Kirkko ja kabaree

Ihmisillä on kaikenlaisia hassuja haaveita. Paljastan nyt kaksi omaani: olispa oma kirkko ja olispa oma kabaree. Haave omasta kirkosta on jo toteutunutkin, tosin kirkko on vain kesäkäytössä ja siellä ei mahdu kokoontumaan viittä henkeä enempää, varsinkaan jos virrenveisuu on vähänkin eläytyvämpää. Yhteislaulu on kumminkin aika tärkeä osa sen kirkon toimintaa.

Oikeassa kirkossa tietysti myös opetetaan jotain. Tässä tulee eteen se ongelma, mistä varsinkin luterilaista kirkkoa usein syytetään: ei pitäisi opettaa pelkästään sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla. Pitäisi saarnata myös parannusta. Mutta samalla pitäisi tuoda todeksi se perinteinen lässytys, että ”kuule, sinua rakastetaan”.

Kabareessa ei ole tätä ongelmaa. Voi ihan häpeämättömästi saarnata sitä, mitä ihmiset haluavat kuulla. Moraalisaarnoja kuulee kaikkialta muualta. Maailmassa on paljon vääryyttä. Köyhät köyhtyvät, ilmasto lämpenee, ympäristö saastuu, ihmisiä jätetään heitteille ja kukaan ei ota vastuuta. Jos näissä isoissa asioissa ei pysty tekemään parannusta, aina voi aloittaa pienemmistä elämäntapamuutoksista ja iltapäivälehdistä lukea, miten on koko elämänsä siivonnut väärin, syönyt väärin tai hengittänyt väärin.

Kabareen tehtävä on tuottaa ihmisille iloa. Minun mielestäni se on rakkaudellinen lähestymistapa. Toki se on sen takia populistista ja sitä pidetään vähempiarvoisena kuin taidetta. Viihteen haittapuoli on se, että ihmiset tuppaavat käyttämään sitä pakokeinona todellisuudesta. Mutta hyvä kabaree ei ole tyhjännauramista. Sen pitää olla totta.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi olla ”testiseurakunta”, jolla varmistaa, että käsikirjoitusideat ensinnäkin syntyvät ja toiseksi toimivat. Voi olla, että mikään ei toimi. Ehkä tulee loukanneeksi vääriä ihmisiä, joita ei tarkoittanut loukata (tästähän ei pääse kirkossakaan). Ja kuitenkin ideoiden lopullinen toimivuus selviää vasta kun ne on toteutettu yksityiskohtia myöten ja vuorovaikutuksessa elävän yleisön kanssa. Se on pelottavaa ja samalla kuitenkin kiehtovaa.

Viime aikoina olen Youtubesta malliksi katsellut vanhoja Volodymyr Zelenskiyn Kvartal 95 -porukan show-esityksiä. Ne ovat saaneet ajattelemaan, että viihteen voimaa ei koskaan pidä aliarvioida. Minusta tuntuu, että Kvartal 95 on valmistanut ukrainalaisia sotaan jo vuosikausia. Jos lyhyesti luonnehtisi heidän kabareetaan, se on kokoelma standup-komiikkaa, höpsöjä sketsejä, poliitikkojen imitointia sekä mukaansa tempaavia musiikkinumeroita, joissa sanoitukset ovat kuitenkin vakavia. Usein ne ovat kansallistunnetta nostattavia, varmasti jonkun mielestä fasistisia, ja löysinpä englanniksi tekstitetyn esimerkin myös ihan silkasta parannussaarnasta. Koen, että loppulause ”ettei sitten vanhana kaduta, etten pystynyt” on tarkoitettu minulle.

🥀 #Zelensky and #Kvartal95 ”Catch the Moment” song. English subtitles. #WarInUkraine – YouTube

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Tilaa
Ilmoita
32 Kommenttia
Inline Feedbacks
Katso kaikki kommentit
Kalevi Kauppinen

Uuden testamentin sanoma on sellaista, jota kirkossa ei voi julistaa vaikka pitäisi, jotta kirkko täyttäisi Jeesuksen opetuksen. Kadotuksesta ei voi puhua, koska ihmiset loukkaantuisivat ja kirkosta kato olisi vielä suurempaa.

Jumalanpalveluksen alussa pappi julistaa kaikkien synnit anteeksi, en vain löydä tällaista kohtaa Raamatussa. Tämän jälkeen julistetaan kuinka Jumala rakastaa kaikkia, tietysti tämä kuulostaa kuulijasta hyvältä ja elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Parannuksesta ei puhettakaan, joka kumminkin on se keskeinen asia Jeesuksen mukaan.

Katselin viimeisen Perjantain ohjelman, jossa puhuttiin hengellisyydestä. Piispa Mari Leppänen puhui kauniisti kuulijoita miellyttävästi, mutta se tärkein sanoma hengellisyydestä jäi avoimeksi, mitä hengellisyys tarkoittaa.

Yki Räikkälä

Miksi kadotuksesta täytyisi puhua? Miksi ihmeessä pelotella ja ahdistella tavallisia ihmisiä?

-Onkos niin, että Jumala ei rakasta kaikkia? Onko todellakin niin, että Jumala hylkää kadotukseen sellaisen joka ei sitä parannusta tee? Eli ei rakasta tätä luomaansa yksilöä?

Ja mikäs se parannus on, jonka randomin keskimäärin ihmisiksi elävänä pitäisi tehdä? Mikä minun kohdallani olisi parannus? Edustan keskimääräistä länsimaista ihmistä pikkupaheineen mutta varsin siististi käyttäytyvänä ja toiset huomioon ottavana.

Ja joudunko minäkin kadotukseen, jos en tee parannusta tai usko Jesseen ja tämän opetuksiin, jotka itse asiassa ovat lähinnä lainaa aiemmista tarinoista.

Markku Hirn

Eihän me omien syntiemme takia jouduta kadotukseen, nehän on anteeksi annetut niitä katuville , vaan Adamin lankeemuksen takia.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Markku Hirn
Yki Räikkälä

Mutta jos jätetään tuo absurdi Adam-tarina lankeemuksineen kokonaan laskuista pois?

Vai onko niin, että Adamin LANKEEMUKSEN vuoksi MEIDÄN tulee tehdä parannus, jotta emme joutuisi kadotukseen? Jumala siis ei paljon pahakseen pistäisi, jos vähän lipsuilisimmekin, MIKÄLI ei olisi tapahtunut sitä aikojen takaista hirmuista syntiä?

Meidän tulee siis katua Adamin lankeemuksen takia? Eikö se ole vähän kohtuutonta? Varsinkin kun monet minä mukaan lukien eivät oikein tiedä mitä pitäisi katua.

Anne Mikkola

Niin.. tuo Merin rakentama kirkko tosiaan ON. Tosin juuri nyt siellä on kottikärryt, ruohonleikkuri ja klapikone ja muuta semmoista. Periaatteessa nämä jälkimmäiset tosin ovat varaston puolella eivätkä varsinaisesti kaikkein pyhimmässä. Käytännössä kyllä kesäisin kanttorin poppikone on varaston puolella.

Markku Hirn

Tulen uteliaaksi. Missä päin maailmaa se kirkko on? Tai ei sillä väliä missä se on. Mutta pelkkä ajatus , että joku on rakentanut sellaisen itselleen ja läheisilleen on todella liikuttava ja hieno ajatus.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Markku Hirn
Markku Hirn

Olipa hyvä blogi. oma kabare ja oma kirkko .

En nyt kuitenkaan haluaisi kumpaakaan ainakaan juuri nyt itselleni . Mutta kannustan sellaista sielua joka haluaisi. Ymmärrän niiden vetovoiman mielestäni aivan hyvin. Show-bussines on hämmästyttävän usein ennakoinut tulevia ikäviä vuosia. Sekulaariprofetaalisesti.

Itse en tykkää tuosta että saarnataan että ”Tule sellaisena kun olet tai” Sinua rakastetaan”. Tarvitsen tietenkin hyvin paljon rakkautta, mutta en epämääräistä kollektiivista rakkautta. Rakkaus on tultava oikealta taholta jotta se purisi.

Yki Räikkälä

Voiko kuka tahansa tehdä kirkon vaikka pihalleen? Onko se silloin oikea kirkko? Tai mikä kirkon määritelmä sitten onkaan? Onko kirkko oikea kirkko, jos sen perustaa vaikka maahisuskonnolle? Entä onko skientologien kirkko oikea kirkko? Jos ei, niin miksi se ei, mutta kristinuskon kirkko on?

Entä kirkon olemus ja eetos, onko se joko sitä uskon dogmaa ilman muita ”totuuksia”, mennäänkö korvasyyhyllä? Että saarnataan sitä mitä ihmiset haluavat kuulla? Miten tiedetään se mitä jotkut ja toisetkin haluavat kuulla? Miten saarnaaja laatii puheensa, jos ei ole varma siitä mitä halutaan kuulla? Ja kun me ihmiset olemme jokseenkin individualisteja, niin niitä haluamisia on monen sorttisia,

Kabareessa ei kai liene mitään vikaa, vaikka laji on minulle jokseenkin vieras, enkä sellaisesta juuri välitä. Mutta jos kabaree tulisi tuoda kirkkoon, niin eikös se ole vähän ulkokohtainen ja keinotekoinen keino saada ihmisiä kirkkoon? Naamioida jumalanpalvelus joksikin muuksi kuin mitä se oikeasti on – uskonnollinen riitti.

Anne Mikkola

Yki kysyy hyviä kysymyksiä.
”Voiko kuka tahansa tehdä kirkon vaikka pihalleen? Onko se silloin oikea kirkko?”
Ja vastaus on tietenkin, että ”kyllä voi” ja kyllä on.

Anne Mikkola

Noin kirkkopoliittisesti oikein ilmaistunahan Merin kirkko ei ole tarkoitukseensa pyhitetty kirkko, noin luterilaisittain. Mutta kirkko se on sikäli, että siellä on apostolit, lasimaalausta, kaunis luontomaisema ja alttari, jolla tosin syksyn viimeisimmissä menoissa nökötti kaasulämmitin, sillä kyseessä oli kaasulämmittimen (Putinin varalta) käyttöönvihkimisjumalanpalvelus.

Noin itse seurakuntanäkemyksen suhteen ainakin toistaiseksi minusta Merin kirkon toinen nimi on ”kotiseurat”, jossa kirjallisuudesta pääpaikalla ovat virsikirjat ja vähän muutkin laulut sekä Raamattu. Siis aivan sallittua luterilaista maallikkotoimintaa.

Toki toki menojen muoto on toistaiseksi ollut hyvinkin erilaista sen mukaan kuka on kylässä :). Mutta ehkä minua ihastuttaa tässä Merin kirkossa juuri se, että se on tekijöidensä näköinen ja se pakottaa ne kaikki 4-5 ihmistä hyväksymään erilaiset kirkkokäsitykset. Yhdenkin kerran tuntui että tilaisuudessa oli mukana kaikki mahdolliset kristilliset perinteet sujuvasti sekaisin… paitsi ortodoksista suitsuketta eikä hiippamiehiä tai -naisia näy missä. Useimmiten paikalla kyllä on sunnuntain evankeliumiteksti, mutta saarna syntyy sitten enemmän yhdessä.
Kutsuinpa kerran naapurin lestadiolaisiakin mukaan, mutta heillä sattui olemaan muita kiireitä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anne Mikkola
Yki Räikkälä

Mutta jos esimerkiksi minä, tyyten uskonnoton ja ateisti, rakennan pihalleni jonkinlaisen tsasounan saatuani oikein rakennusluvan sille ja nimitän sen kirkoksi, niin onko se kirkko? Jos ei, niin mikä tekee kirkosta kirkon? (ellei nyt oteta lukuun sitä, että kirkot pitää vihkiä kirkoiksi…)

Entä onko skientolgikirkko kirkko? Tai mormonien kirkot?

Anne Mikkola

Kaipa kirkko on vain paikka, johon mennään vähän niin kuin tietoisesti etsimään sitä Jumalaa. Mormoneille toki mormonien kirkko on kirkko ja skientologeille varmaan kanssa. Kyllä minä niitä heidän rakennuksiaan kirkoiksi kutsuisin.

Kristillinen kirkko on sitten toinen juttu, ja toinen Jumala.
Minulle ei olisi tullut mieleen rakentaa kirkkorakennusta, kun ajattelen että kirkko on siellä missä kristitytkin, olohuone käy hyvin minulle, mutta kieltämättä tuossa Merin kirkossa on jotain käytännöllistä ideaa. Ja olin toki sen valokatetta asentamassakin. Jos sinne menee vierailijoiden kanssa, niin se on vähän eri asia kuin olohuone – hiukan pyhitetympi tila. Mielenkiinnolla olen seurannut tuota Merin vision kehittymistä. En oikein ole tiennyt, että onko tosissaan vai ei, mutta kun alkaa pykätä rakennuksia ja vielä niitä lasimaalauksia, niin kai se on uskottava.

Olisi kiva jos Markku toisi mukanaan myös kveekarihengen paikalle, niin saataisiin ekumeenista palettia täydennettyä…Turusta pari tuntia autolla.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anne Mikkola
Yki Räikkälä

Uskonnoton tuskin nimittäisi omaa pömpeliään kirkoksi. Mutta jos niin päättäisikin tehdä, niin se ei olisi oikea kirkko. Mutta kun uskova tekee vastaavanlaisen, niin SE on kirkko, jos tämä kirkoksi sen nimeää. Eli kirkko ollakseen kirkko vaatii tietyn eetoksen. Ja tietysti sen uskon. Näinkö?

Toisaalta minä ihmettelen, miksi jumalia pitää aina palvoa. Ja näille rakentaa omia erityisiä palvontapaikkoja. Alkuperäiskansojen animistiset henget ovat siitä kätevämpiä, ettei niitä varten ole tarvinnut juuri rakennella paikkoja, joissa näitä käydä hännystelemässä. -Tosin lappalalsilla taisi olla jotain tällaisia paikkoja. Levittäytymässä ollut kristillinen uskonto sitten pappeineen kävi näitä paikkoja tuhoamassa ja monesti rakennettiinkin se kristillinen kirkko sen paikalle.

Yki Räikkälä

Että ei ole pakko palvella jumalaa..? On siis vapaaehtoista? Epäilen. Tietystikään uskonnoton ei palvo mitään jumalaa, tuskin kovin moni edes mitään popidoliakaan… Tapaluterilainenkaan ei palvo jumalaa, koska hänelle ei jumala merkitse muuta kuin riettyjä rituaaleja, joita nyt vain kuuluu noudattaa. Mutta uskovan kristityn tulee palvoa jumalaa. Muu ei tule kysymykseen.

Jo ensimmäisessä käskyssä on selvä piilouhkaus ja kehotus: ”jos et palvo JUURI minua, mä en killaa ja se on tosi huono juttu sulle”. Paavalikin jossain kohtaa kertoo, että meidän ”on palveltava” jumalaa. Ja Luukkaan evankeliumissa on aika tyhjentävästi tämä sanottu:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” (Luuk. 10:27)

Jos tämä ei ole palvomista, niin mikä sitten?

Jääkiekko on minulle vähän kuin uskonnollinen riitti. Itse en ole koskaan pitänyt jääkiekosta. Se on väkivaltainen, brutaali ja älytön homma, jossa ainoat voittajat ovat jääkiekkomiljonäärit ja joukkueiden omistajat. Olen käynyt tasan yhdessä liigaottelussa. Joku noin 10 vuotta sitten. Empiirinen kokemus vahvisti käsitykseni.

Tässä ote yhdestä noihin aikoihin kirjoittamastani blogitekstistä:

Jääkiekko on uskonto. Jääkiekko on pyhää. Sen pyhä kolminaisuus on liiga, sarjataulukko ja jäähy. Erotuomari on pappi, valmentaja lukkari, valotaulu virsikirja ja sarjataulukko Pyhä Kirja. Erotuomarin jäälle pudottama kiekko on sakramentti. Jääkiekko-ottelu on Pyhä Palvelus, joka puhdistaa ja virvoittaa arjen ankeudessa taivaltavan väsyneen sielun. Pelaajat ovat enkeleitä, jotka saapuvat pukuhuoneiden kirkkaudesta savun keskellä valonheittimien saattamina ja pasuunoiden kaikuessa ylistävän seurakunnan keskelle.

Anne Mikkola

Nyt on tiukkaa keskustelua. Tykkään itse siitä näkökulmasta (en muista onko luterilaista dogmaa vai mitä lie), että jumalanpalvelus on sitä varten, että Jumala palvelee meitä. Silloin joskus kun noissa menoissa kävin, usein sattui niin, että Jumala tuntui puhuttelevan joskus erityisesti silloin kun menin ”vihollisleiriin” (siis leireihin, jossa naisia halveksittiin tai muuta kummaa). Siinä täytyy erottaa Jumala niistä ihmisistä aika selkeästi. Ei fokus voi olla niissä ihmisten harhoissa (jotka yki näkee kirkkaasti) siinä ympärillä. Jumala on eri kuin ihmiset. Eikun ykille tervemenoa kuuntelemaan josko Jumalalla olisi jotain sanottavaa. Mutta ei siinä ole mitään järkeä, jos asenne on arvostella kaikkea mitä ihmiset ovat laittaneet vinoon.

Yki Räikkälä

Itse katson vahvasti niin, että uskovainen menee kirkkoon tai rakentaa itselleen kirkon siksi, että siellä palvotaan jumalaa. Rukoilukin on sitä, vaikka monet uskovat kertovatkin, että se on ”keskustelua”. Keskusteluun kuuluu kylläkin dialogi… Tietysti itse kirkonmenoissa on kyse myös sosiaalisesta toiminnasta. Kaikki inhimillinen yhteinen toiminta, jossa ei työn tms. vuoksi pakosti tarvita suurta joukkoa, on sosiaalisuuden tarpeen tyydyttämistä.

Puoluetoiminnassakin yhteiset tilaisuudet ovat tärkeitä – ollaan samanmielisten keskuudessa. Usko omaan ideologiseen valintaan vahvistuu. Niin myös uskonnollisessa toiminnassa usko omaan uskoon vahvistuu samankaltaisten seurassa. Itse olen havainnut saman kaltaista Vapaa-ajattelijoiden liiton kokoontumisissa – tosin niissä ei mitään samanmielistä hyrinää paljon kuulu, vaan esitetään häpeilemättä ja suorasanaisesti omia mielipiteitä ja näkemyksiä.

Mutta mikä on palvomisen teeskentelyä? Itse katson palvomisen teeskentelyksi arjessa vaikka opportunistisista syistä tapahtuvaa toisen kehumista. Mutta kuinka paljon tapahtuu sellaista, että teeskennellään jonkun uskonnon kohdetta palvomista? Luulen, että siihen syyllistyy eniten leipäpapit ja piispat ja erinäköisten rahankeruuta tai vallanhimon tyydytystä varten perustetut ”uskonnolliset” yhteisöt, lahkot ym. hörhöseurat.

Mitähän kaikkea tuo toinen käsky sisältääkään? Itse olen kuvitellut jo vuosikymmeniä rikkoneeni tuota toista käskyä eräissä vastoinkäymisissä ym. tilanteissa, joissa tarvitaan voimasanoja..

Tauno J. Jokinen

Jääkiekko-ottelu on Pyhä Palvelus, joka puhdistaa ja virvoittaa arjen ankeudessa taivaltavan väsyneen sielun.

Tässäajatuksessa on jotain oikeansuuntaista. Jumalanpalveluksen idea on saattaa mieli lepoon ja
rauhaan.

Jossain vaiheessa ihastelin islaminuskoisten tapaa keskeyttää arjen askareet muutamaan kertaan päivän mittaan, pestä jalat ja rauhoittua rukoukseen.

Itse kullakin on oma tapansa etsiä mielen hiljaisuutta. Lätkäottelun katsominen alkaa olla kirkonnenoja suositumpi tapa kuulua jonkinlaiseen seurakuntaan – enkä ihmettele.

Kirkon olemus on hengellisyyden kokemuksessa ja yhteisöllisyydessä. Hengellisyyttä voi kokea yksinkin, mutta yhteisöön tarvitaan vähintään neljä.

Aika kiva kirkko siis Merillä. Ehkäpä tuo lätkämatsi on sitä kabareeta, josta virkamieskirkkokin vousi hakea oppia.

Kalevi Kauppinen

”Tässä ajatuksessa on jotain oikeansuuntaista. Jumalanpalveluksen idea on saattaa mieli lepoon ja
rauhaan.”

Jumalanpalveluksessa on tarkoitus saada kuulija tutkimaan omaa tilaansa. Jos tila vaatii muutosta elämään, niin sitä sitten seurata voi rauha oman itsensä kanssa.

Yki Räikkälä

Eikö omaa tilaansa kykene tarkastelemaan parhaiten omassa yksinäisessä hiljaisuudessa tai ehkä jonkun läheisen kanssa keskustelemalla? No onhan tietty niinkin, että kirkot ovat tyhjyyttään kumisevia normisunnuntaimenojen aikaan, joten käynee se kirkossakin.

Mutta sitä en ymmärrä, että papin puheita kuuntelemalla omaa tilaansa voisi tutkia. Kyllä katson niin, että jos se tilan tarkastelu vaatii ulkopuolista apua, niin silloin alan ammattilainen, esim. psykiatri on kyllä suositeltavampi.

Anne Mikkola

Niinpä yki. Sitä ulkopuolista apua kutsutaan kristillisessä kirkossa Pyhäksi Hengeksi, joka tiputtelee sydämeen, ajatuksiin ja tunteisiin oivalluksia siinä rauhan ja kenties jopa armon ilmapiirissä. Pappi/seurakuntalainen tai psykiatri ei sitä tee, mutta Henki voi käyttää noita kaikkia tai visertävää lintua siinä vajan vieressä. Eikä tietenkään Henki ole sidottu rakennukseen, vaikka jotkut harhaoppiset voivat sellaistakin kait väittää.

Olen aika hämmentynyt tästä vakavasta keskustelusta Merin kirkon alla. Kun nämä kaikki näkemykset laittaa yhteen, niin minusta se on kirkko niin kuin sen ymmärrän. Evankelioinnin korvaa tässä kirkossa erillinen kabaree-osasto. Se ongelma ratkesi noin.

Oikeastaan ainoa mikä jää avoimeksi, on kirkon oppi. Tarvitaanko sitä? Vai riittäisikö sellainen raamattu/virsikirja -referenssi?

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anne Mikkola
Yki Räikkälä

Olen tietty käynyt kirkossa lukuisia kertoja tähän ikääni. Joka kerta on ollut yhtä ikävystyttävä – tosin viime kesänä ne tunnit, mitkä vietin Köyliön kirkkoa kuvatessani, eivät olleet ikävystyttäviä. Tosin olin töissä ja etsin ja tutkailin muotoja, valoja, kuvakulmia jne. Ja ovathan nuo vanhat kirkot sisäinteriööreiltään yleensä hienoja.

Mutta siis yhtä ainutta kertaa koko pitkän ikäni aikana kirkossa käydessä ei ole kuulunut muuta kuin papin yksitoikkoinen ja ilmaisuvoimaton ääni, laahaava virrenveisuu, yskähtelyt, vauvojen kiljahtelut ja nämä kirkon tyypillisellä kaiulla varustettuna. Sisäpuolellani ei ole kuulunut mitään muuta kuin kysymys, kuinka kauan vielä..?

Pyhä henki on psykologinen juttu. Jos on tietoinen siitä ja uskoo tähän paranormaaliin eli on tullut indoktrinoiduksi, on taatusti helppo saada kokemus tämän hengen puhuttelusta tai jostain kosketuksesta. Ja voihan tosiaan vaikka pikkulinnun visertelyn tulkita pyhän hengen kosketukseksi. Näin uskonnot ovat aina toimineet, jo ammoisista ajoista lähtien. Uskonnot kaikki ovat omilla tavoillaan animistisia.

Anne Mikkola

Joo yki. Toivotteluni oli tyhmää. Kyllä kai se niin on, että Jumala on kohdattava ensin jossain muualla kuin suomalaisessa kirkossa – ainakaan ns. jumalanpalveluksen aikana. Minullahan oli tapana kirjoittaa niitä noitameno-blogeja, ja tarkoittaa sitä.

Kalevi Kauppinen

”Mutta sitä en ymmärrä, että papin puheita kuuntelemalla omaa tilaansa voisi tutkia. Kyllä katson niin, että jos se tilan tarkastelu vaatii ulkopuolista apua, niin silloin alan ammattilainen, esim. psykiatri on kyllä suositeltavampi.”

Jos papin puhe vain pitkästyttää, niin silloin puheessa puuttuu se kaikkein tärkein, joka herättää kuulijan miettimään omaa tilaansa Jumalan edessä.

Jos kirkkoon mennään asenteella, että kaikki on mielikuvituksen tuotetta, mitä kirkossa puhutaan ja tehdään, niin silloin on sinne turha mennäkään.

Monelle ihmiselle on herääminen tapahtunut tilanteessa, jossa ihminen kokee, että ainoa selviytymisen mahdollisuus on huutaa avuksi kaiken elämän Luojaa ja elämän ylläpitäjää. Näin monet heränneet kertoneet jälkeenpäin.

Jos ihminen kokee, että kaikki on hänellä kunnossa, mitään henkistä hän ei tarvitse, niin sitä voisi verrata nukkuvan tilaan. Hänen elämästään puuttuu se kaikkein tärkein hänen omalta kannaltaan.

Yki Räikkälä

Kirkko on nähtävästi vain hyvin harvoille, jos sinne menemisen syy on mennä tutkimaan itseään ja sielunsa tilaa tai mennä oikeasti palvomaan jumalaansa.

Nähtävästi suurin osa kirkossa kävijöistä käyvät siellä sosiaalisista syistä. Ja useimmiten siirtymäriittien yhteydessä – siis perinnehomma. Ja tietty joulukirkko kuuluu näihin myös. Viimeksi mainittu on paitsi tietysti sosiaalinen tapahtuma, myös fiilistelyn paikka. Mennään hakemaan jouluista nostalgiaa ja kokemaan uudelleen lapsuuden tuntemuksia joululaulujen kaikuessa. Nämä sitten ovat turhia käyntejä, jos kävijät mieltävät uskon jutut mielikuvituksen tuotteiksi.

Jos ”herääminen” on uskoon tuloa tai ”herra suvaitsee antaa uskon”, niin mitä on sitten uskosta luopuminen? Onko se nukahtamista? Tiedän lukuisia henkilöitä, jotka ovat olleet uskossa, joskus tosi pitkään, mutta sitten ovat huomanneet, ettei siinä ollut mitään todellista pohjaa. Jotkut väittävät itse asiassa heränneensä…

Kenellä kaikki on ns. kunnossa? Jos joku näin väittää, on kyse joko sairaalloisesta narsismista tai itsepetoksesta. Mitä tulee henkisyyteen, on ihmisillä erilaiset tarpeet siihen. Toisille riittää sosiaalisuus, laaja ystäväpiiri, jonka kanssa tehdä erilaisia asioita, ja olla ylipäätään kontakteissa. Toisilla taas sosiaalisuuden tarve on vähäinen, mutta sitä suurempi tarve metafyysisiin juttuihin. Itse kuihtuisin pystyyn, jos minulta puuttuisi kirjat, musiikki ja elokuvat.

Seppo Heinola

Kirjoittaessani uutta kirjaani olen törmännyt tietenkin myös kirkkorakennuksiin ja niitä edeltäneisiin temppeleihin. (Urmia, Betdeth, Siloah, Ishum,Slomoh) Temppelien historia ja käyttötarkoitus onkin varsin mielenkiintoinen; kysymystä voi lähestyä alkuun vaikka sanan temppeli etymologiasta, miksi se tullen sanasta tempus joka merkitsee aikaa, edustaa jumalien palvontapaikan nimeä, ja miksi niin monessa temppelissä on ollut eläinradan merkit lattialla tai katossa, miksi monien temppelien huipulla on pyöreä kupoli , miksi kirkonovi usein 3/4 vesica pisciksestä (kalanrakosta) jne jne.

Anne Mikkola

Tässäpä linkki Merin tulevaan vähän toisenlaiseen kabareehen. Täytyy varmaan mennä kuuntelemaan.

https://kamarimusiikkiteosettord.wordpress.com/

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial