Kosmos heitti elämän tänne

Kuten me kaikki tiedämme, on evoluutio totta. Kaikki lajit ovat kehkeytyneet, toisistaan erottuneet ja kehittyneet yhdestä elämän muodosta, oli se muoto sitten minkälainen tahansa miljardeja vuosia sitten. Tiedämme hyvin myös sen, ettei evoluutio tarkoita samaa kuin lineaarinen paremmaksi kehittyminen. Evoluutio on siis sokea mekanismi, jossa elollinen laji sopeutuu kulloiseenkin ympäristöönsä. Jos jollekin ominaisuudelle on käyttöä ja selviytymisen edellytykset lajin edustajan ympäristössä, tulee tämä ominaisuus ennen pitkää sukupolvia myöhemmin esille. Ne ominaisuudet, jotka edesauttavat lajin elontaipaleen jatkumista, tulevat siis esille ja kehittyvät tarkoituksenmukaisiksi. Se, ettei evoluutio tarkoita välttämättä lajin kehittymistä entistä sofistikoituneempaan suuntaan, tulee hyvin esille Venäjän nykyjohdossa. Laji, joka vuosikymmeniä sitten kehittyi homo soviticukseksi, on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana pysynyt muuttumattomana tai peräti degeneroitunut, mikä näkyy ko. lajin edustajissa, kuten esim. Vladimir Vladimirovitš Putin ja Sergei Viktorovitš Lavrov.

Nämä kyseiset lajin edustajat muiden kaltaistensa tavoin tuhoavat elämää Ukrainassa, ovat tuhonneet sitä Tšetšeniassa, Georgiassa ja Syyriassa, ja tulevat tuhoamaan sitä vastedeskin, mikäli näitä ei saada aisoihin ja lajin degeneraatiota käännetyksi päinvastaiseen suuntaan. Tätä helpottaa onneksi se, että suuri osa Venäjän populaatiosta ei ehtinyt evoluoitua homo soviticukseksi. Ja suuri osa nykypopulaatiosta on syntynyt vasta sen jälkeen, kun homo soviticuksen elinolosuhteet muuttuivat lajin jatkumiselle sopimattomiksi.

Kuten tiedämme, ei elämä tullut tänne minkään yliluonnollisen olennon puhaltamana, kuten ei maapallommekaan tullut aikaan ja muodostunut tällaiseksi tuon olennon sanalla. Vaan mistä se elämä tänne tuli? On epäilty, että jonkun tai joidenkin taivaankappaleiden mukana. Komeetat tai meteoriitit. Nyt japanilaiset tutkijat ovat löytäneet emäksiä kolmesta eri meteoriitista. Tiedelehti New Scientist kertoo, että kaikkia neljää perimän rakennusaineen dna:n emästä on siis löydetty meteoriiteista. Eli ne aanailut, että taivaankappaleiden mukana ne elämän rakennuspalikat tänne olisivat tulleet, näyttävät olevan varsin päteviä. Elämä, jota siis Ukrainassa ja monessa muussa kriisipesäkkeessä mellastavat sotilaatkin edustavat, onkin siis osittain valmiina tuolla avaruuden syvyyksissä valmiina tulemaan konkreettisen eläväksi, kunhan se löytää juurtumispaikan joltain sopivalla paikalla olevalta planeetalta. Kuten tiedämme, on Tellus juuri sellaisella sopivalla paikalla, ns. elämän vyöhykkeellä.

Ja kun nyt siis kaikin puolin näyttää siltä, että kosmos jakelee elämän hippuja sokeasti sinne tänne välittämättä seurauksista, mikäli siis evoluutio saa rauhassa jatkua ja sotapäälliköiden ja muiden luonnevikaisten despoottien syntyminen tulee mahdolliseksi, voimme me uskovat huokaista helpotuksesta. Ei ole mitään syytä syyttää Jumalaa siitä, ettei huolehdi kättensä töistä, vaan jättää kaiken luotujensa tyhmien ajatusten ja järjettömyyksien riepoteltavaksi. Ei ole Jumalaa tai suojelusenkeleitä, jotka neuvottomina katselevat vierestä, miten tuhotöitä ja mielettömyyksiä tehdään omien lajikumppanien ja toistenkin lajien kurjaksi kohtaloksi.

Nyt viimeistään on selvää, ettei Yki syytä Jumalaa. Kyllä en syytä Jumalaa mistään mitä täällä maapallolla tapahtuu. Minä syytän kosmosta, joka käyttäytyy arrogantin deistisesti.

Inspiraatio juttuun tuli Tekniikka & talous -nettilehden uutisesta 29.4.2022, Elämä on tosiaan voinut tulla kiven mukana avaruudesta: kaikki 4 perimän emästä on löydetty meteoriiteista – ensimmäiset löytyivät 1960-luvulla, viimeiset vasta nyt

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather
Tilaa
Ilmoita
11 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kalevi Kauppinen

”Kuten me kaikki tiedämme, on evoluutio totta.”

Emme tiedä mutta suuri osa ihmisistä uskoo niin.

”Vaan mistä se elämä tänne tuli? On epäilty, että jonkun tai joidenkin taivaankappaleiden mukana. Komeetat tai meteoriitit.”

Mistä sitten avaruuteen olisi elämä tullut? Vastaus on tähän, emme tiedä.

Seppo Heinola

Varmaan aikaansa ja sen tiedettä seuraavat tietävät, että japanilaiset tutkijat ovat löytäneet kolmesta meteorista emäksiä. New Scientista voimme lukea, että kaikkia neljää perimän rakennusaineen dna:n emästä (Adeniini, Cytosiini, Guaniini, Tymiini) on siis löydetty avaruudesta syöksyneistä kivistä. Eli jo varsin varhaiset panspermiset teoriat, että meteoriittien kuljettamina ne elämän tekijät ovat tänne tulleet, näyttävät pitäneen paikkansa!!!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panspermia
Merkillepantavaa, että Raamatun luomiskertomuksen nimistä JHVH, Adam+ CHavah (A+E=64) nouseviin numeraaleihin liittyy myös DNA. DNA:ssa e1i elämää geneettisesti koodaavassa ns. makromolekyylissä on juuri neljä emästä, jotka voivat periaatteessa tuottaa 64 proteiiniketjua (käytännössä 2o), ja DNA synnyttää nämä ketjut muodostaen emäksistä ns. kolmikirjaimisia triplettejä. Nyt Raamatun ’luomisen’ sanassa JHVH ja tieteen elämän sanassa DNA määräävät kaksi numeroa, siis 4 ja 3. Mutta vielä hämmästyttävämmäksi asia muodostuu, kun tarkastelemme DNA:n rakennetta ja verbiä HVH (siis J-HVH:n loppuosaa,joka numeroina on 565) rinnakkain. Sillä kun DNA:n rakenteesta piirretään yksityiskohtainen malli, huomataan, että mallissa emäksien eli adeniinin, sytosiinin, guaniinin ja tymiinin vastakkain asettuvat atomirenkaat muodostuvat juutalaisuuden kahdesta pyhimmästä geometrisesta symbolisia nimittäin kuusi– ja viisikolmioista. DNA:n kierreportaita voisi numerollisesti kuvata näin:
6+ (6+5)
6+ (6+5)

Tauno J. Jokinen

Joo Yki, …

Maapallolla olevan elämän ei suinkaan tarvitse olla satunnaisesti syntynyttä. Joku on täysin tarkoituksellisesti voinut kylvää avaruuteen monenlaisia elämän siemeniä, jotka itävät ja tuottavat satoa löytäessään elämälle viljavaa maaperää.

Ei ole lainkaan poissuljettua, etteikö evoluution sisään olisi rakennettuna luonnonlain kaltainen kehittyminen jatkuvasti monimutkaisemmaksi eliöstöksi. Aminohappojen lisäksi avaruudesta on saapunut myös bakteereita ja viruksia, jotka myötävaikuttavat kehitykseen.

Jossain vaiheessa joku laskeskeli, kuinka monta variaatiota elävästä olennosta on mahdollista saada aikaan aminohappojen järjestystä vaihtamalla – lopputulos oli, että erilaisten lajien määrä on rajallinen. Vieläpä niin, että ihminen on jokseenkin hienointa, mitä niistä Legoista saa rakennettua.

Voi myös hyvin olla, että Vladimir Putin ja Tsingis Kahn ovat tärkeä osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Siinä vaiheessa, kun naisista aletaan tehdä pappeja ja pääministereitä tarvitaan joku, joka palauttaa ekosysteemiin luonnollisen järjestyksen.

Markku Hirn

Toivon että lasket leikkiä . Jollet niin olet aikahävytön naisia ja järkeviä miehiäkin kohtaan.

Tauno J. Jokinen

Markku hyvä, …

En laske leikkiä vähän vertaa.

Minä en luonut Putinia, enkä Tsingis Kahnia, eikä maailman luominen muutoinkaan ole minun tekosiani. En siis ole suurestikaan syypää Jumalan suureen suunnitelmaan, jossa toisen posken kääntäminen palkitaan ennen pitkää ristille ripustamisella.

Aikanaanhan mongolit valtasivat Moskovan ja pitivät sitä vallassaan vuosisatoja. Venäläisten tapa kohdella voittamiaan maita on varsin suoraviivaista perintöä mongoleiden toimintatavoista.

Putin on luonteeltaan hieman samankaltainen, kuin Tsingis Kahnin esikoispoika Jotši, jonka poika Batu puolestaan loi Venäjän valtakunnan, eli Kultaisen Odran. Krimin kaanikunta sinnitteli 1700-luvun loppupuolelle asti ennekuin lopullisesti joutui Moskovan kukistamaksi. Viidensadan vuoden ajan Tsingis Kahnin esikoispojan perimää ja arvomaailmaa kylvettiin Venäjälle.

Putinin isoisä oli sattumoisin aikanaan myös Leninin ja Stalinin kokki, joten olisipa aika jännää saada käsiinsä sen verran Putinin DNA:ta, että sukupuu selviäisi.

Stalin tapatti joitain kymmeniä miljoonia ihmisiä. Nyt meillä lännessä riemuitaan sodan olevan kohta ohi, kun parikymmentä tuhatta venäläistä on kuollut. Länsimaiden kristityt nössöt ovat aivan yhtä saamattomia, kuin Hitlerin aikoinakin.

Kunhan Venäjä suostuu rauhaan, pitäköön Krimin ja Mustanmeren rannat sanotaan lännestä. Jos Venäjä onnistuu tekemään Mustasta merestä sisäjärven ja miehittämään Moldovan, Putinista tulee historian suurhahmo. Ukraina jää Valko-Venäjän ja Moldovan väliin, josta se voidaan nitistää olemattomiin kuin kuriton oligarkki.

Rotille on tunnusomaista, että kannan kasvaessa liikaa vahvemmat hyökkäävät heikompien kimppuun ja näin liikapopulaatio harvenee. Näin tapahtunee ihmistenkin kohdalla, vaikka paavi, EU-komission puheenjohtaja ja Suomen hallitus asiaa yhteistuumin paheksuvatkin.

Anne Mikkola

Kieltämättä, tuli vähän samanlainen olo, vaikka Taunon ajattelutapaa on tottunut kuulemaan ja ymmärtämään.
”Minä en luonut Putinin enkä Tsingis kaania” – tuntuu hiukan selittelyltä, sikäli, että eikös Tauno Jumala ole hyvä. Tai siis onko tämä tulkittavissa niin, että ”et ymmärrä (hyvää) Jumalaa” ja siitä pitää näin ikääkuin pikkasen irtisanoutua vai olisko kuitenkin nin että ”olet itse aika hävytön…”

Voihan tässä olla niinkin, että ekosysteemin luonnollinen järjestys alkaa palautua, kun naiset vihreistä demareihin tuovat miehen rajoille rautaa. Hiukan täytyy jo ihailla Marinia – kyvystä vaihtaa mieltä kun asiat muuttuvat, ja hyvin ovat toimineet ainakin ulospäin yhteen presidentin kanssa.

Muistutko muuten hiukan tuon Tsingis kaanin esikoispojan luonteesta? Sai alkunsa epäilyksen alaisesti jotenkin, vai miten se menikään. Tsingis sitä syrji ja kohteli kaltoin, mutta enpä enää muistakaan, että miten.

Tauno J. Jokinen

Joo, Anne …

Tottakai Jumala on hyvä. Ja Putin on hyvä ja Sanna Marinnon hyvä. Ja sota on hyvä. Maailma kaipaa hieman lisää nöyryyttä.

Jotši todellakin oli isälleen hieman arka paikka, kun Tsingis epäili omaa rooliaan lapsen syntymässä.

Jotši koetti monin tavoin saavuttaa isänsä hyväksynnän, mutta ei koskaan onnistunut siinä.

Legendan mukaan paini jopa tiikerin kanssa pelkän puukon kanssa.

Jotenkin Putin on hieman samanlainen surullinen hahmo, jolle mikään menestys ei tuo tyydytystä.

Viimeksi muokattu 2 vuosia sitten by Tauno J. Jokinen
Anne Mikkola

Hyvin sanoitettu tämä tilanne.
Tosiaan tuo tiikerijuttu taisi olla kirjasarjassa myös. Batun kohtalo oli jotenkin minua puhutteleva tuossa kirjassa. Kulki omia teitään. Voisiko sanoa, että ei enää piitannut muiden miellyttämisestä..vaan pakeni jahtaajiaan sinne ”moskovaan?”. Arvelin, että kohtalo ei tulisi olemaan isäänsä parempi. Oli aika hieno kohta seikkailuissa kun Batu tuli joukkojen kanssa pelastamaan muut jostakin koettelemuksesta. Putinhan muuten esiintyy myös Euroopan pelastajana. Ehkä sitä jossain mielessä onkin, mutta ei juhlittuna sankarina, joka palaa erakkoretkiltään ”kansansa” pariin.
Muistinkohan tämän juonen laisinkaan oikein, vai menikö isät ja pojat sekaisin, mutta i alla fall.

Kalevi Kauppinen

”Elämän synnystä on esitetty useita teorioita. Kolme nykyään eniten kannatusta tiedeyhteisössä saavaa teoriaa ovat salamanisku, merenpohjan kuumat lähteet, ja komeetta.”
Wikipedia

Viimeksi muokattu 2 vuosia sitten by Kalevi Kauppinen
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial