Lutra lutra

Kun en noista maailmankaikkeuden suurista ja perimmäisistä kysymyksistä juuri mitään ymmärrä, piti ruveta kirjoittelemaan näistä pienimmistä.

Olipa muuan yritteliäs mies, kalankasvattaja, joka hoiteli kirjolohia lammikossaan. Ihmiset niitä siellä kävivät onkimassa ja paistoivat grillissä tai tekivät nuotion loisteessa loimukalaa niinkuin paremmatkin erämiehet.

Aamuna muutamana, kun mies tuli ruokkimaan kalojaan, seisoi lammikon reunalla Herra Saukko, tukevasti kahdella jalalla, etukäpälät sievästi rinnalla. Katseli ensin miten parvi ryöpsähti ruokailemaan, sukelsi sitten veteen ja otti osansa. Hyvin maistui lohikala saukolle.

Viikon pari mies sen menoa katseli. Tuumi sitten, että rajansa kaikella. Olisi edes käynyt salaa, mutta kun ei! Haki lääninhallitukselta lupaa ampua kalavaras, (elinkeinon harjoittaminen ja muuta sellaista)

Ei saanut.

Nyt toimeen ryhtyi paikallinen luontokerho. Houkuteltiin vaivalla otus häkkiin, pakattiin auton peräkonttiin ja ajeltiin reipas 50 km. Kahden kalaisan järven välisen puron rannalla sitten päästettiin kaveri vapaaksi. Hetken äkäisesti katseltuaan se sukelsi veteen ja hävisi näkyvistä. Tyytyväsenä sen menoa katseli luontokerho. – Päivän hyvä työ oli taas tehty.

Kului viikko ja vähän toistakin. Aamuna muutamana, kun mies tuli ruokkimaan kaloja, seisoi lammikon reunalla Herra Saukko, tukevasti kahdella jalalla, etukäpälät sievästi rinnalla. Katseli ensin miten parvi ryöpsähti ruokailemaan, sukelsi sitten veteen ja otti osansa. Hyvin maistui lohikala saukolle.

En tullut tietämään miten juttu sitten jatkui. Ehkäpä kalankasvattaja, ensin aikansa manattuaan, päätti suhtautua asiaan niin kuin filosofi, veti vähän väkisin suutansa hymyyn ja totesi, jotta saahan sitä olla yksi tuollainenkin.

Monella tapaa se Luoja opettaa meille kärsivällisyyttä.