Uusi nuorisobarometri on julkaistu. Enemmän tai vähemmän itsensä uskonnottomiksi kokevat ovat murskaava enemmistö. Uskoviksi itsensä kokevat ovat pieni vähemmistö. Tämä ei ole tietty mikään yllätys. Trendi on ollut jo pitkään uskonnon merkityksen väheneminen. Uskosta on tullut alakulttuuri. Pääosan nuorista elämä on uskonnotonta. Suurin osa nuorista on silti aivan kunnollista ja hyvin voivaa.
Täällä blogimetsässä on mainittu kristillinen kasvatus ja sen olevan avainasemassa lasten kasvatuksessa niin kotona kuin koulussakin. Ja sen olevan edellytys tasapainoiseen ja onnelliseen elämään.
Mutta mitä on kristillinen kasvatus? Mikä siinä on arvokasta ja hyvää verrattuna vaikka buddalaiseen kasvatukseen? Tai sekulaariin? Tai miten on pastafaristin lapsen kanssa, onko hän jo pilalla? Mikä tekee kristillisestä kasvatuksesta paremman kuin sellainen, mihin kristillisyys ei kuulu?
Oma kokemus ei ole yleispätevä todistus. Mutta kuitenkin voin todeta neljä lasta kasvattaneena, ettei uskonnoton kotikasvatus ole ollut onnettomuudeksi näille. Kaikki ovat nyt aikuisia. Yhdelläkään ei ole ollut normaaleja kummempia ongelmia oman elämänsä järjestämisessä. Yksikään ei ole hairahtunut lain varjoisella puolella elämiseen, eikä kenelläkään ole kyseenalaisia ajatuksia tai ideologioita.
Jälkeläisistäni jokaisella on hyvä käsitys siitä, miten yhteiskunnassa ja toisten parissa toimitaan niin, ettei ongelmia synny. Yksikään ei ole uskossa. Jokainen kyllä kastettiin ja kävi rippileirin. Itse olin hällävälisti aikoinaan, mistä syystä lapset kastettiin – ristiäiset olivat sukuriittejä samoin kuin rippijuhlat. Jokaiselle ehdotin kyllä prometheusleiriä, mutta koska kaveritkin menivät rippileirille, niin se ei ollut sitten vaihtoehto. Kasvatuksemme ei ollut leimallisesti sekulaaria, vaan aivan normaalia ihmisten arkea ja siihen liittyvien asioiden hoitoa. Kodissamme ei siis indoktrinoitu, vaan uskomuksiin ja ideologioihin suhtauduttiin jokseenkin neutraalisti. Niistä keskusteltiin, muttei käännetty päätä mihinkään suuntaan. Jokainen muodosti katsomuksensa ilman, että me vanhemmat olisimme pyrkineet siihen vaikuttamaan.
Oma lapsuudenkotini oli tapakristitty. Mutta meitä ei kasvatettu kristillisesti, vaan kaiketi vähän vanhanaikaisesti. Ei erityisen esimerkillisesti. Uskonasioista ei juuri puhuttu, tapakristittyjä kun olivat vanhempamme. Meitäkin oli neljä sisarusparvessa, ja meistäkin tuli jokseenkin tylsän tavallisia. Yksikään ei ole uskossa, mutta esikoiseen tarttui tapakristillisyys.
Moraalikäsitykset ja päihteitten käyttö
Uskovassa kodissa lapsista tulee todennäköisemmin uskovia kuin uskonnottomissa perheissä kasvaneista. Rikkonaisessa kodissa kasvaneilla todennäköisyys päihteitten käyttöön on suurempi kuin turvallisessa ympäristössä kasvaneilla. Mutta päihteiden suurkäyttäjäksi ei tulla pelkästään rikkonaisesta kodista, vaan myös kodeista, joissa on ollut välittämisen ja kunnioituksen ilmapiiri, ja joissa lapsi on saanut kasvaa turvallisesti. Yksikään omista lapsistani ei sylje lasiin, mutta akunaalin käyttö ja sen rajat ovat hallussa.
Lasten kasvatukseen kuuluu opastaminen ymmärrykseen siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ja että tekemisistään tulee kantaa vastuu. Nämä ovat moraalin perusasioita. Olen itse sitä mieltä, että moraalikäsitys on vahva silloin kun se perustuu humaaneihin arvoihin ja hyvään ymmärrykseen siitä, miten toisten kanssa tullaan toimeen. Toimitaan pääpiirteittäin sen ns. kultaisen säännön mukaan.
Kuuluisa kultainen sääntö ei ole Jeesuksen kertomaa, vaan jo satoja vuosia ennen keksitty ja Kungfutsen (551–479 eaa) kirjoituksissa jo mainittu. Jeesuksen vuorisaarna on kirjoittajien kehittelemä. Aineksia lienee otettu Qumranin kääröistäkin, jo aikoja ennen Jeesusta essealaisten kirjoittamista teksteistä. Arkkipiispa Luoma sanoitti sattuvasti Markus Tiittulan ”Jumalakortti” -kirjaa varten tekemässään haastattelussa, että ilman Jumalaa meillä olisi vain versio Kultaisesta säännöstä. Että Jumalaa tarvitaan siksi, että meillä olisi motivaatio toimia säännön mukaisesti. Meillä ei siis olisi ilman Jumalaa moraalia, olisimme holtittomia ja pitelemättömiä pahantekijöitä. Omituinen ja perusteeton käsitys.
En väitä, etteikö Raamatussa olisi paljon hyviäkin ohjeita, mutta ne eivät ole kristinuskon innovaatioita, vaan ne ovat lainatavaraa. Vanha Testamentti taas on niin sakeanaan uhrauksia, tappamista, murhaa ja muuta mukavaa, että sieltä on todella vaikea löytää mitään hyvää. VT:n asennetta kuvaa hyvin psalmi 14:1, ”Hullu sanoo sydämessänsä: ´Ei ole Jumalaa.´ Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on.” VT kuuluu Raamattuun, mutta moraalin opastajana se on lähinnä katastrofaalinen.
Uuden testamentin puolella taas koko Jeesuksen tarina moraalisine opetuksineen on toisintoa monista aiemmista vastaavista vapahtajista, neitsyistä syntyneistä ja ristiinnaulituista. Kristinusko on kokonaisuudessaan niin paljon lainaa muista kulttuureista ja ideoista, ettei siinä ole juuri mitään omaperäistä. Yhtä hyvin kristillisen kasvatuksen voisi nimetä pakanalliseksi kasvatukseksi.
Kristillisessä etiikassa on varsin selvästi ajatus siitä, että uskovat kuuluvat ”pelastuneiden” joukkoon ja ovat siis vähän parempia kuin muut. Varsinkin moraaliltaan. Mutta kristitty on ulkoistanut moraalin. Antanut sen korkeampaan käteen. Ja sääntöjä noudatetaan siksi, että siitä saa palkinnon tuonpuoleisessa. Jos ei noudata, saa ikuisen rangaistuksen – mitäpäs jätit noudattamatta käskyjä. Kristillisessä ajattelussa on myös taipumus jättää vaikeuksien ratkaiseminen sen korkeimman käsiin. Fatalisti ajattelee vähän samoin.
Ja lopuksi katsaus Raamatussa kerrotun Jeesuksen perhepoliittiseen näkemykseen:
”Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.” -Mark. 10:20-30
”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” – Luuk. 14:26
”…Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa.” -Luuk. 12:49-53
Kun sieltä löytyi joku prosentti uskonnosta kiinnostuneita nuoria niin ruvettiin heti puhumaan uudesta nuorisoherätyksestä. Olisi kumma jos sellaisia nuoria jotka ovat kiinnostuneet uskonnosta ei olisi ollenkaan.
Elän maailman sekularisoineemmassa maassa ja lapset käyttäytyvät niin kuin ne aina ovat tehneet. 75 % ideaalisesti loput ihmettelevät mitä heistä tulee isona.Sitä odotellessa he kokeilevat kaikenlaista minkä he luulevat antavan sellaisen kokemuksen mitä ilman ei ole kokenut mitään.