Minulla on ollut kirkko-uskonto-rintamalla kovasti hiljaista jo kovasti kauan. Joskus on käynyt mielessä – esimerkiksi pääsiäisen aikaan viimeksi – että kävisikö jossain kirkossa. En käynyt. Virsiseurojen aikana kävi mielessä, että menisikö, kun se oli viimeinen missä tykkäsin käydä. En mennyt. Kylän kinkereiden aikaan mietin, että olisihan se kiva tutustua taas vähän kylän väkeen. En mennyt.
Mutta nyt se löytyi. Siis uskonnon harjoittamisen tapa. Sekin meni kyllä vähän pieleen.
Minulla on ollut viime päivinä vieraita Helsingistä. Yhden ystävän kanssa kävelimme tavanomaisen pikkukierroksen peltojen ympäri. Lehmät olivat pellolla ja tulivat meitä tervehtimään. Aloin laulaa vähän jotain ”aurinkomme ylösnousi” pari säettä ja lehmät katsoivat taikka kuuntelivat kiinnostuneina. Ystäväni lauloi sitten kokonaisen laulun, jota en itse osannut. Lehmät kerääntyivät hiiskumattomaksi katsomoksi. Sitten lauloimme vielä suvivirren yhdessä, sikäli kuin muistimme. Ja yleisö oli harras. Seisoivat liikkumatta useammassa rivissä siinä ihan vieressä.
Tuossa lähistöllä nuori pariskunta on rakentanut ison navetan, ja kuulemma toinen heistä laulaa jotain tangoa lehmille, kun harjoittelee samalla kait isompiin ihmisille suunnattuihin kisoihin. Kuulemma lehmät pitävät. Äitinikin sanoi, että aina lauleskeli navettareissuilla muinoin lehmille.
Sain sitten briljantin ajatuksen, että pidetäänkin sunnuntai aamuna klo 11 lehmille laulelu tilaisuus. Pyysin yhtä ystävää tuomaan mukanaan haitarin ihan Helsingistä asti ja kokeilimme sen kanssa muutamia virsiä ja menimme sitten eilen aamulla pellon laitaan. Lehmät olivat kaukana pellolla, makoilivat siellä, eivät tuntuneet viis veisaavan meidän olemassaolosta. Vähitellen joku nousi ylös, mutta eivät ne poikkeuksellisesti meistä mitään piitanneet.
Menimme pienen metsikön laitaan tarpeeksi kauas ihmisasutuksesta, että haitarin soittaja kehtasi ja lauloimme kivillä istuen ainakin seuraavaa: ”Jumala loi”, ”Halleluuja, kiitos Herran”, ”Hyvyyden voiman”, ”Aurinkomme ylösnousi” ja suvivirren jossain määrittelemättömässä järjestyksessä. Maisema lehmäpellolle oli kyllä hieno. Yksi musta lehmä tuijotti sieltä kaukaa meitä, muut eivät edes katsoneet. Vähitellen sen mustan johdolla tulivat vähän lähemmäksi. Ehkä juuri sen verran lähelle, että lehmäkin tuulessa kuuli haitarin. Mutta joo, ei ne sitten meidän jumalanpalveluksista välittäneet. Mokomatkin maalaiskantturat
Joka tapauksessa oli sen verran mukava juttu, että taidetaan ottaa parin viikon päästä uudestaan, ihan itsemme tähden. Lehmät saavat toimia sellaisena alttaritauluna (yllä kuvassa), joka hiukan liikkuukin. Saa nähdä, joko naapurikin kehtaisi tulla mukaan. Onhan tuollainen lehmille kylillä laulelu aika noloa.
En ole vielä päättänyt kehtaako tätä blogia linkata fb-sivulleen, mutta ainakin blogimetsäläisille yksinoikeudella…
Muistelen, että aikoinaan oli joku viljelijä kokeillut musiikin soittamista navetassa siinä mielessä mitä se vaikuttaa maidon tuotantoon, ja jos oikein muistan niin kokemukset olivat olleet myönteisiä.
Eläinten reagointi ääniin on hyvinkin tarkkaa, koska monille lajeille se on välttämätön ravinnon hankkimisen kannalta.
Luonto on paikka jota voitaisiin verrata isoon kirkkoon, jossa näkee ja kokee luonnon ihmeellisyyden. Kirkko on paikka jossa pitäisi kertoa se kuka on tämän luonnon aikaan saanut ja pitää sitä voimassa. Mikään ei toimi ilman taustavoimaa, ei lehmätkään kuuntelisi lauluanne jos ei joku olisi sen takana. Joten menestystä luonto kirkko harrastuksellenne.
Oikeastaanhan me tässä vaan yritetään laulaa itsellemme parempaa maitoa. Ei sillä, että nyt tuottaisivat huonoa maitoa. Hain keskiviikkoiltana 3 litraa noiden lehmien maitoa. Tehtiin lettuja ja juotiin. Vien tilalle ämpärini sovittuun paikkaan ja sitten haen maidon seuraavana päivänä yleensä. Tämä tila on sen verran pieni, että vielä sentään päästävät lehmät uloskin. Isommat maitotilat kait pitävät usein lehmät sisällä vuoden ympäri, etteivät koneet mene sekaisin. Onhan noilla nuo rumat EU:n korvamerkit, jotka muistuttavat, että eivät ole vapaita lehmiä.
Ruotsin laki määrää että lehmiä on mahdollisuuksien mukaan pidettävä laitumella.Täällä ollaan herkkiä niiden hyvinvoinnin suhteen.
Ei hullumpi idea tuo virsiseurat lehmien kanssa. Pyhä Franciskus piti seuroja varpusille ja kesytti susia laulamalla niin että hyvässä seurassa olet. Olen ihan vakavissani siitä kun olen sitä mieltä että itsekukin on löydettävä itselleen sopivan hartauden muodon ja paikan. Pienelle nolostelulle ei mahda mitään mutta rutiini parantaa asiaa.
Luulen että aika suuri prosentti uskovaisista on virsiuskovaisia. Nuoren noita ”henksuja” laulelin jopa kotona tiskatessani. Harvat virret purevat yhtälailla. Sitten Taize melodiat kaikuvat ihan ilman ponnistelua sielussani ja nykyjään jotkut ortodoksisen liturgian osat.
Uusin musiikkilöytö on juutalainen synagoga liturginen musiikki. Valtavan upeat sekä nais että mieskanttorit messuavat hebreaksi tai joskus jishidiksi. Kannattaa mennä YouTubille josta niitä löytää.
Virsihartaus on siitä hyvä että harvemmin närkästyy opillisista kysymyksistä Tai mistä sitä tietää. Ehkä lehmät olivat jotain suuntausta eivätkä tunnistaneet teitä omikseen. Mutta kärsivällisyys antaa ehkä tulosta.
”Ruotsin laki määrää että lehmiä on mahdollisuuksien mukaan pidettävä laitumella.” Mielenkiintoista. Googlen mukaan Suomessa parsinavetoissa olevien lehmien pitää päästä laitumelle 60 päiväksi, mutta uudet navetat kait ovat ns. pihattonavettoja, joista sitten kait käytännössä eläimet eivät pääse ulos. Minkälaisia ovat Ruotsin navetat? En nyt fanita ruotsalaista lehmien eläinoikeuslainsäädäntöä ennen kuin löytyy vastaus tuohon.
”Virsihartaus on siitä hyvä että harvemmin närkästyy opillisista kysymyksistä Tai mistä sitä tietää.”
Kyllä niissä virsissä on oppia, josta voi närkästyä. Ja huomasinkin sen että mieluummin lauloin – äh ja äh – Nikea-vapaita virsiä….Siis Jumala loi, aurinko paistoi ja linnut lauloi. Poikkeus säännöstä on tuo lestadiolaisten toukomettis-virsi. Siinä on dogmaa, mutta silti se kelpaa mulle, kuten myös ”hyvyyden voima”- virsi, jossa paha jyllää ja jylisee. Ok, no Halleluja, kiitos Herran on kyllä aikalailla täynnä seurakuntaoppia, mitä vähän nikottelin, mutta plussat jäi voitolle. Kyllä nämä on henkimaailman juttuja 🙂
Virret tietenkin lähinnä sen takia, että kaikki osaa niitä ja on virsikirjoja hyllyssä iso rivi, kun joskus muinoin dyykkasin niitä joistain tällaisia tilanteita varten.
Määrää se Suomen lakikin ns. parsilehmät laitumelle. Nämä ”vapaan kasvatuksen” lehmät pihatoissaan saavat itse päättää mihin menevät. Laitumelle vai pysyttelevätkö katon alla.
Minusta lehmien kuuluu olla laitumella kesällä. Ilman mutta. Kottaraisetkin saattaisivat palata kun on sitä kottaraisten herkkua keräävää lantaa läjissä pelloilla.
Ja virsilaulua luonnossa. Lehmien ja kuulla taikka kuka nyt paikalle sattuukaan. Se on mitä mainioin tapa ja jumalanpalvelusta siinä missä kaapujen kera alttariltakin hoettu. Joku tässä taannoin kysyi, kun en ole erillismessujen ja jatkuvan messuamisen ystävä, että missäs sitä sitten saa sen jumalanpalveluksen ytimen itselleen. Vaikka pyörällä ajaissa ja virren kajauttamalla tulet esittäneeksi ylistyksen, julistuksen ja rukouksen samalla kertaa. Synninpäästökin hoituu siunauksineen tuossa tuokiossa.
Kun meillä on tempputyöllistetty niin kirkossa on siirrytty temppupelastautumiseen hirttäytymällä ehtoolliseen. Mutta se on toisen laulun väärtti se.
”Kun meillä on tempputyöllistetty niin kirkossa on siirrytty temppupelastautumiseen hirttäytymällä ehtoolliseen. ”
Oho Tuomo. Nytpä sanoit aika isosti. Temppupelastautumiseen ohjaamista minulla on ollut tapana kutsua magiikaksi.
Voihan se olla magiikkaakin. Mene ja tiedä.
Mitenkähän olisi virsilaulu haitarin säestyksellä vai tarvittaisiinko itse Orfeus soittelemaan. Kansainvälisesti tunnettu Suomen valtakunnannorppa Pullervo ei ole näyttätynyt lepokivellään moneen päivään. Me Ihailijat alamme jo olla syvästi huolissamme. Norppalive WWF sulkeutuu kuun vaihteessa, joten asialla alkaa olla jo kiire. Niin, että jos mitenkään ….
Lauletaanhan laulussakin, että ”aallon alta se suunnisti soittajan luo…”
Ps. Valaatkin laulavat, joten musikkaalista joukkoa on elänmaailmassa runsaasti. Tiedän spanielipojan, joka omistajansa mukaan on kovasti tykästynyt virsilauluun urkujen säestyksellä, tosin sillä on vaikeuksia pysyä nuotissa, mutta yritystä kyllä riittää.
Minua jäi kiinnostamaan se, että miten hyvä on lehmien kuulo. Luonnon olosuhteet tuulisella ilmalla ovat vaativia. Vedenhän pitäisi kantaa ääntä joten norpilla sekään ei olisi ongelma.
Sotien jälkeen lehmät kävivät metsälaitumilla sellaisilla tiloilla joissa metsää sekä heinä niittyjä oli. Laumalla oli aina johtaja jota toiset seurasivat ja johtajalla oli kello kaulassa. Kellokas määräsi suunnan mihin mennään ja toiset seurasivat perässä.
Ilmeisesti lehmillä on hyvä kuulo koska emäntä esitti iltaisin kutsuhuudon iltalypsylle, en osaa tuota huutoa oikein toistaa, mutta jotenkin se meni näin, tui tui Nyyrikki tui tui Heluna… ja usein lehmät marssivat jonossa lypsylle.
Minulla on joku hämärä mielikuva, vai untako näin, että joskus lapsena lehmiä haettiin aika kaukaa laitumelta lypsylle. Niille oli rakennettu reitti mitä pitkin tulla, mutta matka oli niin pitkä, että huutamalla se ei onnistunut. Ilmeisesti niillä ei sitten ollut sisäsyntyistä kelloa, tai ehkäpä oikeastaan matkan varrella oli portteja, joiden kautta ne piti päästää. Siis meillä oli kotona lehmiä, joskus hyvin kauan ennen EU:ta.