Yhteiskunnassamme on menossa ’muutosputki’, joka vaikuttaa lapsiin tavalla tai toisella. Suunta ei kuitenkaan välttämättä ole terveen maalaisjärjen mukainen, eikä edesauta lasten hyvinvointia eikä tasapainoista kehitystä ja kasvua.
Jokin aika sitten pari varhaiskasvatuksessa työskentelevää henkilöä kysyi minulta, mitä mieltä olen nykyään peräänkuulutetusta sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. He pitivät sitä lähinnä turhana päiväkodin arkielämän rasitteena. He totesivat kasvattavansa tyttöjä ja poikia tasa-arvoisesti joka tapauksessa, niin kuin ovat aina tehneet. Mielestäni he toimivat aivan kuin varhaiskasvatuksen ammattilaisille kuuluukin. Jos jollakin lapsella näyttäisi olevan erilainen suhtautuminen omaan sukupuoleensa, siitä ei tehdä isoa numeroa, vaan hän kasvaa ja kehittyy muiden kanssa. Edelleenkin päiväkodeissa tyttöjä puhutellaan tytöiksi ja poikia pojiksi. Hen-linjalle ei ole tarvetta.
Toki on hyvä, että ihmiset eri ammattialoilla ovat tietoisia mm. intersukupuolisten olemassaolosta. Intersukupuolisia (lapsen sukupuolielimiä ei voi ulkoisesti tunnistaa tytölle tai pojalle kuuluviksi) lapsia Suomessa syntyy vuosittain n. 20. Asia ovat erikseen ihmiset, joilla on selkeät fyysiset sukupuolielimet mutta eivät silti tiedä omaa sukupuoltaan, eivätkä ehkä ikinä tule tietämäänkään. Tätä aikuisten tietämättömyyttä on kuitenkin turha mielestäni saarnata pienille lapsille.
————
Pari päivää sitten lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila julkaisi aloitteen uskonnonvapauslaissa säädetyn asiantuntijalautakunnan tehtävän ja kokoonpanon muuttamisesta. Kyse on lasten eduista uskonnollisissa yhteisöissä. Eli perustettaisiin asiantuntijalautakunta, jolla on valtuudet tarkastella uskonnollisen yhteisön opetusta ja toimintaa suhteessa lapsiin. ”Lautakunnan arvioinnin perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö voisi nostaa kanteen yhdyskunnan julistamiseksi lakkautetuksi tai varoituksen antamiseksi.” Eli, jos lautakunta olisi sitä mieltä, että uskonnollisen yhdyskunnan opetus on lapselle haitallista, yhdyskunta voitaisiin lakkauttaa. Myös ev.lut kirkon sisällä toimivat herätysliikkeet halutaan tämän arvioinnin piiriin.
Aloite on sisällöltään aika yleisluonteinen. Siinä ei anneta minkäänlaista osviittaa siihen, mikä lapsiasiavaltuutetun ym. asianomaisten mielestä on lasta vahingoittavaa opetusta tai käytännettä uskonnollisissa yhdyskunnissa. Tällaisen aloitteen luettuaan, voi vain ihmetellä, mistä mahtaa olla kyse. Edellinen lapsiasianvaltuutettu Maria Kaisa Aula sentään kertoi omassa mietinnössään asioita, jotka ovat vahingollisia lapselle mm. Jehovan todistajien keskuudessa.
Kaikki toimet, joilla suojellaan lapsia kaltoin kohtelulta, ovat todella tärkeitä. Kuitenkin Kurttilan aloitetta lukiessa herää kysymys, mihin tällä aloitteella pohjimmiltaan pyritään. Millaiseen opetukseen asiantuntijalautakunta haluaisi puuttua? Millainen ideologia asiantuntijalautakunnan jäsenillä itsellään olisi ja miten se vaikuttaisi heidän kykyynsä arvioida hengellistä opetusta? Puuttuisiko lautakunta myös muiden kuin kristillisten yhdyskuntien toimintaan, kuten mm. muslimien, buddhalaisten ja bahai-uskonnon yhteisöt?
Ps. Kurttilan strategiassa on oikein hyvä tavoite suojella lapsia melulta. Päiväkodeissa on isot ryhmät, paljon lapsia ja melu on kova. Olisikin hyvä ottaa mietintään, miten saada desibelit pienemmiksi.
Lausunnossaan Aula kiinnittää huomion lähinnä jehovantodistajien tai kristillisten liikkeiden keskuudessa tapahtuviin kyseenalaisiin käytäntöihin. Varmasti siellä löytyy vielä ruodittavaa, vaikka kokemukseni mukaan useimmat lasten vanhemmat ovat meillä sisäistäneet lapsen oikeudet niin, ettei ylilyöntejä kovin paljon tapahdu. Näkisin kovasti mielelläni, että lapsiasiavaltuutetulla olisi rohkeutta puuttua myös
– lasten, sekä poikien että tyttöjen uskonnollisista syistä tapahtuvaan sukuelinten silpomiseen.
– päihdeäitien hoitoon ja heidän lastensa asemaan.
– meneillään olevaan erityisopetuksen alasajoon, minkä myötä joukko erilaista oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia ei saa tarpeellista tukea.
– lasten hyväksikäyttöön mainonnassa ym.
Toivoa voisi myös, että sekä varhaiskasvatus, että koululaitos saisivat työrauhan ja voisivat toimia niin, ettei niitä käytettäisi erilaisten poliittisten tai vastaavien ryhmien temmellyskenttänä. Annetaan lapselle kasvurauha.
ps. Mukava, kun tulee uusia kirjoittajia, tervetuloa!
Kiitokset tervetulotoivotuksesta ja rakentavasta kommentista. Erittäin hyviä pointteja, kuten erityisopetuksen alasajo.
Tervetuloa Sinikka. Jäänkin odottamaan asiantuntevia lapsi-keskusteluja sinulta ja Ullalta. Toivottavasti viihdyt seurassamme. Täällä ei usein ole hirmuisesti kommentteja, mutta ne joita on ovat laadukkaita 🙂
Aivan liian vähälle huomiolle on jätetty se henkinen väkivalta, joka liittyy monasti jo lapsille syötettyyn uskonoppiin ikuisesta tulisesta helvetistä, jossa Jumala rankaisee kaikkia pahoja. Tästä alitajuntaan painetusta perverssistä kuvasta kärsivät varmaan monet kymmenet tuhannet ihmiset vielä aikuisenakin, mielikuva syöksynee pintaan erityisesti eriasteissa psyyken häiriötiloissa.
”Aivan liian vähälle huomiolle on jätetty se henkinen väkivalta, joka liittyy monasti jo lapsille syötettyyn uskonoppiin ikuisesta tulisesta helvetistä, jossa Jumala rankaisee kaikkia pahoja.”
Niinpä. Nykyisin tämä ei enää ole kristillisten ryhmien piirissä onneksi yhtä yleistä kuin aiemmin. Islam on tässä suhteessa vielä huomattavasti ankarampi etenkin tyttöjen kohdalla. Henkinen painostus ja väkivalta littyy pukeutumiseen, kuuliaisuuteen suvulle ja perheelle, viihteeseen, jne.
Uskonto liittyy aina vahvasti myös siihen mitä voitaisiin kutsua vaikka ryhmäidentiteetiksi. Sen avulla määritellään ketkä kuuluvat ”meihin” ja ketkä ovat ulkopuolisia. Lapsen kannalta ryhmään kuulumisessa ja sen suomassa turvassa ja hyväksynnässä on perimmiltään kysymys hengissä pysymisestä. Siinä suhteessa mikään vapausaate ei voi kumota luontoa.
Vanhemmat ja kasvuympäristö antavat lapselle ensimmäsen identiteetin ja samalla rajat ja turvallisuuden tunteen. Epäilen suuresti koulun mahdollisuuksia silloin, kun opetus poikkeaa suuresti kodin arvomaailmasta. Kasvaessaan ja itsenäistyessään teini-ikäinen sitten alkaa rakentaa omaa identiteettiään ja maailmankuvaansa omaan kokemukseensa nojaten ja etsien ryhmää, johon voi samaistua.
Pikkulapsen ”täydellinen vapaus” merkitsee liian usein normittomuutta ja samalla turvattomuutta.
Sosiaalistumisen tarve on osa ihmisenä olemista. Minun opiskeluaikoinani puhuttiin sosiaalistumisesta ”väärään ryhmään” yhtenä selityksenä nuorison vähemmän toivotulle käytökselle. Nykyisin sitä sanotaan syrjäytymiseksi – mistä?