Lauluntekijöiden jumalat

Guercinon (Giovan Francesco Barbieri 1591 – 1666) jumala maalauksessaan. Lisäykset blogisti.

Edu Kettusen tietävät kaikki. Ja jos eivät, niin ainakin Lentäjän pojan. Edu Kettunen on itselleni ollut tuttu jo kaukaa hämärältä 80-luvun alkupuolelta Broadcast-yhtyeestä, jota inhosin ja salaa kadehdin soittajien taitojen vuoksi – ja tietysti nuorina kolleina saamastaan levytyssopimuksesta. Hän on biisintekijä ja laulujen kirjoittaja. Kaikesta päätellen hyvä. Hän on kirjoittanut paljon tekstejä Jumalasta. Mutta hän on ateisti.

Seurakuntalainen -lehden Matti Korhosen ”Jumala, johon Edu Kettunen ei usko” -artikkelista 29.7. : ”Sano, että Jumala on olemassa syksyn tuulissa tuolla. Yksinäinen mies pimeällä merellä. Sano, että se ei ole ollut huolissaan meistä enää vuosiin.”

ja:

”Voi kun tapais Jumalan, ihan niinku kesken kaiken. Vois neuvotella diilin, josta hyötyis kumpikin. Sanois vaan, et eiköhän me jätkät päästä sopuun näistä asioista lopultakin aika itse keksityistä.”

Itse olen tuuminut jo joskus kauan sitten, että jos, siis JOS, minä tapaisin Jumalan, niin minulla olisi häneltä hieman kysyttävää. Tosin, jos tapaisin jumalan, luulisin olevani järjiltäni tai menettäisin järkeni, mutta se on toinen asia. Tietysti Kettusen tekstit ovat retorisia ja meidän länsimaisen kulttuurimme ilmiöistä lähteviä, eivät niinkään uskosta. Uskonnolliset aiheet ovat olleet meillä jo vuosikymmeniä myös kevyen musiikin tekstien aineksina. Ne kun ovat kulttuuriimme sulautuneina. Pelkästään arkikielessä on monia uskontoon liittyviä sanontoja. Viittauksia uskoon ja Jumalaan riittää muuten maallisten laulujen teksteissä. Kulttuurimme on luterilaisuuden silaamaa.

Matti Korhonen Kettusen tekstejä analysoidessaan käyttää hienoa termiä ”antropomorfisuus”, jolla tarkoitetaan teksteissä ilmenevä Jumalan inhimillistäminen. Meillä on kumma tapa inhimillistää lemmikkieläimiämmekin. Ja animistiset uskonnot näkivät jumalan melkein missä tahansa. Mutta joo, siis tämä Kettusen teksteissä esiintyvä jumalakuva on helppo ohittaa pelkkänä metaforana ja tarinan yhtenä aineksena.

Mutta kun Jumala ei ole ihminen, ei fyysinen olento, eikä ihmisjärjellä käsitettävä (vaikka Hän nyt käväisikin ihmishahmoisena kerran eli teki sukupolvihyppäyksen itsensä pojaksi). Ja kun tämä ei ole käsitettävä, olemme me ihmiset käsitteellistäneet idean jumalasta. Ja inhimillistäneet. Jumalat ovat kaikki luonteenpiirteineen päivineen hyvin inhimillisen oloisia.

Anna Maria Rahikainen, joka tunnetaan taiteilijaniemellä Mariska, taas on uskossa. Hän on entinen punkkari ja räppääjä tai jotain sen suuntaista. Hän on tehnyt jo pitkän uran sanoittajana ja musiikin tekijänä hänkin, vaikka onkin nuoremman polven edustaja. On tehnyt sanoituksia muille ns. eturivin artisteille ja on hän myös ns. Suomilove-kelpoinen. Ei siis häiritse tavan TV-katselijaa.

Vuonna 2016 Mariska kertoi blogikirjoituksessaan , kuinka hänen Mestaripiirros -tekstitystä ei valittu äidinkielen oppikirjaan, koska se katsottiin liian tunnustukselliseksi. Häneltä oli siis pyydetty jotain tekstiä. Näreissään hän tietty oli, kuten blogitekstistä voi päätellä. Lupia mistään kyselemättä julkaisen tekstin tässä, niin tarvitse klikata blogitekstiä auki. Sama se, lukeeko sen täältä vaiko artistin omalta sivulta. Voi arvioida, onko teksti kovinkin tunnustuksellinen vaiko vain Edun tapaan uskonnosta aineksia ottanut:

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Se kuva oli kaunis, oi ihme suorastaan;
muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen Hän merkkas, ettei suhun
päde kuolevaisten lait.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
mestari valmisti sut.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.

Sitten Mariska kummastelee, että missä ne lapset ja nuoret sitten oppisivat pohtimaan uskontoasioita, jos ei koulussakaan saa ”hiiskahtaakaan” valtionuskonnosta. Että kouluko on sellaiseen sopimaton areena? Ja kansakuntamme sivistyskin on vaarassa. Hän tosin ei tunne nykyisiä, jo v. 2016 voimassa olleita opetussuunnitelmia, joissa uskonnon opetuksesta mainitaan, ettei sen pidä olla tunnustuksellista. Tosin se kyllä sitä varsin on, mikäli oppikirjoja tutkiskelee. Niissä Raamatun tapahtumat kerrotaan ikään kuin historiallisina totuuksina.

Mariska on sitä mieltä, että useissa menestysbiisin teksteissä on jotain ”sakraalia”. Varmaankin on, mikäli uskonnollista kuvastoa hyväksi käytettäessä tekstin sitten katsotaan olevan vaikka edes vähän ”sakraali”. Mutta tuossa hän myös tunnustaa, että on olemassa sellainen pyhä, jonka olemassaoloa ei tarvitse epäillä.

Itselläni ei ole hankaluuksia mieltää tuota tekstiä selvästi uskonnolliseksi. Itse asiassa Mariska itsekin pitää sitä sellaisena. Hänestä Jumala pitää tuoda esiin arkena ja pyhänä. Ja kouluissa, koska kuten hän Hesarin jutussa 20.7. toteaa: ”Siis Neukku-mallin mukaisesti ilman jumalaa, kohti hemmetinmoista henkistä ja hengellistä köyhyyttä – koska Opetushallitus on linjannut niin.”

Siitä sopii ja saakin olla toista mieltä, onko koulussa edellytettävä uskonnollinen tunnustuksettomuus ”neukkumallia” ja johtaako se ”henkiseen ja hengelliseen köyhyyteen”. Se on toisen keskustelun paikka – vaikka itse olen kyllä aivan tyyten eri mieltä Mariskan kanssa noista molemmista.

Kirkko ja kaupunki -lehdessä v. 2020 Kari Kuula analysoi tuota laulutekstiä. Hän esittää tekstistä teologisen tulkinnan niin, että siinä ei kerrota vain jonkun lapsen syntymisestä, kuten monet yleensä sen ymmärtävät, vaan siinä puhutaan itse Jeesus Kristuksesta. Tarkoittaa siis, että meidän tulisi nähdä Jesse, että uskoisimme Häneen eli Luojaan. Kuulan ei tarvinnut varmaan paljon miettiä tulkintaansa, onhan laulussa värssy: ”…ettei suhun päde kuolevaisten lait”.

Mariska kertoo tekstinsä syntyneen näystä, jonka hän sai eräänä sumuisena kesäpäivänä. Oli mehiläinen, oli siitepöly ja hunaja. ”Käsittämätöntä, uskomatonta, täysi todiste Jumalan olemassaolosta”. Varmasti luonto monine ihmeellisyyksineen on monille, siis uskoville, todiste Jumalasta. Minulle se on vain osoitus luonnon ja elämän varsin monitahoisista ja käsittämättömistä muodoista. Olen tylsä. Olisinpa biologi. Näkisin paljon muutakin kuin vain sen kukan ja mehiläisen, kissan, koiran, peuran ja männyn. Mariska on muuten unohtanut koulun biologiasta erään pikkuseikan: mehiläinen ei kerää kukista siitepölyä, vaan mettä, josta sitä hunajaa sitten tulee.

Mariskalle Jumala on totta. Hänelle yksi todista siitä on hunaja. -Itse muuten käytän iltateessäni aina hunajaa. Sokeria en koskaan. Mielenkiintoisesti Mariskalla on muuten varsin stereotyyppinen kuva Jumalasta: ”Se on semmonen iso karvainen mies, kenelle se on kirjoitettu.” Se laulu nimittäin. Siis hän EI kirjoittanut sitä ajatellen kenenkään lasta, edes omaansa. Näin Hesarin haastattelun mukaan.

Laulun tekijän ei tarvitse olla uskottava, oli hän uskossa tai ei. Laulun tekijän tehtävänä on luoda tunnetiloja, affekteja, viestittää ja kertoa tarinoita. Voi silti miettiä, miten uskova kokee ateistin kirjoittavan laulun tekstin, jossa seikkailee jumala. Tai miten kokee uskonnoton laulun, jossa kerrotaan jumalan olevan totta, koska Hän nyt vain on totta. Minua uskonnotonta ei häiritse teksteissä esiintyvä uskonnollinen kuvasto, ellei nyt sitten toitoteta hallelujaata totisesti. Juice Leskinen käytti paljon uskonnollista kuvastoa teksteissään. Hän oli ilmeisesti jonkunlaisen kosmisen ylemmän olemuksen uskossa tms. Hän saattoi rienata uskonnon kanssa päsmäröiviä ihmisiä, mutta uskoa hän ei koskaan väheksynyt. Eikä kenenkään pidäkään.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Meri Vesanto

Olen ollut Edu-fani teinitytöstä lähtien. Tekee mieli lisätä tähän yksi teksti, joka liittyy hyvin aiheeseen. Tämä on tehty Johanna Iivanaisen esitettäväksi.

Tuolla taivaan laitamilla asuu luojani mun
Noilla mailla tuulisilla luojani mun
Ei valtaa, ei kultaa, ei turhaa rihkamaa
Kunhan taakkansa kantaa ja maat uudistaa
Kunnes vehreinä kukkii taas ikinummet nuo
Joiden huomaan joskus vaivun huomaan luojani mun
Tuolla jossain kaupungilla kulkee luojani mun
Hahmo hauras ostarilla liekö luojani mun
Ei valtaa, ei kultaa, ei turhaa rihkamaa
Kunhan taakkansa kantaa ja armahtaa
Kun eessä iäisyyden mä taas lannistun
Hahmo hauras ostarilla onkin luojani mun
Tuolla yksin syrjäteitä kulkee luojani mun
Eksyneitä enkeleitä etsii luojani mun
Ei valtaa ei kultaa, ei turhaa rihkamaa
Kunhan taakkansa kantaa ja armahtaa
Ja jo taivaalla tuikkii talven tähdet kun
Eksyneitä enkeleitä etsii luojani mun, luojani mun.

Suomalaisessa kevyessä musiikissa tosiaan käytetään paljon hengellistä kuvastoa. Luulen, että se juontaa juurensa hamasta yhtenäiskulttuurin ajan perinteestä. Kevyt musiikki kun on aika konservatiivista kumminkin.

Mitä taas Jumalan inhimillistämiseen tulee, niin ei se ole kovin kummallista, kun Raamatussakin tehdään niin. Ja jos kerran Jumala loi ihmisen kuvakseen, niin kai hänessä jotain tuttua silloin on.

Meri Vesanto

Minusta tuossa tekstissä jumalallistetaan ihminen eikä inhimillistetä Jumalaa.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial