitten vapauttaa panttivangit. Tauti on tiedossa, mutta lääkkeet väärät. Tämä tyystin ylimitoitettu sota on tarkoitettu vain palestiinalaisten ja Hamasin pään menoksi. Neuvotteluilla saataisiin tuloksia ilman järjetöntä tuhoamista ja ihmisten tappamista, mutta se ei Netanjahulle käy. Hän tarvitsee ne panttivangit. Tulitaukoa sen sijaan ei.
Kuvaavaa on, että toinen äärioikeistopuolueista jätti hallituksen vastalauseena tulitauolle. Toinen uhkasi tehdä samoin. Se eronnut palasi, kun Netanjahu päätti rikkoa tulitauon ja ryhtyä jälleen tuhoamiseen ja gazalaisten tappamiseen. Jos hallitus olisi hajonnut, olisi oikeudenkäynti ja vankeus ollut edessä.
Tel Avivin mielenosoituksessa oli mukana myös panttivankien omaisia. He näkevät, että Netanjahu panee oman etunsa maan edun edelle. Heistä panttivankien vapauttaminen pitäisi olla numero yksi, ja vasta sen jälkeen toimet Hamasia vastaan. Nyt Netanjahu asetti panttivangit vaaraan.
Trumpin linja Israeliin ei poikkea ylipäätään USA:n Israelpolitiikasta. Niin demokraatti- kuin republikaanipressat ovat aina tukeneet Israelia.
Rauhaa Israelin ja palestiinalaisten välillä on turha odottaa niin kauan kuin apartheidpolitiikka, palestiinalaisten alueiden miehittäminen ja siirtokunnittaminen jatkuu. Israelin päämääränä on Länsirannan lopullinen liittäminen Israeliin. Sama myös Gazan kanssa. Tällaisia puheita on Israelin hallinnosta kuulunut.
Nähtävästi tuli taas kommentoitua, vaikka piti jättää.
900 palestiinalaista kuollut Gazassa sen jälkeen, kun Israel rikkoi tulitauon ja alkoi pommittamaan uudelleen Gazaa. Näin sitä saadaan aikaan uusia hamaseja.
Jokohan kävisi mielessä panttivankien vapauttaminen?
Ensin kiduttavat panttivangit hengiltä ja sitten eivät luovuta ruumiita omaisille. Hamas ei tunnu antautuvan vaikka se tietää hyvin että heidät tuhotaan. Omista kansalaisistaan he eivät välitä pennin vertaa.
Viimeisten tietojen mukaan Gazassa olevien panttivankien määrä on 59 ja heistä elossa on 25. Hamasin kuolleiksi ilmoitetuissa on puolet terroristeja. Nuoret pojat joutuvat hakeutumaan Hamasin joukkoihin saadakseen rahaa perheensä elatukseen.
Arvio on että jos nyt pidettäisiin vaalit niin Hamas ei olisi enää suurin puolue.
Teidän kahden käsitykset Israelista ja Gazasta ovat ihailtavan samankaltaisia kuin ovat Trumpin ja J.D. Vancen käsitykset Venäjästä ja Ukrainasta.
Trump, jolle ihmishenget eivät mitään merkitse, kuten ei ihmisoikeudetkaan hänelle erityisen tärkeitä ole, haluaa karkottaa maastaan kaikki ne, jotka eivät ole etnisesti ”oikeanlaisia”.
Nyt hänen hallintonsa yrittää saada erään Columbian yliopiston opiskelijan ulos maasta. Tämä on USA:n kansalainen, mutta muualla syntynyt. On asunut jenkeissä 7-vuotiaasta lähtien. Ja syy tähän karkotuspäätökseen on, että hän protestoi Gazan sotaa vastaan.
Tämä on USA:n nykyistä sananvapautta ja demokratiaa hyvin edustava esimerkki. Poliittisesti epäkelvot ja toisinajattelijat pyritään vaientamaan ja jos sattuu olemaan etnisesti sopiva, karkottamaan koko maasta.
Uutisia on tuolloin tällöin nähty israelilaisista vankiloista ja miten näissä on pidätettyjä kohdeltu. Monia mitättömistä tai tyystin olemattomista syistä pidätettyjä on pidetty vankiloissa vuosikausiakin.
Tämä ylen uutinen nyt 6.4.
”Maaliskuussa israelilaisessa vankilassa kuolleen Walid Ahmadin kuolinsyy oli aliravitsemus, kertoo ruumiinavausta seurannut israelilainen lääkäri.
Israelin sotilaat pidättivät 17-vuotiaan Ahmadin hänen kotoaan Länsirannalta syyskuussa ja veivät Megiddon korkean turvallisuusluokan vankilaan. Pidätyksen syyksi kerrottiin kivien heittely Israelin sotilaita kohti, mutta hänelle ei koskaan luettu syytettä.
Ahmedin kerrotaan valittaneen puutteellista ruokaa jo joulukuussa. Hän kuoli maaliskuussa, jolloin hänelle tehtiin ruumiinavaus.
Ruumiinavauspöytäkirjan kirjoittaneen Daniel Solomonin mukaan uhri kärsi äärimmäisestä aliravitsemuksesta, sekä paksusuolen tulehduksesta ja syyhystä. Hänen lakimiehensä mukaan hän ei saanut vankilassa hoitoa. Lakimiehen mukaan Ahmadilla oli myös punatauti, joka on vankiloissa yleinen.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet Israelin vankiloiden laajoista väärinkäytöksistä, joiden seurauksena palestiinalaisvankeja on kuollutkin.”
https://yle.fi/a/74-20154182
Tietysti Israel ilmoittaa vankiloidensa toimivan kaikki ihmisoikeudet huomioon ottaen. Ja kaikki Israelfanit tietty tätä uskoo ja pitää vain Hamasia vankien kiduttajina.
BBC: Israel kiduttaa palestiinalaisvankeja – polttojälkiä, lyömistä, sähkösokkeja.
Tietysti tämä on valeuutinen. Eihän Israel nyt sentää vankeja kiduta.
Netanjahusta on kansainvälinen pidätysmääräys. Hän on nyt USA:ssa Trumpin vieraana. Trumpin vieraanvaraisuuteen kuuluu tietysti vähät välittää mokomasta pidätysmääräyksestä. Trump on Äijä, kova luu. Hän haistattaa pitkät kansainväliselle oikeudelle!
Israel iski Gazassa jälleen sairaalaan. Kyseessä on ainoa vielä toiminnassa oleva sairaala Gazassa. Näin Jumalan silmäteräkansa toimii. Ja maailma katselee vierestä tumput suorina.