Olen miettinyt tässä 2290 euron autokorjaamolaskun äärellä tunnista toiseen tätä elämän visaisinta kysymystä: Olenko minä kenellekään tarpeellinen?
No olenhan toki. Ulosottomiehelle, haastemiehelle, vaaleissa olen maailman tärkein, ääneni on kallis, yrittäjänä olet jotain suurta ja ylevää, vessanpesijänä suorastaan korvaamaton etteivät vain puolalaiset, virolaiset, bulgarialaiset jnejne. Auta armias jos makaatkin sohvalla eläkkeestäsi nauttien, työttömänä päivärahaa nostaen taikka muuten vain hevosmiesmäisesti rallatelet maailmalla niin olet luuseri, kun et suostu elättämään miljonääriarmeijaa taikka joutavanpäiväistä hallintomafiaa.
Olen kuvitellut olevani läheisilleni tärkeä, suorastaan suojelukohde. Sitä en tokikaan ole. Suku on aina pahin ja varsinkin lähisuku. Kukaan ei ole sinusta erityisen kiinnostunut taikka ainakaan silloin, jos konttaat ja kompastut taikka apua ihan vain arkeen tarvitset. Sinulle kerrotaan satuja, surkimustarinoita. Mikään ei ole sen otollisempaa kuin lyödä lyötyä, hakata henkihieveriin. Katuojasta ei kannata nostaa, siinä sotkeutuu kädet ja menee maine.
Jos haluat takuuvarman riidan aikaiseksi niin vaadi perintöosuutesi. Siinä menee välit ja värkit saman tien.
Yrittäjyys on ihanne ja työ pakkomielle. Niin kauan kuin poliitikko ja pankinjohtaja käy tuomassa joululahjan, ja lähettää joulukortin, olet suosikkilistalla. Auta armias jos sattuukin huonompi aika ja kaipaat tuuppaamista parempaa päivää kohti, niin rinnallasi seisovat nuo mainitsemani ulosottomies ja haastemies. He eivät kaveriaan jätä. Seurakunta jakaa ruokaa ja siltoja on sen verta rakennettu, ettei niiden kannen alla raekuuro pieksä suoraa päälakeen.
Yrittäjyyden armo on siinä, että pääset kaikesta. Olet sotkenut itsesi, sukusi ja parhaimmat kaverisi soppaan. Saat olla ihan yksin vikoinesi ja vaivoinesi. Mahdollisissa sukujuhlissa voit harrastaa yksinpuhelua ja kohdata kieroja katseita niiltä joiden nimi vekseliin on tullut haettua, muut osoittelevat sormella.
Tokikaan mihinkään ei ole pakko osallistua, eikä aina kutsutakaan. On parempia ihmisiä ja meitä mustia lampaita.
Jos haluatte itsestänne pilkatun niin pyytäkää apua lähisukulaisiltanne taikka alkakaa yrittäjiksi.
Olen ajatellut jotenkin niin, että Luoja huolehtii omistaan.
Siksi jaksan vielä – kunnes kuolema korjaa.
tuomo
Helsingin Mikaelin seurakunnan lahjoittamien urkujen ja Alpo Vähäkankaan rakentaman viulun yhteinen käyttöönottokonsertti kuultiin perjantaina 2.12. klo 18 seurakuntakoti Mariassa, Ylivieskassa. Konsertissa esiintyivät kanttorit Eeva Korhonen ja Teija Siirtola sekä viulisti Tuomo Hirvi. Teija Siirtolan soittaman viulun kansi on tehty Ylivieskan kirkon palosta säilyneestä lattian niskahirrestä.
Nyt sytytämme kynttilän – kappale on taltioitu ennen konserttia pidetyistä harjoituksista. Kuvaus: Jussi Leppälä
Noinhan tuo ikävä kyllä taitaa mennä. Ihmiset auttavat mielellään – omilla ehdoillaan. Sitten jos apua todella tarvitsisi ja sitä jopa rohkenee pyytää, niin ääni on kovin usein toinen kellossa kokonaan.
Anne, jotenkin aina siinä avuttomassa tilanteessa lohduttaa kuunnella niitä surkeista surkeimpia selityksiä, että miksi ei voi auttaa. Ne epäsuorasti kertovat koko totuuden ja paljastavat ”perskavatkin” kertojastaan.
Jeesuksen toisen ihokkaan antamisen kertomus tulee usein mieleeni. Kun paljon on niin siitä ei voi luopua, kun vähän on niin heille ei ole mikään ongelma luopua ainoastaan. Olen nähnyt monien alkoholistien huolehtivan esimerkillisesti toinen toisistaan. Miksi niin siksi, että heille se huominen on saavutus jota kannattaa tavoitella ja johon kannustaa. Olin kerran hautajaisissa soittamassa missä papilta pääsi itku kun kertoi miten viinaan kuoleen vainajan ryyppykaverit olivat kunnioittavasti huolehtineet kaveristaan. Kolehti oli yli kaikkien varojen, että hänet saatiin siunattuun maahan.
Tuomo
”… Olenko minä kenellekään tarpeellinen?
No olenhan toki. Ulosottomiehelle, haastemiehelle,”
Ja verotarkastajalle.
Mihinkähän sitä olisi meikäläinenkin päätynyt, ellei olisi ollut sanottua virkaa, johon minäkin olisin, en varsinaisesti hakeutunut vaan sattumalta päässyt.
No, ura oli ja meni jättäen suhteellisen hyvän toimeentulon jälkeen vielä nyt jo vajaan 20-vuoden mittaisen eläkkeenkin. Ja oli siinä jokunen joskus aamupuolelle yötä mennyt iltapalakin mukana!
Toivo, verotarkastajia pidän jopa tarpeellisina enkä koskaan ole yrittäjäurani aikana moittinut muuta kuin siitä, että joskus se ymmärrys saisi ulottua sitä kirjoituspöytää pidemmälle. Kun ei millään meinannut mennä traktorin vaihdelaatikon korjauksen lasku kirjanpitoon yli 5000 euroa maksaneena. Siihen tarvittiin päivän urakka kiertää eri korjaamoissa ja tarkastaja oli pudota polvilleen kun joka paikassa sanoivat, että voi maksaa jopa 20.000 helposti.
Siinä olet oikeassa, että hyvinkin monella verotarkastajalla valitettavasti se ammattitaito jäi vain ”kirjanoppineen” tasolle, kun siinä olisi pitänyt ymmärtää elämää lähes kaikilla elämänaloilla, koska tarkastettaviakin oli niillä aloilla laidasta laitaan.
”Olen miettinyt tässä 2290 euron autokorjaamolaskun äärellä tunnista toiseen tätä elämän visaisinta kysymystä: Olenko minä kenellekään tarpeellinen?”
Tuomo
Onhan siinä miettimistä jos alkaisi hakea sitä kenelle on tarpeellinen. Ensinnäkin voisi miettiä sitä mitä tuo autokorjaamon lasku pitää sisällään, kuinka paljon se työllistää työntekijöitä ja kuinka paljon hyödyttää yrittäjää jotka ovat täysin riippuvaisia asiakkaistaan ja heidän tarpeistaan. Jokainen meistä kuluttaa hyödykkeitä, mitä enemmän sitä tarpeellisempia olemme yhteiskunnalle.
Sitten on ihmisiä jotka pitävät itseään korvaamattomana tehtävässään, ovatko he sitten sitä koska heidän jälkeensä kaikki jatkuu yhtä hyvin ellei paremmin kuin aikaisemmin.
Eräs työkaverini totesi, kun puhuttiin ihmisistä jotka hoitavat omasta mielestään vastuunalaista tehtävää johon on vaikea löytää yhtä hyvää miestä tai naista, että ”hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä.”
Varmaan tarkoitus onkin miettiä sitä ollaanko tarpeellinen toiselle ihmiselle, jos päätelmä on ettei löydä yhtään henkilöä jolle tuntuu olevan tarpeellinen, niin silloin voisi hakea toista ihmistä jolle voisi kertoa, että olet minulle tarpeellinen, ehkä se jostain löytyisi.
Lopulta kuitenkin on niin että on joku joka on katsonut aiheelliseksi uhrata henkensä meidän kaikkien edestä, jonka merkityksen käsitettyämme voimme kaikki pitää itseämme tarpeellisena.
Kalevi Kauppinen, pohdiskelet juuri sitä jonka minä tässä laskussa näen. Nimittäin ensiksi pitää tehdä jotain joka on turhaa ja jonka eteen olen uurastanut. Sen maksettuani ole saanut palvelun joka on tarpeellista mutta johon minun varani eivät enää millään tunnu riittävän. Mikä osa tässä tarinassa on se joka koskettaa minua niin, että voisin olla tarpeellinen.
No sain siihen vastauksen ja siitä olen kiitollinen. Olin sittenkin jollekin tarpeellinen taikka ainakin minä tunnen niin. Siksi sain avun asiaani.
Koko tämä blogini on paljon syvällisempi kysymys kuin äkkiä arvaammekaan. Jos meillä ei kenellekään ole mitään merkitystä taikka jos me voimme sanoa, että mitä sen väliä mitä muut ajattelevat niin silloine elämämme valuu hukkaan.
Raamatussa todetaan turhista huolista ja hätäilyistä.