Kristityn vastuu lähimmäisestä on jakamaton

Kristityn jakamaton vastuu on vastuu lähimmäisestä. 

Meidän kristittyjen elämässä ei ole ”minä” sanalla mitään arvoa jos emme näe lähimmäistä. Olen yrittänyt koko elämäni painottaa sitä kuinka tärkeää on nähdä lähelle.

Muukalaiset ja heidän hätänsä on yhtä suuri inhimillisesti ajatellen mutta useimmiten muukalaisista huolehtiminen on minuuden itseisarvon kohottamista, eikä oikeasti hädänalaisen ihmisen käteen tarttumista. Kun annamme kaikille ihmisille ihmisarvon niin se ei saa eikä voi tarkoittaa että me sallimme kaiken. 

Kristityn tulee sanoa että oppi joka kehottaa tappamaan on vastoin kaikkia kristillisen lähimmäiserakkauden arvoja ja sanoja. Islamistinen maailma on täynnä ihmisarvotonta oppia. 

Norjassa se taas koettiin konkreettisesti.

Kristityssä maailmassa taas korona pandemian tuoma kärsimys on osoittautumassa melkoiseksi kompastuskiveksi. Herästyskristillisissä piireissä viljellään jotain kummallista käsitystä siitä kuinka rokotteita ei tule ottaa ja pitää antaa yksilölle vapaus ajatella.

Ei tule antaa yksilönvapautta tässä asiassa. Tämä on yhteisöllinen ongelma.

Olen odottanut kirkon arkkipiispalta edes jotain sanottavaa tässä ajassa mutta kovin on köykäiset puheet olleet Luomalla. Sanoisinko, että mukava mies ihmiseksi.

Tänään tiistaina silmäni suorastaan säkenöivät ilosta. Helsingin piispa Teemu Laajasalo kertoi parhaalla mahdollisella tavalla HS:ssa mielipiteenään mikä on kristityn vastuu ja mitä se kristillisyys oikeasti elävässä elämässä tarkoittaa. Se että käy messussa ja nauttii ehtoollista ei ole kristityn tärkein tehtävä vaan se että pidämme huolta toinen toisistamme. Annamme ja saamme, kaikki on anteeksiannettu Kristuksessa. 

”Rokotteesta kieltäytyvä ei välitä toisten kärsimyksestä tai kuolemasta”, kirjoittaa Teemu Laajasalo ja kirjoittaa naulan kantaan. ”Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin, ja paras tapa suojella lähimmäistä on ottaa rokote.” N’in kirjoittaa Laajasalo.

Olen täysin sama mieltä. 

Nyt on aika nostaa asia oikeasti ymmärrettävästi esille. Rokotteen ottaminen on mitä suurimmassa määrin kristillinen ”Kristityn Rakkauden” teko.

Lähimmäisenrakkaus pitää olla kristitylle ykkösasia. Jumala rakasti maailmaa niin paljon ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä on iänkaikkinen elämä.

tuomo

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
26 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Yki Räikkälä

En muista Luomalla olleen arkkipiispana ollessaan mitään sanottavaa.

Mutta joo, tässä – rokotusasiassa – olen tyyten samaa mieltä. Jos ei ole todellista eli lääketieteellistä syytä olla ottamatta rokotusta, ei ole mitään syytä olla ottamatta.

Kalevi Kauppinen

Vastuu on kaikilla uskontokuntaan riippumatta, samoin niillä jotka ei tunnusta mitään uskontoa.

Kalevi Kauppinen

”Täysin rokotettujen tartuntoja oli todettu 1 375 kappaletta, eli alle 13 prosenttia kaikista rokotettujen saamista tartunnoista. Tämä tarkoittaa, että 56 henkilöä 100 000:sta täysin rokotetusta on saanut rokotuksesta huolimatta koronavirustartunnan.”
https://yle.fi/uutiset/3-12066520

Nämä luvut kertovat rokotuksen antaman suojan, ei 100% mutta hyvän suojan kumminkin.

Seppo Heinola

Pitää muista myös se, että nuo tartunnan saaneet rokotetut ovat useimmat saaneet taudin lievempänä.

Anne Mikkola

Olen todellakin eri mieltä. Ihmisiä ei tietenkään pidä pakottaa ottamaan jotain kokeellisia rokotteita. Tässä ei vielä tiedetä, kuka viimeisen sanan sanoo.
Aika ikävää tämmöinen totalitarismi, jos minulta kysytään.

Kyllä kansa tietää.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008344715.html?

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Anne Mikkola
Tuomo Hirvi

Anne, tuo eroa kirkosta perustelujen tasollinen anti kertoo miksi tämä todellakaan ei ole kokeellinen suojaus vaan täyttä totta.

Minä kehottaisin noilla perusteilla ottamaan yhteyttä ”uskontojen uhrit” järjestöön enkä munaamaan totaalisesti hyvää yritystä tuhota ”eroa kirkosta” palvelun ydin. Sehän pyrkii kirkon vaikutusvallan vähentämiseen yhteiskunnassa vaikka totuus lienee, että palvelu pitää jokaiselle sitä käyttäneelle paremman saarnan kuin mihin yksikään pappi kykenee. ”Rikos” ihmisyyttä vastaan on tässä yhteydessä epäkristillinen harkittu teko.

Annelta kysyisin milloin rokote yksilötasolla voi olla mitään muuta kuin ”kokeellinen”. Yhteiskunnallisesti se ei ole kokeellinen vaan säädetyn yhteiskuntajörjestyksen mukainen harkittu ja parhaaksi havaittu toimenpide pandemian taikka vastaavan hallitsemiseksi. Vaihtoehto rokotukselle on terveydenhoidollinen kaaos joka osittain jo toteutuu mm sydänleikkausten siirtämisessä.

Kyllä myllynkivi vertaus Raamatusta tässä asiassa tulee mieleen.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Tuomo Hirvi
Tauno J. Jokinen

Tuomo ja Piispa lukevat kovaa lakia rokottamattomille. Luulenpa, ettei lain alle ajaminen tätä tilannetta edistä. Pitäisi olla enemmän sitä kristillistä rakkautta ja epäröivien rinnalla kulkemista.

Kristillinen rakkaus tosin on samanlaista höpöpuhetta kuin kristittyjen jakamaton vastuukin. Yleensä ne koskevat muita kuin itseä.

Portsari taitaa tässä asiassa olla Piispaa korkeampi auktoriteetti – jos otat rokotuksen saat ryypätä viinaa. Siinä on laki ja evankelumi samassa lauseessa. E Auranen taitaa olla oikeilla jäljillä kehottaessaan Pispoja perehtymään kristinuskon fundamentteihin.

Monilla näistä rokottamattomista on elämänhallintaongelmia. Varsinaisesti salaliittoteoreetikot ovat aika pieni vähemmistö. Iso asia on siinäkin, että suuri joukko ihmisiä on menettänyt luottamuksensa viranomaisiin – enkä ihmettele.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Tauno J. Jokinen
Tuomo Hirvi

Tauno J, en näe minkäänlaista lain alle ajamista kristillisestä näkökulmasta tässä asiassa. Päinvastoin mitä siunaavinta evankeliumia tuutin täydeltä. Ottamalla selkeästi tautia ehkäisevän rokotteen me suojelemme elämää. Laki antaa vain tuomiovallan ohjeen mutta evankeliumi antaa elämän.

Ihan inhimillisenä ajatuksena välinpitämättömyys heikoimman ihmisen oikeudesta elämään on kammottava ajatus. Ja joskus Luoja nappaa myös vahvemmilta ”karkin” pois.

Ykin ajatus on juuri se mikä inhimillisesti on tärkein, ei ole syytä millä voi perustella menemättömyytensä rokotettavaksi.

Anne Mikkola

”Ihmisen velvollisuus on ajatella lähimmäistä ensin, ja paras tapa suojella lähimmäistä on ottaa rokote.” N’in kirjoittaa Laajasalo.Olen täysin sama mieltä. ”

Oletko sinä Tuomo enemmän oikeasti huolissasi omasta terveydestäsi vai niistä lähimmäisistä?

Aivan hyvin yhteisön näkökulmasta voi vielä käydä niinkin päin, että ne rokottamattomat pelastavat maailman, ja rokotetut ovat itsekkäitä. Toivottavasti näin ei käy. Kukaan ei vielä tiedä mihin tämä menee pitkällä aikavälillä. Luonnollinen immuniteetti voi olla pitkällä aikavälillä ainoa tie ulospäin tästä. Rokotteet eivät auta yli 60 vuotiaita loppupelissä. Korona tavoittaa joka tapauksessa, eikä tehot riitä. Siitäkään ei ole tietoa toimiko tuo kokeellinen rokote varmuudella niin kuin normaalit rokotteet, että se jättää sinne muistisoluihin merkintöjä, niin että joku oma puolustus vuoden päästäkin vielä jaksaisi edes vähän rokotteen voimalla auttaa eteenpäin. Ei sitäkään tiedetä toimiiko koronan kanssa omakaan luonnollinen immuniteetti pidempään.

Muuten Novavax on nyt kehittänyt hyvin tehokkaan rokotteen, joka toimii vanhalla testatulla teknologialla. Seuraamani lääkäri fanittaa sitä.

Miksiköhän Pfizer ei tuo markkinoille deltaan viritettyä rokotetta? Niitähän piti olla helppo rakennella… tämä nykysysteemi taitaa tuottaa enemmän rahaa.

Tilanne on monissa maissa paljon pahempi kuin Suomessa. Englannissa esimerkiksi reilusti yli 90 prosentilla kansasta on vasta-aineita veressään (rokotteesta tai omasta takaa), ja silti tauti ei kun jyllää vaan. Ei tietoakaan mistään laumasuojasta. Ettei nyt vaan olisi käymässä toteen se painajainen, että rokotteet vain auttavat virusta elämän tiellä. Nohynek Sensuroimattoman Päivärinnan haastattelussa myönsi moisen mahdollisuuden, mutta silloin kauan sitten totesi, että ”ei ole näillä rokotteilla moista nähty”. Mikään ei vain mene niinkuin ”asiantuntijat ovat ennakoineet”. Nykyään ovat oppineet jo vaikenemaan paremmin ja sanomaan, että ”ei me tiedetä”.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Anne Mikkola
Kalevi Kauppinen

Ennen kun tuo laumasuoja saavutettaisiin, ei tiedetä sitä, miten paljon ihmisiä kuolee tautiin. Se voisi olla puolet väestöstä tai enemmän. Virus on siitä ihmeellinen, ettei se tapa kaikkia, koska silloin se itsekin kuolisi. Kannattaako tätä suojaa ajatella, koska se tuntuu liian uhkarohkealta.

Ensin kuolisi vanhat heikkokuntoiset, mutta kun ihmiset kaikki vanhenevat, jokaisesta tulee aikanaan vanha ja heikkokuntoinen, vaikka olisi sairastanut taudin nuorempana, niin jossain vaiheessa olisi kuoleminen tukehtumiseen, ei kuulosta hyvältä.

Virus muistuttaa infulenssua, joka on tullut pysyväksi taudiksi. Koronasta saattaisi tulla samanlainen tauti, joka aina muuttaisi muotoaan ja uusiutuisi jatkuvasti.

Rokottamalla on saatu monet taudit kuriin, siitä on näyttöä. Ensimmäiset rokotukset lapset saa jo heti pienenä, en ole kuullut, että siitä vanhemmat kieltäytyisivät tai voihan niitäkin olla. Pitäisikö kaikkien ihmisten kieltäytyä rokottamisesta, jos näin tapahtuisi, niin Pentti Linkolan tavoitteet maailman väkiluvun vähenemisestä toteutuisi.

Jos nämä corona rokotteesta kieltäytyjät pystyvät elämään niin, että eivät tartuta ketään toista ihmistä, mikäs siinä, sen kun vaan tekee niin kuin haluaa. En kumminkaan usko, että siihen pystyvät.

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Kalevi Kauppinen
Tuomo Hirvi

Todellakin muista. Minulla on passi eli itse voin olla taudin kantaja tietämättäni. Se huolettaa todella ja se että työpaikat menee taas kiinni.

Kalevi Kauppinen

Voi olla niin, että jatkossa jokainen joka haluaa joutuu ottamaan rokotuksen pari kertaa vuodessa. Taudista tulisi pysyvä, niin kuin infulenssustakin.

Tuomo Hirvi

Näin minä luulen myös.

Kalevi Kauppinen

”Eroa kirkosta -palvelun toinen perustaja Jori Mäntysalo lähetti tiistaina tiedotteen, jossa hän totesi viestinsä olevan niin ikään: ota rokote.
Oliko kyseessä suorastaan poikkeuksellinen tuenosoitus kirkolle?

Tampereen vapaa-ajattelijoiden puheenjohtajana toimiva Jori Mäntysalo aktivoitui rokotusasiassa yhteistyöhön kirkon kanssa jo viime viikolla. Hän julkaisi Tampereen piispan Matti Revon kanssa yhteisen rokotuksiin kannustavan videon.”
Kotimaa24

Anne Mikkola

Aika hauska tuo video. Ikävä kyllä, taitaa olla aika naiivia ajatella, että noilla tyypeillä olisi jotain auktoriteettia tavoittaa luottamuksensa menettäneitä. Mietin, mikä olisi instituutio, johon voisi luottaa. Sellaista ei taida ollakaan. Manipulaatio ei auta. Tiedon jakaminen voisi auttaa, mutta se ei näytä kenellekään edelleenkään tulevan mieleen. Kansa tyhmä, instituutio viisas.

Ihmettelen joka kerta kun Nohynekin puhuu, että miksi ei selitä tuota muistisolu/immuniteetin muodostumista tai edes sen mahdollisuutta. Hokee vaan rokotteen tehon häviämistä, vaikka asian ei pitäisi olla noin synkkä. Ihmisille jää kuva, että vaihtoehtoja on kaksi: Jatkuvat jenkkifirmojen piikit, tai korvansa lotkauttaminen taas tälle yhdelle ”hätätilalle”, vaikka varsinaisesti ei ihmisiä ole ympäristössä mihinkään pandemiaan laonnut, noin omin silmin katsottuna.

Liekö vaikeneminen siksi, että ei voisi sanoa, että noin varmasti tämän kanssa
tapahtuu. Joutuisi sanomaan, että ”yleensä tapahtuu” eli joutuisi
käytännössä sanomaan, että ”ei me tiedetä oikeastaan mitään, vaan uskossa
mennään”. Ja joutuisi sitten selittämään paljon, mikä ei tietty auta mitään enää tässä vaiheessa kun ihmisiä on rutiininomaisesti pidetty ämpäreillä ostettavina idiootteina myös terveydenhuollossa.

Koronahätätila on vain yksi Afrikan tähti, ilmasto- ja muiden nykyajan idioottieliitin hätätiloista. Jotenkin noin kai se ajatus menee.

Tauno: avaatko muuten tuota elämänhallintaongelmaa?

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Anne Mikkola
Tauno J. Jokinen

Jorin ja Piispan kannanotto on ihan asialinjalla syyllistämättä ketään – hyvä niin.

Tuo elämänhallintaongelma liittyy masennuksesta kärsiviin ja päihdeongelmaisiin. Jos ei jaksa nousta sängystä ylös, ei tule lähdettyä piikillekään. Sitten on syrjäseudulla asuvia, joilla on pitkä matka piikille. On ihmisiä, jotka pelkäävät rokottamista, eli heillä on rokotteisiin tai rokottamiseen liittyvää fobiaa.

Sitten tulee tuo joka tuutista nouseva pakkosyöttö, joka nostaa karvat pystyyn ihan tosissaan. Lisäksi meillä on ihmisiä, jotka eivät ylipäätään luota viranomaisiin. Syitä luottamuspulaan on monenlaista ja suuri osa siitä on jopa aiheellista.

Yhtään ei luottamusta vahvista esimerkiksi tämä kohu Afrikan tähti – pelistä. Joku onneton saksalainen tulee kertomaan, miten suomalaista kulttuuria pitäisi korjata. Keskittyisi vain siihen saksalaisten omaan kulttuuriin.

Niin ja sitten – yliopiston rehtori ottaa tuollaisen paskapuheen vakavasti ja pyytelee anteeksi – on siinäkin idiootti. Asia ei nimittäin kuulu yliopiston rehtorille senkään vertaa, kuin suomalainen kulttuuri saksalaisille.

Yki Räikkälä

”En muista yhtään sellaista rokottamatonta potilasta, joka olisi selvinnyt ja palannut puhekuntoiseksi ja edelleen siinä vaiheessa tuonut esiin rokotekriittisiä ajatuksia.”

”Luulen, että viimeistään siinä vaiheessa kun potilas tänne joutuu, hän tajuaa, että nyt on tosi kyseessä.”

Tyksin teho-osaston osastonlääkäri Jussi Heiro. -HS 20.10.

Tuomo Hirvi

Näin se valitettavasti tuntemieni laulajienkin kohdalla on.

Seppo Heinola

Mitä jos aikanaan olisi Isorokko- ja Calmet-, tuhkarokko- ja influenssa- rokotuksiin/rokotteisiin suhtauduttu yhtä vainoharhaisesti. Mitä olisi tapahtunut?

Viimeksi muokattu 1 kuukausi sitten by Seppo Heinola
Tuomo Hirvi

Hyvä kysymys ja vastaus lienee jokaiselle melkoisen selvä. Niitä tauteja ei olisi saatu hallintaan.

Yki Räikkälä

Kyllä nuo pikkutaudit ja vaivat olisi hoidettu. Homeopatialla ja kiinalaisella vuosituhantisella lääketieteellä. Ja kun hopeavettä naukkailee tuolloin tällöin, elimistö puhdistuu, eikä tuhkarokot, poliot sun muut edes tartu. Vyöhyketerapiakin on semmoinen hyvä hoito, jolla krempat ja taudit pysyy loitolla…

Kalevi Kauppinen

Joka sukupolvi tuo noin sata tautia lisää. Ihminen rappeutuu, sille ei voi mitään, ei siihen poppakonstit auta. Tällä hetkellä on noin kolmekymmentä tuhatta tautia, joten valikoimaa riittää.

Rokotukset on ainoa vaihtoehto pitää tappavat taudit kurissa. Tietysti hyvä yleiskunto auttaa pysymään terveenä. Koronaan ei tunnu yleiskuntokaan auttavan, koska urheilijoita sairastuu.

Venäjällä otetaan kovat keinot käyttöön, ilman rokotusta olevat vanhat suljetaan koteihin ja Putin on antanut viikon loman sulkemalla työpaikat.

Meillä tutkitaan lakeja, joka mahdollistaisi pakko rokotukset. Siihen alkaa olla jo mahdollisuus lähellä lehtitietojen mukaan.

Onko tulevaisuus niin, että jokaisen on otettava puolen vuoden kuluttua aina uusi rokotus, sekin on mahdollista.

Korona passi on kai tullut pysyäkseen, josta viranomainen voi tehdä tarkastuksia, jos ei ole rokotettu, niin rapsahtaa sakot. Toivotaan, ettei tähän tarvitse mennä. Tilanne on aika paljon kiinni siitä, saadaanko kieltäytyjät rokotettua.

Anne Mikkola

Yksi kollega tuossa joku päivä sitten totesi, että aina uusiin rokotteisiin on suhtauduttu varauksella. Muistaakseni puhui juuri isorokosta. Hitaasti uusi ”teknologia” hyväksyttiin. Eikä ennen kait muuta ole yritettykään. Ei ainakaan minulle jäänyt sellaista käsitystä, että ennen olisi pakkorokotettu ihmisiä. Alan ymmärtää, miksi kehitysmaissa vastustetaan monasti valkonaamojen rokotteita.

Yki Räikkälä

”Mietin tuossa tänään, että pitää varmaan viikonloppuna vaihtaa autoon talvirenkaat. Mutta sitte hoksasin, että mitä jos koko liukkaus onki keksittyä ja talvirenkaat on vain rengasliikkeitten kusetusta ja rahastusta! Nimittäin hoksasin, että tiedän monta, jotka on ajanu ojaan vaikka oli talvirenkaat. Ihan sama vaikka suurin osa ei ole ajanut ojaan talvirenkailla, mutta osa on!

Suuremmalla osalla liukkaalla ojaan ajaneista oli kyllä kesärenkaat, mutta niillä oli varmaan joku perussairaus. Ja ne ois muutenki kuollu varmaanki kohta.
Aloin sitte tutkimaan tarkemmin, niin valtio, varmaankin hallitus, on laittanu talvirengaspakon! Ihan oikeasti, ne haluaa rajoittaa mun ajamista ja itsemääräämisoikeutta. Täytyyhän mun saada ajella tuolla liukkailla teillä kesärenkailla muiden seassa, koska mullahan on perustuslaki. Eiku siis perusoikeus ja ihmisoikeus!

Sitä paitsi siis ketä sillä suojellaan, että mun pitää käyttää nastarenkaita? Niitäkö, jotka ajaa nastarenkailla. Eli siis eikö niistä olekaan hyötyä, koska ne ei suojelekaan sitä ajajaa! Vaan mun pitäis käyttää nastarenkaita suojellakseni niitä, jotka käyttää nastarenkaita! Selvä salaliitto! En aio olla lammas ja käyttää nastarenkaita! Seuraavaksi varmaan tulee joku pakollinen vyö, jolla mut sidotaan auton penkkiin kiinni!

Nyt lähen soittamaan yhelle Anolle, että äkkiä joku järki tähän hommaan!”

Kalevi Kauppinen

Onhan niitä sääntöjä arkielämässä, ei saa ajaa humalassa tai huumeessa, ei saa puhua kännykkään ajaessa, ei saa ajaa punaisia päin. Tuleepahan mieleen, jos ei mitään sääntöjä olisi, niin millaista tuo arkielämä olisi.

Koronapassi nyt puhuttaa, joka on sekin politisoitunut. Toisten mielestä se passi johtaa kansalaiset epätasa-arvoiseen asemaa sen takia, kun kaikki eivät osaa passia hankkia. Persut ovat passia vastaan juuri näistä syistä, liekö se viisasta puolueen kannalta.

Kansalaisia harmittaa se, kun ei saa ravintolassa juhlia aamuun saakka. Pelottaako heitä se, jos passin omaava on tässä eri asemassa.

Seppo Heinola

Terävää sarkasmia Facesta: ”Mietin tuossa tänään, että pitää varmaan viikonloppuna vaihtaa autoon talvirenkaat. Mutta sitte hoksasin, että mitä jos koko liukkaus onki keksittyä ja talvirenkaat on vain rengasliikkeitten kusetusta ja rahastusta! Nimittäin hoksasin, että tiedän monta, jotka on ajanu ojaan vaikka oli talvirenkaat. Ihan sama vaikka suurin osa ei ole ajanut ojaan talvirenkailla, mutta osa on!
Suuremmalla osalla liukkaalla ojaan ajaneista oli kyllä kesärenkaat, mutta niillä oli varmaan joku perussairaus. Ja ne ois muutenki kuollu varmaanki kohta.
Aloin sitte tutkimaan tarkemmin, niin valtio, varmaankin hallitus, on laittanu talvirengaspakon! Ihan oikeasti, ne haluaa rajoittaa mun ajamista ja itsemääräämisoikeutta. Täytyyhän mun saada ajella tuolla liukkailla teillä kesärenkailla muiden seassa, koska mullahan on perustuslaki. Eiku siis perusoikeus ja ihmisoikeus!
Sitä paitsi siis ketä sillä suojellaan, että mun pitää käyttää nastarenkaita? Niitäkö, jotka ajaa nastarenkailla. Eli siis eikö niistä olekaan hyötyä, koska ne ei suojelekaan sitä ajajaa! Vaan mun pitäis käyttää nastarenkaita suojellakseni niitä, jotka käyttää nastarenkaita! Hähää nyt kyllä selvis salaliitto! En aijo olla lammas ja käyttää nastarenkaita! Seuraavaksi varmaan tulee joku pakollinen vyö, jolla mut sidotaan auton penkkiin kiinni! Nyt lähen soittamaan yhelle Anolle, että äkkiä joku järki tähän hommaan!”

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial