Niin kauan kun henki pihisee

Minun kirjoituksiani taikka kommentteja tuskin kukaan on kaivannut mutta enpä niitä ole kirjoitellutkaan.

Nyt on siis tehtävä tilitys metsäläiskansalle ja pantava samaan nippuun muutama mielipidekin.

Olen ollut tuulen riepoteltavana eli on menty myötä ja vastatuuleen ja välillä sukelletukin ihan synkkään syvyyteen. En ole sairastunut henkisesti mutta fyysisesti otettiin hetkeksi henkikulta pois taikka ainakin se asetettiin kovin huonoon jamaan.

No aloitetaan lyhyt tarina syistä ja seurauksista. Olen mieleltäni romanttinen taiteilijasielu ja elän tunteillani mutta tunnistan realismin.

Kun pandemia julistettiin alkaneeksi 13.3. pari vuotta sitten niin sinä päivänä minulta loppuivat työt ja rahat. Myynyt olen kaiken muun paitsi sieluni.

Näin olen tullut tähän päivään toimeen rahatta ja tuloitta.

Tänä armon vuonna 2021 verottaja muisti minua 24.600 euron lisäveroilla ja vielä 6000 siihen lisää. No ei se mitään mutta kun mitään noita tuloja ei ole olemassa ja kirjanpitoni on täydellinen mutta verottajan mielestä tulotositteet tekaistuja. Kyllä ne ihan oikeita ovat mutta kun on kirkossa kolehtihaavi ja ovilla kerätään ohjelmilla maksut niin hänen mielestään minä otan ne taskuihin. En ole nähnyt tätä porilaista yhdessäkään konsertissa paikalla eikä hän päästä minua toimistoonsa kuitteineni ja seurakuntien lähettämien todistusten kanssa. On tyytyminen siihen mitä rouva on todennut. Olen rikas tuloton mies kuin on Suomen valtio. Ero on siinä että minä en saa lainaa paikkaamaan tulottomuuttani.

Tämä marina sikseen mutta mikä oli seuraus. Raha on vanha keksintö ja varmasti tästäkin selviän.

Seuraus niin. Tuona armon vuonna kuin minut todettiin rikkaaksi sydämeni reagoi ensimmäisen kerran. Alkoi lyödä 280 krt/min. Johan se tarkoitti flimmeriä joka ei hellittänyt kovin helposti. Sairaalareissu ja tutkimukset alkoivat. Säilyin hengissä.

No eipä siinä hyvä puolitoistavuotta mentiin ja nyt tuli muutama viikko sitten laaja sydäninfarkti, joka todellisuudessa käytti miestä kuoleman porteilla. Ei kun taas kohden Oulua. Ihmisen terveyttä mitataan keskiarvoilla ja hyväksyttävillä arvoilla. Minä olin ja olen fyysisesti erittäin hyväkuntoinen eli 198 cm pitkä ja liikuntaa ja hyötyliikuntaa harrastava 104 kiloinen mies tänä päivänä. Näin minä kuvittelin. En juo viinaa enkä polta tupakkaa. Syön epäsäännöllisesti ja soitan viulua.

Kun makasin Oulussa teho-osastolla ja leikkaussalissa, niin minua katseli armeija lääkäreitä joista päävastuullinen kardeologi oli viulisti hänkin. Viitasaarelta ja tulimme siihen tulokseen että Sibeliuksen viulukonsertto on hieno mutta Mendelsohnin aivan ylivoimainen.

No hän kertoi minulle, että etkö sinä ymmärrä kuolla. Minulla nimittäin joku arvo, jonka pitää olla 5 oli 19560… en tiedä yhtään mikä suure taikka määre mutta pahasti pielessä. Tuumasin hänelle että pirun kipeä on ollut kolme päivää tuo sydämen seutu. Kun itse sain määritellä niin maksimihan se kipu oli.

No siis olin saanut sydämeni lävitse menemään jonkin hajonneen ”möykyn” ja se teki sydämestäni vain 30%:sti toimivan. Mutta sitkeä viulisti kun olen niin kardeologi lohdutti. ”Nyt jokunen kuukausi kourallinen lääkettä ja sinusta tulee ihan käypä peli. Saat sydämestäsi 80%:n. Eli loistavan.”

Summasummarum voin tällä hetkellä erinomaisesti. Järki on sillä tasolla millä se näillä eväillä voi olla mutta kuitenkin hengissä olen ja viulu soi jälleen.

Mitä tämä reissu opetti. Viulisti kardeologin kanssa sovittiin, että voin elää tunteillani ja mieluusti tuntea myös kehossani sen mitä siellä tapahtuu. Kun on vatsa löysällä niin se on löysällä mutta hän sanoi: ”Älä sairasta vaan tunne se mistä kivistää”. Sairastaa ei siis kannata vaan todeta tilanne ja toimia tuntemusten mukaan.

Mistä tämä noin yhteiskunnallisesti kertoo.

Ylivieskassa ei viikonloppuisin ole lääkäripäivystystä. Melkein 20.000 asukkaan kaupungissa pitää sairastaa siis virka-aikana. 60.000 asukkaan Ylivieskan talousalueella ei ole kuin virka-aikana lääkäripäivystys ympärivuorokautisesti. Mistä on kysymys. Siis kaikki keskitetään Ouluun.

No miksi tämä on tärkeää. Minut tämä poliittinen päätös oli tappaa. Siinnittelin perjantaiyöstä maanantaiaamuun laajan sydäninfarktin saaneena kotonani. Kyllä kyllä, olisi pitänyt soittaa ambulanssi. Mutta kun en minä ollut kuollut ja joten kuten pärjäsin.

No siis tämä soteuudistus on täysin paska. Ihan turha eikä tämä 19.000 e/kk virassa oleva johtaja auta asiaa yhtään eikä legioona kepulaisia hallintomiehiä.

Oys:ssa keräsin ympärilleni teho-osastolla paljon ihmisiä, kun päästelin totuuksia ja ihmetyksiä. Kaikki sanoivat, että soteuudistuksesta heillä ei ole mitään apua eikä tietoa. 1.1.2023 aloitetaan mutta mitä aloitetaan. Sitä ei tiennyt kukaan. Yhtään hoitavaa kättä ei ole luvassa mutta satapäin kaukaa tulevia entistä sairaampia potilaita kyllä.

Oli helppo selvittää mikä on ongelma. Ongelma on tiedonkulku. Kun lähdin Ylivieskasta niin otettiin kaikki kokeet. Myös koronatesti. Mentiin 120 km ja kaikki nuo tulokset mitätöitiin ja otettiin uudestaan. Myös koronatesti ja röntgenkuva.
Sitten minut lykkäiltiin sängyllä jonnekin ja taas otettiin kaikki uudestaan. Myös koronatesti ja röntgenkuva.
Vielä kerran sama eli kolme kertaa.
Kysyin, että mitä tämä pelleily on. He sanoivat että näin nämä herrat ja narrit ovat päättäneet. Kysyin että olivatko tulokset samansuuntaisia. Olivat. Vain se mikä muuttui niin tämä 19560 arvo oli viimeisessä testissä noin 12000 eli luontainen parantuminen oli alkanut.

Siis hallinnollisin päätöksin on tehty sairaalasta hölmölä.

Tätä nämä hoitajat sanoivat. Herrat ja rouvat päättäjät eivät tee lakeja ja asetuksia hoitoa ja hoidettavia varten vaan itseään varten. Hallinnolle. Siitä on kysymys.

Kun peruskunnasta vähennetään niin jossakin lisätään. Tämä on hulluinta mitä olla voi. Jo nyt luemme tapauksia että vanhus hoitaa toista muistisairasta kotonaan ja pyytää apua kun hänen mielestä hoidettava on kuollut. Viikon pyytelyn jälkeen se joka tämän elävän vanhuksen eli omaishoitajan kohtaa on poliisi. Omaishoitajakin makaa lattialla kun ei pääse ylös.

Tähän on tultu.

Eli minä voin sanoa, että poliittinen päätöksenteko on todella biletysasteella ja Sanna Marin pääministerinä on pieni ongelma Pariisissa bilettäessään, kun Suomesta lapioidaan 100 miljoonaa päivässä venäläisten massiin. Suurin ongelma poliittisessa päätöksenteossa on se, että tehdään päätöksiä joiden vaikutuksista ei ole hajuakaan.

Muistan ajan kun sairaanhoito oli ilmainen.

Nyt minulle tämä viimeisin on maksanut noin 700 euroa ja jokainen hoitokerta maksaa 45 euroa. Rahattomalle miehelle ylitsepääsemätöntä.

Mistä voin raapia rahat. Jätän noin 600 euron lääkkeet apteekkiin.

Nyt ois kirveelle töitä.

Putinin sota on oma juttunsa mutta kaikilla hulluilla on omat ongelmansa.

Mikä tauti suomalaisia poliitikkoja vaivaa niin en tiedä. Tauti kuitenkin.


Im back.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
5 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Seppo Heinola

Myötätuntoni kaikille kivuillesi. Lähes joka paikasta rikkiolevana voin osin samaistua. Vielä olen välttynyt sairaaloilta. Mutta et kai tosissasi ajattele, että porvarishallitus tekisi sairastamisen halvemmaksi? Oikeiston pyrkimyksenähän on kaiken yksityistäminen, jolloin lähtökohtana on voitontavoittelu, joka nostaa kustannuksia ja piilokartellit pitänevät huolen ettei aito kilpailu toimi.

Seppo Heinola

Tähän viestiin voi yhtyä, vaimoni oli lähihoitaja ja sisareni sairaanhoitaja ja serkkuplikka terveyssisar. He tuskastuivat siihen, että kun juuri ehti oppia jonkin huonosti toimivan Computer-ohjelman talouspäälliköille oli myyty uudet ohjelmat ja taas piti aloittaa alusta jne jne.

Meri Vesanto

Nykyisenä it-ihmisenä kommentoin, että tietokoneohjelmat usein myydään niille raporttien katselijoille, eikä niille, jotka datan tuottavat. Ja vaikka hallinto on yleensä se turhake, josta voidaan säästää, niin kyllä hyvä sihteeri käyttää järjestelmiä nopeammin (ja halvemmalla) kuin sairaanhoitaja tai lääkäri, jotka sitten taas ovat päteviä omalla alallaan.

Meri Vesanto

Uskomaton kertomus, kiitos kun jaoit ja parempaa vointia!

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial