Luen uutisia Amerikasta. Neljässäkymmenessä kaupungissa on levottomuuksia. Tuhannet ihmiset osoittavat mieltään. Mielenosoitukset yltyvät mellakoiksi. Rakennuksia tuhotaan, kauppoja ryöstellään. Trump on välillä viety turvaan johonkin bunkkeriin. Kansalliskaarti on tullut poliisin apuun. Yle kertoo näin: ”Yhdysvaltoja ravistelevat protestit saivat alkunsa Minneapolisissa, kun musta mies kuoli viime maanantaina sen jälkeen, kun valkoinen poliisi painoi häntä polvella niskasta useiden minuuttien ajan.”
Mutta vaikea on muodostaa kokonaiskuvaa, ketkä siellä oikein mellakoivat ja miksi? Mikä olisi sellainen muutos, joka saisi heidät lopettamaan?
Teoria A: Ihmiset osoittavat vastustavansa rasismia ja he lopettavat, kun poliisi lakkaa käyttämästä liian kovia otteita mustaa väestönosaa kohtaan. Jos tämä on totuus, paikkojen särkeminen ei kerro kovin hyvästä strategisesta ajattelukyvystä. Teoriaa ei tarvitse enempää selitellä, kun toteaa, että ihmiset nyt vain ovat tyhmiä (jenkit varsinkin).
Teoria B: Ihmiset ovat epätoivoisia. He lopettavat, kun maassa on tehty merkittäviä sosiaalisia uudistuksia ja kaikilla on yhtä paljon kaikkea. Teoriaa ei tarvitse selitellä, koska kateuden perisynti kahlitsee ihmistä.
Teoria C: Riehujat ovat anarkisteja, joiden tarkoitus on ainoastaan tuhota. He eivät lopeta kuin voimakeinojen edessä, tai silloinkin korkeintaan siirtyvät vain seuraavaan paikkaan. Teoriaa ei tarvitse selitellä, koska anarkistit sun muut kommunistit ovat riivattuja.
Teoria D: Jokin muu, mikä?
Olisin halunnut tehdä tähän blogiin sellaiset äänestyspainikkeet, mutta en osannut. Toivon, että teoria D voittaisi.
(Kun ei kerran tiedotusvälineistä ota tolkkua, olen ajatellut lukea uudelleen Dostojevskin Riivaajat. Muistelen, että siinä oli pari nuorta miestä, jotka olivat käyneet ulkomailla haistelemassa suuren maailman trendejä ja palasivat kotikuvernementtiinsä rettelöimään. Konservatiiviset kansallismieliset panslavistit olivat täysin kyvyttömiä omaksumaan minkäänlaisia uusia ajatuksia. Toisen kapinallisen isä taas oli liberaali nahjus, eivätkä lapset voineet kunnioittaa sellaista. Ja olihan siellä varmaan joku vähä-älyinen nainenkin joukossa haltioitumassa, ja Jumala mainittiin siellä täällä, mutta mitä hänestä sanottiin, sitä en muista. Jos joku vielä lukisi minun kanssani tätä kirjaa, saisin kuitattua Helmet-lukuhaasteesta kyseisen kohdan.)
Todennäköisin on C. Antifat ja natsit ym. idiootit käyttävät rauhallisia mielenosoituksia hyväkseen.
Minusta hyvin merkittävä syy on eriarvoisuus. Kun kävin paikan päällä olin aika järkyttynyt Valkoisen Talon läheisyydessä pahvilaatikoissa asuvista ihmisistä. Iso osa amerikkalaisuutta on amerikkalainen unelma, eli onnistuminen elämässä ja rikastuminen. Kun sitten ihmiset oivaltavat, ettei unelmalla ole minkäänlaisia siipiä heidän omalla kohdallaan, syntyy tarve olla merkityksellinen ihminen jollain muulla tavalla. Vallankumous lähtee aina keskiluokasta, jolta on viety näköala parempaan elämään.
Minun mielestäni elämme aikaa, jossa jatkuvaan talouskasvuun perustuva yhteiskunnalisen hyvinvoinin malli on tulossa tiensä päähän. Suuri osa ihmisistä näkee kuluttamisen lähes rikollisena toimintana. Tästä seuraa, ettei jaettavaa yksinkertaisetsi riitä kaikille halukkaille. Sama ilmiö kuin Amerikassa on nähtävissä myös Euroopassa. Keltaliivit riehuvat Ranskassa ja Suomessakin Antifasistit rikkovat pankin ikkunoita pesäpallomailoilla.
Sosiaalinen kuplautuminen vahvistuu joka puolella. Minunkin facebookistani lentää tosi äkkiä pihalle, jos ilmaisee tukeaan turvapaikan hakijoille, pitää ilmastonmuutosta tosiasiana ja vastustaa golf-reissuja kaukomaihin. Kaiken kaikkiaan en oikein usko, että globaalin rähinän laajuutta voisi isommin jarrutella.
A: ei päähänpotkituilta, syrjäytetyiltä ja köyhyyttä, asunnottomuutta ja muuta kurjuutta vuosikausia nähneiltä kannata kauheasti odottaa hyvää strategista ajattelukykyä. Eihän tuo paikkojen särkeminen järkevää ole, mutta näin siinä sitten käy, kun tarpeeksi venytetään pinnaa. Rasismi on selvä merkki epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta. USA on edelleen rasismin kultamaa. Ja poliisivoimiin pääsee kaikenlaisia rasistisia mulkkuja.
B: Kyllä. Tuossa ”vapauden” valtakunnassa ei ole kaikki hyvin. Sangen suuri osa porukasta on todellakin epätoivoisia. Eriarvoisuus on räikeää kuin Intian kastiyhteiskunnassa (jossa kastit on kielletty kuten USA:ssa rasismi…). Näitä tapahtumia on ollut ja tulee olemaan niin kauan kunnes kongressin on pakko joko panna kansalliskaarti kaduille tai ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa tekemään sellaisia uudistuksia, jotka Euroopan maissa ovat olleet arkea jo pitkään.
C: Osittain kyllä. Pieni osa on umpimähkäanarkisteja, jotke eivät välttämättä edes ymmärrä koko termiä anarkismi. ”Anarkistit sun muut kommunistit”…? Oliko tämä kömmähdys, asenteellisuus vai väärinymmärrys? Että anarkistit ja kommunistit ovat yhtä? Kyllä eivät ole.
D: ei tarvita. Tuossa ne on jo kaikki.
Ilmaus ”anarkistit sun muut kommunistit” oli itse asiassa poimittu Junes Lokan Vihapuhe FM:stä. Myös muut esittämäni teoriat sisältävät ylimielistä ironiaa. Mutta on varmaan reilua sanoa myös ihan vilpittömästi, mitä ajattelee. Minä vierastan jopa sanaa ”vihervasemmisto”, koska sillä niputetaan yhteen kaksi ihan erilaista ideologiaa. Mitä taas Amerikkaan tulee, niin eliitti on sielläkin vieraantunut kansasta.
Jaha. Kannattaa olla varovainen noiden lainausten kanssa ja merkitä lähteet. Junes Lokka on oikea kunnon mestaridemagogi.
Ai niin, piti tätä vielä kommentoida: ”kateuden perisynti kahlitsee ihmistä”. Kyllä ei ole näin. Kateus vaivaa tietty monia, mutta on helppo vetää mutkat suoriksi ja rikkaiden ja muiden oman elämänsä sankareiden syyttää vähempiosaisia kateudesta. Kyse on yleensä ja pääasiassa oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta ja tuohtumuksesta ahneuden edessä.
Yki sanoo sen niin kauniisti. Minä sanoisin, että Junes Lokka on kusipäiden kärkijoukkoa ja tarkoitan tällä siis samaa kuin Yki. Ykihän sanoi vastauksenkin oikein A+B+C
Jaahas uskovaisten kärkijoukko tuli paikalle…
Eihän tämä tilanne mikään arvoitus ole. Perinteellistä rähinöintiä kun pinna oli viritetty yli kestorajan. Tuo poliisi juttu oli vain se kipinä joka tarvittiin että kaaos pääsi vauhtiin.
Kun kuukaudessa syntyy 36 miljoonaa työtöntä ilman minkäänlaista työttömyystukea jo valmiiksi alipalkkaisten 15% lisäksi ,niin sosiaalien rauhattomuus räjähti käsiin. Siis tällä hetkellä työttömyys ja alipalkkaisuus , olematon sairaanhoito ei vakuutetuille , koskee lähes sataa miljoonaa. Luulisi että päätöksentekijöitä hirvittää mihin kaikki voi johtaa.
Tilanne tulee pahenemaan. Trump haluaa panna kovan kovaa vastaan eikä hänellä ole lohdutuksen sanaa mikä voisi taltuttaa metelöitsijät.
Paha on tulossa Eurooppaankin. Ja samasta syystä. Liikaa työttömyyttä ja työpaikkoja. Tulevaisuudesta vähän toivoa kaikkein kurjimmille joilla ei ole mitään menetettävää.
Pohjola tulee säästymään pahimmilta, koska työttömät tulevat kuitenkin saamaan leivän käteensä.
Tänään on sentään mediassa ollut analyyttisempää juttua, mutta ensimmäisten radiouutisten jälkeen oli se tunne, että jotain jätetään kertomatta. Miksi rasismia vastustetaan taloja polttamalla? Lokka oli etsinyt ja löytänyt kuvamateriaalia, mitä Minneapolisissa oli tapahtunut ennen tuota kohtalokasta pidätystilannetta, mutta tietysti hän kommentoi tapahtumia omista tarkoitusperistään. Liian helppoja selityksiä nekin. Ja siitä tämä blogi sitten lähti.
Markun profetia on vahvasti oikean suuntainen. Itselläni jäi huomaamatta tuo korona-viruksen vaikutus, joka lisää työttömyyttä ja korostaa yhteiskunnan eriarvoisuutta. Tässä suhteessa Ruotsi on Pohjolan sairas mies, jossa korona-virus tappaa erityisesti vanhuksia ja heikko-osaisia.
Niin. Kyllä tuo Markun teksti oikean suuntaisena minunkin korviini kuulosti.
Mielenkiinnolla seuraan, miten Perussuomalaisten ryhmä vastaa edustajansa Ano Turtiaisen viimeisimpään (3.6.) twiitterpäästöön, jossa hän riekkuu vainajalla törkyrasistisen tekstisaatteen kera. Harjataanko, silitelläänkö, nuhdellaan vienosti vaiko mitä? Kyse siis tästä tapauksesta, jossa Floyd George tukehtui kuoliaaksi poliisin käsittelyssä.
EDIT: siis poliisi tappoi George Floydn tukehduttamalla tämän.
Harjauskokouksen päätös: erottivat. Mutta mahdollisuus anoa uudelleen jäsenyyttä ensi vuodenvaihteessa. Törkeä ruumiinhäpäisy ja umpirasistinen vinoilu ei siis riittänyt lopulliseen irtisanoutumiseen.
Perussuomalaisille tuli nyt sitten se ongelma, että ovat nyt kokkareiden kanssa tasoissa. Se tilanne pitää saada korjattua, joten Anoa yritetään nyt pitää kulissien takana kurissa, että hän voi ”anoa” pääsyä takaisin ja hänet ”armollisesti” takaisin otettaisiin. Portti siis jätettiin raolleen. Seuraavat vaalit ovat vasta 2023. Pari vuotta pitäisi vielä saada olla suurin oppositiopuolue.