Seurakuntalainen -lehti julkaisi 21.5. jutun, jossa kerrottiin kristinuskon jumalaan uskovan enää yksi neljästä. Tämä kirjoitukseni julkaistiin Vapaa Ajattelija -lehdessä 1/22. Sopii tässä kontekstissa julkaista täälläkin.
Suomen ev. lut. kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa oli 3 689 998. Noin 66,5 prosenttia väestöstä.
Pudotusta edelliseen vuoteen oli 1,2 %-yksikköä. Kuluvan vuoden lopussa osuus lienee olevan noin 65 prosenttia. Tällä menolla menee vain muutama vuosi, kun jäsenmääräprosentti alkaa vitosella. Mikäli ei kovin kummia tapahdu, eikä taivas putoa niskaan, noin 10 vuodessa kirkon jäsenmäärä jää alle puoleen väestöstä.
Tämä on melkoinen kurimuskurssi kirkolle. Kirkollisvero on kuitenkin elinehto isolle ja raskaalle organisaatiolle. YT-neuvottelut, väen vähentäminen, lomautukset, kiinteän omaisuuden myynti ym. ovat kirkon arkea jo lähitulevaisuudessa. Monet seurakunnat ovat jo joutuneetkin sopeuttamaan talouttaan.
Mutta siis, kun kirkon jäsenkato jatkuu tällaisena, on sen jäsenmäärä pian jo alle puolet Suomen väestöstä. Silloin kirkon julkisoikeudellinen asemaa on harkittava. Voiko julkisoikeudellinen yhteisö, joka edustaa vähemmistöä kansasta, pitää hallussaan hautaustoimen monopolia, säätää oman lakinsa, pitää oikeuden verottaa ja järjestää valtiollisia jumalanpalveluksia? Voiko vähemmistökirkon edustamaa oppia pitää enää pakollisena oppiaineena peruskouluissa?
Kirkolla oli aikoinaan merkittävä rooli julkisen vallan edustajana ja eräänlaisena valtion haarakonttoriverkostona kouluopetuksen järjestämisineen ja väestökirjanpitoineen. Mutta nämä, kuten sosiaalityökin, on jo aikaa sitten kirkolta otettu maallisen regimentin hoidettaviksi. Mutta vallan rippeistään kirkko on pitänyt kiinni niin paljon kuin suinkin on voinut.
Lapsikaste on yksi merkki kirkon hamuamasta vallasta. Valtaa ei ole ilman kannattajia. Ja rahaa. Lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi aina kun tämä kastetaan. Aikaa myöten tästä tulee veronmaksaja kirkolle. Jos nuori syystä tai toisesta saa hyvät kuukausitulot ennen täysi-ikäisyyttä, saa maksaa kirkkoveroa, vaikka ei itse haluaisi, eivätkä vanhemmat ole kirjoittaneet lupapaperia. Ja kun suomalaisista suuri osa on edelleen tapaluterilaisia, ei kirkosta eroaminen ole etusijalla. Kirkon jäsenistöstä suurin osa onkin passiivisia kannattajia. Mutta jos postiluukusta tulisikin kerran vuodessa 200 – 350 euron jäsenmaksulappu riippuen tuloista ja kunnasta, ei eroamista kovin paljon mietittäisi. Siksipä kirkko ei halua siirtyä kirkkoveron kanto-oikeudesta jäsenmaksuperiaatteeseen.
On muuten hienoa sekin, että pääomatuloista ei tarvitse kirkkoveroa maksaa. Pieneläkeläiset ja työttömät joutuvat maksamaan samalla kun paksusti voivat pääomarikkaat nimellisine palkkatuloineen, jos niitäkään edes on, saavat olla rauhassa kirkolta. Kirkon yhteisöverokin on hienosti säädetty sikäli, että kaikki kirkkoon kuulumattomatkin sitä maksavat. Vaikka yrityksen kaikki omistajat ja työntekijät olisivat kivenkovia ateisteja tai eivät muuten kuuluisi kirkkoon, on firman maksettava kirkolle veroa.
Lapsikaste on moraalisesti väärin. Siinä rikotaan lapsen oikeuksia, koskemattomuutta sekä uskonnonvapautta, mitkä ovat myös perustuslakiin kirjattu. ”Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.” Yksilön tulee saada itse päättää siitä, kuuluako uskonnolliseen yhteisöön vaiko ei, oli sitten aikuinen tai lapsi. Eihän poliittiseen puolueeseenkaan liitetä lapsia. Ainakaan ilman, että nämä sitä erityisesti itse haluavat. Partioonkaan ei liitetä lapsia vauvoina.
Uskonoppinut ja pappi voi nyt sanoa, että kastaminen ilman kirkon jäseneksi ottamista ei ole teologisesti mahdollista, koska kasteessa ihminen liitetään kirkon jäseneksi. Jäseneksi ottamista ei siis voi erottaa kasteesta? Mutta missä Raamatussa näin on kerrottu..? Kyse onkin aikaisten kirkkoisien säätämästä järjestyksestä. Kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö ja siihen jäseneksi liittäminen on juridinen toimi. Tehköön kirkko omat teologiset mietelmänsä kasteesta ja sen hengellisestä merkityksestä, mutta viralliseksi jäseneksi liittyminen jätettäköön yksilön omaan harkintaan. Vaikka sitten itse halutessaan esim. 15-vuotiaana vanhempien suostumuksella, mutta muuten täysi-ikäisyyden saavutettuaan.
Tämähän ei tietty kirkolle käy. Selvitystila olisi pian edessä, vaikka taloudellisilla seikoilla kirkko ei asian vastustamistaan perustelisi. Esille tuotaisiin vuosisataiset perinteet, hengellinen yhteys, kirkon suoma henkinen tuki ja apu elämän kriisitilanteissa, diakonia, laupeudentyö ja kaikkea muuta mahdollista. Kirkko ei taloudellisissa kysymyksissä suinkaan vetoa teologisiin argumentteihin tai hengellisiin arvoihin, vaan se haluaa näyttäytyä tärkeänä ja julkishallinnon kanssa tasaveroisena yhteiskunnallisena toimijana.
Suomessa kirkko on valtionkirkko, vaikka kuinka sitä muuksi väittäisi. Sitä se käytännössä on, vaikka jäsenmäärä onkin sellaiseksi varsin pieni. Ruotsissa kirkon asema valtionkirkkona poistui vuonna 2000. Kirkkolain tilalle tuli kirkolliskokouksen säätämä kirkkojärjestys. Tuolloin kirkkoon kuului vielä 82,9 % Ruotsin kansasta. Nyt, parisenkymmentä vuotta myöhemmin, kirkkoon kuuluu enää noin 56 % väestöstä.
Vapaa-ajattelijoiden ei kannata asettua vastahankaan kirkon verotusoikeuden kanssa.
Verotusoikeuden vastapainona nimittäin kirkko ei voi tehdä konkurssia – kirkon on tarvittaessa korotettava kirkollisveroprosenttia selviytyäkseen velvoitteistaan.
Kirkon kannalta vastenmielisin kuluerä on eläkekulut, joiden määrää ei voi sopeuttaa tulojen supistuessa.
Verotusoikeudesta luopumisen seurauksena valtio joutuisi kirkon kulujen maksumieheksi.
Jos verotusoikeus saadaan säilymään riittävän kauan, veron nopeasti nouseva määrä lopulta kaataa koko uskostaan luopuneen kirkon.
Miten valtio joutuisi kirkon verotusoikeudesta luopumisesta kirkon kulujen maksumieheksi? Miten tuo käytännössä tapahtuisi?
Kirkkohan saa nyt jo budjettirahoitusta, kun yhteisöverotusjuttuja muutettiin eli me kaikki uskostakin luopuneet tai uskosta osattomiksi jääneet saavat maksaa veroillaan kirkon kuluja. -Olkoonkin, että teknisesti se on korvausta hautaustoimen hoitamisesta. Mutta sekin on hieman ongelmallinen seikka sikäli, että hautaustoimi on historiallis-teologinen jäänne, jolle ei ole nykymaailmassa todellisia perusteita. Jos kirkko edelleenkin hoitaa hautaustoimea niin, että yhteiskunta maksaa siitä, on se saanut tämän privileegion ilman kilpailuttamista.
Kirkon eläkerahastolla on fyffeä pari miljardia ja vuosituottoakin on jonkun verran. Luulisi tuon riittävän siihen asti, kun eläkkeelle jääviä alkaa olla varsin vähän, kun kirkolla itsellään ei ole varaa kovin kummoiseen henkilökuntaan, varsinkin kallispalkkaisiin pappeihin, piispoihin, hallintopäälliköihin ym. pomoihin.
Kirkon eläkemenot ovat 230 miljoonaa ja kasvavat jatkuvasti. 2 miljardin rahasto kuivuu nopeasti, jos työeläkemaksuja ei kerry nykyisiltä työntekijöiltä. Rahasto on tosiasiallisesti alimitoitettu ja pystyy rahastotuotoilla kattamaan vain murto-osan kirkon eläkemenoista. Eläkejärjestelmän kestävyys pohjaa kasvavaan talouteen, ei supistuvaan.
Jos – ja jonain päivänä kun – kirkolta otetaan verotusoikeus pois, joudutaan myös miettimään, miten muutos kompensoidaan kirkolle. Toisin sanoen käytännössä eläkevastuun vaje siirtyy valtion maksettavaksi. Mitä myöhemmin tämä siirtymä tapahtuu, sitä heikompi on kirkon neuvotteluvoima – ja päinvastoin.
Niin kauan kuin kirkolla on verotusoikeus ja kirkko joutuu vastaamaan omista eläkkeistään, eläkekuorma on pois kirkon toimintavaroista. Toisin sanoen eläkkeelle jäävän työntekijän tilalle ei voida palkata uutta, koska sille rahat joudutaan käyttämään eläkkeen maksuun.
Kirkko on jo nyt joutunut nostamaan eläkevakuutusmaksun osuutta palkasta.
Ok. Selvensi. Kirkosta on siis tullut käenpoikanen keskuuteemme.
Mutta jos kirkolla on oma eläkejärjestelmänsä, niin mikäs pakko valtion on kompensoida sen omia vaikeuksia? Vai onko se lakimääräinen velvoite..?
Kirkko ei tietenkään halua luopua verotusoikeudestaan, koska jäsenmaksuperiaate veisi koko puljun vararikkoon nopeammin kuin papiksi kouluttaudutaan.
Ei mun ymmärtääkseni valtio ole vastuussa minkään yksityisen eläkejärjestelmän romahtamisesta. Jos joku jää ilman ko yksityiseläkettä, valtio maksaa hänelle lakisääteisen kansaneläkkeen. Mutta myös Keva hoitaa kirkon eläkkeitä ainakin niin kauan kun eläkemaksuja sinne kertyy. Julkisten alojen eläkelakiin yhdistettiin vuoden 2017 alusta kunnallisen eläkelain (KuEL), valtion eläkelain (VaEL) ja evankelis-luterilaisen kirkon (KiEL) työeläketurvaa koskevat säännökset. Laki Kevasta, laki valtion eläketurvan rahoituksesta ja laki evankelis-luterilaisen kirkon eläketurvan rahoituksesta tulivat myös voimaan vuoden 2017 alussa.:
Keva hoitaa hoitaa maksamisen ja kirkko (eläkerahasto) hoitaa rahat. Valtio, kirkko ja kunnat eivät voi mennä konkurssiin nykylain mukaan, eli niiltä ei verotusoikeuden johdosta voi rahat loppua.
Verotusoikeuden poistaminen vaikuttaisi siis tähänkin lakiin.
Eläkevakuutuslaitoksilla on jonkinlainen yhteisvastuu mahdollisessa konkurssitapauksessa, eli kaikki saavat työeläkettä tai ei kukaan.
Juuri noin. Yhteisvastuu on olemassa. Aika erikoinen systeemi sinällään. Mutta tietty järki kait tuossa on.
Joo Anne, …
Kirkon vapauttaminen verotusoikeudesta olisi hölmöintä, mitä vapaa-ajattelijat voivat tavoitella. Nykymallilla menee seurakunnilta maat ja mannut ja lopulta lopulta siemenperunatkin eläkkeiden maksamiseen. Nyt työssä oleville pitää aikanaan maksaa eläkkeitä 6,5 miljardia euroa. Parin miljardin rahasto käy tässä suhteessa todella köykäiseksi.
Hölmöä on se, että yhteiskunta on taipunut vuosikymmenet edelleenkin yhden yksityisen tahon tahtoon ja vaatimuksiin. Hölmöä on se, että kirkon annetaan edelleenkin toimia kuin valtio valtiossa – saa kantaa veroja, saa itse laatia omat lakinsa, saa omat taikariittinsä valtiopäivien virallisiin avajaisohjelmiin ja saa omat opinkappaleensa koululaisten pakollisiin aineisiin ja eri valojen vannomisiin.
Varsin hölmöä tai ainakin vähintään eriskummallista olisi, jos ja kun kirkon jäsenmäärä noin 10 vuoden kuluttua jää alle puoleen populasta, se saisi pitää edelleen verotusprivileegionsa.
Kirkko ei historiallisesti ole ollut yhteiskunnasta irrallinen yksityinen taho, vaan osa hallintojärjestelmää. Kirkko on hoitanut koulut, kirkonkirjat ja veroluettelot, eli suuren osan nykyisen kunnallishallinnon tehtävistä ainakin luterilaisissa maissa, joissa kirkko oli kuninkaan alamainen. Maaseudulla kirkko edusti käytännössä koko sivistystä.
Tänä päivänä tämä tuntuu hassuta ja nämä jäänteet ovat mitä ovat. Kirkko ei oikein itsekään tiedä, miksi on olemassa. Liberaalien mielestä kirkon pitäisi olla Raamatun Sanasta irrallinen humanistiyhteisö – ikään kuin oman aatteen puoluetoimiston sivuosasto. Kirkkovaltuusto onkin useimmille poliitikon aluille ensimmäinen askel kohti vallankahvaa – toisin sanoen poliittinen harjoittelupaikka.
Toistan itseäni, mutta veroprivileegiosta luopuminen olisi kirkon pelastus. Jos sen luopumisen kanssa hätäillään, edessä on jonkin sortin ”ylevero”-tyylinen rahoitusmalli, jossa kaikki joutuvat kirkon kulujen maksumiehiksi. Tilanne muuttuu toiseksi vasta sitten, kun jäsenmäärä on alle 40%. Silloin kirkon jäsenillä ei enää ole enemmistöä äänestäjissä eikä eduskunnassa.
Kirkkohan on jo alkanut hävetä omaa oppiaankin. Uskontunnustuksestakin on helvetti poistettu ja korvattu tuonelalla. Kaikkein kiivaimmat helvetintulenkiistäjät puhuvat nykyisin kadotuksesta, joka heidän mukaansa on vain tyhjiin raukeamista. Joka ei usko tuliseen helvettiin ei voi kirkon oppien mukaan pelastua.
Joo, kirkkohan kyllä hoiti aikoinaan opetuksen, väestökirjanpidon, veroluettelot ym. kun se oli vielä elimellinen osa valtiota ja eräänlainen valtion haarakonttoristo. Mutta se on jo 150 vuoden takaista menneisyyttä. Nyt kirkko on yksityinen taho, vaikka sillä julkisoikeudellinen status onkin. Vielä. Ei kovin kauaa enää. Jäsenkatoon on nyt syytä valmistautua ja kirkon asema määritellä uudelleen. 10 – 15 vuotta menee nopeasti. Vähemmistön kirkon julkisoikeudellinen asema tuntuu aika kummalta.
Kirkon julkisoikeudellisesta asemasta säädetään kirkkolaissa. Tämä koskee myös verotusoikeutta. Kirkkolain muutokset tehdään määräenemmistöllä kirkolliskokouksen aloitteesta. Kirkkolakiin on viittaus myös perustuslaissa. Tämä kirkon asema on hyvin mielenkiintoinen. Muutosten tekeminen ei ole erityisen helppoa.
Niinpä niin. Kirkko saa itse säätää oman lakinsa – valtio valtiossa… Eduskunta vain lyö leiman, mutta ei saa sitä muuttaa. Kirkon asema on kyllä todella mielenkiintoinen. Se on enemmänkin kuin valtionkirkko, joka se ei siis määritelmällisesti ole ollut enää aikoihin, vaikka käytännössä on. Ei ole tässä maassa toista yhteisöä, jolla olisi niin suuri itsemääräämisoikeus.